
VASEMMISTONUORTEN/SDNL:N HISTORIA
Tiedostusvälineissä on seurattu kesän 1944 jatkosodan
torjuntataistelujen vaiheita reaaliajassa syyskuun alun aselepoon ja välirauhan
solmimiseen 19.9. saakka. Tämä on herättänyt myös
sodanjälkeisten sukupolvien keskuudessa suurta kiinnostusta maamme
kohtalonvaiheisiin 60 vuotta sitten. Vuosi 1944 ei ollut vain jatkosodan
päättymisvuosi, se oli myös suuren suomalaisen demokratisoitumisprosessin
alkamisvuosi.
Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton (SDNL), nykyisten Vasemmistonuorten,
syntyhetket ajoittuvat syksyn 1944 poliittiseen murrokseen. Vasemmistolaista
nuorisotoimintaa ryhdyttiin perustamaan ja organisoimaan lähes samanaikaisesti
Helsingissä ja Tampereella.
Tampereella oltiin vieläkin aikaisemmin liikkeellä. Jo kuukausi sodan
päättymisen jälkeen oli tehdaskaupungissa perustettu kansandemokraattinen
nuoriso-osasto. Osaston puheenjohtajaksi valittiin sodan aikana vastarintatoimintaan
osallistunut ja sen takia turvasäilössä istunut suutari Voitto Mikkola.
Itse Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto - SDNL perustettiin uuden vuoden
aattona 31.12.1944 Helsingin työväentalolla. Tällöin nuoriso-osastoja
oli eri puolilla maata jo viisikymmentä.
Lue
lisää
Artikkeleja Vasemmistonuorten/SDNL:n historiasta:
Laulua,
urheilua ja nuorisopolitiikkaa (Perttu Iso-Markku, Libero 1/2004)
Punaviiniä
ja sinipaitoja (Perttu Iso-Markku, Libero 2-3/2004)
Nuorisoliiton
kivuliaat vuosikymmenet (Perttu Iso-Markku, Libero 4/2004)
Kirjallisuutta:
Optimistien sukupolvi - Sodanjälkeisen nuorison aatteet ja haaveet.
YLL 2004. Sakari Selin.
Punainen aate, sininen vaate. SDNL 50 vuotta. SDNL 1994. Reijo
Viitanen.
Punaisen liinan lapset. SDPL 50 vuotta. SDPL 1995. Esa Ålander.
|