EU-poliittinen asiakirja on hyväksytty Vasemmistonuoret ry:n XXII yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa Jyväskylässä 24.-25.5.2003. EU-poliittinen asiakirja tullaan päivittämään vuoden 2008 aikana.

VASEMMISTONUORTEN EU-POLIITTINEN ASIAKIRJA

Vaihtoehtoja ja vastarintaa
Ei suurvaltaintresseille. Kyllä solidaarisuudelle.

1. Johdanto

Euroopan unioni on suurten muutosten kynnyksellä. EU laajenee kymmenellä uudella jäsenmaalla samalla kun unionin rakenteita muutetaan oleellisesti Eurooppa-valmistelukunnan eli tulevaisuuskonventin esitysten pohjalta. Tämä merkitsee sitä, että tällä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Suomi tulee olemaan jäsen täysin erilaisessa unionissa kuin mihin se liittyi vuonna 1995.

Vaikka EU:n avoimuussäännöksiä on parannettu, ei sen päätöksenteko edelleenkään ole läpinäkyvää. EU:n toimintaa on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta valvoa kansalaisten taholta. Tämä johtuu ensisijaisesti yhteisen kielen ja yhteisen poliittisen foorumin puutteesta, mutta myös unionin vahvasti talouspoliittisesta perusluonteesta. Nykyinen Euroopan unioni kärsii syvästä demokratiavajeesta. Sen oleellinen osa on suurien jäsenmaiden pyrkimys kasvattaa valtaansa pienten maiden kustannuksella.

2. Vasemmistolaiset arvot esiin

Euroopan unionia ei pidä vastustaa instituutiona. Sen sijaan on tehtävä töitä EU:n rakentamiseksi aidosti eurooppalaisten kansojen välistä yhteistyötä mahdollistavaksi unioniksi. Nykyinen Euroopan unioni on kovan kapitalismin eurooppalainen esitaistelija.

Tavoitteena on oltava avoin, demokraattinen valtioliittona toimiva Euroopan unioni, joka toteuttaa ihmisoikeuksien kunnioittamisen, oikeusvaltion, rauhan, kestävän kehityksen, suvaitsevaisuuden ja sukupolvien välisen tasavertaisuuden arvoja. Euroopan unionin tulee kunnioittaa kansojen itsemääräämisoikeutta ja kansojen, etnisten ryhmien sekä eri uskontojen moninaisuutta ja edistää kansainvälistä yhteistyötä ja turvallisuutta.

Euroopan unionin pitää sitoutua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, vakaan taloudellisen kehityksen, täystyöllisyyden, korkean ammatillisen järjestäytymisen, kattavan sosiaaliturvan, hyvien julkisten palveluiden, ympäristönsuojelun ja kehitysyhteistyön edistämiseen.

Vasemmistolaisten punavihreiden arvojen toteuttamista ei nykyisessä EU:ssa harrasteta ja siksi niitä on voimallisesti ajettava yhteistyössä muiden eurooppalaisten vasemmistolaisten liikkeiden, ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Ylikansallinen, euronationalismiin tähtäävä talouspoliittisia intressejä palveleva politiikka ruokkii äärioikeistolaisuutta ja nationalismia. Vasemmistolaisten punavihreiden arvojen nostamisen kautta on luotava unionia, jossa vaihtoehto nykyiselle politiikalle on solidaarisuus ja kansojen välinen yhteistyö muukalaisvastaisuuden ja suoran rasismin sijaan.

3. Suomen paikka on muiden Pohjoismaiden rinnalla

Suomalaisessa EU-keskustelussa harjoitetaan kaksinkertaista vaihtoehdottomuutta. Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa ei juuri kyseenalaisteta, vaikka mielipidemittausten mukaan merkittävä osa suomalaisista on edelleen sitä mieltä, että jäsenyys unionissa on huono ratkaisu. Tämä mielipide ei kuitenkaan tällä hetkellä kanavoidu poliittiseen päätöksentekoon millään tavalla. Lisäksi suomalaisessa politiikassa ei liiemmin esitetä erilaisia vaihtoehtoja maamme EU-poliittisiin linjauksiin, eikä pureuduta periaatteellisesti siihen, millaisessa unionissa haluamme tulevaisuudessa toimia. Kriittistä kansalaiskeskustelua EU:sta on kannustettava.

Suomen eduskunta on tähän saakka ollut lähes täydellisen yksimielinen niistä tavoitteista, joita EU:n kehittämiselle on asetettu. Tämän pohjalta Suomi on ajautunut yhä syvenevään yhdentymiseen ilman, että sille on asetettu tarkkarajaisia ehtoja ja päämääriä. Tiedotusta myös muista Euroopan unionin tulevaisuuden vaihtoehdoista on vaihtoehdottomuuden estämiseksi lisättävä.

Euroopan unionissa Suomen lähimmän viitekehyksen tulee löytyä ennen kaikkea muista Pohjoismaista, jotka ovat kaikki Suomea lukuun ottamatta omaksuneet huomattavasti maltillisemman ja kriittisemmän suhtautumisen pitkälle meneviin integraatioratkaisuihin.

Suomella ei ole mitään syytä rynnätä etulinjassa erilaisiin EU:n koviin ytimiin, koskivatpa nämä sitten turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa tai talouspolitiikan yhtenäistämistä. Suomen tulee omaksua EU:ssa itsenäisempi linja ja kasvaa ulos luokan kilteimmän oppilaan roolista.

4. Ei liittovaltiolle ja demokratian kaventumiselle

EU:n valtionpäämiehet päättivät Laekenissa vuonna 2001 perustaa erityisen valmistelukunnan eli konventin pohtimaan Euroopan unionin tulevaisuutta. Konventin jäseniä ei ole valittu minkään demokraattisen menetelmän mukaisesti, mutta silti sen tehtäväksi annettiin luoda Euroopan unionille liittovaltion perustuslaki. Uuden perustuslain hyväksymisestä onkin järjestettävä kansanäänestys jokaisessa jäsenvaltiossa.

Liittovaltioistuminen tarkoittaa yhä vahvenevaa ylikansallista, epädemokraattista päätöksentekoa ja yksittäisen kansalaisen vaikutusmahdollisuuksien kaventumista. Vallan keskittyminen tarkoittaa pienen poliittisen eliitin valtaa - demokratia toimii huonosti yli 500 miljoonan kansalaisen muodostamassa laajentuneessa Euroopan unionissa.

EU:ssa on jo nyt useita liittovaltiollisia elementtejä, kuten yhteistä lainsäädäntövaltaa, parlamentti, yhteinen raha ja keskuspankki useimmissa jäsenmaissa, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan rakenteet, unionikansalaisuus ja passi. Lisäksi EU:lla on oma lippu ja hymni.

Hallitusten välinen toimintatapa on keskusjohtoista liittovaltiota demokraattisempi tapa tehdä päätöksiä. Hallitusten välistä metodia käytettäessä kansalaiset voivat paremmin suoraan vaikuttaa siihen, ketkä heitä edustavat. Liittovaltiomallissa tätä vaikutusmahdollisuutta ei ole. EU:n muuttaminen liittovaltioksi syventäisi ja kärjistäisi jo olemassa olevaa demokratiavajetta.

Liittovaltion luomisessa oleellisia mielipiteenmuokkaajia ovat toisaalta kansallisten symbolien riisuminen ja toisaalta yhtenäisen koulutusjärjestelmän luominen unionin sisälle. EU:n tulee kunnioittaa kulttuurista vaihtelevuutta ja alueellisia tarpeita ja siksi koulutuksen yhdenmukaistamista EU:n sisällä on vastustettava. Sen sijaan eri maiden tutkintojen keskinäistä vertailtavuutta on lisättävä.

Nuorten mahdollisuuksia opiskella ja työskennellä muissa Euroopan unionin maissa on tuettava voimakkaasti. EU:n omien nuorisovaihto-ohjelmien määrää on lisättävä. Erityistä huomiota on kiinnitettävä ammattiin opiskelevien liikkumisen lisäämiseen. EU:n on lisättävä tukea eurooppalaisille ja kansallisille kansalaisjärjestöille ja nuorisojärjestöille.

5. Mahdollisuus kehityserojen tasaamiseen

EU:n laajentumista on tuettava ja uusia jäseniä on hyväksyttävä Euroopan unioniin. Kaiken laajentumisen perustana ja ehtona on kuitenkin oltava ihmisoikeuksien kunnioittaminen, kestävä kehitys ja demokratia. Vuonna 2004 mukaan liittyvien maiden lisäksi myös Bulgaria, Romania sekä halukkaat Länsi-Balkanin maat on otettava EU:n jäseniksi.

EU:n laajentumiskeskusteluun on nostettava myös Moldovan, Valko-Venäjän ja Ukrainan jäsenyys unionissa. Samalla on pidettävä huolta siitä, että EU:n itälaajentuminen ei luo uusia jakolinjoja Eurooppaan EU:n ja Venäjän välille.

Yhteistyötä Venäjän kanssa pitää tiivistää ja syventää. Venäjän ei saa antaa kokea joutuvansa eristetyksi muusta Euroopasta. Yhteistyötä on tehtävä ennen muuta talouden ja ympäristönsuojelun aloilla.

Vaikka EU:sta ei voi eikä pidä yrittää tehdä vain kristittyjen kansojen kerhoa, aiheuttaa Turkin mahdollinen jäsenyys EU:ssa monia ongelmia. EU:n jäseneksi pyrkiminen on kuitenkin jo parantanut tilannetta Turkissa ihmisoikeuksien, sananvapauden ja oikeusvaltion kunnioittamisen kannalta. Turkki voi olla Euroopan unionin jäsen vain, jos se sitoutuu kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja noudattamaan demokratian pelisääntöjä.

EU:n mittavaa laajenemista voi pitää myös tehokkaimpana esteenä sille, ettei unioni kehity yhä enemmän liittovaltion suuntaan. Noin kolmenkymmenen maan Euroopan unionissa ei päätösvaltaa voi keskittää vain Brysseliin.

EU:n laajentuessa on pyrittävä palkkatason, työehtojen, sosiaaliturvan ja yhteiskunnan kustantamien palveluiden tuntuvaan parantamiseen uusissa jäsenmaissa. Se ei saa johtaa sellaiseen harmonisointiin, jossa nämä asiat olisivat uhattuina vanhoissa jäsenmaissa.

6. Turvallisuus syntyy yhteistyöstä, ei aseista

Maastrichtin sopimuksella luotiin perusta Euroopan unionin yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. Amsterdamin sopimuksella vuonna 1997 EU:lle ryhdyttiin hahmottamaan myös yhteistä puolustuspolitiikkaa, jonka sanottiin voivan johtaa aikanaan yhteiseen puolustukseen. Konkreettisin askel oli kuitenkin vuoden 1999 Helsingin huippukokous, jossa EU otti itselleen tavoitteen luoda 60 000 sotilaan valmiusjoukko vuoteen 2003 mennessä. Näiden ns. Petersbergin tehtäviä (humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen, kriisinhallinta sekä taistelujoukkojen käyttö rauhaan pakottamisessa) toteuttavia joukkoja voi pitää tulevan euroarmeijan alkiona.

Euroopan unionin militarisoiminen tulee pysäyttää, varsinkin kun mahdollinen euroarmeija olisi todennäköisesti erittäin läheisessä yhteistyössä sotilasliitto Naton kanssa, sillä enemmistö EU-maista on myös Naton jäsenmaita. Suomen tulee pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana.

Unionin pitää edelleen kehittää erityisesti valmiuksiaan humanitaarisen avun perille toimittamisessa ja siviilikriisinhallinnassa. Tavoitteena tulee olla aseellisten konfliktien ehkäisy, mahdollisen konfliktin sytyttyä niiden vaikutusten minimointi sekä konfliktin jälkeen jälleenrakentaminen. EU voi myös toimia koordinoidusti rauhanturvaajana, mikäli operaatiot perustuvat YK:n tai ETYJ:in valtuutukseen.

Avoin kysymys EU:n kriisinhallintatoiminnassa on Naton voimavarojen käyttö operaatioissa. Mahdollinen yhteistyö Naton kanssa ei saa lähentää EU:n ja Naton rakenteita. EU:n kriisinhallinta ei myöskään saa olla raide, joka vie Suomen tai muut liittoutumattomat maat Natoon.

EU:n ja sen jäsenvaltioiden pitää toimia maailmanlaajuisesti konfliktien rauhanomaisen ratkaisemisen, aseistariisunnan ja aseviennin rajoittamisen puolesta, ydinaseita ja maamiinoja vastaan. Yhteistyötä uudenlaisten turvallisuusuhkien - kuten ydinturvallisuus, ympäristöongelmat sekä huumeiden ja kansainvälisen rikollisuuden leviäminen - torjumisessa on tehtävä niin EU:n sisällä kuin sen rajojenkin yli.

Euroopan unioni, joka painottaa politiikkaansa suljettujen rajojen puolustus- ja maahanmuuttajapolitiikkaan, luo kestämätöntä perustaa valtioliitolle. EU:n maahanmuuttajapolitiikan tavoite tulee olla monikulttuurisen ja osaavamman yhteiskunnan luominen. EU:n tulee olla vieraanvarainen pakolaisten ja siirtolaisten vastaanottaja ja vaatia sen jäsenmaiden pakolaiskiintiöiden kasvattamista.

Euroopan unionin on vaadittava, että sen jäsenmaat käyttävät YK:n suosituksen mukaan vähintään 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysyhteistyöhön. Lisäksi EU:n on käytettävä omasta budjetistaan vähintään saman verran kehitysyhteistyöhön.

7. Maailma ei ole kaupan

Euroopan unioni on luonteeltaan kaupan, markkinavoimien ja pääomaliikkeiden vapauttamisen projekti. EU on luonut säännöksiä, joilla markkinavoimille annetaan yhä enemmän tilaa yhteiskunnassa ja joilla turvataan tavaroiden, palveluiden, pääomien ja työvoiman täysin esteetön liikkuminen.

EU:n pitää ottaa toiminnassaan huomioon muita arvoja kuin markkinoiden yhä pidemmälle menevä vapauttaminen ja julkisten palvelujen kiihtyvä yksityistäminen. EU:n tulee antaa jäsenmaille vapaus päättää siitä, katsovatko ne yksityistämisen jatkamisen järkeväksi niiden oman edun kannalta. EU:n tulee kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa edistää markkinoiden yhä pidemmälle menevän vapauttamisen sijasta ympäristönsuojelua, oikeudenmukaista kauppaa, parempaa työsuojelua myös kehitysmaissa ja mahdollisuutta ammatilliseen järjestäytymiseen.

EU:lla ja sen jäsenvaltioilla on suuri globaalinen vastuu ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Tavoitteena tulee olla EU:n ja sen jäsenvaltioiden rooli tiukan ympäristöpolitiikan edelläkävijänä koko maailmassa. EU:n tulee määritellä ympäristösopimuksissa sitovat miniminormit, mutta jäsenvaltioilla pitää olla myös mahdollisuus tiukempiin säännöksiin.

8. Emu on lentokyvytön

EU:n talous- ja rahaliitto EMU (Economic and Monetary Union) on merkinnyt ainutlaatuista järjestelyä, jossa itsenäiset valtiot luopuvat omasta valuutastaan ja siirtyvät yhteiseen rahaan, rahapolitiikkaan ja entistä tiiviimmin yhteensovitettuun yleiseen talouspolitiikkaan. Odotettavissa on, että EMU laajenee vielä nykyisestään, kun EU:n uusia jäsenmaita liittyy mukaan.

Talous- ja rahaliiton ongelmiin kuuluu sen toimiminen täysin itsenäisesti kansanvaltaisen kontrollin ulottumattomissa. Yhteisestä rahapolitiikasta päättävää Euroopan keskuspankkia (EKP) on kielletty ottamasta kansallisten keskuspankkien, hallitusten, parlamenttien saati kansalaisten näkökantoja rahapolitiikasta huomioon.

Tavoite pitää olla Euroopan keskuspankin asettaminen demokraattiseen valvontaan. Ensivaiheessa tarvitaan ainakin eurooppalainen pankkivaltuusto, jonka jäsenet valittaisiin osaksi europarlamentin ja osittain rahaliittoon osallistuvien maiden parlamenttien toimesta. Valtuusto valvoisi keskuspankin toimintaa ja asettaisi rahapolitiikan yleiset päämäärät.

Nykyisen rahapolitiikan ainoaksi tavoitteeksi on asetettu inflaation vastainen taistelu. Muitakin tavoitteita saa edistää, mutta vain, jos ne eivät vaaranna inflaation vastustamista. Yhteisellä rahapolitiikalla pitäisi kuitenkin tavoitella ennen muuta korkeampaa työllisyyttä, julkisten talouksien mahdollisuutta joustavasti nostaa tai laskea menojaan jäsenmaiden tarpeiden mukaisesti sekä ympäristön kannalta kestävää laadullista kasvua.

EMU ei saa myöskään olla poliittinen pakkopaita, joka laskusuhdanteessa pakottaa jäsenmaita leikkaamaan julkisia menojaan. EMU:n pitää sallia myös elvyttäminen, tarvittaessa vaikka jäsenmaiden julkisten menojen alijäämillä, ja siksi tiukkoja, kansallisista suhdannevaihteluista riippumattomia EMU-kriteerejä on höllennettävä.

EMU:sta eroaminenkaan ei saisi olla kielletty puheenaihe. Mikäli Ruotsi ja Tanska jäävät jatkossakin EMU:n ulkopuolelle, avautuu mahdollisuuksia pohtia yhteispohjoismaisen valuutta-alueen perustamista. Se olisi pohjoismaisia arvoja edustava demokraattisempi vaihtoehto Euroopan keskuspankin harvainvallalle ja monetarismille. Myös itsenäiseen rahapolitiikkaan palaaminen on pidettävä mukana tulevaisuuden vaihtoehtojen joukossa.