VASEMMISTONUORTEN YMPÄRISTÖPOLIITTINEN ASIAKIRJA

Hyväksytty Vasemmistonuorten hallituksessa 15.–16.11.2008.

1. JOHDANTO

Vasemmistonuoret on radikaali punavihreä kansalaisjärjestö. Vaadimme ekologisesti kestävää maailmaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta unohtamatta.
Kapitalistinen maailmanjärjestys vaatii jatkuvaa talouskasvua ja pitää yllä ympäristön tuhoamisen ja liikakulutuksen noidankehää. Luonnonvaroja ja energiaa tuhlaava yhteiskunta ei ole kestävällä pohjalla. Uusliberalistinen talousjärjestelmä kannustaa välinpitämättömyyteen ja suoranaisiin ympäristörikoksiin pelisäännöillään. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen kytkeytyy maailmantalouden epäoikeudenmukaisuuteen.

Politiikassa ei voi erottaa toisistaan punaista ja vihreää, sillä viime kädessä ne edellyttävät toisiaan. Solidaarisuus on vaikeaa, jos ilmastonmuutos ja muut vakavat ympäristöongelmat pääsevät tuhoamaan hyvän elämän edellytyksiä. Toisaalta ihmisten on vaikea ajatella ympäristökysymyksiä, jos heidän perustarpeidensa ja -oikeuksiensa täyttymistä ei ole turvattu.

Ympäristönsuojelu ei ole vain kokoelma teknisiä ratkaisuja, vaan sen tarkoitus on vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Kansalaisilla ja järjestöillä tulee olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon monilla erilaisilla osallistumistavoilla. Tavoitteena on ympäristöpolitiikka, jonka mahdollisimman moni kokee oikeudenmukaiseksi.
Vastuu ympäristöstä on kaikkien, mutta kaikilla ei tällä hetkellä ole yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristön tilaan. Ympäristöongelmat eivät vaikuta kaikkien elämään samalla tavalla, vaan usein vähemmistöt ja heikoimmin toimeentulevat kärsivät niistä eniten. Ympäristöpolitiikka ei saa lisätä taloudellista tai esimerkiksi sukupuolten tai eri etnisten ryhmien välistä eriarvoisuutta. Kestävä ympäristöpolitiikka toteutuu yhteiskunnassa, joka ei perustu elintasokilpailuun ja jatkuvan talouskasvun tavoitteluun. Vasemmistonuoret haluaa olla kärkijoukoissa edistämässä ekologisuuden ja solidaarisuuden sopusointua.

2. ILMASTONMUUTOS JA ENERGIA

2.1 Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos on tällä hetkellä yksi maailman vakavimmista uhista. Sen aiheuttamien äärimmäisten sääilmiöiden lisäksi ilmastonmuutoksen ongelma on sen ennustamattomuus.

Maapallon keskilämpötila on nyt noussut noin 0,7 astetta esiteollisesta ajasta. Kahden asteen nousua pidetään rajana, jonka jälkeen ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on mahdotonta. Jotta kahden asteen rajaa ei ylitetä, tarvitaan radikaaleja päästövähennyksiä. Nykyisten laskelmien mukaan tämä tarkoittaa vähintään viiden prosentin päästövähennyksiä vuodessa. Tällä hetkellä globaalit päästöt kasvavat, mikä tarkoittaa tiukempia päästövähennystavoitteita tulevaisuudessa.
Teollisuusmaat tuottavat kaksi kolmasosaa maailman hiilidioksidipäästöistä, vaikka niissä asuu vain alle neljännes väestöstä. Maailman köyhin viidennes tuottaa vain kaksi prosenttia päästöistä, vaikka ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät pahimmin juuri maailman köyhimmille alueille. Teollisuusmaiden päästöt muodostuvat suurelta osin ylellisyydestä, joten globaalien päästövähennysten vastuu on näin ollen teollisuusmaiden harteilla.
On saatava aikaan kansainväliset, sitovat ja tehokkaat päästövähennyssopimukset, joihin osallistuvat kaikki merkittävät teollisuus- ja teollistuvat maat. Sopimuksen tulee aidosti pyrkiä päästövähennyksiin – kaikkia päästöjä ei voi korvata rahalla. Saastuttaja maksaa -periaate on kuitenkin hyvä kannustin.
Suomen ja EU:n tulee ohjata valtioita ja suuryrityksiä ilmasto- ja ympäristöystävälliseen toimintaan kannustimilla ja lainsäädännöllä. Ilmastonmuutos on niin vakava uhka maapallolle, että sen torjumisen esteenä ei saa olla raha tai yksittäisten tahojen intressit. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii yhteistyötä ja joustamista.
Ilmastonmuutoksen torjumisen lisäksi täytyy alkaa valmistautua myös ilmastonmuutoksen haittojen vähentämiseen. Jos lämpeneminen kiihtyy, voivat haitat olla merkittäviä, joten niihin valmistautuminen on aloitettava heti.

2.2. Energia

Öljy, turve ja hiili ovat fossiilisia, hiilidioksidipäästöjä tuottavia energiamuotoja ja siksi niiden käyttämisestä on luovuttava mahdollisimman pikaisesti niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Suomessa tuotetaan lähes puolet energiasta näillä energiamuodoilla, joten pelkkä tuulivoimaloiden rakentaminen ei riitä korvaamaan energiavajetta.
Usein ratkaisuksi hiiliriippuvuuteen ehdotetaan ydinvoimaa. Ydinvoima on lähes hiilineutraali, mutta se ei silti ole kestävä energiamuoto. Uraani ei ole uusiutuvaa, vaan se tulee loppumaan seuraavan sadan vuoden aikana. Ydinjätteiden loppusijoituskysymys on ratkaisematta ja uraaninlouhinta saastuttaa laajoja maa-alueita muun muassa Australiassa ja Kanadassa.

Fossiilisten energialähteiden sijaan tulee panostaa uusiutuviin energialähteisiin. Pohjoisella pallonpuoliskolla aurinkosähkö ja -lämpö ovat sesonkiajan energialähteitä, mutta päiväntasaajan seudulla ne ovat tulevaisuuden voima. Bioenergian käyttöön on globaalisti herätty, mutta sekään ei ole täysin ongelmatonta. Biopolttoaineiden tuottaminen palmuöljystä tai sokeriruo’on kuljettaminen Brasilian plantaaseilta Pohjoismaihin ei ole kestävää kehitystä. Vesivoiman rakentaminen raiskaa laajoja vesialoja, joten uusien voimaloiden rakentamisen sijasta tulee tehostaa jo olemassa olevia voimaloita ja kehittää aalto- ja vuorovesienergiaa. Tuulivoima on esimerkiksi Tanskassa merkittävä energianlähde, ja sen kehittäminen niin Suomessa kuin muuallakin on varteenotettava vaihtoehto. Myös paikallisia, uusiutuvia energiamuotoja hyödyntäviä voimaloita ja hukkaenergian käyttöönottoa teollisuuslaitoksissa pitää edistää.

Uusiutuvilla energialähteillä ei kuitenkaan voida täysin korvata öljystä, turpeesta ja hiilestä saatavaa energiaa. Näiden lisäksi myös ydinvoiman käytöstä tulee luopua, mikä lisää energiavajetta entisestään. Energian säästö on ainoa tulevaisuuden vaihtoehto. Nykyinen kulutusyhteiskunta on valitettavasti kehittymässä täysin päinvastaiseen suuntaan. Yksilön, yhteisöjen ja yritysten tulee pyrkiä mahdollisimman pieneen energian kulutukseen ja nollapäästöihin. Tämän lisäksi valtioiden tulee asettaa kannustimia ja tavoitteita energian kulutuksen minimoimiseksi.

3. LUONNON MONIMUOTOISUUS

Biodiversiteetti on globaali kysymys. Eläinlajien ja luonnon rikkauksien väheneminen merkitsee luonnon itseisarvon menettämistä. Tuhannet lajit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Uhattuina ovat muun muassa aarniometsissä kasvavat kääpälajit tai saimaannorppa, jotka ovat ainutlaatuinen osa Suomen luontoa. Indonesian sademetsissä asustelevat orangit ja Etelä-Amerikan laiskiaiset ovat jatkuvasti uhattuina sademetsähakkuiden vuoksi. Luonnon monimuotoisuus on turvattava maailmanlaajuisesti.

3.1 Metsät

Metsäpolitiikan tulee turvata sekä metsäluonnon monimuotoisuus että metsien monipuolinen käyttö. Suojelun tulee lähteä arvokkaimmista elinympäristöistä, kuten Etelä-Suomen alueellisesti harvinaisista vanhoista metsistä.  Koko maan kattava suojelualueverkosto tarjoaa myös ihmisille tasa-arvoiset mahdollisuudet tutustua puupeltojen sijasta oikeisiin metsiin. Vanhat ja luonnontilaisen kaltaiset metsäsirpaleet tarjoavat kodin lukuisille uhanalaisille lajeille ja rikastuttavat ympäröivien talousmetsien monimuotoisuutta. Pieniksi pirstaleiksi hajonneiden vanhojen metsien monimuotoisuuden suojelun onnistumiseksi on suojeltava ja ennallistettava myös arvokkaita metsiä ympäröiviä heikompia alueita.

Metsätaloudessa on siirryttävä ekologisempaan metsänhoitoon jättämällä riittävästi säästöpuita ja lahopuuta ainakin osaan talousmetsistä. Tämä parantaa lajien mahdollisuuksia liikkua alueilta toisille populaatioiden geenivaihdon turvaamiseksi ja sopeutumiskyvyn parantamiseksi. Rakennuspaineet eivät saa jyrätä kaupunkien lähimetsiä ja niiden säilymisestä täytyy huolehtia ekologiset yhteydet turvaamalla ja suojelemalla riittävän laajoja kokonaisuuksia.

Suomessa on suojeltu alle viisi prosenttia kasvullisesta metsämaasta. Lähes kaikkien metsätyyppien suojelutaso on jäänyt liian alhaiseksi. Metsien suojelussa täytyy siirtyä paikallisia asukkaita ja muita metsissä liikkujia osallistavaan suojeluun, jotta myös yksityisillä mailla sijaitsevat arvometsät löydetään ja saadaan pelastettua. Metsähallituksen tulostavoitetta tulee alentaa ja sen talous- ja suojeluosastot tulee erottaa toisistaan. Valtion tulee maksaa vapaaehtoisesta suojelusta yksityisille metsänomistajille korvaus. 
Havumetsien ja lauhkeiden lehtimetsien suojelua on lisättävä maailmalla. Vanhat, luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät on suojeltava. Suomen on tuettava Venäjän metsiensuojelua osoittamalla keinoja kestävään metsätalouteen. Suomen on otettava vastuuta myös ostopolitiikassa ja laittomasti hakatun puun tulo Suomeen täytyy loppua.

3.2 Sademetsät

Sademetsien suojelu on äärimmäisen tärkeää, sillä monimuotoisen luontonsa lisäksi ne sitovat hiilidioksidia. Papua-Uudessa-Guineassa, Brasiliassa ja Indonesiassa maailman hienoimpia metsiä hakataan selluksi ja pois soijapeltojen ja palmuöljyplantaasien tieltä. Hakkuut ovat usein laittomia. Muun muassa ylikansallisten metsäyhtiöiden on luovuttava hallinnoimistaan alueista esimerkiksi Brasiliassa. Maat kuuluvat paikalliselle väestölle, eivät metsä- ja viljelyteollisuutta harjoittaville suuryhtiöille. Kasvava väestö tarvitsee kehitysmaissa rakennustilaa ja peltoja, mutta sademetsien hakkaaminen tarjoaa tätä vain muutamaksi viljelykerraksi, minkä jälkeen maaperä ei ole enää tuottavaa.
Väestön ja ekosysteemin tarpeet tulee sovittaa yhteen. Teollisuusmaiden tulee auttaa kehitysmaita vaihtoehtoisten toimeentulotapojen sekä kestävien viljelymetodien löytämisessä.

Suomessa myydään paljon sademetsäpuuta muun muassa parkettina ja puutarhahuonekaluina. Sademetsätuotteiden tuonti ja myynti on kiellettävä välittömästi. Sademetsistä peräisin olevaa palmuöljyä käytetään esimerkiksi elintarviketeollisuudessa ja bioenergian tuotannossa. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä viljelysten tieltä raivataan suuria määriä sademetsiä. Palmuöljyn käytöstä on luovuttava.

Kansainvälistä metsäsertifiointijärjestelmää on kehitettävä ja valvottava. Nykyisellään useimmat sertifikaatit eivät tarkoita juuri mitään. Kansainvälistä metsäsopimuspolitiikkaa on tiukennettava. Sopimukset ovat useimmiten nykyään liian vapaasti tulkittavissa, eikä niillä ole riittävää laillista sitovuutta. EU:n ja YK:n tulee valvoa sopimusten noudattamista ja niiden rikkomisesta tulee seurata sanktioita.  Maailman valuuttarahaston (IMF) tulee huomioida rahoituksessaan ja politiikassaan ympäristövaikutuksia, samoin Maailman kauppajärjestön (WTO), jonka ajama kaupan vapauttaminen vauhdittaa metsien tuhoutumista erityisesti kehitysmaissa. Myös vientiluotoissa tulee ottaa huomioon ympäristönäkökulmat ja sosiaaliset vaikutukset.

3.3 Rannat, sisävesistöt ja suoalueet

Rannat ja sisävesistöt ovat Suomessa monien uhanalaisten lajien tärkeimpiä elinalueita. Siksi niiden suojeluun tulee kiinnittää huomiota. Rannat eivät kestä enempää rakentamista, joten kuntien täytyy kaavoituksessaan jättää rannat vapaaseen virkistyskäyttöön. Suomen täytyy myöntää poliittisella tasolla rannikkovesien huono tila sekä laittaa rajat maatalouden, teollisuuslaitosten, yhdyskuntien ja kalankasvattamoiden aiheuttamille päästöille.
Vesistöjen monimuotoisuuden kannalta rehevöitymisen ehkäiseminen on tärkeää. Vastuu Suomen rannikkovesistä on Suomella itsellään. Maailmanlaajuisesti rannikkoalueiden lisäsuojeluun on panostettava, ja suojelua valvomaan on perustettava ylikansallisia elimiä.

Suomen luonnontilaiset purot ja niiden reunamat ovat erityisen rikkaita elinympäristöjä. Siksi ne ja luonnontilaisen kaltaiset purot tulee suojella uudella vesilailla.
Suomi on maailman soisin maa ja suokasvien kirjo on monimuotoisempi kuin millään muulla vastaavan kokoisella alueella maailmassa. Soita on kuitenkin kuivatettu pelloiksi ja metsiksi yli puolet koko suoalasta. Ympäristönsuojelulakia on muutettava soiden suojelua edistävään suuntaan. Turvetuotanto on soiden vakavin ongelma. Turve-energiatuotantoon panostaminen on lopetettava ja turve korvattava esimerkiksi puulla ja peltoaineksella. Tämä on myös ilmaston ja vesistöjen kannalta tärkeä asia.

3.4 Meret

Merten kestokyvyllä on rajansa. Maatalouden ja teollisuuden päästöt, liikakalastus, riskialttiit rahtikuljetukset ja vilkas matkustajaliikenne, merenpohjan mineraalien ja luonnonvarojen hyödyntäminen sekä ilmastonmuutos ovat kaikki osaltaan saattaneet meret kriittiseen tilaan.
Merten hallinnointi on otettava kansainvälisen yhteisön asiaksi. Hallinnon pilkkominen eri sektoreille on lopetettava. Lähestymistavan on oltava kokonaisvaltainen ja meriekosysteemien tarpeiden on oltava tärkein lähtökohta. Merten luonnonvarojen käytöstä on tehtävä ekologisesti kestävää ja sosiaalisesti vastuullista. Maailman merialueille on luotava riittävä merensuojelualueiden verkosto.

Itämeri on yksi maailman saastuneimpia merialueita. Sen haavoittuvuus on veden määrän, mataluuden ja huonon vaihtuvuuden takia hyvin suurta. Suomenlahti on Itämeren saastunein alue ja siksi sen suojeluun tulee kiinnittää erityishuomiota.  Suomen tulee vähentää varsinkin maataloudesta aiheutuvia päästöjään. Suomen on saavutettava omat päästötavoitteensa ja haastettava muut maat, erityisesti Puola ja Venäjä, huolehtimaan paremmin omista vesistösaasteistaan.

Itämeren pahin uhka on rehevöityminen. Muita uhkia ovat muun muassa haitalliset aineet, öljypäästöt sekä onnettomuudet. Ravinnepäästöjä on vähennettävä panostamalla jäteveden puhdistukseen sekä päästövähennyksiin maataloudessa, liikenteessä ja teollisuudessa.

4. YMPÄRISTÖ JA KULUTUS

4.1 Geenimuuntelu

Maailmalla kehitetään muuntogeenisiä organismeja (GMO:t), kasveja, eläimiä ja mikrobeja. Osa geenimuunnelluista eliöistä pystyy lisääntymään ja risteytymään luonnollisten eliöiden kanssa ja sitä kautta leviämään ennalta-arvaamattomalla ja hallitsemattomalla tavalla. Geenimuunneltujen organismien vaikutukset ympäristöön ja ihmisiin ovat kiistanalaisia, kuten myös vaikutukset maa- ja kansantaloudelle. Ihmiset vastustavat tutkimusten mukaan geenimuuntelua, silti EU-komissio, Suomen hallitus ja viranomaiset ovat päättäneet tuoda sen osaksi arkipäivää. Muunneltuja geenejä ei voi poistaa ympäristöstä ja siksi tulee noudattaa varovaisuusperiaatetta. Geenimuuntelun tutkimuksen on oltava perusteellista, eikä siinä saa ottaa turhia riskejä.

Elintarvikepakkauksissa tulee olla pakollinen merkintä elintarvikkeen sisältämistä muuntogeenisistä organismeista. Muuntogeenistä rehua ei tule käyttää. Geenimuuntelun vaikutuksista tulee tiedottaa viljelijöille ja kuluttajille. EU:lta tarvitaan ylikansallista sääntelyä GMO:n leviämisen estämiseksi. Mehiläiset ja siitepöly eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja.

4.2 Eläinten asema

Tällä hetkellä Suomen laki ei takaa maatalouden tuotantoeläimille mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen. Pitkän tähtäimen tavoitteeksi on otettava, että kaikki eläintuotanto tapahtuu luomustandardien mukaan. Luomutuotantokaan ei takaa vielä eläinten hyvinvointia ja lajityypillistä käyttäytymistä, joten itse standardiakin on kehitettävä eläinten hyvinvointia painottaen. Maataloustuet eivät saa kannustaa suuriin tehotuotantolaitoksiin. Siirtyminen pienempiin tuotantoyksiköihin on aloitettava välittömästi.
Jotta siirryttäisiin eläinsuojelusta kohti eläinoikeusajattelua, on tärkeää pyrkiä vähentämään eläinten hyväksikäyttöä ruoantuotannossa. Tämä tapahtuu suosimalla kasvisruokaa eläinperäisen ravinnon sijaan.

Eläinkokeiden määrä on saatava laskemaan radikaalisti koe-eläimiä koskevan eläinsuojelulainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Suomen on moninkertaistettava tuki vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen, sen sijaan että se tukee lisääntyvää eläinten käyttöä tieteellisissä kokeissa. Sellaiset eläinkokeet on kiellettävä, jotka voidaan korvata vaihtoehtoisella menetelmällä. Koe-eläinlainsäädäntöä tulee parantaa niin, että se lisää koe-eläinten fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja eläinkokeiden eettistä arviointia.
Turkistarhaus on mahdollisimman lyhyen siirtymäajan jälkeen lopetettava Suomessa, kuten on tehty useissa EU-maissa.

Huostaan otetut ja takavarikoidut eläimet tulee aina, jos eläin on terve tai kuntoutettavissa, sijoittaa uuteen kotiin ja näitä eläimiä varten tulee perustaa julkisia eläinkoteja niin tuotantoeläimille kuin lemmikeillekin. On perustettava eläinasiavaltuutetun virka.

Eläinten kuljetuksille on saatava kunnolliset standardit. Eläinten lastaaminen ja purkaminen ajoneuvoihin on tehtävä huolella ja siihen on varattava riittävästi aikaa, jotta eläimet eivät kärsi. Kuljetuslaatikot on tehtävä kärsimysvapaiksi. Eläinten hyvinvoinnin kannalta olisi ehdottomasti parempi teurastaa eläimet mahdollisimman lähellä kasvatuspaikkaa ja kuljettaa ruhoja elävien eläinten sijaan. Tilojen yhteydessä toimivia teurastuspaikkoja tulee siis lisätä. Teurastuspaikan statukselle on jo olemassa vaatimusjärjestelmä. Paikallisesta teurastamisesta on tehtävä jättiläismäisiä teurastuslaitoksia edullisempi vaihtoehto kasvattajille.

Suurpetojen vainoaminen on saatava loppumaan. Tehokas valistus, valtion tukemat susiaidat sekä salakaatorangaistusten huomattava koventaminen ovat keinoja tähän. Metsästyslakia on tiukennettava ja sen noudattamista on valvottava entistä paremmin.

4.3 Kemikaalipolitiikka

Kodintavaroissa, leluissa, kosmetiikassa, elektroniikassa, pesuaineissa, vaatteissa ja huonekaluissa on tuhansia synteettisiä kemikaaleja, joita myydään ja käytetään päivittäin. Vuoden 2006 lopulla hyväksytty EU:n REACH -asetus (Registration, Evaluation and Authorisation of Chemicals eli kemikaalien rekisteröinti-, arviointi- ja lupamenettely) antaa välineitä haitallisten aineiden käytön rajoittamiseen.

Kemianteollisuus onnistui vesittämään REACH:ia. Se on lobannut europarlamentaarikot uskomaan tiukemman asetuksen aiheuttavan työttömyyttä ja teollisuuden katoa EU-maista. Tehtyjen arvioiden mukaan kemianteollisuus vuotuisine miljardivoittoineen olisi kuitenkin varsin keveästi selvinnyt vaativamman kemikaaliasetuksen aiheuttamista kustannuksista ja jopa saanut selvän etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden uuden teknologian ja turvallisten kemikaalien kehittelyssä.

Hyvää asetuksessa on se, että se kannustaa eläinkokeettomien vaihtoehtojen kehittämiseen ja jo itsessään vähentää eläinkokeita kemikaalien turvallisuuden arvioinnissa. Testaamismenetelmät on Suomessakin syytä päivittää nopeasti nykyaikaan ja korvata eläinkokeet moderneilla menetelmillä.

Ympäristölupien mukaisessa toiminnassa pitää ympäristövalvonnan toteutus siirtää yksityisiltä yrityksiltä viranomaisille. Suomen pitää toimia kemikaaliasioissa edelläkävijänä.

4.4 Ympäristökasvatus

Ympäristökasvatus on Suomessa vielä lapsenkengissään. Päiväkodeissa on pedattava lapsen luontosuhteen kehittymistä vastaiskuna ylettömän kulutuksen kulttuurille. Erillisen ympäristökasvatuksen järjestämisen lisäksi kouluissa on tärkeää nostaa esille ekologinen näkökulma muissakin aineissa sekä arkipäivän askareissa. Ympäristökasvatukseen pitäisi kuulua ympäristöjärjestöjen edustajien vierailuja kouluihin sekä lasten ja nuorten kannustamista aktiiviseen ympäristövaikuttamiseen. Koulujen pitää omilla käytännöillään totuttaa lapset ympäristöä kunnioittavaan elämäntapaan.

Myös työpaikoilla on panostettava ympäristökasvatukseen. Niille on luotava ympäristönormit, jotka kannustavat ja ohjaavat muun muassa kierrätykseen ja ekologisiin toimiin. Työpaikoilla on suosittava työsuhdelippua tai kimppakyytejä työsuhdeautojen ja kilometrikorvausten sijaan. Yritysten ja yhteisöjen täytyy olla ekologisesti vastuullisia hankinnoissaan.

4.5 Ruoka

Lähellä tuotettu kasvisruoka on hiilidioksidipäästöiltään ja ravinnekuormitukseltaan ekologisesti kestävintä. Eläinperäinen ravinto on ilmastonmuutoksen, eläinten oikeuksien ja ravinnekuormituksen kannalta kestämätöntä. Metsästys ja pienkalastus ovat kestävämpiä vaihtoehtoja ilmastonmuutoksen tai ravinnekuormituksen torjumisen kannalta, mutta eläinten oikeuksien kannalta ongelmallisia.

Ruoka ei maapallolla riitä kaikille, jos eläinperäisen ravinnon tuotannon kasvu jatkuu. Kouluissa ja työpaikoilla on turvattava laadukas, proteiinipitoinen kasvisruoka, ja viikoittain on pidettävä päiviä, jolloin tarjotaan pelkkää kasvisruokaa. Tuki- ja veropolitiikan on mahdollistettava se, että kasvisruoka on maksullisissa ruokaloissa edullisempi vaihtoehto.
Lähellä tuotetun luomuruoan käyttö on ekologista ja tukee paikallista elinkeinorakennetta. Maataloustukiin on vaikutettava niin, että lähellä tuotetun luomuruoan käyttö on kannattavinta. On mentävä kohti kaiken maatalouden sitomista luomustandardeihin.

Monikansallisten elintarvikeyritysjättien toimintaan on pystyttävä puuttumaan verotuksella ja lainsäädännöllä. Niitä on rankaistava toteuttamistaan ympäristö- ja ihmisoikeusrikoksista. Ruoan tuotannon ekologinen ja eettinen tuotanto on standardoitava ja standardit on saatava esiin sitovasti pakkausmerkinnöissä.  Ruoan ekologiseen ja eettiseen tuotantoon on saatava selvät pelisäännöt, jotka ilmenevät pakkausmerkinnöistä.

4.6 Taloudelliset ohjauskeinot

Suomessa on toteutettava laaja-alainen ekologinen verouudistus, jolla tuotteiden ja palveluiden hinnat saadaan vastaamaan paremmin niiden ympäristövaikutuksia. Tämä rohkaisee kuluttajaa, palvelualoja ja teollisuutta kestävämpiin valintoihin. Verouudistus on toteutettava osana kokonaisvaltaista ja pitkäjänteistä ympäristöpolitiikkaa. 
Energiantuotannossa ekologinen verouudistus tarkoittaa fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman tuotannon verottamista ympäristö- ja työllisyysvaikutuksiltaan suotuisampia uusiutuvia lähteitä tukien. Turpeen syöttötariffi eli takuuhinta tulee perua ja valmistevero palauttaa. Ympäristömyönteisempää energiantuotantoa tulee tukea kattavalla ja tehokkaalla päästökauppajärjestelmällä, johon myös lentoliikenne tulee kytkeä mukaan. Suomen tulee kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa ottaa selkeä rooli uusien, sitovien päästötavoitteiden aikaansaamiseksi.

Liikenteessä verouudistuksen tehtävänä on vähentää autoliikenteen määrää ja sen tuottamia päästöjä. Ajoneuvokantaa ja polttoaineita verotetaan päästöjen mukaan ja suurimmille kaupunkialueille asetetaan ruuhkamaksuja. Samalla joukkoliikenteen verotusta kevennetään.

Muuta luonnonvarojen kulutusta, jätteitä ja päästöjä tulee myös verottaa. Maailmalla yleistyvät muovipussien ja hehkulamppujen verot ovat hyviä esimerkkejä ekologisemmasta verorakenteesta, johon Suomessakin tulee siirtyä.

Verouudistuksessa muun muassa julkisen liikenteen, ekologisemman ruoantuotannon, energiatehokkaampien lämmitysratkaisujen asema taataan valtion tuella. Kuluttajan valittavaksi tulee saada ympäristömyönteisiä tuotteita ja palveluita. Ekologinen verouudistus tukee näiden valitsemista.

Teollisuudelle on lainsäädännöllä luotava ekologiset standardit, joissa huomioidaan muun muassa yrityksen sähkö-, jäte-, ja hankintapolitiikka. Yritykset on tehtävä velvollisiksi raportoimaan standardien noudattamisesta, ja tämä on tehtävä täysin avoimesti.

5. LIIKENNE JA ASUMINEN

Liikenne ja asuminen tuottavat ruoan tuotannon ohella suurimman osan yksittäisten ihmisten kasvihuonekaasupäästöistä.

5.1 Asuminen ja kaavoitus

Taajamat ja lähiöt on kaavoitettava tiiviisti ja ne on saatettava kaukolämmön piiriin. Maaseudulla on pyrittävä yhteisölliseen asumiseen ja energiaomavaraisuuteen. Kaavoituksessa on jätettävä rauhaan ranta-alueet ja taajamiin ja lähiöihin on jätettävä vapaita rakentamattomia puistoalueita. Valtion on tuettava matalaenergiarakentamista ja kestäviä rakennus- ja energiahankkeita. Suorasta sähkölämmityksestä ja öljylämmityksestä tulee luopua kokonaan.

Kaavoituksen tulee perustua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ohella ekologiselle kestävyydelle. Kaavoituksessa on huomioitava myös se, ettei liikenne uhkaa luontoarvoja saasteilla tai melulla. Ihmiset on pidettävä turhan melusaasteen ulottumattomissa.

5.2 Liikenne

Suurin osa maassamme yksityisautoilulla toteutettavista matkoista tapahtuu lyhyillä matkoilla kaupunkialueilla. Suurten kaupunkien keskustat on suljettava yksityisautoilulta. Suunnittelun lähtökohta tulee olla autojen mahdollisimman pieni käyttötarve. Yksityisautoilun vähentämiseksi ruuhkamaksut on otettava käyttöön suurimpiin asumiskeskittymiin johtavilla teillä.  Joukkoliikennettä on kehitettävä entistä edullisemmaksi ja käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi yksityisautoilulle. Paikallisen joukkoliikenteen on oltava maksutonta. Raideliikenne on tulevaisuuden liikkumismuoto, joten sen alasajo on lopetettava. Raideliikenteeseen on päinvastoin alettava panostaa. Tavoitteena on oltava kattava lähiliikenneverkosto suurten kaupunkien ympärillä ja teollisuuden kuljetusten siirtäminen raiteille.

Laivaliikenteen jätevesipäästöt ovat muun muassa Itämeren rehevöitymisen kannalta huolestuttavia. Merkittävä osa jätevesipäästöistä päätyy käsittelemättömänä mereen etenkin kansainvälisillä merialueilla, joilla päästöt ovat sallittuja. EU:n tulee toimia alueellaan tämän lopettamiseksi. Laivaliikennettä pitää suosia rahtiliikenteessä ja matkustajaliikenteessä lentoliikenteen sijaan, mutta huviristeilyistä on pyrittävä eroon.

Lentoliikenne on merkittävä ilmakehän saastuttaja. Verrattuna Suomen korkeaan polttoaineverotukseen, lentokoneiden polttoaineen verottomuus on suoraa tukea lentoyhtiöille. On vaadittava kansainvälisesti lentoliikenteen verotustason nostamista sen saastuttavuuden tasolle. Lyhyistä lennoista on luovuttava.

5.3 Jätteet

Jätepolitiikan ensisijaisia tavoitteita tulee olla jätemäärän vähentäminen ja kierrätyksen tehostaminen. Jätekysymystä ei pidä ratkaista rakentamalla massiivisia jätteenpolttolaitoksia tai kasvattamalla jatkuvasti kaatopaikkoja, vaan on pyrittävä luonnonvarojen käytön hillitsemiseen.

Jätteenpoltossa vapautuu ilmaan haitallisia yhdisteitä. Myrkkyjä jää savukaasujen puhdistusvesiin ja tuhkaan, joista tulee ongelmajätettä. Poltto tuottaa myös hiilidioksidipäästöjä, ja noin puolet poltossa tuotetusta energiasta kuluu jätteiden käsittelyssä, esimerkiksi jätteenkuljetuksissa. Jätteenpolttolaitos tarvitsee jätettä vuosikymmeniä, eikä tämä kannusta jätteenmäärän vähentämiseen.

Jätteiden vähentämiseksi tulee asettaa sitovia tavoitteita, joiden toteutumista on valvottava. Jätteenpolton tulee olla vaihtoehto vasta kun jätteen syntyä ei voida ehkäistä tai jätettä kierrättää. Biojätteen hyödyntämistä energiantuotantomuotona tulee lisätä.

Jätteiden määrään voidaan vaikuttaa laajentamalla tuottajan vastuuta esimerkiksi ulottamalla tuottajan vastuu koskemaan tuotteen tai palvelun koko elinkaarta. Tuotteiden valmistuksessa tulisi luopua ongelmajätteistä, haitallisista aineista ja ylipakkaamisesta.

Materiaalitehokkuutta voidaan parantaa kunnissa, yrityksissä ja muissa yhteisöissä. Tavaroiden korjauspalveluja tulee suosia verotuksessa niin, että vanhan korjaaminen on edullisempaa kuin uuden ostaminen. Tuotteiden yhteiskäyttöä esimerkiksi taloyhtiöissä tai työpaikoilla tulee edistää, ja yhteiskunnan rakenteita muokattava yhteiskäyttöä tukeviksi. 

6. LOPUKSI

Ylikansallisten instituutioiden ja valtioiden on luotava sitovat suuntalinjat ekologisempaan elämään. Ympäristöpolitiikan on siirryttävä jälkien korjaamisesta ennaltaehkäisevään toimintaan ennen kuin on liian myöhäistä. Suurempien toimijoiden vastuu ei kuitenkaan poista vastuuta jokaiselta yksilöltä. Kaikilla on velvollisuus huolehtia maailman säilymisestä elinkelpoisena seuraaville sukupolville. Jos ei edes yritä vaikuttaa, on turha pyöritellä päätään, kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat äärimmäiset sääilmiöt tai kulkutaudit uhkaavat jokaisen yksilön olemassaoloa, tai kun talousvetoisuus on tuhonnut luontomme monimuotoisuuden. Ihmisten ymmärrystä ympäristönsuojelusta ja heidän omasta roolistaan siinä on lisättävä, jotta kaikessa poliittisessa ja taloudellisessa toiminnassa osattaisiin vaatia ympäristön kunnioittamista.