Vasemmistonuoret on poliittinen punavihreä nuoriso- ja kansalaisjärjestö, joka vaikuttaa maailmanlaajuisen tasa-arvon, demokratian, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden puolesta. Vasemmistonuoret vaikuttaa yhtä aikaa kaduilla ja kabineteissa. Vasemmistonuorten toimintatavat vaihtelevat mielenosoituksista, tempauksista ja kampanjoista pitkäjänteiseen vaikuttamiseen erilaisissa kansalaisjärjestöissä, verkostoissa, ammattiyhdistysliikkeessä, julkisuudessa sekä politiikassa kunnallisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Vasemmistonuorten mielestä kaikki ihmiset ovat yhtä hyviä – elleivät parempiakin. Ihmisen on saatava rauhassa harjoittaa uskontoaan tai olla harjoittamatta, vaalia kulttuuriaan ja olla minkä värinen tahansa. Mielestämme hyvässä yhteiskunnassa kenenkään ei tarvitse pelätä, ja kaikilla on mahdollisuus opiskeluun, työhön ja puhtaaseen ympäristöön lompakon paksuudesta riippumatta. Hyvä elämä edellyttää meiltä halua maksaa veroja, jakaa työtämme ja kuluttaa vähemmän ja vastuullisemmin.
Jäseneksi voivat liittyä 15-30-vuotiaat nuoret, alle 15-vuotias tarvitsee huoltajan hyväksynnän jäsenyydelleen. Jäsen siirtyy kannatusjäseneksi sen vuoden lopussa, jolloin täyttää 30 vuotta. Vasemmistonuoret ei peri jäsenmaksua ja kaikki jäsenet saavat kotiinsa maksutta Libero-lehden.
Lue lisää poliittisesta ohjelmasta
Pravda
Haluatko Vasemmistonuorten jäsenenä suoraan kotiisi ajankohtaista tietoa Vasemmistonuorten toiminnasta eri paikkakunnilla?
Tilaa Pravda, Vasemmistonuorten sisäinen tiedote. Pravdassa kerrotaan tarkemmin valtakunnallisesta ja paikallisesta tulevasta sekä menneestä toiminnasta. Pravda ilmestyy viisi kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan. Uudet jäsenet saavat Pravdan automaattisesti noin vuoden verran.
Lähetä tilaus osoitteeseen: tai soita p. (09) 7747 4260.
