MIKÄ ILMASTONMUUTOS?
Eräät kaasut, kuten hiilidioksidi, luovat ilmakehässä “kasvihuoneilmiön” sitoen auringon valon maan pinnalle. Samalla ne estävät osaa lämmöstä karkaamasta takaisin avaruuteen. Tämä pitää maapallon sopivana elämälle sellaisena kuin sen nyt tunnemme.
Kasvihuonekaasuja on nyt ilmakehässä enemmän kuin koskaan ennen. 1990-luku oli nykytutkimuksen mukaan lämpimin vuosikymmen historiassa ja 1998 lämpimin vuosi.
Ilmasto siis muuttuu, ja sen seuraukset ovat arvaamattomat, koska emme ole todistaneet vastaavaa aiemmin. Varmaa kuitenkin on, että vaikutukset ovat vakavia. Maapalloa uhkaavat esimerkiksi äärimmäiset sääilmiöt, merenpinnan nousu, kuivuus ja kulkutaudit.
Merkittävin päästöjen lähde on fossiilisten polttoaineiden eli hiilen, öljyn ja maakaasun käyttäminen energiantuotannossa ja liikenteessä. Kasvihuonekaasuja syntyy myös muun muassa maataloudessa, teollisuuden prosesseissa, kaatopaikoilla ja metsäpaloissa.
KANSAINVÄLINEN ILMASTOPOLITIIKKA
Kansainvälisellä tasolla ilmastopolitiikan tärkein näyttämö on Yhdistyneet Kansakunnat, YK. Vuonna 1990 YK:n ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi ensimmäisen arviointiraporttinsa, jossa todettiin ihmisen toimien, erityisesti öljyn, hiilen ja kaasun käytön voivan vaikuttaa ilmastoon ennennäkemättömällä ja mahdollisesti erittäin vaarallisella tavalla.
Vuonna 1992 Rio de Janeirossa, Brasiliassa pidettiin YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi, jossa saatiin aikaan ensimmäinen maailmanlaajuisesti kasvihuonekaasuja rajoittava sopimus, YK:n ilmastopuitesopimus (UNFCCC). Puitesopimuksella tarkoitettiin sitä, ettei sopimus edusta viimeistä sanaa ilmastoneuvotteluissa: siihen liittyy pyrkimys päästövähennyksiin, muttei velvoitetta niihin.
Sopimuksen tavoitteena oli olla ylittämättä vuoden 1990 päästöjä. Vuosi 1990 toimii vertailulukuna YK:n ilmastopolitiikassa, koska silloin YK:n ilmastopolitiikan katsotaan varsinaisesti alkaneen.
Sopimuksen allekirjoitti Riossa yli 150 maata, mutta se ei ollut vielä lainvoimainen. Vuonna 1994 sopimuksen hyväksyi riittävä määrä YK:n jäsenmaita, ja se tuli voimaan. Vuodesta 1995 alkoivat YK:n vuosittaiset ilmastokokoukset, joissa sopimusta parannetaan.
Vuonna 1997 kokous järjestettiin Japanin Kiotossa. Siellä luotiin Kioton pöytäkirja, jossa teollisuusmaat sitoutuvat noin 5 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2012 mennessä. Sopimus ei astunut heti voimaan, vaan kesti alkuvuoteen 2005 asti, ennen kuin sopimuksen hyväksyneiden maiden määrä kasvoi riittävän suureksi Venäjän myötä. YK:n ilmastopuitesopimuksen osapuolikokous COP täydentyi vuosittaisessa työjärjestyksessä Kioton protokollan osapuolikokouksella (MOP).
Sopimus ei kuitenkaan riitä pysäyttämään edes päästöjen kasvua, ja uusista tiukemmista tavoitteista ryhdyttiin neuvottelemaan vuonna 2005.
Vuonna 2007 Balin ilmasto-osapuolikonferenssissa otettiin suuria harppauksia eteenpäin. Käsillä oli IPCC:n uusi arviointiraportti, jossa todettiin ilmastonmuutoksen merkkien yksiselitteisyys. Luotiin ”Balin tiekartta”, suunnitelma, jonka mukaan ilmastoneuvotteluissa edetään. Suunnitelmassa oli, että uusi, ilmastopuitesopimuksen ja Kioton protokollan yhdistävä sopimus saadaan tehtyä Kööpenhaminan osapuolikokouksessa.