Vasemmistonuoret: Haitia ei saa rakentaa velkarahalla

Kirjoittanut Eliisa Alatalo, 22.01.2010 klo 10:03

image
Kansainvälisen valuuttarahaston ansiosta tuontiriisi valtasi markkinat ja nyt entisillä riisintuontantoalueilla kärsitään nälkää. Kuvat maanjäristysalueilta: Eric Quintero, IFRC

Vasemmistonuoret on lahjoittanut tänään Haitin maanjäristyksen uhreille 500 euroa Grassroots Internationalin kautta.

Yksityishenkilöiden, järjestöjen ja valtioiden lahjoitusten lisäksi Haitille on tarjottu myös lainaa jälleenrakentamista varten. Vasemmistonuoret muistuttaa, että Haiti on jo nyt yksi maailman velkaantuneimmista maista. Haitin köyhyys pohjautuu vuosisatoja kestäneeseen riistoon ja velkakierteeseen, jonka ovat aiheuttaneet ahneet länsimaat, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki.

Esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto ilmoitti myöntävänsä Haitille 100 miljoonaa dollaria lisää lainaa. Haiti on ennestään velkaa Kansainväliselle valuuttarahastolle 165 miljoonaa dollaria, ollen kaiken kaikkiaan velkaa yhteensä 891 miljoonaa dollaria.

”Haitin jälleenrakentamiseen tarjotut lainat ovat röyhkeää hyväksikäyttöä, sillä lainaehdot pakottavat nostamaa hintoja ja huonontamaan julkisia palveluita ja palkkoja. Ainoa oikeudenmukainen ja kestävä ratkaisu on antaa velat välittömästi anteeksi”, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso.

Lisätietoja:

Dan Koivulaakso
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
0445066613

 
Liity Vasemmistonuorten jäseneksi
Tilaa Libero -lehti
Muuta yhteystietojasi

På svenska In English In Nepali (PDF)

 
Tutustu Vasemmistonuorten kampanjoihin
 
kulttuurikilpailu
kilpailu
Ilmianna pomosi
Palestiina
 
Liity Vasemmistonuorten yhteisöihin!
 
Facebook
Last.fm
IRC-Galleria
 

Kalenteri

 
JÄSENHANKINTAKILPAILU 2010, Koko Suomi
01.06.2010 – 31.12.2010
 
 
 
 
 

Näytä kaikki

Hae sivustolta