Oikeus toimeentuloon myös opiskelijoille, indeksi ei riitä

Kirjoittanut Dan Koivulaakso, 17.08.2010 klo 09:25

Puheenvuoro
17.8.2010

Tulevissa eduskuntavaaleissa on tärkeää, että Vasemmisto hyvin selkeästi vaatii oikeutta turvattuun toimeentuloon. Vuosina 1995-2008 palkkatulot kasvoivat noin 38 prosenttia osinkotulojen kasvaessa 425 prosenttia ja tulonsiirtojen jäädessä pakkasen puolelle. Kokonaisuudessaan tulonjako on siis notkahtanut pääoman eduksi suhteessa palkkoihin samalla, kun sosiaaliturvaa on murennettu ja veropohjaa kavennettu. Tarvitaan suunnanmuutosta. Kurjistava politiikka on muutettava uusjaon politiikaksi reiluilla palkankorotuksilla, nostamalla kokonaisveroastetta, lopettamalla ylempiä tuloluokkia suosivat verovähennysoikeudet ja kiristämällä veroprogressiota.

Opiskelijoiden tilanne on harvinaisen heikko ja taannoinen opintorahan 15 prosentin korotus, muutaman kympin kuussa, oli hyvin laiha lohtu. Viime viikolla kokoomusopiskelijat vielä kehtasivat vastustaa tuen sitomista indeksiin, vaikka nykytilanne heikentää opiskelijan asemaa kokoajan, etenkin kun inflaatio rupeaa taas kiihtymään talouskasvun myötä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan teettämän toimeentuloselvityksen mukaan opiskelijoiden mediaanitulo on 850 euroa. Tämä tulotaso on noin 250 euroa alle köyhyysrajan. Näitä lukuja tarkastellessa puheet opiskeluaikojen lyhentämisestä kuulostaisivat herjalta ja olisivatkin sitä, jos eivät opintosuoritusvaatimukset kiristyisi koko ajan. Samaan aikaan palkattomat harjoittelut syövät monilta mahdollisuuksia palkkatyöhön. Jo nyt joka kolmas korkeakouluopiskelija sanoo olevansa jatkuvasti ylirasittunut.

Opintorahan tiukkojen ehtojen johdosta tilanne on hankala myös toisen asteen opiskelijoille. Heikoimmassa asemassa ovat siis toisen asteen opiskelijat, jotka asuvat itsenäisesti, joiden keskimääräiset tulot ovat vielä satoja euroja korkeakouluopiskelijoita alhaisemmat. Heidän kohdallaan vanhempien tulojen vaikutus opintorahaan on poistettava.

Myös kouluun liittyvät maksut heikentävät opiskelijoiden toimeentuloa. Lukiokirjat ja ammattikoulujen materiaalit voivat nousta useisiin satoihin euroihin vuodessa. Tähän on saatava välitön muutos! Lain mukaan toisen asteen opiskelun on oltava maksutonta.

Kaikkien opiskelijoiden opintotuki on välittömästi yhtenäistettävä ja sidottava indeksiin. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan tasoa on nostettava reippaasti vähintään peruspäivärahan tasolle. Paras tapa toteuttaa uudistus olisi perustulo, joka takaisi opiskelijoiden minimitulotasoksi saman kuin kaikille muillekin ryhmille. Vasemmistoliiton tavoiteohjelman 750 euroa on hyvä alku.

Tuleviin vaaleihin mentäessä meidän on nostettava kärjeksi turvattu toimeentulo; lisää liksaa ja vapaa-aikaa, perustulo kaikille!

Dan Koivulaakso
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
044 506 6613

Vasemmistonuoret hakee kampanjakoordinaattoria

Kirjoittanut Eliisa Alatalo, 16.08.2010 klo 15:12

Vasemmistonuoret hakee kampanjakoordinaattoria kahden kuukauden työsuhteeseen.

Vasemmistonuoret hakee koordinaattoria vastaamaan järjestön Ilmianna pomosi -kampanjan jatkovaiheesta ja Kriittistä keskustelua siirtolaisuudesta -kampanjan laajentamisesta. Koordinaattorin tehtävänä on tukea Ilmianna pomosi -kampanjan keräystä työelämäkokemuksista, analysoida kerättyjä kokemuksia, huolehtia kampanjan näkyvyydestä ja suunnitella yhdessä järjestön muiden toimijoiden kanssa kampanjaan liittyviä tapahtumia. Kriittistä keskustelua siirtolaisuudesta -kampanjan osalta koordinaattorin tehtävä on huolehtia kampanjan valtakunnallisestamisesta ja yhteistyöstä eri paikkakuntien aktiivien välillä.

Tehtävän menestyksekkään suorittamisen edellytyksenä on oma-aloitteisuus, järjestötoiminnan tuntemus ja kokemus kampanjointityöstä. Työ vaatii myös hyvää suomen kielen taitoa ja tehokkaita tietoteknisiä taitoja. Eduksi katsotaan Vasemmistonuorten tuntemus ja työn kohteena olevien kampanjoiden sekä niiden käsittelemien teemojen tuntemus. Tehtävään valittavan on oltava alle 29-vuotias, koska hanke saa Allianssin jakamaa Työtä nuorille -tukea.

Työaika on 30 tuntia viikossa ja työsuhteen kesto on kaksi kuukautta, 15.9.–14.11., tai sopimuksen mukaan. Palkka on 1839,00 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi työsuhteen etuihin kuuluu lounasetu ja matkapuhelinetu. Työpaikka on Vasemmistonuorten keskustoimisto Helsingissä.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan maanantaihin 30.8. kello 9 mennessä pääsihteeri Riikka Taavetille (). Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun, joka pidetään Helsingissä tiistaina 31.8. illalla. Valinta tehdään samana päivänä.

Vasemmistonuoret on punavihreä, feministinen ja radikaali sosialistinen nuorisoliike, jonka tavoitteena on sosiaalisesti tasa-arvoisempi ja ekologisesti kestävämpi yhteiskunta. Vasemmistonuoret (aikaisemmin Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto, SDNL) on itsenäinen vuonna 1944 perustettu poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, joka toimii kahdeksassa piirijärjestössä ympäri maata. Järjestön keskustoimisto sijaitsee Helsingissä.

Tiedusteluihin vastaa pääsihteeri Riikka Taavetti, , 040-7023917 (ei tavoitettavissa 26.-29.8.).

Kesäisestä Nuorisoliittolaisleiristä nautittiin Toivakassa

Kirjoittanut Aydin Saiyar, 05.07.2010 klo 14:44

image
Yhteiskuvassa väsyneitä, mutta iloisia leiriläisiä. Kuva Kaisu Suopanki.

Vuoden 2010 Nuorisoliittolaisleiri pidettiin pienehkössä Partiokolkan leirikeskuksessa Toivakan kunnassa. Leiriläisiä helli huolella hiotun ohjelman ja hyvien alustajien sekä luennoitsijoiden lisäksi ihana ja kuuma kesäkeli. Järven puuttuminen vaikeutti saunomista, mutta se ei lannistanut leiriläisten mieltä. Rohkeimmat pulahtivat leiripaikan läheisyydessä sijainneeseen lampeen hyttysten ja paarmojen valtavasta määrästä huolimatta.

Leirillä vallitsi hyvä henki ja liikunnallinen meininki. Jalkapalloa pelattiin maailmanmestaruuskisojen innoittamana ja vasemmistolaisia lauluja hoilattiin ja runoja lausuttiin nuotiotulen äärellä.

Leirillä käsiteltiin muun muassa työläisten oikeuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimeentuloonsa. Lisäksi tarkasteltiin Palestiinan historiaa ja mitä on tällä hetkellä tehtävissä palestiinalaisten tilanteen helpottamiseksi.

Drag-workshopissa onnistuttiin kritisoimaan sukupuolisuuden tabuja leikkimällä perinteisillä sukupuolirooleilla ja pukeutumalla vinoutuneesti. Leiriläiset saavat toivottavasti jokainen muistokseen heistä otetut hienot valokuvat.

Kuumaksi aiheeksi nousivat järjestön sisäisen hierarkian tarkastelu, kiusaaminen sekä päihdekulttuuri. Keskustelut antoivat mahdollisuuden kritisoida avoimesti suomalaisille perinteistä päihdekulttuuria ja tilaa niille, jotka eivät halua pelkästään elää sen ehdoilla.

Leiri oli jälleen oiva paketti, jossa käsiteltiin yhteiskunnallisia aiheita laidasta laitaan. Leiriläiset osallistuivat aktiivisesti keskusteluun ja toimintaan, joskin loppuviikosta jalkapallon maailmanmestaruuskisat ja upeasta säästä nauttiminen verotti hieman leiriläisten aktiivisuutta.

Kuvia Nuorisoliittolaisleiriltä löytyy Vasemmistonuorten avoimelta Facebook-sivulta sekä Antti Kurkon Flickr-tililtä.
http://www.facebook.com/pages/Vasemmistonuoret/302480422335
http://www.flickr.com/photos/anttikurko/

Ydinvoimaton Suomi on vielä mahdollinen

Kirjoittanut Eliisa Alatalo, 01.07.2010 klo 16:02

Tiedote 1.7.2010

Vasemmistonuoret ei luovu ydinvoiman vastustamisesta kahden lisäydinvoimalapäätöksen jälkeen. Vasemmistonuoret on kannanotoissaan ja puheenvuoroissaan korostanut ydinvoiman kalleutta sekä suurten energiayhtiöiden pussiin pelaamista. Huhtikuussa 2011 valitaan uusi eduskunta ja uusi hallitus. Ne päättävät Fortumin ydinvoimaluvasta, ydinjätehaudan rakentamisluvasta sekä mahdollisten uusien reaktorien rakentamisluvista. Vasemmisto vastustaa ydinvoimaa.

Seuraavaksi poliittista painetta on kasvatettava investointipäätöksen suhteen. Uuden ydinvoimalan tilaaminen maksaisi vähintään kaksi kertaa niin paljon kuin Olkiluoto 3:n, ja taloudelliset riskit tilaajalle olisivat suuremmat. Investointipäätöksen tekevät TVO:n ja Fennovoiman osakkaat, joista noin puolet on julkisessa omistuksessa olevia yhtiöitä. Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjaan osallistuneet, myös Vasemmistonuoret jatkavat osakkaisiin vaikuttamista, jotta ne vetäytyisivät riskialttiista hankkeesta ja satsaisivat turvalliseen energiaan.

Jo yli 33 000 ihmistä on tehnyt sitoumuksen äänestää ydinvoiman vastustajaa. Sitoumuksen voi tehdä edelleen osoitteessa http://www.ydinvoima.fi.

Jyväskylässä säteiltiin miekkarissa ja kokouksessa

Kirjoittanut Kaisu Suopanki, 20.06.2010 klo 09:22

image
Sää suosi ydinvoimatempaukseen osallistuneita. Kuvat Eliisa Alatalo.

Vasemmistonuoret osallistui Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan toimintapäivään ympäri maata. Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Vasemmistonuoret järjesti pienimuotoisen mielenosoituksen, jossa kokousväki nosti ylös punaiset ei-laput huutaen “ei ydinvoimalle”. Kokousta seuraamaan saapuneet nuoret osallistuivat muodostamaan Jyväskylän keskustaan säteilyvaaramerkkiä. Tapahtumajärjestäjät arvioivat 700 kiinnostuneen käyneen paikan päällä katsomassa tempausta.

Myös puoluekokouksessa säteiltiin saadusta luottamuksesta. Vasemmistonuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja Minna Minkkinen valittiin suurimmalla äänimäärällä Vasemmistoliiton puoluehallitukseen. Puoluehallitukseen valittiin myös Saila Ruuth Helsingistä ja varajäseneksi Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso. Myös puoluevaltuustoon valittiin useita vasemmistonuoria ympäri maata.

Vasemmistonuorten tekemät aloitteet eivät menestyneet tässä puoluekokouksessa. Kokousedustajat olivat kuitenkin tyytyväisiä muun muassa lähidemokratian lisäämisestä sekä sukupuoli- ja seksuaalisuusnäkökulmien huomioon ottamista tavoiteohjelmassa. Vasemmistoliitto otti myös kielteisen kannan ydinvoimaan ja turkistarhaukseen, joissa Vasemmistonuorilla on jo pitkään ollut tiukka kielteinen linja.

Vasemmistonuoret uudistamassa Vasemmistoliittoa

Kirjoittanut Eliisa Alatalo, 18.06.2010 klo 15:19

image
Hanna Sarkkinen Oulusta on ensimmäistä kertaa puoluekokouksessa. (Kuva Kaisu Suopanki)

Vasemmistoliiton puoluekokous käynnistyi tänään perjantaina sateisessa Jyväskylässä. Puoluekokouksen 300 äänivaltaisesta edustajasta 10 prosenttia on alle 30-vuotiaita, joista useita myös esitetään puolueen luottamustehtäviin.

Vasemmistonuoret on tehnyt Vasemmistoliiton puoluekokoukselle aloitteita liittyen muun muassa asevelvollisuusjärjestelmän lakkauttamista ja siirtymistä vapaaehtoiseen ase- ja siviilipalvelukseen, pankkijärjestelmän kansallistamista sekä eettisiä ja ekologisia arvolisänveroalennuksia kulutustavaroille. Lisäksi käsittelyssä olevaan uuteen puolueen tavoiteohjelmaan esitetään muutoksia sukupuolisen ja seksuaalisen tasavertaisuuden toteutumiseksi ohjelmatasolla.

“Olemme Vasemmistonuorissa tehneet tasa-arvosuunnitelmaa ja suosittelen samaa prosessia myös Vasemmistoliitolle”, Vasemmistonuorten pääsihteeri Riikka Taavetti sanoi.

Väistyvä Hämeen Vasemmistonuorten piirisihteeri Mikko Kähkönen painotti lähidemokratian avaamista puolueen tavoiteohjelmassa. Markus Korjonen Lapin Vasemmistonuorista kritisoi puoluekokousmaksuja, sillä niitä ei hänen mukaansa makseta helposti pienituloisena opiskelijana. Vasemmistonuorten hallituksen jäsen Heidi Komulainen Itä-Suomesta vaati kansanedustakausien rajaamista kahteen peräkkäiseen kauteen sekä listavaalin käyttöönottoa.

“Uudistus vähentäisi politiikan henkilöitymistä ja saattaisi lisätä vaalikeskustelun keskittymistä politiikan sisältöihin”, Komulainen perusteli.

Puoluekokouksessa valitaan myös puolueen puheenjohtajat, puoluesihteeri, puoluehallitus ja puoluevaltuusto sekä käsitellään sääntömuutoksia. Puheenjohtajana jatkaa ilman vastaehdokasta Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki. Varapuheenjohtajuudet jakaantuvat Aino-Kaisa Pekosen ja Risto Kalliorinteen välillä huomisen äänestystuloksen mukaisessa järjestyksessä.

Seuraa Vasemmistoliiton puoluekokousta suorana täältä.

 
Liity Vasemmistonuorten jäseneksi
Tilaa Libero -lehti
Muuta yhteystietojasi

På svenska In English In Nepali (PDF)

 
Tutustu Vasemmistonuorten kampanjoihin
 
kulttuurikilpailu
kilpailu
Ilmianna pomosi
Palestiina
 
Liity Vasemmistonuorten yhteisöihin!
 
Facebook
Last.fm
IRC-Galleria
 

Kalenteri

 
JÄSENHANKINTAKILPAILU 2010, Koko Suomi
01.06.2010 – 31.12.2010
 
 
 
 
 

Näytä kaikki

Hae sivustolta