Tampereen Vasemmistonuoret: Ratikka nyt!

Kirjoittanut Kalle Honkanen, 09.09.2011 klo 09:23

Syyskuussa Tampereella järjestetään suuri ratikkakeskustelu kaupungin ikuisuusprojektista, kaupunkiraitiotiestä. Tampereen Vasemmistonuoret kannattaa ratikkaa ja toivoo kaupunkilaisten pääsevän sen kyytiin niin pian kuin mahdollista.

Tampere on viime aikoina parkkihallin rakennustöiden aloittamisen ja tunneliprojektin eteenpäin menon myötä ottanut merkittäviä askeleita henkilöautokaupungin tiellä. Kaikki tamperelaiset, etenkään nuoret, eivät voi tai halua liikkua henkilöautoilla, ja edullisen, nopean ja ympäristöystävällisen joukkoliikenteen kehittämiselle on kova tarve.

Linja-autoja väheksymättä uskomme, että raitiotiehen investointi on parempi tapa varmistaa joukkoliikenteen kehittyminen myös tulevaisuudessa kuin lupaukset linja-autoliikenteen lisäämisestä. Ratikka on tutkitusti myös muita joukkoliikenteen kehittämisvaihtoehtoja edullisempi. Hallitusohjelman liikennepainotukset antavat toivoa siitä, että nyt on mahdollisimman otollinen aika viedä ratikkaprojektia eteenpäin.

Toivomme, että ratikkaprojekti etenee mahdollisimman nopeasti ja että suunnitellun ensimmäisen linjan rakentamisen aikana aloitetaan jo seuraavan linjan suunnittelu. “Peräänkuulutamme sitä, että kaupunki pitää huolen siitä että ratikka on kaikille kaupunkilaisille edullinen ja että kaupungin liikennesuunnitteluun kuuluu joukkoliikenteen lisäksi myös kevyen liikenteen mahdollisuuksien parantaminen”, linjaa Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Tatu Ahponen.

Lisätietoja:

Tatu Ahponen
Tampereen Vasemmistonuorten puheenjohtaja

puh: 050-3418044

 
Liity Vasemmistonuorten jäseneksi
Tilaa lisätietoa vasemmistonuorista
Lue Liberoa
Muuta yhteystietojasi
Tilaa Vasemmistonuorten tuotteita

På svenska In English In Nepali (PDF)

 
 
 
Tutustu Vasemmistonuorten kampanjoihin
 
Liittokokous 2013
Tappavan hyvä diili
solidaarisuuttamarjatyolaisille
kilpailu
Palestiina
kvblogi
vtf
Liity Vasemmistonuorten yhteisöihin!
 
Facebook
IRC-Galleria
 

Kalenteri

 

Ei tapahtumia.

Näytä kaikki

Hae sivustolta