Vasemmistonuoret: Israelin lopetettava väkivaltaisuudet
Helsingissä ja eri puolilla Eurooppaa järjestettiin maanantaina sekä tiistaina mielenosoituksia, joissa vaadittiin sotatoimien lopettamista. Kuvat: Eetu Komsi Vasemmistonuoret tuomitsee Israelin väkivaltaiset iskut Gazaan. Lauantaiaamuna aloitetussa sotilasoperaatiossa on kuollut jo yli 360 palestiinalaista.
Julistamalla sodan Hamasia vastaan Israel rankaisee kollektiivisesti 1,5 miljoonan ihmisen tiheästi asuttamaa Gazan kaistaletta. Liikkumisen rajoitukset ja muut kontrollit kohdistuvat nyt lisäksi Länsirannalle.
Israelin viranomaisten puheista huolimatta iskut eivät ole kohdistuneet ainoastaan Hamasin taistelijoita vastaan, vaan suuri osa kuolonuhreista ja lähes 1 400 loukkaantuneesta on siviilejä. Virallisissa siviiliuhrilaskelmissa on toistaiseksi otettu huomioon ainoastaan naiset ja lapset*.
Vasemmistonuorten delegaation oli tarkoitus osallistua EU:n komission rahoittamalle kulttuurien välistä vuoropuhelua käsittelevälle leirille Länsirannalla tammikuun alussa. Osanottajien oli määrä saapua palestiinalaisalueilta, Israelista, Italiasta, Espanjasta ja Suomesta. Leiri peruuntui palestiinalaisalueiden heikentyneen turvallisuustilanteen vuoksi.
“On valitettavaa, että sotilaallinen voimankäyttö tekee mahdottomaksi myös rauhanomaisen kansainvälisen yhteistyön”, sanoo Vasemmistonuorten Laura Tuominen, jonka oli määrä matkustaa Jerusalemiin tiistaina.
Tilanne Gazassa on huonontunut jatkuvasti sen jälkeen, kun Israel virallisesti vetäytyi alueelta vuonna 2005. Miehitys ei tällöin päättynyt käytännössä, vaan rajat sekä ilmatila ovat pysyneet Israelin kontrollissa ja saarto on kiristynyt.
Israelin mukaan Hamas on syyllistynyt tulitaukorikkomuksiin. Se on kuitenkin myös itse rikkonut tulitaukoa ja estänyt toistuvasti humanitaarisen avun pääsyn Gazaan.
“Tulitauon molemminpuolinen noudattaminen ja ihmisoikeuksien turvaaminen on ainoa keino edistää kestävää rauhaa Lähi-idässä”, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo.
Vasemmistonuoret vaatii Gazan saarron ja pommitusten välitöntä lopettamista. Rauha Lähi-idässä saavutetaan monenkeskisillä neuvotteluilla, joissa myös EU:n on oltava aktiivinen. Kaikessa EU:n ja Israelin välisessä yhteistyössä, myös taloudellisessa toiminnassa, on noudatettava kansainvälisen humanitaarisen lainsäädännön periaatteita.
* BBC: http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/7803711.stm
Lisätietoja:
Laura Tuominen
040 73 09 360
Jussi Saramo
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
041 503 4000




