Vasemmistonuoret: Pakko- ja ilmaistyö ei ratkaise nuorisotyöttömyyttä

Kirjoittanut Eliisa Alatalo, 03.02.2010 klo 11:59

image
Poliittiset nuorisojärjestöt vaativat työmarkkinajärjestöjen, valtion ja nuorisojärjestöjen yhteistä nuorisosopimusta.

Vasemmistonuoret ei osallistu poliittisten nuorisojärjestöjen yhteiskannanotoksi kaavailtuun julkilausumaan. Syynä tähän ovat kannanotossa esitetyt vaatimukset nuoria aktivoivasta työttömyysturvasta ja harjoittelupaikkojen lisäämisestä ilman, että harjoittelun ehtoja rajataan.

“Viime vuonna 320 000 ihmistä teki ilmaistyötä harjoittelun muodossa, tätä emme voi hyväksyä. Vasemmistonuorten mielestä hätäaputyöt kuuluvat historiaan. Nuorisosopimuksen kanssa on oltava tarkkana, ettei se johda erillistyömarkkinoihin, joilla työehdot heikkenevät entisestään”, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Dan Koivulaakso sanoo.

Nuoria aktivoiva työttömyysturva on nähtävä joko pakottamisena harjoitteluun tai vähimmillään sovellukseksi Matti Vanhasen ideasta antaa palkintorahaa työpaikan saaneille. Nuorisojärjestöjen yhteiskannanoton ehdotusten lisäksi Vasemmistonuoret vaatii tarveharkintaisen työmarkkinatuen korvaamista peruspäivärahalla.

”Erilaiset työharjoittelut, eli työt ilman palkkaa, ovat vakiintuneet osaksi työmarkkinoita, joilla yritysten riskit ja joustopaineet ulkoistetaan työntekijöille”, toteaa Koivulaakso. “Meillä ei ole mitään tarvetta esittää konsensusta muiden kanssa silloin, kun se tarkoittaa heikentyviä elinehtoja nuorille.”

Vasemmistonuoret tukee enemmistöä yhteiskannanoton vaatimuksista: nuorten yrityshautomoiden avustamista, oppisopimuskoulutuksen tuntuvaa lisäämistä, etsivän nuorisotyön laajentamista, korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän yksinkertaistamista ja opintotuen korottamista täysipäiväisen opiskelun mahdollistavaksi.

Vasemmistonuoret jatkaa tunnusteluja yhteisen kannan löytämiseksi, vaikka se ei tällä kertaa ollut mahdollista.

Nuorisojärjestöjen julkilausuma on luettavissa täältä.

Lisätietoja:
Dan Koivulaakso
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
044 506 6613

 
Liity Vasemmistonuorten jäseneksi
Tilaa Libero -lehti
Muuta yhteystietojasi

På svenska In English In Nepali (PDF)

 
Tutustu Vasemmistonuorten kampanjoihin
 
kulttuurikilpailu
kilpailu
Ilmianna pomosi
Palestiina
 
Liity Vasemmistonuorten yhteisöihin!
 
Facebook
Last.fm
IRC-Galleria
 

Kalenteri

 
JÄSENHANKINTAKILPAILU 2010, Koko Suomi
01.06.2010 – 31.12.2010
 
 
 
 
 

Näytä kaikki

Hae sivustolta