Suomeen saapuu kesäkuukausien aikana useita tuhansia thaimaalaisia marjanpoimijoita, jotka pyrkivät hankkimaan ylimääräistä tienestiä keräämällä marjoja Lapin metsissä. Viime vuosien aikana marjanpoimijat ovat joutuneet yhä järjestelmällisemmän riiston uhreiksi. Niin Thaimaan valtio, thaimaalaiset ”työnvälittäjät” kuin suomalaiset yrityksetkin pyrkivät hyötymään thaimaalaisten marjatyöläisten kustannuksella.
Suomessa thaimaalaiset marjastajat elävät epäinhimillisissä oloissa, noin 30-100 hengen työleireillä, joista puuttuvat jokapäiväiseen elämään tarvittavat tilat, kuten peseytymistilat. Terveydenhuoltoa leireillä ei ole, vaan marjastavat tuovat usein mukanaan omat ”lääkkeet” ja antibiootit.
Marjamatka Skandinaviaan maksaa thaimaalaiselle kausityöntekijälle noin 3 000-3 200 euroa, joka vastaa pienviljelijän noin puolen vuoden ansioita. Tämän summan kattaakseen marjatyöläisen on uurastettava 2,5 kuukauden aikana jopa 700 työtuntia ja kerättävä jopa 2 000-5 000 kg marjoja.
Vasemmistonuoret osallistuu tänä syksynä marjanpoimijoiden tilanteen esilletuomiseen. Oikeutta marjanpoimijoille! Vaadimme, että:
Lisätietoa
Tutkimus Ulkomaalaiset metsämarjapoimijat Suomessa
Julkaistu 15.1.2012
Uutinen ja tutkimus ovat täällä.
Dokumentti thai-marjanpoimijoista
julkaistu 1.9.2011
Kuvagalleria

