ENSI VUODEN TOIMINNAN HAASTEET JA KULMAKIVET LAITETTIIN PAPERILLE


Vasemmistonuorten hallituksen kokous pidettiin tällä kertaa Vasemmistonuorten keskustoimistolla Helsingissä.

Katso kuvia hallituksen kokouksesta

Vasemmistonuorten hallituksen vuoden viimeinen kokous järjestettiin 16.-17.11. Vasemmistonuorten keskustoimistolla Helsingin Hakaniemessä. Viikonlopun mittaisen kokouksen asialistalla oli isoja asioita, mm. ensi vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen.Hallitusta myös puhuttivat Vasemmistonuorten eduskuntavaalivalmistelut ja vaalirahoitus.

Hallituksen kokouksen kuulumiset ja keskeiset päätökset selviävät tästä kokousraportista. Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä saa ottamalla yhteyttä pääsihteeri Karoliina Öystilään, p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.

Toimintakertomus ja välitilinpäätös syyskuun loppuun

Hallitus hyväksyi valtionapuhakemuksen liitteeksi tarvittavat Vasemmistonuorten toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ajalta 1.1.-30.9.2002. Hallitus totesi tyytyväisenä, että välitilinpäätös osoittaa taloudenpidon sujuneen tänä vuonna suunnitellun mukaisesti, mutta että erityisen tiukka talouskuri on tarpeen jatkossakin. Vasemmistonuorten koko vuoden 2002 toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksytään hallituksen kokouksessa helmikuussa 2003.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2003

Hallitus hyväksyi Vasemmistonuorten toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2003. Vasemmistonuorten suurimpia haasteita vuonna 2003 ovat eduskuntavaalit maaliskuussa ja oma yhdistyksen kokous toukokuussa. Naton vastaista kampanjaa päätettiin jatkaa myös vuonna 2003 ja tutut valtakunnalliset tapahtumat Tammitapaaminen 25.-26.1., Nuorisoliittolaisleiri 4.-10.8. ja Opi perusasiat -kurssit (yksi keväällä ja yksi syksyllä) järjestetään myös ensi vuonna.

Keskinäiset avustukset piirijärjestöille ensi vuodeksi

Tämän vuoden alusta lähtien Vasemmistonuorten keskinäinen avustus keskusjärjestöltä piirijärjestöille on haettu ja myönnetty erillisen hakemuksen perusteella vuodeksi kerrallaan. Ensi vuoden keskinäisen avustuksen hakemusten viimeinen palautuspäivä oli marraskuun alussa. Hallitus jakoi värikkään keskustelun jälkeen keskinäisiin avustuksiin talousarviossa varatun summan sitä hakeneille Vasemmistonuorten piirijärjestöille.

Eduskuntavaalit

Vasemmistonuoret tekee oman valtakunnallisen eduskuntavaalikampanjan, joka nostaa keskusteluun Vasemmistonuorten poliittisia tavoitteita ja tukee nuorten ehdokkaiden omia kampanjoita. Tavoitteena on, että vaalien jälkeen Vasemmistoliitolla on alle 30-vuotiaita kansanedustajia. Hallitus sai selvityksen vaalirahanjakotyöryhmän toiminnasta työryhmän jäsen Aleksi Bardylta. Hallitus kävi keskustelua vaalirahoituksesta ja päätti varata ensi vuoden projektirahoista rahaa, josta voidaan maksaa perusavustus kaikille sitä hakeville nuorille ehdokkaille.

Vasemmistoliitolla on tällä hetkellä ennätysmäärä alle 30-vuotiaita ehdokkaita ensi maaliskuun vaaleissa, yhteensä 42. Nuoria ehdokkaita on enemmän kuin millään muulla puolueella.

Yhdistyksen varsinainen kokous 24.-25.5.2003

Vasemmistonuoret ry:n 22. varsinaisen yhdistyksen kokous on päätetty pitää Jyväskylässä 24.-25.5.2003. Hallitus sai pääsihteerin selvityksen kokouksen valmisteluiden tilanteesta.

Poliittinen ohjelma

Hallitus on päättänyt jo aikaisemmin, että Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma päivitetään ja viedään yhdistyksen kokouksen hyväksyttäväksi. Hallitus sai puheenjohtajan selvityksen poliittisen ohjelman päivityksen tilanteesta ja Pieksämäen seudun Vasemmistonuorten toimittamat muutos- ja parannusehdotuksen jaettiin hallitukselle tiedoksi.

Vaalitapa-työryhmän raportti

Hallitus päätti keväällä perustaa erilaisia yhdistyksen kokouksen hallituksen valinnan mahdollisuuksia ja vaalitapoja selvittävän työryhmän. Työryhmän puheenjohtaja Kati Isoaho antoi hallitukselle selvityksen työryhmän toiminnasta ja raportista. Hallitus kävi asiasta raportin pohjalta keskustelua, päätti merkitä keskustelun tiedoksi ja palata asiaan keväällä, jolloin hallitus päättää, mitä valintatapaa se esittää yhdistyksen kokoukselle.

Työryhmien toiminta

Hallitus sai selvityksen sen asettamien työryhmien toiminnasta ja tilanteesta. Hallitus päätti muistuttaa, että niiden työryhmien, joiden on tarkoitus tuottaa poliittinen ohjelman yhdistyksen kokouksen hyväksyttäväksi, pitää toimittaa ensimmäinen esityksensä hallituksen käsittelyyn tämän vuoden loppuun mennessä.

Koulutusasiat

Hallitus kuuli koulutusjaoston sihteeri Jenni Pasasen selvityksen jaoston toiminnasta ja ajankohtaisista koulutusasioista. Vasemmistonuorten seuraava valtakunnallinen Opi perusasiat -kurssi järjestetään Rovaniemellä 22.-24.11. ja Tammitapaaminen pidetään Espoon Siikarannassa 25.-26.1.2003.

Kansainväliset asiat

Hallitus sai kv-jaoston puheenjohtaja Anna Mikkolan selvityksen jaoston toiminnasta ja ajankohtaisista kansainvälisistä asioista. Kansallinen nuorisokonventti järjestetään Helsingissä 21.-22.11., mukana ei ole vasemmistonuoria. Vasemmistonuorten eurooppalaisen kattojärjestön ENDYL:n yleiskokous pidetään Suomessa alkuvuonna 2003. Kokoukseen odotetaan muutamia kymmeniä ulkomaalaisia kokousedustajia ja kokouksen järjestelyt on jo aloitettu.

Ajankohtaiset poliittiset asiat

Hallitus käsitteli ajankohtaisia poliittisia asioita ja päätti, että Vasemmistonuoret valmistelee kannanottoa nuorten osallistumisesta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja nuorten osallisuushankkeisiin.

Yhdistyksen kokouksen edustajamäärät lukkoon tammikuussa

Hallitus päätti, että seuraava hallituksen kokous on 11.-12.1.2003 Helsingissä. Kokous pidetään kaksipäiväisenä siinä tapauksessa, että työryhmät toimittavat vuoden 2002 loppuun mennessä hallituksen käsiteltäväksi esityksiään poliittisiksi ohjelmiksi. Jos kokous on yksipäiväinen, se järjestetään lauantaina 11.1.2003. Kokouksessa vahvistetaan kunkin piirijärjestön edustajien määrä seuraavaan yhdistyksen kokoukseen.

Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä antaa Vasemmistonuorten pääsihteeri Karoliina Öystilä, p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.

Katso kuvia hallituksen kokouksesta

Takaisin hallitusraportteihin
Takaisin uutisiin