Vasemmistonuorten hallitus 14.-15.2.2004

LISÄÄ KOULUTUSTA: OPI LISÄÄ -KURSSI TULOSSA (26.2.2004)

Katso kuvia hallituksen kokouksesta

Vuoden ensimmäinen kokous keräsi Vasemmistonuorten hallituksen Helsinkiin 14.-15.2.2004. Viikonlopun kokouspaikka oli Vasemmistonuorten oma keskustoimisto Hakaniemen punaisen torin laidalla. Toimistolla myös istuttiin iltaa keskustelun, laulun ja soiton merkeissä.

Kokous sai lauantaina vieraaksi gm-asiantuntijan. Kansalaisten Bioturvayhdistyksen puheenjohtaja Hannes Tuohiniitty selvitti geenitekniikan nykytilannetta ja tulevaisuutta Suomessa. Sanat muuntogeeninen, geenimuunneltu ja gm-ruoka tarkoittavat, että ne sisältävät geenitekniikalla perimältään muunnettua kasvia tai eläintä.

Tuohiniitty kehotti alustuksensa lopuksi Vasemmistonuoria yhtymään rintamaan, joka vaatii Suomesta gm-vapaata aluetta, mikä tarkoittaisi, että Suomessa ei viljeltäisi gm-kasveja tai kasvatettaisi gm-eläimiä, mutta kaupassa voisi kuitenkin olla myytävänä geenimuunneltuja tuontielintarvikkeita. Eri puolilla Eurooppaa on jo useita gm-vapaa-hankkeita ja Itävalta ja Italia ovat niissä edelläkävijöitä.

Kansalaisten Bioturvayhdistys

Hallituksen kokouksen kuulumiset ja keskeiset päätökset selviävät tästä kokousraportista. Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä saa ottamalla yhteyttä pääsihteeri Karoliina Öystilään, p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.

Toimintakertomus ja tilinpäätös 2003

Hallitus käsitteli ja hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ajalta 1.1.-31.12.2003. Vuoden arvioitiin sujuneen kokonaisuudessaan hienosti. Kaikki toimintasuunnitelmassa päätetty toiminta toteutettiin ja talousarvio osoittautui oikein laadituksi. Tilinpäätös näytti tarkan talouden pidon ja onnistuneen varainhankinnan ansiosta plussaa, jolla aikaisemmilta tilikausilta kertynyttä velkaa voitiin lyhentää.

Järjestö- ja koulutusasiat

Hallitus hyväksyi Vasemmistonuoret ry:n uusiksi perusjärjestöjäseniksi Oulun Vasemmistonuoret ry:n (osaston puheenjohtaja on Reetta-Kaisa Isaksson), Outokummun Vasemmistonuoret ry:n (Oku Luukkainen) ja Rauman Vasemmistonuoret ry:n (Esko Grundström). Uudet osastot toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.

Hallitus vahvisti, että piirijärjestöjen nykyinen lukumäärä on yhdeksän: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret ry, Hämeen Vasemmistonuoret ry, Itä-Suomen Vasemmistonuoret ry, Keski-Suomen Vasemmistonuoret ry, Lapin Vasemmistonuoret ry, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret ry, Satakunnan Vasemmistonuoret ry, Vaasan seudun Vasemmistonuoret ry ja Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret ry. Piirien toiminta-alueet löytyvät verkkosivuilta.

Hallitus sai selvityksen Helsingissä 28.-29.1. olleiden Next Step -työpaikka- ja koulutusmessujen osaston tuloksesta. Osastolla oli vilkasta ja kontakteja kertyi noin 1200, joista tuhat osallistui vain arvontaan, mutta loput halusivat liittyä myös jäseneksi tai tilata lisätietopaketin tai Liberon. Vasemmistonuoret on tänä vuonna mukana myös Studia -messuilla, jotka järjestetään Helsingissä 26.-28.10.

Tammitapaaminen 31.1.-1.2.

Hallitus arvioi Tammitapaamisen onnistumista. Tapahtuma myytiin loppuun ja se keräsi yli 120 vasemmistolaista nuorta Espoon Siikarantaan 31.1.-1.2. Tammitapaamisen ohjelma arvioitiin hyväksi kokonaisuudeksi ja erityisen ilahduttavaa oli se, että aiempia vuosia merkittävämpi määrä osallistujista oli ammattiliittojen jäseniä.

Opi perusasiat -kurssi 14.-16.5.

Hallitus päätti, että kevään Opi perusasiat -kurssi järjestetään Mikkelissä, Loukeen toimintakeskuksessa 14.-16.5. Kurssille mahtuu 30 ensin ilmoittautunutta ja se on jäsenille maksuton. Osallistujien matkakulut kotoa kurssipaikalle korvataan. Järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasanen ottaa ilmoittautumisia vastaan, p. 09-7747 4263 tai sp. jenni@vasemmistonuoret.fi.

Nuorisoliittolaisleiri 4.-8.8.

Hallitus keskusteli Nuorisoliittolaisleirin valmisteluista. Leiri järjestetään 4.-8.8. Keski-Suomessa, ja sen tarkka paikka ja hinta selviää maaliskuun aikana.

Opi lisää -kurssi 17.-19.9.

Hallitus sai selvityksen koulutusjaoston esityksestä uuden Opi lisää -kurssin sisällöksi ja talousarvioksi ja päätti, että kurssi järjestetään kokeeksi 17.-19.9. Opi lisää on tarkoitettu Opi perusasiat -kurssin käyneille ja se syventää tietoja mm. suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston tavoitteista ja saavutuksista sekä kansalaisjärjestövaikuttamisesta.

Kansainväliset asiat

Jussi Saramo ja Minttu Sillanpää lähtevät Vasemmistonuorten edustajina ENDYL:n yleiskokoukseen Kööpenhaminaan 27.-29.2. Jussi Saramo on kokouksessa äänivaltainen edustaja ja Minttu Sillanpää on ehdolla kokouksessa valittavan hallituksen jäseneksi.

Antero Eerola lähtee Vasemmistonuorten edustajana WFDY:n valtuuskunnassa Israeliin ja Palestiinaan 5.-12.3. Matkan tarkoitus on kartoittaa vaihtoehtoja Vasemmistonuorten seuraavan kansainvälisen solidaarisuusprojektin kohteiksi ja kumppaneiksi. Kansainvälisten asioiden jaosto on päättänyt esittää hallitukselle, että uuden projektin kohde on Palestiina.

Vasemmistonuoret lähettää huhtikuussa valtuuskunnan Saksaan JL/JD:n vieraaksi ja toisen Baskimaahan SEGI:n vieraaksi. Lisäksi tänä vuonna lähtee valtuuskunta heinäkuussa Ruotsiin Ung Vänsterin kansainväliseen seminaariin ja elokuussa Saksaan JL/JD:n kansainväliselle leirille. JL/JD:n valtuuskunta tulee Suomeen 22.-31.8.

Jaostojen ja työryhmien toiminta

Hallitus sai selvitykset ay-klubi-jaoston, kestävän kehityksen työryhmän, sosiaali- ja terveyspoliittisen työryhmän ja talouspoliittisen työryhmän toiminnasta ja totesi, että kaikkien työ on lähtenyt hyvin käyntiin.

Hallitus myös käsitteli kestävän kehityksen työryhmän laatiman esityksen ja hyväksyi Vasemmistonuorten tapahtumien järjestämiseen kestävän kehityksen muistilistan.

Vasemmistoliiton IV puoluekokous 21.-23.5.

Hallitus sai selvityksen puoluekokouksen valmisteluista. Tavoitteena on, että 500 kokousedustajasta kuudesosa (noin 80) on alle 30-vuotiaita ja että nuorten määrä puolueen päättävissä elimissä kasvaa. Vasemmistonuoret teki yhteensä 16 puoluekokousaloitetta. Keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti vastustaa niitä puoluekokousaloitteita, jotka pyrkivät vähentämään 500 kokousedustajan määrää.

Europarlamenttivaalit 13.6.

Hallitus sai selvityksen EU-vaalien valmisteluista. Vasemmistoliiton 20 ehdokkaasta on nimetty 16 ja loput 4 nimetään puoluevaltuustossa 27.-28.3. Tähän mennessä ehdokkaaksi on nimetty viisi alle 30-vuotiasta: helsinkiläinen Pekka Buttler, torniolainen Jan-Mikael Hakomäki, tamperelainen Niina Kiviaho, raahelainen Mikko Kähkönen ja porvoolainen Jussi Saramo. Hallitus käsitteli ja hyväksyi työryhmän esityksen EU-vaaliohjelmaksi.

Lisäksi päätettiin, että jaetaan talousarvioon EU-vaalitueksi varattu potti tasasummana kaikkien Vasemmistoliiton ehdokaslistalla olevien vuonna 1974 tai myöhemmin syntyneiden Vasemmistonuorten jäsenten kesken.

Kunnallisvaalit 24.10.

Hallitus sai selvityksen kunnallisvaalien valmisteluista. Tavoitteena on, että Vasemmistoliitolla on vaaleissa 400 alle 30-vuotiasta ehdokasta ja että vaalien jälkeen puolueella on 100 nuorta valtuutettua. Vasemmistoliiton tavoitteena on kerätä yli 5000 ehdokasta.

Hallitus nimesi kuntavaalityöryhmän jäseniksi Paavo Arhinmäen, Sauli Hievasen, Mikko Koikkalaisen, Eetu Komsin, Mikko Kähkösen, Niina Siitosen, Laura Tuomisen ja Karoliina Öystilän. Työryhmä valmistelee hallitukselle esityksen kuntavaaliohjelmaksi.

Vasemmistonuoret ry:n 60-vuotisjuhlat 31.12.

Hallitus kuuli nuorisoliiton 60-vuotisjuhlien valmisteluista ja päätti, että juhlien rahoittamiseksi haetaan lupaa järjestää arpajaiset. Paasitornissa Helsingissä järjestetään isot, tuhat toveria keräävät juhlat 31.12.2004 samassa paikassa, jossa järjestön perustamiskokous pidettiin tasan 60 vuotta sitten. Juhlien järjestämisestä vastaa toimikunta, johon on koottu nuorisoliittolaisia eri vuosikymmeniltä.

Ajankohtaiset poliittiset asiat

Hallitus käsitteli ajankohtaisia poliittisia asioita ja hyväksyi kannanoton, joka vastustaa EU-maiden Kiinan asevientikiellon purkamista.

Vasemmistonuoret: "Kiinan asevientikiellosta on pidettävä kiinni"

Hallituksen seuraava kokous on Helsingissä 17.-18.4. Työvaliokunnan kokouksia järjestetään seuraavan puolen vuoden aikana ainakin seuraavasti: 19.3., 17.4., 21.5. ja 9.6. Työvaliokunnan käsiteltäväksi tulevat projektirahahakemukset toimitetaan pääsihteerille viimeistään viikkoa ennen kokousta. Projektirahaohjesääntö sekä projektirahahakemus- ja tilitysmalli löytyvät verkkosivuilta.

Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä saa ottamalla yhteyttä pääsihteeri Karoliina Öystilään, p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.

Katso kuvia hallituksen kokouksesta

Takaisin hallitusraportteihin
Takaisin uutisiin