Vasemmistonuorten hallitus 17.-18.4.2004
VASEMMISTONUORET: PAAVO ARHINMÄKI VASEMMISTOLIITON VARAPUHEENJOHTAJAKSI

Kokous pidettiin Kemianliiton kokoustilassa Helsingin Merihaassa. Niina
Kiviaho ja Minttu Sillanpää vaihtavat kuulumisia ennen kokousta.
Vasemmistonuorten hallitus kokoontui Helsinkiin 17.-18.4.2004. Kokouspaikaksi
saatiin Kemianliitto Merihaan tornitalossa. Kokoustiloista avautui hallituksen
iloksi upea näköala yli keväisen Helsingin. Ilta kului
saunan ja keskustelun merkeissä, erityisesti puhuttivat lähestyvät
EU-vaalit.
Vasta Palestiinasta ja Israelista palannut kansainvälisten asioiden
jaoston jäsen Antero Eerola kertoi hallitukselle tuoreeltaan
matkastaan ja päivitti hallituksen tiedot palestiinalaisten vaikeasta
tilanteesta Israelin puristuksessa. Lauantai-illalla vieraaksi saapui
kreikkalaisen sisarjärjestö Neolaia Synaspismoksen hallituksen
jäsen George Alexandridis. George kertoi järjestöstään,
poliittisesta tilanteesta Kreikassa ja antoi hyvän mahdollisuuden
vertailla kahden maan vasemmistolaista nuorisotoimintaa.
Hallituksen kokouksen kuulumiset ja keskeiset päätökset
selviävät tästä kokousraportista. Lisätietoja
kaikista kokouksen päätöksistä saa ottamalla yhteyttä
pääsihteeri Karoliina Öystilään, p. 09-7747
4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.
Talousarvio tarkentui
Vasemmistonuoret sai valtionapua täksi vuodeksi 222 000 euroa, mikä
on 32 500 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tämän
takia hallitus teki pieniä tarkistuksia talousarvioon. Jos ylijäämää
kertyy tänä vuonna viime vuotta vastaava määrä,
ovat järjestön talousluvut taas pitkästä aikaa moitteettomassa
kunnossa.
Nuorisoliittolaisleiri 4.-8.8.
Hallitus keskusteli Nuorisoliittolaisleirin ohjelmasta. Leiri järjestetään
4.-8.8. Laukaassa Mattilan leirikeskuksessa. Leirimaksu on 40 euroa koko
leiriltä, 30 euroa kolmelta päivältä tai lyhyemmältä
ajalta. Hinta sisältää ruokailut, majoituksen, ohjelman
ja matkat kotoa leiripaikalle ja takaisin. Leirille voi ilmoittautua verkkosivujen
kautta lomakkeella.
Opi lisää -kurssi 17.-19.9.
Hallitus keskusteli Opi lisää -kurssin ohjelmasta. Kurssi järjestetään
17.-19.9. Turussa Aurinkolahden leiri- ja kurssikeskuksessa. Kurssimaksu
on 20 euroa ja se sisältää ruokailut, majoituksen, ohjelman
ja matkat kotoa kurssipaikalle ja takaisin.
Kurssi on tarkoitettu Opi perusasiat -kurssin käyneille. Kurssi
syventää tietoja mm. suomalaisen ja eurooppalaisen vasemmiston
tavoitteista ja saavutuksista sekä kansalaisjärjestövaikuttamisesta.
Ilmoittautumisia ottaa vastaan järjestö- ja koulutussihteeri
Jenni Pasanen.
Kansainvälinen solidaarisuusprojekti
Hallitus päätti aloittaa valmistelut kansainvälisestä
solidaarisuusprojektista, jonka kohde on Palestiina. Ensiksi kootaan työryhmä,
joka valmistelee projektin yksityiskohtaisen toimintasuunnitelman ja talousarvion.
Työvaliokunta nimeää työryhmän. Kiinnostuneiden
tulee ilmoittautua 20.5. kello 16 mennessä pääsihteeri
Karoliina Öystilälle. Ilmoittautuessasi perustele lyhyesti,
miksi olisit hyvä lisä työryhmän kokoonpanoon.
Vasemmistoliiton IV puoluekokous 21.-23.5.
Hallitus keskusteli puoluekokouksesta. Alustavien laskelmien mukaan 500
kokousedustajasta noin 55-65 on alle 30-vuotiaita. Hallitus päätti,
että Vasemmistonuoret esittää Paavo Arhinmäkeä,
27, Vasemmistoliiton varapuheenjohtajaksi sekä Jan-Mikael Hakomäkeä,
30, ja Karoliina Öystilää, 27, puoluevaltuuston yleisjäseniksi.
Europarlamenttivaalit 13.6.
Hallitus keskusteli EU-vaaleista. Vasemmistoliiton kaikki 20 ehdokasta
on nimetty ja listalla on viisi vuonna 1974 tai myöhemmin syntynyttä:
Pekka Buttler, Jan-Mikael Hakomäki, Niina Kiviaho,
Mikko Kähkönen ja Jussi Saramo. Hallitus toivoo,
että mahdollisimman moni piiri- ja perusjärjestö päättäisi
järjestää EU-vaalitapahtuman. Tapahtumille voi hakea projektirahoitusta.
Kunnallisvaalit 24.10.
Hallitus sai selvityksen kunnallisvaalien valmisteluista. Tavoitteena
on, että Vasemmistoliitolla on vaaleissa 400 alle 30-vuotiasta ehdokasta
ja että vaalien jälkeen puolueella on 100 nuorta valtuutettua.
Puolueen tavoitteena on kerätä yli 5000 ehdokasta. Hallitus
hyväksyi Vasemmistonuorten kunnallisvaaliohjelman. Ohjelma julkaistaan
kesälomien jälkeen.
Vasemmistonuoret ry:n 60-vuotisjuhlat 31.12.
Hallitus kuuli nuorisoliiton 60-vuotisjuhlien valmisteluista. Helsingissä
järjestetään isot, tuhat toveria keräävät
juhlat 31.12. Paikka on Paasitorni, jossa järjestön perustamiskokous
pidettiin tasan 60 vuotta sitten. Juhlien järjestämisestä
vastaa toimikunta, johon on koottu nuorisoliittolaisia eri vuosikymmeniltä.
Talkoolaiseksi haluavat voivat jo ilmoittautua järjestö- ja
koulutussihteeri Jenni Pasaselle.
Yhdistyksen XXIII varsinainen kokous 2005
Hallitus päätti, että yhdistyksen XXIII varsinaisen kokouksen
(liittokokouksen) ajankohta ja kokouspaikka päätetään
syyskuussa. Selvitykset tehdään seuraavista kokouspaikkakunnista:
Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Porvoo, Tampere ja Vantaa. Hallitus päätti
myös, että säännöissä ilmenneiden epäjohdonmukaisuuksien
vuoksi valmistellaan tarvittavat sääntömuutokset liittokokoukselle.
Hallituksen seuraava kokous on pääkaupunkiseudulla 11.-12.9.
Seuraavat työvaliokunnan kokoukset ovat 21.5. ja 9.6. Työvaliokunnan
käsiteltäväksi tulevat projektirahahakemukset toimitetaan
pääsihteerille viimeistään viikkoa ennen kokousta.
Projektirahaohjesääntö sekä projektirahahakemus- ja
tilitysmalli löytyvät verkkosivuilta.
Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä saa
ottamalla yhteyttä pääsihteeri Karoliina Öystilään,
p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.
Katso
kuvia hallituksen kokouksesta
Takaisin
hallitusraportteihin
Takaisin
uutisiin
|