Vasemmistonuorten hallitus 13.-14.11.2004
SOLIDAARISUUTTA JA RAUHAA PALESTIINAAN

Pekka Buttler, Eetu Komsi, Javiera Marchant ja Jan-Mikael Hakomäki.
Vasemmistonuorten hallituksen vuoden viimeinen kokous oli 13.-14.11.2004
omalla toimistolla Helsingin Hakaniemessä. Iltaa vietettiin yhdessä
toimistolla hengaten.
Hallituksen kokouksen kuulumiset ja keskeiset päätökset
selviävät tästä kokousraportista. Lisätietoja
kaikista kokouksen päätöksistä saa ottamalla yhteyttä
pääsihteeri Karoliina Öystilään, p. 09-7747
4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.
Alkuvuoden toiminta ja tilit
Ensi vuoden valtionapuhakemus jätetään opetusministeriölle
marraskuun lopussa. Hakemuksen liitteitä ovat mm. järjestön
toimintakertomus ja tilinpäätös ajalta 1.1.-30.9.2004.
Koko vuoden 2004 toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksytään
hallituksen kokouksessa helmikuussa 2005. Hallitus hyväksyi toimintakertomuksen
ja tilinpäätöksen ajalta 1.1.-30.9.2004.
Ensi vuoden toiminta ja talous
Hallitus kävi keskustelua ensi vuoden toiminnasta ja taloudesta
ja hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodeksi 2005. Vasemmistonuorten
vuoden 2005 tärkeimmät tulostavoitteet ovat Palestiina-solidaarisuuskampanja,
XXIII liittokokous, 60. toimintavuosi ja järjestön sisäinen
vahvistaminen sekä kulttuuritoiminnan elvyttäminen. Lisäksi
kampanjoidaan Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan ja EU:n uudesta
perustuslaista järjestettävän kansanäänestyksen
puolesta.
1. Palestiina-solidaarisuuskampanja
Vasemmistonuoret aloittaa vuonna 2005 Palestiina-solidaarisuuskampanjan.
Tavoitteena on tiedottaa suomalaisille Palestiinan tilanteesta, palestiinalaisnuorten
elämästä, edistää rauhaa Lähi-idässä,
osoittaa solidaarisuutta Palestiinan kansalle ja pyrkiä vahvistamaan
Suomen valtion roolia Israel-Palestiina-konfliktin rauhanomaisessa ratkaisussa.
2. XXIII liittokokous
Vasemmistonuorten XXIII liittokokous on 21.-22.5. Tampereella. Tavoitteena
on järjestää onnistunut kokous, joka arvioi Vasemmistonuorten
poliittisen ja järjestöllisen toiminnan tilanteen, vahvistaa
järjestöä sisäisesti ja sitouttaa jäsenet yhdessä
päätettyihin tavoitteisiin.
3. 60. toimintavuosi ja järjestön sisäinen vahvistaminen
Vasemmistonuoret on perustettu 31.12.1944. Vuosi 2005 on järjestön
60. toimintavuosi. Ensimmäisestä toimintavuodesta lähtien
järjestön politiikassa ja toiminnassa keskeisiä asioita
ovat olleet rauha, solidaarisuus, nuorten oikeudet, kansainvälisyys
ja kulttuuri.
Vuonna 2005 ei ole vaaleja, mikä mahdollistaa sen, että Vasemmistonuoret
panostaa järjestön sisäiseen vahvistamiseen ja ulospäin
näkyvään vireään kansalaisjärjestötoimintaan.
Tavoitteena on, että nuorten kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin
kasvaa.
4. Kulttuuritoiminnan elvyttäminen
Vasemmistonuorilla on perinteisesti ollut paljon omaa kulttuuritoimintaa.
Yhteiskunnallisesti kantaaottava kulttuuri on ollut merkittävä
osa järjestön kuusikymmenvuotista historiaa, mutta kulttuuria
on aina tehty myös pelkästä tekemisen ilosta. Tavoitteena
on elvyttää kulttuuritoimintaa ja järjestää avoin
kilpailu yhteiskunnallisesti kantaaottavan nuoren kulttuurin esiin nostamiseksi.
Lisäksi hallitus jakoi piirijärjestöille keskinäistä
avustusta vuodeksi 2005. Päätöksestä on tiedotettu
piirijärjestöjä.
Setan kannatusjäseneksi
Hallitus päätti, että Vasemmistonuoret hakee Seksuaalinen
tasavertaisuus SETA ry:n kannatusjäsenyyttä. Jäsenyydellä
halutaan tukea Setan tekemää tärkeää ihmisoikeustyötä
seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi ja aseman
parantamiseksi.
http://www.seta.fi
Kolme uutta osastoa
Vasemmistonuorten uusiksi perusjärjestöjäseniksi, eli
osastoiksi hyväksyttiin Hämeenlinnan seudun Vasemmistonuoret
ry (puheenjohtaja Pirkko Juurus), Ung Vänster i Pargas - Paraisten
Vasemmistonuoret ry (ordförande Frank Lundgren) ja Äänekosken
Vasemmistonuoret ry (puheenjohtaja Ville Varis). Uudet osastot
toivotettiin tervetulleeksi. Perusjärjestöjäsenten määrä
on nyt 35.
http://www.vasemmistonuoret.fi/pargas
Kunnallisvaalien arviointi
Hallitus arvioi kunnallisvaalien tulosta. Ehdokasasettelu onnistui nuorten
osalta erinomaisesti. Vasemmistoliitto nuorensi merkittävästi
ilmettään. Puolueella oli kunnallisvaaleissa 479 vuonna 1974
tai myöhemmin syntynyttä nuorta ehdokasta yhteensä 161
kunnassa. Kaiken kaikkiaan Vasemmistoliitolla oli 4280 ehdokasta 313 kunnassa.
Nuorista ehdokkaista 18-29-vuotiaita oli 440. Nuorten ehdokkaiden määrä
nousi vuoden 2000 kunnallisvaalien 383 ehdokkaasta peräti lähes
sadan ehdokkaan verran.
Vasemmistoliitto sai kunnallisvaaleissa 9,6 prosentin kannatuksen äänestysprosentin
jäädessä 58,6 prosenttiin. Puolueen kannatusosuus laski
viime kunnallisvaaleista 0,3 prosenttiyksikköä, mutta äänimäärä
lisääntyi edellisistä vaaleista yli 8 600 äänellä.
Valtuustopaikkoja Vasemmistoliitto sai koko maassa 987.
Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa Vasemmistoliiton listoilta valittiin 48
nuorta valtuutettua, joista 18-29-vuotiaita oli 41. Nyt tavoitteeksi oli
asetettu tuloksen tuplaaminen. Tavoite osoittautui liian kovaksi, mutta
etenemistä kuitenkin tapahtui. Nuorista ehdokkaista näissä
vaaleissa valtuutetuiksi asti ylsi 55, joista 18-29-vuotiaita oli 46.
Varavaltuutetuiksi nuorista pääsi kaikkiaan 114. Nuoret ehdokkaat
keräsivät yhteensä lähes 24 000 äänen potin.
Vasemmistonuoret kiittää kaikkia nuoria ehdokkaita ja onnittelee
valtuutetuiksi valittuja ja valtuuston varasijoille päässeitä!
http://www.vasemmistonuoret.fi/vaalit
Vasemmistonuorten 60-vuotisbileet
Vasemmistonuorten 60-vuotisjuhlat ovat järjestön perustamispaikassa
Paasitornissa Helsingissä 31.12.2004 kello 15-02. Piirijärjestöt
järjestävät edullisia yhteiskuljetuksia juhliin. Tarkat
tiedot kuljetuksista tulevat verkkosivuille joulukuun alussa. Etelä-Suomen
Vasemmistonuoret pyrkii järjestämään ilmaisen tai
edullisen makuupussimajoituspaikan muualta Suomesta tuleville.
http://www.vasemmistonuoret.fi/60
Palestiina-kampanja
Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjasta vastaa Palestiina-työryhmä.
Kampanja starttaa helmikuun puolessa välissä, johon mennessä
ovat valmistuneet kampanjan verkkosivut, esite, juliste ja muuta materiaalia.
Palestiina-kampanja on Vasemmistonuorten vuoden isoin hanke.
Liittokokoukseen aloitteita
Vasemmistonuorten yhdistyksen XXIII varsinainen kokous, eli liittokokous
on 21.-22.5.2005 Tampereella. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten
asioiden lisäksi sääntömuutosasioita. Kokouksessa
käsitellään myös nippu poliittisia ja toiminnallisia
aloitteita, joiden kautta arvioidaan järjestön tilaa ja vahvistetaan
järjestöä. Lisäksi kokoukselle valmistellaan useita
kannanottoja.
Jaostojen ja työryhmien toiminta
Hallitus kuuli raportit jaostojen ja työryhmien toiminnasta ja käsitteli
esitykset sosiaali- ja terveyspoliittiseksi asiakirjaksi ja talouspoliittiseksi
asiakirjaksi. Päätettiin, että työryhmien valmiit
tuotokset käsitellään seuraavassa kokouksessa, jonka jälkeen
asiakirjat lähetetään kommentoitavaksi piirijärjestöihin.
Asiakirjat hyväksytään hallituksessa huhtikuussa. Niitä
ei hyväksytä liittokokouksessa, mutta ne esitellään
kokouksessa ja asiakirjat jaetaan kokousedustajille.
Ei kerskakulutukselle ja irtisanomisille
Hallitus käsitteli ajankohtaisia poliittisia asioita ja hyväksyi
kaksi kannanottoa, joista ensimmäisessä kritisoidaan kerskakuluttamista
ja toisessa vastustetaan osinkoja jakavien yritysten viime aikoina tekemiä
työntekijöiden irtisanomisia.
Hallituksen kannanotot:
Bussilakko
saa tukea Vasemmistonuorilta
Krääsän
kulutuksesta palvelutalouteen
Seuraava hallituksen kokous on Helsingissä 15.1.2005. Seuraavat
työvaliokunnan kokoukset ovat 13.12. ja 15.1. Työvaliokunnan
käsiteltäväksi tulevat projektirahahakemukset toimitetaan
pääsihteerille viimeistään viikkoa ennen kokousta.
Projektirahaohjeet sekä projektirahahakemus- ja tilitysmalli löytyvät
verkkosivuilta.
Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä saa
ottamalla yhteyttä pääsihteeri Karoliina Öystilään,
p. 09-7747 4262 tai sp. karoliina@vasemmistonuoret.fi.
Takaisin
hallitusraportteihin
Takaisin
uutisiin
|