Vasemmistonuorten hallitus 9-10.6.2007:
UUSI HALLITUS JÄRJESTÄYTYI

Hallituksen jäsenet Niina, Anna ja Laura. Taustalla toimistonhoitaja Jonna.
Kuva: Eliisa Alatalo
Vasemmistonuorten hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin 9.-10.6.2007 Helsingissä järjestön keskustoimistolla. Tästä kokousraportista selviävät
kokouksessa tehdyt keskeisimmät päätökset. Lisätietoja kokouksessa käsitellyistä asioista saat pääsihteeri Laura Tuomiselta: sp.
laura[at]vasemmistonuoret.fi, p. 040 730 9360.
Pääsihteerin palkkaaminen
Hakuaika Vasemmistonuorten pääsihteerin tehtävään päättyi 25.5. Vasemmistonuorten hallitus haastatteli tehtävää hakeneita henkilöitä ja
valitsi järjestön pääsihteeriksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valtiotieteiden maisteri Sampo Villasen. Villanen valmistelee parhaillaan
Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella väitöskirjaa julkisen kaupunkitilan poliittisesta käytöstä. Hän on toiminut
aktiivisesti erilaisissa kansalaisjärjestöissä, esimerkiksi Reilun kaupan puolesta ry:ssä ja Attacissa. Villanen on lisäksi osallistunut muun muassa
Kansalaistarkkailijat -ryhmän toimintaan. Sampo Villanen aloittaa tehtävässään 3.9. Vasemmistonuorten väistyvä pääsihteeri Laura Tuominen
palaa valmistelemaan poliittisen historian pro gradu –tutkielmaansa syksyllä 2007.
Haun avaaminen järjestö- ja koulutussihteerin tehtävään
Vasemmistonuorten järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasanen on
ilmoittanut irtisanoutuvansa työsuhteestaan 31.10.2007. Hallitus päätti
laittaa järjestö- ja koulutussihteerin tehtävän avoimeen hakuun ja ilmoittaa siitä muun muassa keskustelufoorumin, Pravdan, Libero-lehden
omien sähköpostilistojen ja verkkosivujen lisäksi internetin ilmaisissa
rekrytointipalveluissa. Hallitus valitsee järjestö- ja koulutussihteerin
seuraavassa kokouksessaan 15.-16.9.2007. Hallitus päätti, että
haastatteluun kutsuttavat ehdokkaat valitsee työvaliokunta.
Työvaliokunnan valinta
Hallitus päätti valita työvaliokuntaan puheenjohtaja Jussi Saramon,
varapuheenjohtaja Suvi Turusen ja varapuheenjohtaja Ilkka Tillasen lisäksi
Eliisa Alatalon Lapin Vasemmistonuorista ja Anna Mikkolan Itä-Suomen
Vasemmistonuorista. Työvaliokunnan tehtävänä on muun muassa johtaa
yhdistyksen toimintaa hallituksen kokousten välillä sekä toimia
työnantajana suhteessa yhdistyksen työntekijöihin.
Tositetarkastajan valinta
Päätettiin valita tositetarkastajaksi Heidi Auvinen. Tositetarkastaja
vastaa myös Libero ry:n tositteiden tarkastamisesta. Tositetarkastaja
tarkistaa kaikki yhdistyksen tositteet ja raportoi säännöllisesti
hallitukselle, että yhdistyksen rahoja käytetään hallinnon päätösten
mukaisesti.
Yhdistyksen XXIV varsinainen liittokokous 18.-20.5.2007
Liittokokouksessa käsiteltiin kaikki sääntömääräiset asiat, hyväksyttiin
järjestön poliittinen ohjelma, käsiteltiin 73 aloitetta ja hyväksyttiin
kannanottoja. Hallitus kuuli selvityksen liittokokouksen järjestelyistä,
arvioi kokousta ja käsitteli liittokokouksen velvoittamana lukuisia
asioita.
Hallitus päätti, että vapaaehtoisvoimin voidaan käynnistää wikikokeilu.
Wiki voi toimia esimerkiksi työryhmien toiminnan apuvälineenä, kun
asiakirjoja valmistellaan. Wikissä tekstiä voi muokata kuka vaan, mutta
myös muutoksia voidaan seurata helposti.
Hallitus merkitsi tiedoksi liittokokouksen aloitevastaukset perustettaviin
työryhmiin liittyen, kävi aiheesta keskustelua ja teki päätöksiä
työryhmien perustamisesta.
Hallitus päätti perustaa liittokokouskaudelle 2007-2009
ympäristöpoliittisen työryhmän, aluepoliittisen työryhmän, sukupuolten
välisen tasa-arvon ja seksuaalisen moninaisuuden työryhmän,
Palestiina-työryhmän ja kulttuurityöryhmän. Hallitus päätti, että
perustetuista työryhmistä tiedotetaan keskustelufoorumilla,
sähköpostilistoilla ja Pravdassa ja että niihin avataan haku. Työryhmiin
nimitetään jäsenet hallituksen seuraavassa kokouksessa 15.-16.9.2007.
Hallitus päätti lisäksi uudistaa päihdepoliittisen ja EU-poliittisen
asiakirjan. Päihdepoliittinen asiakirja lähetetään suoraan piireille
kommentoitavaksi. Piirien kommentit tulee toimittaa Vasemmistonuorten
puheenjohtaja Jussi Saramolle (sp. jussi@vasemmistonuoret.fi, p. 041 503
4000) lokakuun puoleen väliin mennessä. Päihdepoliittinen asiakirja löytyy
Vasemmistonuorten verkkosivuilta osoitteesta
http://vasemmistonuoret.fi/asiakirjat/paihdepoliittinen/ohjelma.html.
Hallitus nimesi hallituksen jäsen Anna Mikkolan vetovastuulliseksi
EU-poliittisen asiakirjan uudistamisesta. Hallitus päätti, että
EU-poliittinen asiakirja lähetetään piirijärjestökierrokselle. Anna
Mikkola valmistelee hallitukselle esityksen piirikierroksen jälkeen.
Piirien kommentit EU-poliittiseen asiakirjaan tulee toimittaa lokakuun
puoleen väliin mennessä Anna Mikkolalle (sp. anna.mikkola[at]joensuu.fi, p.
050 356 4042). Nykyinen EU-poliittinen asiakirja löytyy Vasemmistonuorten
verkkosivuilta osoitteesta
http://vasemmistonuoret.fi/asiakirjat/eu-poliittinen/ohjelma.html .
Jaostot ja työryhmät kokouskaudella 2007-2009
Vasemmistonuorten hallitus päätti kokouksessaan 17.-18.2.2007 avata
jaostojen (ay-jaosto, kansainvälisten asioiden jaosto ja koulutusjaosto)
haun niin, että haku päättyy 1.6. ja että jaostojen jäsenet nimetään
Vasemmistonuorten hallituksen järjestäytymiskokouksessa 9.-10.6.2007.
Ay-jaoston tehtävä on toteuttaa Vasemmistonuorten ay-klubitoimintaa.
Jaoston tehtävä on lisäksi suunnitella ja toteuttaa muuta toimintaa, jonka
kautta Vasemmistonuorten toimintaan saadaan mukaan enemmän työelämässä
olevia nuoria ja ammattiyhdistysliikkeen vasemmistolaisia nuoria. Lisäksi
jaosto valmistelee sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista
kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimii yhdessä
puheenjohtajan kanssa, joka työntekijöistä vastaa ay-toiminnasta.
Ay-jaostoon valittiin seuraavat henkilöt: 1. Timo Autto, Lappi, 2. Kalle
Honkanen, Häme, 3. Emilia Leh-tomäki, Häme, 4. Mikko Lindstedt,
Etelä-Suomi, 5. Minna Minkkinen, Häme ja 6. Ville Vettenranta, Satakunta.
Kansainvälisen jaoston tehtävä on toteuttaa Vasemmistonuorten
kansainvälistä toi-mintaa kokouskauden aikana. Jaosto luo ja ylläpitää
kansainvälisiä suhteita ulkomaisiin yhteistyöjärjestöihin,
kattojärjestöihin sekä alan suomalaisiin yhteistyöjärjestöihin. Jaosto
valmistelee sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja
hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimii yhdessä puheenjohtajan kanssa, joka työntekijöistä vastaa kansainvälisestä toiminnasta. Kansainvälisten
asioiden jaostoon valittiin seuraavat henkilöt:
1. Tuomas Korkalainen, Etelä-Suomi,
2. Mikko Kähkönen, Häme,
3. Silva (Puksi) Loikkanen, Etelä-Suomi,
4. Minna Minkkinen, Häme,
5. Raisa Musak-ka, Itä-Suomi,
6. Outi Norema, Etelä-Suomi,
7. Natalie Salame, Itä-Suomi,
8. Linda Savonen, Etelä-Suomi,
9. Laura Tättilä, Varsinais-Suomi ja
10. Jani Väisänen, Etelä-Suomi
Koulutusjaoston tehtävä on suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää Vasemmistonuorten valtakunnallista aatteellista ja järjestöllistä koulutus- ja opintotoimintaa kokouskauden aikana. Jaosto toimii yhdessä
järjestö- ja koulutussihteerin kanssa, joka työntekijöistä vastaa koulutustoiminnasta. Koulutusjaostoon valittiin seuraavat henkilöt:
1. Anni Järvinen, Itä-Suomi,
2. Silla Kakkola, Pohjois-Pohjanmaa,
3. Saara Kokkonen, Keski-Suomi,
4. Eetu Komsi, Etelä-Suomi,
5. Javiera Marchant Aedo, Häme,
6. Aura Tamminen, Etelä-Suomi,
7. Liisa Uudelt, Varsinais-Suomi,
8. Noora Vaarala, Pohjois-Pohjanmaa ja
9. Otto Valpas, Itä-Suomi
Hallitus päätti, että jaostot valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan ja muut haluamansa vastuuhenkilöt ensimmäisessä kokouksessaan.
Tilinpäätös ajalta 1.1.-31.5.2007
Hallitus kuuli talouspäällikkö Pirkko Holapan esityksen tilinpäätökseksi ajalta 1.1.-31.5.2007, kävi asiasta keskustelua ja hyväksyi tilinpäätöksen. Hallitus kuuli lisäksi tositetarkastaja Aura Tammisen lausunnon ja totesi, että Vasemmistonuorten taloudenpito on kunnossa. Hallitus totesi, ettei tällä hetkellä ole taloudellisesti mahdollista täydentää projektirahabudjettia, joka ylittyi aktiivisen eduskuntavaalikampanjoinnin vuoksi. Asiaan palataan myöhemmin syksyllä ja mikäli liikkumavaraa on, projektirahoja voidaan tuolloin lisätä.
Järjestöasiat
Hallitus käsitteli ja hyväksyi Lahden Vasemmistonuoret ry:n
jäsenhakemuksen Vasemmistonuoret ry:n jäsenjärjestöksi.
Vasemmistoliiton puoluekokous Helsingissä 15.-17.6.2007
Hallitus kävi läpi Vasemmistoliiton puoluekokousvalmisteluja sekä
Vasemmistonuorten valmistautumista puoluekokoukseen. Hallitus keskusteli
muun muassa Vasemmistonuorten henkilö- ja muita esityksistä
puoluekokoukselle. Epävirallinen nuorista ja nuorenmielisistä
puoluekokousedustajista koostuva työryhmä on kirjoittanut oman esityksensä
puolueen poliittiseksi tavoiteohjelmaksi. Hallitus kävi läpi
esitysluonnosta ja antoi tukensa vaihtoehtoiselle tavoiteohjelmalle.
Vasemmistonuorten hallitus päätti esittää seuraavia henkilöitä puolueen luottamustehtäviin: Puheenjohtaja Jussi Saramoa ensisijaisesti
puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ja toissijaiseksi puoluehallitukseen,
pääsihteeri Laura Tuomista ensisijaisesti puoluehallitukseen ja
toissijaisesti puoluevaltuuston yleisjäseneksi sekä Niina Kiviahoa ja Toni
Kettukangasta puoluevaltuuston yleisjäseniksi.
Ajankohtaiset poliittiset asiat
Hallitus hyväksyi kannanoton, jossa vastustetaan ydinvoimalan rakentamista Simon kuntaan Lappiin.
Seuraavan kokouksen aika ja paikka
Hallitus päätti, että seuraava hallituksen kokous on 15.-16.9.2007 ja
kokouspaikka on Helsingissä. Seuraavan kokouksen asialistalla on muun
muassa uuden järjestö- ja koulutussihteerin valinta, lähetekeskustelu
vuoden 2008 toiminnasta ja taloudesta sekä piirijärjestöille myönnettävien
keskinäisten avustusten kriteereistä päättäminen.
Tästä kokousraportista selviävät hallituksen kokouksessa 9.-10.6.2007
käsitellyt keskeisimmät asiat ja päätökset. Lisätietoja hallituksen
päätöksistä saat pääsihteeri Laura Tuomiselta, sp.
laura[at]vasemistonuoret.fi, p. 040 730 9360.
Takaisin
uutisiin
|