Vasemmistonuorten hallitus 17-18.2.2007:
POLIITTISEN OHJELMAN UUDISTAMINEN JA LIITTOKOKOUS TAPETILLA


Kuva: Länsi-Uudenmaan Vasemmistonuoret

Liittokokous, poliittinen ohjelma sekä Vasemmistoliiton puoluekokous puhuttivat Vasemmistonuorten hallitusta Lohjalla pidetyssä kokouksessa. Välillä ehdittiin myös juhlia Asan musiikin tahdissa.

Vasemmistonuorten hallituksen kokous pidettiin Lohjalla 17.-18.2. Lauantai-iltana kiritettiin Vasemmistonuorten uusmaalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden menestystä Länsi-Uudenmaan Vasemmistonuorten järjestämissä vaalibileissä Lohjan Bar Lojossa. Asaa kuuntelemaan ja nuoria ehdokkaita tapaamaan oli saapunut täysi tuvallinen nuoria ihmisiä.
(Nuorista ehdokkaista puheen ollen, täältä löydät kaikki Vasemmistoliiton nuoret ehdokkaat.)

Vasemmistonuorten hallituksen kokouksen kuulumiset ja keskeiset päätökset selviävät tästä kokousraportista. Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä ja tarkemmat ohjeet esimerkiksi liittokokousasioiden suhteen saa ottamalla yhteyttä pääsihteeri Laura Tuomiseen, p. 09-7747 4262 tai sp. laura[at]vasemmistonuoret.fi.


Liittokokousasiat

Yhdistyksen varsinainen kokous eli Vasemmistonuorten liittokokous pidetään Järvenpäässä 18.-20.5.2007. Hallitus sai selvityksen liittokokouksen valmisteluista ja valitsi liittokokouksen valtakirjantarkastajiksi Heikki Multasen sekä Niina Kiviahon. Virallinen kokouskutsu julkaistaan Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 2.3.2007. Kutsu lähetetään piirijärjestöille ja julkaistaan lisäksi Pravdan ja Liberon vuoden ensimmäisissä numeroissa. Pravdan ja Liberon kutsut eivät vaikuta kokouksen laillisuuteen. Kutsu löytyy myös tämän raportin lopusta.


Vasemmistonuoria Järvenpäätaloa katsastamassa helmikuun alussa. Oula, Jenni K., Laura ja Jussi.
Kuva: Jenni Pasanen

Yhdistyksen kannattaja- ja yhteisöjäsenillä on oikeus tehdä liittokokoukselle aloitteita ja esityksiä. Mikäli aloitteille halutaan Vasemmistonuorten hallituksen vastaus, on aloitteet ja esitykset toimitettava hallitukselle kirjallisesti viimeistään 31.3.2007. Henkilöesitykset Vasemmistonuorten hallituksen jäseniksi sekä ehdokkaiden esittelytekstit on toimitettava 30.4.2007 mennessä, mikäli halutaan, että henkilöesitykset ja ehdokkaiden kuvaukset ehditään julkaista kokouksen käsiohjelmassa eli ”käsikassarassa”. Jokaisen liittokokousedustajan on mahdollista tehdä aloitteita, esityksiä ja henkilöesityksiä myös liittokokouksessa, mutta olisi toivottavaa, että ne toimitettaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tiedoksi.

Hallitus päätti esittää liittokokoukselle, että keskusjärjestön uuden hallituksen valintaa valmistelemaan valitaan liittokokouksessa henkilötyöryhmä, joka tekee määräaikaan mennessä tehtyjen esitysten perusteella esityksen hallituksen kokoonpanosta liittokokoukselle. Henkilötyöryhmän kokoukset ovat avoimia vain kokouksen siihen nimeämille työryhmän jäsenille. Hallitus päätti pyytää piirijärjestöiltä esityksiä henkilötyöryhmän jäseniksi 31.3.2007 mennessä.


Laura, Oula ja Jenni K. Juholan koulun pihalla. Juholan koululle majoitetaan liittokokousvieraat.
Kuva: Jenni Pasanen

Hallitus päätti, että yhdistyksen kannattajajäsenien ja perusjärjestöjen lähettämien nimettyjen edustajien, joilla on yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, osallistumismaksu on 30 euroa. Ilmoittautuminen kokoukseen tulee tehdä viimeistään 30.4.2007 mennessä, jos henkilö- ja kannattajajäsen tai perusjärjestön valtakirjalla nimetty edustaja haluaa majoituksen tai ruokailun kokouksen aikana.

Hallitus päätti pyytää piirijärjestöiltä esityksiä yhdistyksen varsinaisen kokouksen toimihenkilöiksi. Esityksiä pyydetään kokouksen puheenjohtajistosta (valitaan yhteensä 3 henkilöä), sihteeristöstä (3 henkilöä), ääntenlaskijoista (12 henkilöä), pöytäkirjantarkastajista (3 henkilöä) ja henkilötyöryhmän jäsenistä (5 henkilöä). Päätettiin lisäksi pyytää piirijärjestöiltä esityksiä yhdistyksen varsinaisen kokouksen kaikille kokousedustajille avointen työryhmien puheenjohtajiksi ja sihteereiksi. Työryhmiä ovat aloitetyöryhmä, kannanottotyöryhmä ja poliittista ohjelmaa käsittelevä työryhmä. Piirijärjestöjen kirjallisten esitysten tulee olla perillä Vasemmistonuorten keskustoimistolla 31.3.2007 mennessä. Hallituksen esityksistä yhdistyksen varsinaiselle kokoukselle päätetään hallituksen viimeisessä kokouksessa 21.-22.4.


Vasemmistonuorten poliittisen ohjelman uudistaminen

Piirijärjestöjen ja perusosastojen ensimmäiset kommentit Vasemmistonuorten poliittisen ohjelman uudistukseen tuli toimittaa puheenjohtaja Jussi Saramolle vuoden 2006 loppuun mennessä. Näiden kommenttien pohjalta puheenjohtaja koosti ensimmäisen luonnoksen poliittisesta ohjelmasta, jota käsiteltiin Vasemmistonuorten hallituksen kokouksessa 13.1.2007. Poliittisen ohjelman työstämistä jatkettiin hallituksen kokouksessa 17.-18.2.2007.

Hallitus päätti, että seuraava luonnos poliittisesta ohjelmasta tulee tiedoksi hallituksen jäsenille sekä piiri- ja perusjärjestöille 5.3.2007. Piiri- ja perusjärjestöillä on aikaa kommentoida poliittista ohjelmaa 31.3.2007 saakka. Hallituksen kokouksessa 21.-22.4.2007 lyödään lukkoon Vasemmistonuorten hallituksen lopullinen esitys poliittiseksi ohjelmaksi, joka tulee käsittelyyn liittokokouksessa 18.-20.5.2007. On toivottavaa, että Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöt käsittelevät poliittisen ohjelman uudistusta sekä maaliskuussa ennen seuraavaa hallituksen kokousta että ennen liittokokousta, jolloin hallituksen lopullinen esitys poliittisesta ohjelmasta liittokokoukselle on tiedossa. Lisätietoja poliittisen ohjelman uudistamisesta antaa puheenjohtaja Jussi Saramo, sp. jussi [at] vasemmistonuoret.fi, p. 041 503 4000.


Vasemmistoliiton puoluekokous

Vasemmistoliiton seuraava sääntömääräinen puoluekokous järjestetään 15.-17.6.2007. Vasemmistonuorten hallitus kävi läpi puoluekokoukseen liittyviä käytännön asioita sekä puolueen perusturvamallia. Vasemmistonuorten mielestä Vasemmistoliiton perusturvamalli ei ole riittävän kattava. Opiskelijat on otettava muiden ryhmien kanssa tasavertaisina huomioon perusturvamallissa. Tämä ei Vasemmistonuorten mukaan kuitenkaan riitä, vaan Vasemmistoliiton on laadittava universaalille perustulolle perustuva malli.

Vasemmistoliiton edellisessä puoluekokouksessa vuonna 2004 oli noin 60 nuorta puoluekokousedustajaa. Olisi äärimmäisen tärkeää, että nuorten edustajien määrä kasvaisi tässä puoluekokouksessa. Puoluekokousedustajaehdokkaaksi ehtii vielä asettua.

Puoluehallitus on syksyllä päättänyt, että jäsenäänestykset puoluekokousedustajista on toimeenpantava Vasemmistoliiton piireissä 23.3.-30.4.2007. Jokainen puolueen piirijärjestö voi itse päättää tuon aikahaarukan rajoissa, milloin äänestyksensä pitää. Kannattaa siis tarkistaa omasta puolueen piirijärjestöstä, mihin mennessä ilmoittautumiset puoluekokousedustajaksi on tehtävä. Kätevintä on ilmoittaa mahdollisimman pian omalle puolueosastolle, että on kiinnostunut puoluekokousedustajan paikasta.

Puoluehallitus on määrännyt kokouskutsun yhteydessä, että puolueen jäsenmaksu tulee olla maksettu 31.12.2006 mennessä, jotta jäsen otetaan huomioon piirien puoluekokousedustajien määriä laskettaessa.
Ehdokkaita puoluekokousedustajiksi voivat asettaa puoluejärjestöt sekä puolueen tai sen piirijärjestöjen kymmenen (10) suoran henkilöjäsenen muodostama valitsijayhdistys. Ehdokasasettelun tapahduttua Vasemmistoliiton piiritoimikunnan on tarkistettava ehdokkaiden vaalikelpoisuus: 1) että ehdokas on puolueen jäsen, 2) että hän täyttää sääntöjen mukaiset jäsenkriteerit, 3) että hänen kotipaikkansa on piirijärjestön alueella tai on jäsenenä piirijärjestön jäsenjärjestössä, ja 4) hän on antanut kirjallisen suostumuksensa ehdokkaaksi.


Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2006

Vasemmistonuorten hallitus käsitteli ja hyväksyi vuoden 2006 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Toimintakertomus on luettavissa Vasemmistonuorten verkkosivuilta.

Jaostojen ja työryhmien toiminta

Vasemmistonuorten hallitus käsitteli maahanmuuttopoliittisen työryhmän esitystä järjestön maahanmuuttopoliittiseksi asiakirjaksi. Työryhmän työ on vielä kesken, mutta asiakirjan valmistelu on kuitenkin edennyt hyvin. Vasemmistonuorten maahanmuuttopoliittisen asiakirjan valmisteluun voi osallistua työryhmän sähköpostilistalla: vanu-mamu[at]yahoogroups.com. Liittymisohjeet saa Vasemmistonuorten tiedottaja Marcus Flomanilta, marcus [at] vasemmistonuoret.fi. Vasemmistonuorten hallitus käsittelee asiakirjaa seuraavan kerran kokouksessaan 21.-22.4.2007.


Pääsihteerihaun avaaminen

Pääsihteeri Laura Tuomisen määräaikainen työsuhde päättyy 30.6.2007. Hallitus päätti avata haun pääsihteerin tehtävään. Haku päättyy 25.5.2007. Hallitus päätti, että hakijoiden haastattelut ja pääsihteerin valinta tehdään liittokokouksen jälkeisessä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa 9.-10.6.2007.


Seuraava kokous

Vasemmistonuorten hallituksen seuraava kokous pidetään 21.-22.4.2007. Tuolloin käsitellään muun muassa liittokokousasioita sekä käydään läpi jaostojen ja työryhmien tekemiä esityksiä kannanotoiksi tai asiakirjoiksi.

Lisätietoja kaikista kokouksen päätöksistä ja tarkempia ohjeita esimerkiksi Vasemmistonuorten liittokokousasioiden suhteen saa ottamalla yhteyttä pääsihteeri Laura Tuomiseen, p. 09-7747 4262 tai sp. laura [at]vasemmistonuoret.fi

Liittokokouskutsu

Takaisin uutisiin