|
Vasemmistonuorten hallitus 24.2.2001 KokousmuistioKannanottoja tuli kolme:
Pääsihteerimme Turja Lehtonen on valittu Metalliin työehtotoimitsijaksi, joten huhti-,touko- ja kesäkuun herra on enää osa-aikainen ja -palkkainen sihteerikkömme. Uusi pääsihteeri valitaan uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa. Kouvolan kokouksen valmistelut ovat hyvällä mallilla. Kokouksessa
käsiteltävä poliittinen asiakirja on maailmanpoliittinen
ohjelma, jonka hallitus käsittelee huhtikuun alussa työryhmän
esityksen pohjalta. Sisältösuunnitelma on tehty ja asiasta innostuneet
voivat olla yhteydessä ryhmän puheenjohtajaan Piirien tulee muistaa, että kokousedustajat Kouvolaan on valittava piirikokouksissa, valtaa ei voi delegoida millekään muulle taholle tai toimitaan sääntöjen vastaisesti. Esityksiä kokouksen toimihenkilöiksi (puheenjohtajiksi, ääntenlaskijoiksi ja työryhmien vetäjiksi jne) odotetaan 30.3. mennessä, kuten myös muita aloitteita ja esityksiä kokoukselle. Kouvolassakin voi tietysti aloitteita tehdä, mutta jos haluaa ne osallistujille etukäteen jaettavaan materiaaliin, on aikaraja edellä mainittu. Samoin toivotaan piireiltä esityksiä Vasemmistonuorten puheenjohtajistoon ja hallituksen jäseniksi. Ehdokkailla on mahdollisuus tehdä itsestään lyhyt esittely liiton nettisivuille ihan kuvan kanssa. Mitä pikemmin on liikkeellä, sitä kauemmin saa mainosaikaa. Next Step- ja West Step-messut menivät mainiosti Vasemmistonuorten osalta.. Lisätietopyyntöjä tuli yli 178 ja uusia jäseniäkin kymmeniä. Kontakteja oli yhteensä noin 750. Vasemmistonuorten Saksan valtuuskunnan matkaraportti ilmestyy nettiin tuota pikaa. Junge demokrat/Junge linken vastavierailu toteutuu mahdollisesti jo elokuussa. Päätimme myös jatkossa laittaa sdnl-l -listalle ja nettisivuillemme tällaisen tiivistelmän hallituksen kokouksista - kuten näkyy. Ideahan on tietysti se, että kun kaikista piireistä on hallituksessa edustus, niin viestiä viedään ja tuodaan myös heidän kauttaan - se ei vain aina toimi, eikä ihan kaikkia tavoita. Kaikkia talous- ja henkilöstöasioita tms ei tietenkään listoilla voi ruotia. Toivottiin myös jonkinlaista "reissupäiväkirjaa" pääsihteerin ja puhiksen juoksuista, joten katsellaan missä muodossa moinen on järkevää tehdä, ettei se jää vain luettelon tekemiseksi. Käsittelimme hallituksessa myös Allianssi-kysymystä ja
hallituksen valtuuttamana työvaliokunta veti erokirjeen toistaiseksi
takaisin maanantaiaamuna Allianssin puheenjohtajan kanssa pidetyn kehittämispalaverin
jälkeen. Lisätietoja voi kysellä työvaliokunnan jäseniltä,
Allianssin hallituksessahan Vasemmistonuoria edustaa Suurin ponnistus hallituksessa oli puoluekokoukselle Vasemmistonuorten
nimissä tehtävät aloitteet, jotka pitää jättää
ensi kuun puoleenväliin mennessä, jos ne mielii mukaan ennakkomateriaaliin.
|