|
Lehdistötiedote 16.1.2002 Vasemmistonuorten Arhinmäki:TYÖLLISYYTTÄ EI PARANNETA YDINVOIMALOITA RAKENTAMALLAVasemmistonuorten puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mielestä ministerien pitäisi hylätä teollisuuden ydinvoimahakemus jo valtioneuvoston käsittelyssä. Erityisesti työllisyysnäkökohtien kannalta ydinvoima on huono vaihtoehto. Arhinmäki ihmetteleekin, miksi työttömyydestä huolissaan olevat ministerit eivät ole ottaneet selkeän kielteistä kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen. Uusiutuvien energialähteiden on todettu työllistävän moninkertaisesti ydinvoimaan verrattuna. Esimerkiksi puuenergiaan satsaaminen tuo työpaikkoja juuri pahiten työttömyyden riivaamille alueille. - Hyvä esimerkki on Itä-Suomen puuvoimaohjelma, joka toteutuessa synnyttäisi 1200 uutta pysyvää työpaikkaa ja kaksinkertaistaisi puun käytön alueen energiatuotannossa, perustelee Arhinmäki. Rakennusvaiheessa ydinvoimala työllistää hetkellisesti, mutta toiminnassa ollessaan uusi yksikkö tarjoaa työpaikan vain noin 200 henkilölle. Kallis investointi myös betonoisi Suomen energiapolitiikan linjan. Arhinmäki ihmetteleekin ammattiyhdistysliikkeen vahvaa ydinvoimalobbausta ja käsitystä, jonka mukaan ydinvoiman lisärakentaminen merkitsisi automaattisesti työllisyyden parantumista. - Ammattiyhdistysliikkeenkin olisi herättävä vastustamaan ydinvoiman lisärakentamista ja tarkistamaan käsityksiään eri energiaratkaisujen työllisyysvaikutuksista. Vasemmistonuoret uskoo ydinvoiman lisärakentamisen ja suuren energiantuotantokapasiteetin synnyttämisen vähentävän panostusta energiansäästöön ja ympäristöystävällisten energiamuotojen kehitystyöhön. Arhinmäki haluaa ampua alas myös julkisuudessa esiintyneet ajatukset siitä, että yhtä aikaa voisi panostaa sekä lisäydinvoimaan että uusiutuviin energiamuotoihin. - Suomen sähkönkulutus vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan. Uusi ydinvoimayksikkö kilpailee markkinoilta pienemmät biopolttoaineita käyttävät sähkön- ja lämmönyhteistuotantolaitokset, joiden kannattavuus heikkenee, koska niiden tuotantoa ei tarvita kesäaikaan. On mahdollista, että jopa olemassa olevien ydinlaitosten kesäseisokit pitenevät. - Jos yhteistuotanto ei ole kannattavaa eikä sen tuottamalle sähkölle löydy kysyntää, niin on aivan sama kuinka paljon sitä tuetaan, koska ei löydy investoijia, Paavo Arhinmäki perustelee. Lisätietoja: Paavo Arhinmäki
|