Poliittinen ohjelma on hyväksytty Vasemmistonuoret ry:n XXII yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa Jyväskylässä 24.-25.5.2003.

VASEMMISTONUORTEN POLIITTINEN OHJELMA

SISÄLTÖ

1. POLIITTINEN JULISTUS
1.1 Kolme vasemmistoa
1.2 Modernin kapitalismin ongelmat
1.3 Tasa-arvo ja solidaarisuus
1.4 Kestävä kehitys
1.5 Kestävä elämäntapa
1.6 Muuttuuko mikään?
2. YMPÄRISTÖ JA KESTÄVÄ KEHITYS
2.1 Ympäristö ja valta
2.2 Ympäristö ja verotus
2.3 Energia ja ilmastonmuutos
2.4 Luonnon monimuotoisuus
2.5 Liikenne
2.6 Kuluttaminen on poliittista
3. TYÖ
3.1 Työläisten voima on järjestäytymisessä
3.2 Työntekijälle turvattu asema
3.3 Työssä jaksamiseen panostettava
4. SIVISTYS
4.1 Sivistys on tasa-arvon kulmakivi
4.2 Peruskoulu luo tasa-arvon pohjan
4.3 Yhdeksän vuotta peruskoulua ei riitä
4.4 Maksuttomuus ja akateeminen vapaus turvattava
4.5 Jokaisella on oikeus kulttuuriin
5. PERHE
5.1 Erilaiset perheet, yhtäläiset oikeudet
5.2 Päivähoitovaihtoehtoja ja esiopetusta kehitettävä
5.3 Tasa-arvoisempaa perhepolitiikkaa
5.4 Turvallista ja tervettä kasvuympäristöä edistettävä
5.5 Erilaiset perheet, erilaiset tarpeet
6. ASUMINEN
7. KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUS
7.1 Kehitysmaiden hyväksikäyttö lopetettava
7.2 Avun on mentävä kansalle
7.3 Avun on edistettävä taloudellista omavaraisuutta
7.4 Haasteena globalisaatio
8. SUVAITSEVAISUUS JA MONIKULTTUURISUUS
8.1 Maahanmuuttajan Suomi
8.2 Maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaa
8.3 Työllistymällä kotoudutaan
9. YHTEINEN MAAILMA
9.1 Demokraattinen päätöksenteko YK:n kautta
9.2 GATS julkisten palveluiden uhkana
9.3 YK:sta maailmantalouden pelisääntöjen laatija
10. TURVALLISUUS
10.1 Siviilipalveluksen kestoa lyhennettävä
10.2 Asekaupalle stoppi
10.3 Militarismi luo turvattomuutta

1. POLIITTINEN JULISTUS

Vasemmistolainen maailma on tasa-arvoa ja moniarvoisuutta. Avoimuuden yhteiskunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia fyysisiin, henkisiin, maailmankatsomuksellisiin, sosiaalisiin tai mihinkään muihinkaan erityispiirteisiinsä katsomatta. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaiselle taataan oikeudet elämän perusedellytyksiin. Jokaisella on oikeus saada mielipiteensä kuulluksi ja toimia poliittisesti tai olla toimimatta. Jokaisella on oikeus elämään ilman pelkoa. Tavoitteena on ihmisoikeuksien ja demokratian ylikansallisuus sekä pysyvä maailmanrauha.

1.1 Kolme vasemmistoa

Yhteiskunnassa on aina ollut muutosta edistäviä ja eettisesti arvokkaita voimia. Ensimmäinen vasemmisto syntyi sääty-yhteiskunnan aikaan. Se syntyi agraariseen ja usein feodaaliseen yhteiskuntaan, jossa maanomistus oli epäoikeudenmukaista eikä demokratiaa tunnettu. Ranskan vallankumouksen ensimmäinen vasemmisto vaati vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Silloisessa historiallisessa tilanteessa parlamentaarisen demokratian tulkittiin täyttävän nämä kaikki vaatimukset. Ensimmäisen vasemmiston ratkaisumallit olivat arvokkaita, mutteivät enää yksinään riittäneet teollisen yhteiskunnan ongelmien kohtaamiseen.

Toinen vasemmisto syntyi teolliseen ja pääomavaltaiseen yhteiskuntaan. Toinen vasemmisto vaati rauhaa ja solidaarisuutta. Työväenliike ja työläisnuorisoliike paransivat työläisten oikeuksia ja tavoittelivat myös taloudellista tasa-arvoa. Sitä voimme kiittää hyvinvointiyhteiskunnasta ja humaanista, suhteellisen moniarvoisesta kansalaisyhteiskunnasta. Näistä saavutuksista meillä on täysi oikeus tuntea ylpeyttä. Toinen vasemmisto kuitenkin erehtyi toisinaan uskomaan totalitaristiseen stalinismiin tai virkamiesvaltaiseen oikeistososiaalidemokratiaan. Nämä kumpikin olivat etääntyneet sosialismin arvoista ja lähtökohdista.

Näistä syistä alkoi toisen vasemmiston rinnalle hahmottua niin sanottu kolmas vasemmisto. Kolmatta vasemmistoa yhdistää edeltäjiinsä se, että kaikkien vaatimukset ovat tähdänneet yhteiskunnan huono-osaisimpien toimeentulon, onnen, päätäntävallan ja elämän turvaamiseen. Juuri vasemmistolaiset nuoret ovat kaikkein kykenevimpiä arvioimaan, mitä aika vaatii vanhojen vasemmistolaisten liikkeiden ideologiselta jälkeläiseltä. Olennaista on tietää, mikä on historian arvo ja keskittyä siihen, mitä arvomme edellyttävät tämän päivän yhteiskunnassa.

Kolmas vasemmisto vieroksuu joustamattomia oppeja, joihin sen edeltäjät turvautuivat. Meidän aikakaudellamme, toisin kuin teollisessa tai feodaalisessa yhteiskunnassa, jäykät teesit ovat luonnostaan vaarallisia ja vanhentuneita ajatuksia. Kolmas vasemmisto on avarakatseinen ja uudistusmielinen prosessi, joka kykenee kehittymään ajan vaatimusten mukana.

Kolmannen vasemmiston on rakennettava yhteistä rintamaa edistyksellisten uudistusliikkeiden kanssa vastavoimaksi maailmanlaajuiselle kapitalismille. Tämän rakennustyön johtavina periaatteina ovat oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus sekä tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta. Yhteisenä päämääränä on rauhan maailma ilman köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Tähän tarvitaan vallankumous ihmisten korvien välissä.

1.2 Modernin kapitalismin ongelmat

Uusliberalismi ja talouden globalisaatio uhkaavat ihmisarvoista elämää kaikkialla maailmassa. Hyvinvointijärjestelmiä puretaan ja demokratia on vaarassa kaventua entisestään suuryritysten ja pääoman kahmiessa valtaa itselleen. Uusliberalismin ideologia ei nimestään huolimatta tarjoa mitään uutta. Edistyksen sijaan se tarjoaa taantumusta, paluuta vanhaan. Uusliberalismin ydin on rajoittamaton kapitalismi.

Kapitalismin kantavina arvoina ovat tuotannon ekologisesti kestämätön kasvu ja sijoitusten tuottavuudella mitattu harvojen vauraus. Puhdas ja rajoittamaton saalistuskapitalismi on järjestelmä, jonka tavoitteena ei ole ihmisten hyvinvointi. Se hyökkää taloudellisiin mittaustapoihin nähden hyödytöntä ja tuottamatonta hyvinvointia vastaan.

Kapitalismin epäkohtia vastaan on syntynyt radikaaleja uudistuksia vaativia yhden asian liikkeitä. Nämä liikkeet ovat tärkeitä keskustelun herättäjiä ja toimijoita, mutta usein niiltä puuttuu kokonaisvaltainen näkemys maailmasta ja sen myötä laajat ratkaisumallit. Yhteiskunnassamme nämä liikkeet kuitenkin edustavat edistyksellisiä voimia.

1.3 Tasa-arvo ja solidaarisuus

Kaikkia kolmea vasemmistoa on yhdistänyt tavoite taata yhä suuremman ihmismäärän onnen, toimeentulon, vaikutusvallan ja elämisen edellytykset. Kolmas vasemmisto toimii maailmassa, jossa pääomat, osallisuus ja hyvinvointi jakautuvat yhä epätasaisemmin niin kansallisten valtioiden sisällä kuin koko maailman mittakaavassa. Kolmas maailma köyhtyy ja länsimaissa keskiluokka kapenee, alemmat yhteiskuntaluokat laajenevat ja valta keskittyy yhä harvempien käsiin. Jälkiteolliselle yhteiskunnalle tyypilliset piirteet - menestymisen pakko, informaatiokeskeisyys ja kiinteiden rakenteiden romuttuminen - ovat omiaan luomaan turvattomuutta ja lyömään yhä suuremman joukon ihmisiä ulos yhteiskunnan ytimestä. Tasa-arvon ja solidaarisuuden vaatimus ei vanhene.

Ihmisten välinen tasa-arvo merkitsee sitä, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus toteuttaa pyrkimyksiään yhteiskunnassa. Tasa-arvo ei ole erilaisuuden sietämistä, vaan erilaisuuden rikkautta, hyödyntämistä ja hyväksymistä.

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa jokaisella on mahdollisuus valita elämänkatsomuksensa, elämänkumppaninsa ja elämäntapansa vapaasti vailla pelkoa eristämisestä, pakosta tai suoranaisesta sorrosta.

Tärkein avain todelliseen tasa-arvoon ovat jokaisen asenteet. Vanhempien, päiväkodin ja koulun on kasvatuksen sisällöissä painotettava ihmisten tasavertaisuutta. Vain asenteita muuttamalla voidaan muuttaa ne lait ja rakenteet, jotka tänään estävät aikuisia ihmisiä itse määrittämästä perhettään, naisia saamasta kunnon palkkaa tai maahanmuuttajia työllistymästä.

Solidaarisuuden puute on onnistujien individualismia. Itsekkyys ja uusoikeistolaisuus johtavat eristäytymiseen ja vierasvihaan. Suomalaista hyvinvointia ja kohtalaista tasa-arvoa uhkaa kasvava haluttomuus yhteisvastuuseen - ihmisten jakaminen voittajiin ja häviäjiin jo lapsena. Tämä kehitys on estettävissä. Tasa-arvo ja turvallisuus taataan tarjoamalla laadukkaita kaikkien ulottuvilla olevia ja yhteisin varoin kustannettuja palveluita.

Tasa-arvon toteutumiseksi on jokaisella oltava mahdollisuus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon yhteiskunnan kaikilla tasoilla työpaikoista lähtien. Oikeus osallistua edellyttää tuekseen päätöksenteon ja asioiden valmistelun avoimuutta, sananvapautta ja ruohonjuuritason demokratiaa. Poliittiset oikeudet ja oikeus tietoon ovat jakamattomia kaikissa yhteiskunnallisissa tilanteissa.

Eri maiden välisen tasa-arvon vaatimus edellyttää samaa itsekkyydestä luopumista kuin yksittäisten ihmisten kohdalla. Kutistuvassa maailmassa vastuut ympäristöstä, sosiaalisista oikeuksista ja ihmisoikeuksista eivät tunne kansallisia rajoja. Ylikansallinen päätöksenteko tapahtuu kuitenkin edelleen sellaisissa vahvan valkoisen miehen epädemokraattisissa linnakkeissa kuten Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, tai Maailman kauppajärjestö WTO. Myös köyhempien maiden on voitava osallistua kansainväliseen päätöksentekoon.

Maailmanpolitiikan tulee tapahtua YK:n ja kansainvälisen rikostuomioistuimen kaltaisten organisaatioiden valvonnassa. Yhdelläkään yksittäisellä valtiolla ei tule olla oikeutta toimia maailmanpoliisina ilman kansainvälisen yhteisön mandaattia. Jotta YK olisi tasa-arvoinen elin, on sen resursseja ja rakenteita muutettava radikaalisti. Suomen on oltava mukana muutoksen kärjessä etsimässä uusia ratkaisuja.

Tasa-arvoisessa maailmassa valta kuuluu kansalle. Koska kansalla ei voi olla yhtä ja ainoaa tahtoa, on solidaarisuus ja tasa-arvon toteuttaminen myös yksilön vastuu. Meillä jokaisella on vastuu meistä jokaisesta. Yhä suurempien joukkojen hyvä elämä edellyttää meiltä kaikilta vastuullista kuluttamista ja valmiutta toteuttaa omassa elämässämme muita kuin henkilökohtaisen voitontavoittelun arvoja. Hyvä elämä edellyttää meiltä halua maksaa veroja, halua jakaa työtämme sekä halua kuluttaa vähemmän ja vastuullisemmin.

1.4 Kestävä kehitys

Vanhan yhteiskunnan massateollisuuteen perustuva tuotantotapa on osoittautunut ekologisesti kestämättömäksi. Maapallon kestokyky on rajallinen. Meidän sukupolvemme nuoret ovat vakavan valinnan edessä: kulutustottumuksista ja poliittisista valinnoista riippuen elämän edellytykset maapallolla joko säilyvät tai katoavat.

Länsimaiden materiaalinen elintaso ei voi nousta loputtomiin. Kaksikymmentä prosenttia maapallon väestöstä kuluttaa jo nyt 80 prosenttia voimavaroista. Kerskakuluttamisen tarve on markkinakapitalismin luoma harha. Määrällisen elintason kohottamisen sijasta on voimavarat suunnattava ihmisten elämänlaadun parantamiseen.

Perinteisesti käsitetyn talouskasvun sijasta on keskityttävä jo olemassa olevan hyvän tasaisempaan jakamiseen yhteiskunnassa sekä luontoa vahingoittamattoman vaurauden tuottamiseen. Tämän on oltava käsitys kestävästä kehityksestä. Maailman mittakaavassa on tasattava kulutuseroja köyhien ja rikkaiden maiden välillä. Millään maalla ei ole moraalista oikeutta kuluttaa enempää kuin oma osansa maapallon yhteisistä varoista. Irtaantuminen kapitalistisesta kasvupolitiikasta vähentää myös energian tarvetta.

Ympäristönsuojelu ei voi olla mikään erillinen saareke, vaan se on sisällytettävä kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan. Kaikessa päätöksenteossa on erikseen arvioitava päätösten vaikutukset ympäristölle ja siten elämän jatkumiselle maapallolla. Ympäristön säilyminen elinkelpoisena on välttämätöntä. Tämän vuoksi on perusteltua asettaa ympäristönsuojelu taloudellisten tavoitteiden edelle.

Kestävän kehityksen toteuttamiseksi on tärkeää, että poliitikot voivat asettaa ja asettavat markkinatalouden toiminnalle riittävästi rajoituksia ympäristön ja ihmisen suojelemiseksi. Kestävä kehitys edellyttää, että yhteiskunta tunnustaa myös eläinten oikeudet. Tehokkaatkaan kiellot, rajoitukset ja ympäristöverot eivät kuitenkaan yksinään ole riittäviä. Niiden lisäksi tarvitaan muutos ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Kehitys voi kulkea kohti kestävää elämäntapaa vain siten, että jokainen ihminen tekee arkipäiväiset valintansa maapallon kestokykyä ajatellen.

1.5 Kestävä elämäntapa

Eettinen kuluttaja tarkastelee ostopäätöksiään globaalista näkökulmasta. Eettisessä kuluttamisessa on tärkeää huomioida, että ostettava tuote on tuotettu ihmisoikeuksia kunnioittaen, terveysnäkökohdat huomioiden ja ympäristöä säästäen.

Kuluttajilla on suuri vaikutusvalta markkinataloudessa. Ostoboikoteilla ja muilla kampanjoilla voidaan saada yritykset muuttamaan toimintatapojaan. Ihmisiä on rohkaistava eettiseen kuluttamiseen ja aktiiviseen markkinatalouden kontrolloimiseen.

Kestävä elämäntapa voi toteutua vain kulutustottumuksia muuttamalla. Ihmisiä on rohkaistava rajoittamaan turhaa kuluttamistaan ja vaatimaan hyödykkeitä, jotka tuotetaan eettisin ja ekologisin menetelmin ja lähellä kuluttajaa. Lihan kulutuksen vähentäminen on sekä ekologisista että eettisistä syistä kannatettavaa.

1.6 Muuttuuko mikään?

Ihmisten oikeuksien toteutuminen sekä maapallon säilyminen elinkelpoisena edellyttävät luopumista kapitalismista ja uusliberalistisesta ajattelutavasta.

Maailman muuttaminen on mahdollista, mutta vallitsevia valtarakenteita ja niiden taustalla olevaa ideologiaa on mahdotonta horjuttaa jollakin yksittäisellä keinolla, vaan on toimittava päämäärien puolesta kaikilla politiikan tasoilla ja vaikutettava sekä rakenteiden sisällä että niiden ulkopuolella.

Kamppailu paremman maailman puolesta tuntuu usein etenevän tuskallisen hitaasti. Kuitenkin aikoinaan utopistisista tavoitteista moni on sittemmin toteutunut. On uskottava, että arvojen pohjalta on mahdollista rakentaa maailma, joka ei perustu itsekkyyteen, vaan solidaarisuuteen ja rauhaan.

Paremman maailman luominen vaatii laajaa yhteistyötä, ei käsitteellistä kädenvääntöä. Kolmas vasemmisto antaa sosialismille vapaan ja demokraattisen sisällön, muodostaen Suomessa Vasemmistonuorille laajan ja avoimen liikkeen vaikuttaa asioihin yhdessä Vasemmistoliiton, ammattiyhdistysliikkeen ja erilaisten kansalaisjärjestöjen kanssa.

Nuoret ikäluokat ovat kasvaneet jatkuvan muutoksen maailmaan, jossa välimatkat katoavat, tieto siirtyy nopeasti ja jossa vanhat opit kaatuvat toinen toisensa jälkeen. Siksi nuorilla on mahdollisuus ja velvollisuus ohjata jatkuvan muutoksen suuntaa. Vallankumous jokaisen korvien välissä voi alkaa vain uudenlaisen toiminnan ja ajattelumallien kautta. Radikaaleja uudistuksia on vaikeaa toteuttaa kansallisella tasolla. Siksi on koottava kaikkien maailman nuorten yhteinen rintama todellisen muutoksen aikaansaamiseksi. Vain siten voimme rakentaa paremman maailman.

Asioita on ajateltava ja niiden puolesta on toimittava maailmanlaajuisesti, mutta on silti muistettava, että moni konkreettinen muutos tapahtuu paikallisen toiminnan kautta. "Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti" -toimintatapa on tie muutokseen.

2. YMPÄRISTÖ JA KESTÄVÄ KEHITYS

Taloudellinen toiminta perustuu usein luonnon ja sen tuottamien raaka-aineiden hyväksikäyttöön. Luonnon näkökulmasta taloudellinen toiminta on raaka-aineiden muuttamista jätteiksi. Oleellista on, kuinka paljon raaka-aineita kulutetaan ja kuinka ne muuttuvat jätteiksi.

Tuotannon kasvun ylittäessä ympäristön kantokyvyn talouselämä syö omaa perustaansa. Ihmiskunta voi edelleen luoda hyvinvointia, ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä. Hyvinvointi ei voi tukeutua jatkuvan ja rajattoman talouskasvun utopiaan. Toiminta on asetettava luonnon kestokyvyn rajoihin. Tämä tavoite on nostettava ensisijaiseksi länsimaita hallitsevien materiaalisten arvojen ja voitonmaksimoinnin yläpuolelle. Hyvinvointia voidaan luoda myös aineettomien palveluiden ja yhteisöllisyyden kautta.

Ympäristön näkökulma on huomioitava kaikessa päätöksenteossa, toiminnassa ja ajattelussa. Päätöksenteossa on arvioitava päätösten ympäristövaikutukset. Työllisyys, ihmisten toimeentulo ja hyvinvointi näyttäytyy usein vastakkaisena ympäristön hyvinvoinnille. Asetelma on kuitenkin keinotekoinen. Vaikka joistakin tuotannon muodoista on välttämätöntä luopua, on niiden tilalle mahdollista synnyttää uusia ympäristön rajoitteet huomioivia tuotantotapoja. Suomessa ja maailmalla on siirryttävä kestävämpiin tuotanto- ja kulutustapoihin.

Todellisuudessa ympäristö ja työllisyys tukevat toisiaan - työvaltaiset tuotannonalat kuluttavat monesti vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin alat, jotka tukeutuvat koneisiin. Perinteinen energiavaltainen teollisuus on vähentänyt jatkuvasti työpaikkoja. On solmittava työllisyyden ja ympäristön uusi liitto. Ympäristön kannalta kestävämmät tuotantotavat perustuvat yleensä enemmän työvoiman kuin koneiden ja pääoman käyttöön. Ympäristöystävällisimmät energialähteet työllistävät huomattavasti perinteisiä energiamuotoja enemmän.

2.1 Ympäristö ja valta

Ympäristökysymykset kietoutuvat erottamattomasti taloudellisiin ja poliittisiin valtarakenteisiin. Päätöksentekijät eivät monesti joudu itse kokemaan päätöstensä seurauksia.

Ylikansallisten suuryhtiöiden valta kasvaa maailmassa. Samalla päätösvalta on karkaamassa kansan valitsemilta päättäjiltä. Erityisessä alistussuhteessa suuryhtiöiden edessä ovat kehitysmaat, joiden demokratia, lainsäädäntö ja sen toimivuus on kehittymätöntä. Vapaakauppasopimukset vähentävät itsenäisten valtioiden mahdollisuutta puuttua lainsäädännöllä alueellaan tapahtuvaan yritystoimintaan.

Kansainväliset taloussopimukset, jotka poistavat tavarakaupan ja pääomaliikkeiden viimeiset rajoitukset, on torjuttava ympäristölle tuhoisina. Kansainvälisten taloudellisten järjestöjen ja sopimusten pitää olla alisteisia ympäristö- ja ihmisoikeussopimuksille.

Suomen on osana EU:n päätöksentekojärjestelmää edistettävä kansainvälistä kauppaa ja investointeja koskevia säädöksiä, jotka estävät lyhytnäköisen voitontavoittelun ympäristön ja ihmisten kustannuksella.

Päätöksenteon ja sen vaikutusten kohdistuessa omaan elinympäristöön muodostuu päätöksistä vastuullisempia. Siksi lähidemokratian ja omaehtoisen osallistumisen kehittäminen on keskeinen asia ympäristönsuojelun edistämisessä niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla.

Euroopan unioni voi olla mahdollisuus rajat ylittävässä ympäristöyhteistyössä. EU:n perusolemus on kuitenkin vapauttaa markkinavoimat ja suojella niitä jäsenvaltioiden puuttumiselta markkinoiden vapauteen. Vaikka edistystä ympäristönsuojelussa on tapahtunut, ovat monet EU:n perustavoitteet ristiriidassa kestävän kehityksen kanssa. Euroopan unionin roolia kestävän kehityksen edistäjänä pitää kasvattaa ja vahvistaa. EU:n roolia Yhdysvaltain yksisilmäisen kestämättömän ympäristöpolitiikan vastavoimana pitää vahvistaa.

2.2 Ympäristö ja verotus

Ympäristön saastuminen tai luonnonvarojen tuhoutuminen ei näy näistä hyötyvien yritysten tilinpidossa. Yritysten puolesta seuraukset maksaa yhteiskunta muun muassa kohonneina terveydenhoitokuluina, yksittäinen ihminen hyvinvointinsa heikkenemisenä ja tulevat sukupolvet elinmahdollisuuksiensa rajoittumisena.

Saastuttaja maksaa -periaate on tärkeä. Se ei saa kuitenkaan johtaa ajattelumalliin, jossa saastuttamisen voisi korvata rahalla. Ympäristöverotusta on lisättävä niin ettei se uhkaa verotuksen progressiota. Kun lasku osoitetaan niille, jotka heikentävät ympäristön tilaa, menettävät luontoa tuhoavat tuotantotavat kustannustehokkuutensa ja tuotanto ohjautuu ympäristöllisesti kestävämmälle pohjalle.

Toimiva ympäristövero on sellainen, joka ohjaa tuotantoa niin voimakkaasti, että itse vero lopulta muuttuu tuottamattomaksi. Verotuksen painopistettä pitää siirtää työn verottamisesta tuotannon ja ympäristön saastuttamisen verottamiseen. Ympäristöveron tuottoja tulee ohjata alkutuotantopaikoille, esimerkiksi kaivuu- ja hakkuualueille, jossa verotulot voidaan käyttää alueen ympäristövahinkojen korjaamiseen.

Vaikka verotus ja lupamaksut ovat oikein käytettynä hyviä välineitä ympäristönsuojelussa, kaikkia asioita ei voida säädellä taloudellisilla ohjauskeinoilla. Ympäristöasioissa tarvitaan edelleen tiukkoja normeja, joilla kielletään esimerkiksi ympäristömyrkyt.

Keskeistä on siirtyminen kestäviin tuotanto- ja kulutustottumuksiin. Kaikessa tuotannossa ja kulutuksessa pitää huomioida ympäristöarvot. Yritysten sosiaalista ja ympäristöllistä vastuuta on kasvatettava.

2.3 Energia ja ilmastonmuutos

Hiilidioksidi lämmittää maapallon ilmakehää, ja muuttaa siten ilmasto-olosuhteita joka puolella palloa. Seurauksena on rajuja ilmastollisia ääri-ilmiöitä kuten myrskyjä, kaatosateita tai kuivuutta. Siksi hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on tärkeä päämäärä energiaratkaisuja tehtäessä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen ja pysäyttäminen vaatii hiilidioksidipäästöjen voimakasta vähentämistä.

YK:n alainen ilmastotutkijoiden ryhmä IPCC on kehottanut teollisuusmaita vähentämään päästöjään 60-80 prosenttia. Kioton ilmastosopimuksessa sovittiin alle 10 prosentin päästövähennyksistä vuoteen 2010 mennessä. Tämän tavoitteen toteuttamisessa näyttää kuitenkin olevan ongelmia. Kioton ilmastosopimusta ja sen tavoitteita pitää radikaalisti vahvistaa.

Energian säästäminen on kestävän ilmastopolitiikan lähtökohta. Energiankulutus ei voi jatkaa kasvuaan vaan sitä on ryhdyttävä voimallisesti hillitsemään. Energianhinnan pitää ohjata säästämiseen. Energian säästämisen pitää olla kannattavampaa kuin energian tuhlaamisen.

Ydinvoima ei ole ratkaisu kasvihuoneilmiöön. Ydinvoiman ympäristöystävällisyys perustuu sokeaan luottamukseen sen sataprosenttisesta turvallisuudesta ja silmien ummistamiseen tuotantoketjussa tapahtuvalta saastuttamiselta. Suuronnettomuuden riski on läsnä jatkuvasti. Riskejä liittyy myös ydinvoiman normaalikäytössä uraanin louhintaan ja ydinjätteen loppusijoitukseen. Lisäksi ydinvoimateollisuudella on suora kytkös ydinaseiden kehittelyyn.

Ydinjäteongelmalle ei ole löytynyt ratkaisua. Suomi on ainoana maailman maana lähtenyt siitä, että kallioon hautaaminen olisi turvallinen loppusijoitus ydinjätteelle. Jätteen hautaaminen kallioon ja pään työntäminen puskaan on ongelmien siirtämistä tuleville sukupolville. Ei ole eettisesti hyväksyttävää jättää tulevaisuuteen ydinjätteen kaltaista säteilevää perintöä.

Uraanin louhinta tuottaa suuret määrät radioaktiivista jätettä ja saastuttaa laajoja alueita. Suomen voimaloihin tuotavaa uraania louhitaan alkuperäiskansojen alueilta mm. Kanadassa, Australiassa ja Venäjällä. Uraanin louhimisesta syntyy merkittäviä ympäristöhaittoja, vaikka ne eivät näykään lähipiirissämme.

Kotimaiset energiamuodot, kuten aurinkoenergia, tuulivoima ja bioenergia ovat uusiutuvia, hiilitaseen kannalta edullisia sekä työllistäviä energian tuotantomuotoja. Ydinvoiman lisärakentaminen patoaa mahdollisuuksia panostaa uusiutuviin kotimaisiin energiamuotoihin. Suomeen ei tule rakentaa lisää ydinvoimaloita ja nykyisistäkin voimaloista on luovuttava. Valtion tukijärjestelmiä on muutettava siten, että ne ohjaavat vahvemmin uusiutuvien energiamuotojen käyttöön ja edistävät energiansäästöä.

2.4 Luonnon monimuotoisuus

Ihminen vaikuttaa omalla toiminnallaan ja elämäntavallaan ympäristöön. Luonnon monimuotoisuudesta on tuhoutunut kolmannes vuoden 1970 jälkeen. Makean veden ekosysteemit ovat samassa ajassa pienentyneet puolella.

YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Riossa vuonna 1992 sovittiin luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. Suomessa entistä suurempi osa vanhoista metsistä on suojeltava. Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain puoli prosenttia. Metsätuotteiden ekomerkintä mahdollistaa luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja antaa kuluttajalle mahdollisuuden tehdä ekologisesti kestäviä valintoja.

Metsäyhtiöiden puunryöstöä tapahtuu erityisesti Etelä-Amerikan ja Kaakkois-Aasian sademetsävyöhykkeellä. Suomalaiset metsäyhtiöt parturoivat ulkomaisia luonnonmetsiä muun muassa Venäjällä ja Indonesiassa. Kestävä metsätalous edellyttää luonnonmetsien piirteiden ja luonnontilaisten elinympäristöjen säilyttämistä ja palauttamista. Metsien luontoarvoa ei saa raiskata tekemällä metsistä vain puupeltoja. Kasvatusmetsien ensiharvennushakkuita on tehostettava siten, että valtio kannustaa entistä enemmän yksityismetsien hoitoa. Aarniometsät on suojeltava kokonaan. Luonnolla on itseisarvo, ei vain raaka-aineiden välinearvo.

Metsien ja muiden luonnonvaraisten elinympäristöjen tuhoamisen seurauksena eläimiä, eliöitä ja kasveja kuolee jatkuvasti sukupuuttoon. Luonnon hauraiden ekosysteemien horjuttaminen on kohtalokasta. Meidän velvollisuutemme on toimia niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy myös tuleville sukupolville.

2.5 Liikenne

Autoilu on lisääntynyt maailmalla ja Suomessa jatkuvasti, vaikka yksityisautoilun ongelmat on tiedostettu ja joukkoliikennevaihtoehtoja olisi. Suurin osa yksityisautoilla ajettavasta liikenteestä tapahtuu maassamme alueilla, joilla toimivan joukkoliikenteen toteuttaminen olisi mahdollista. Varsinkin kaupunkialueilla matkat ovat usein niin lyhyitä, että ne voitaisiin kulkea myös kävellen tai polkupyörällä. Joukkoliikenteen pitää tukeutua mahdollisimman paljon raideliikenteeseen.

Valtaosa suomalaisista haluaisi liikennepolitiikan edistävän ympäristöystävällisiä liikennemuotoja. Vaihtoehtoisia energiamuotoja pitää suosia myös autoilussa. Vety-, sähkö- ja muita vastaavia vaihtoehtoisia voimanlähteitä on tuettava ja kehitettävä. Joukkoliikenne ja lihasvoimalla liikkuminen ovat ekologisia ja kannatettavia matkaamistapoja ja niiden merkitystä pitää lisätä yhdyskuntasuunnittelun keinoin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähikauppojen toimintaedellytyksiä heikentäviä automarketteja ei kunnissa enää kaavoiteta, vaan pyritään kestävään ja pitkäjänteiseen yhdyskuntasuunnitteluun. Taajamien kaavoitusta pitää tiivistää. Kaupunkien keskustat on suljettava yksityisautoilulta. Suunnittelun lähtökohta tulee olla autoilun mahdollisimman matala käyttötarve. Joukkoliikennettä on kehitettävä entistä edullisemmaksi ja käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi yksityisautoilulle.

Turhaa työmatkaliikennettä pitää vähentää. Työpaikkoja pitää luoda sinne, missä ihmiset asuvat. Etätyön mahdollisuuksia pitää parantaa. Työmatkojen turhaa yksityisautoilua tulee vähentää myös esimerkiksi kimppakyytien verohelpotuksilla. Sekä henkilö- että rahtiliikennettä on houkuteltava tien päältä raiteille. Tavaraliikenteen kasvu on pysäytettävissä tuottamalla tuotteet mahdollisimman lähellä kuluttajaa. Yksityisautoilun suurissa kaupungeissa tulisi olla mahdollisimman kallista ja rajoitettua. Ilman aluepolitiikkaa ei haja-asutusalueiden joukkoliikennettä saada toimimaan.

Lentoliikenne on merkittävä ilmakehän saastuttaja. Verrattuna Suomen korkeaan polttoaineverotukseen, lentokoneiden polttoaineen verottomuus on suoraa tukea lentoyhtiöille. On vaadittava kansainvälisesti lentoliikenteen verotustason nostamista sen saastuttavalle tasolle. Lyhyistä lennoista on luovuttava.

2.6 Kuluttaminen on poliittista

Yksittäisten ihmisten ostopäätökset ovat merkittävä poliittinen tekijä. Ihmisille on tarjottava tietoa ostopäätösten eettisistä, ympäristöllisistä ja sosiaalisista vaikutuksista. Kuluttajakeskeinen lähestymistapa on sovitettava osaksi ympäristöpolitiikkaa.

Ruoan tuotantoon liittyvät maailman suurimmat ympäristöongelmat. Uusia uhkia tälle alueelle tuovat geenimanipuloitu ruoka sekä hormoneilla ja antibiooteilla tuotettu liha. Ekologisesti kestävintä olisi kulutuksen ohjaaminen lähialueilla tuotettuun luomuruokaan. Ruoan kuljetuksista aiheutuvia mittavia ekologisia kustannuksia saadaan näin vähennettyä.

Jokaisella yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilan kohentumiseen muuttamalla kulutustottumuksiaan ja elämäntapojaan. Mahdollisuus tähän valintaan toteutuu kuitenkin vain silloin, kun yksilö tietää valinnan mahdollisuuksistaan ja valintojensa sosiaalisista ja ympäristöllisistä seurauksista. Tietoa kulutusvalintojen seurauksista pitää tuottaa ja jakaa riippumattomasti, vapaana talouden ja kaupan intresseistä. Kansainväliset kauppasopimukset eivät saa rajoittaa tuotteiden alkuperämerkintöjä. Asenteet muokkautuvat jo varhain ja siksi ympäristökasvatusta on vaadittava olennaiseksi osaksi koulujen ja päiväkotien opetusohjelmia.

Kattavan, toimivan ja valvotun ympäristömerkkijärjestelmän kehittämisellä voidaan tuotteiden valmistus ja kulutus ohjata ympäristöä säästävämpään suuntaan. Nykyisin kansainvälisten yritysten toiminnassa on yleistä, että tuotteita markkinoidaan omilla "ympäristömerkeillä" ilman, että tuotteen tuotanto pohjautuisi kestävään tuotantoon tai merkintä olisi yleisesti hyväksytty. Ympäristömerkki on myönnettävä vain tuotteille, jotka täyttävät ennalta laaditut ympäristön kuormitusta koskevat vaatimukset.

Reilua kauppaa on tuettava ja ihmisten kulutustottumuksia on ohjattava eettisempään ja ekologisempaan suuntaan.

Eläinten huonoon kohteluun tehomaataloudessa on puututtava. Suomen on tuettava maatalouspolitiikan kehittymistä tehotuotannon tukemisesta luonnonmukaisemman tuotannon tukemiseen. Tuottajien on saatava tukea siitä, että he noudattavat minimivaatimuksia parempia standardeja eläinten pidossa ja panostavat eläinten hyvinvointiin.

Eläinkokeiden määrä on saatava laskemaan koe-eläimiä koskevan eläinsuojelulainsäädännön uudistuksen yhteydessä. Suomen on moninkertaistettava tuki vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen, sen sijaan että se tukee kasvavaa eläinten käyttöä tieteellisissä kokeissa. Koe-eläinlainsäädäntöä tulee parantaa niin, että se lisää koe-eläinten fyysistä ja henkistä hyvinvointia ja eläinkokeiden eettistä arviointia.

Turkistarhaus on siirtymäajan jälkeen lopetettava Suomessa. Turkistarhauksen työllisyysvaikutuksia on suuresti liioiteltu ja järkevämpää olisi tukea ympäristö- ja eläinystävällisempiä elinkeinoja.

3. TYÖ

3.1 Työläisten voima on järjestäytymisessä

Ammattiyhdistysliikkeen vahva asema yhteiskunnassa on turvattava. Ammattiyhdistysliikkeeseen kohdistuvat paineet ovat kasvaneet. Vaatimukset yleissitovuudesta luopumisesta ovat kyseenalaistaneet olemassa olevan ammattiyhdistysorganisaation ja sen päämäärät. Jotta ammattiyhdistysliike voisi toimia työntekijöiden tehokkaana edunvalvojana, on sen löydettävä myös uusia toimintamalleja ja muutettava järjestörakennettaan demokraattisemmaksi. On tuettava pyrkimyksiä yleissitovuuden vahvistamiseksi lainsäädännön kautta.

Ammattiyhdistysliikkeen pitää ottaa yhä vahvempi rooli työttömien puolustajana. Erityisesti on huolehdittava pitkäaikaistyöttömistä. Työttömyyden aikaista toimeentuloa on parannettava ja kehitettävä yhdessä ay-liikkeen kanssa.

On kehitettävä uusia näkökulmia työelämän nykyisten ongelmien ratkaisemisessa yhteistyössä ammattijärjestöjen kanssa. Tavoitteena on tulevaisuudessa vahvempi ja demokraattisempi ammattiyhdistysliike. Yhä useampi nuori joutuu pätkätyökierteeseen, joten on perusteltua mahdollistaa nuortenkin pääseminen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin työttömyyden varalta. Ehto ansioturvan piiriin pääsemisestä on palautettava kuuteen kuukauteen - niin alkuehto ensi kertaa ansiosidonnaiselle päivärahalle tulevilta kuin paluuehtokin.

Kansainvälisen edunvalvonnan mahdollisuuksia on kehitettävä työvoiman ylikansallisen polkumyynnin kitkemiseksi. Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen pitää olla vahva voima ja vastapuoli monikansallisille suuryrityksille. Työläisten oikeuksien puolesta pitää taistella maailmanlaajuisesti. Kehitysmaiden vapaakauppa-alueilla hikipajoissa nälkäpalkoilla työtätekevien oikeuksien puolustaminen on myös suomalaisen työläisen etu.

3.2 Työntekijälle turvattu asema

Työehtosopimusten yleissitovuuden vahvistamisella taataan työntekijöiden tasavertaiset oikeudet. Työntekijöiden oikeuksista ja mahdollisuuksista huolehtivat parhaiten ammattiliitot. Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen perustana on kolmikantainen sopimusmalli. Tätä mallia ei saa romuttaa, vaan yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen ja maan hallituksen välillä on tavoiteltava. On edistettävä sellaista toimintaa, joka vahvistaa työntekijöiden järjestäytymistä että työehtosopimusten yleissitovuutta.

Nuoria tulee kannustaa toimimaan ammattiyhdistysliikkeessä ja vaikuttamaan oman alansa työmarkkinapolitiikkaan. Nuorten kouluttaminen luottamusmies- ja työsuojeluvaltuutetun tehtäviin on tärkeää, jotta työpaikoilla syntyisi jatkuvuus tässä toiminnassa. Myös vaikutusmahdollisuuksista ja oikeuksista tiedottaminen on tärkeää.

Työelämän turvattomuus ja ennalta-arvaamattomuus on kasvanut. Vakituiset työsuhteet eivät enää ole itsestäänselvyys, vaan määräaikaiset työsuhteet ja pätkätyöt ovat yleistyneet. Suomi on EU-tasolla johtavia maita pätkätöiden määrässä.

Tavoitteena on oltava työntekijöiden kannalta mielekäs työsuhdepolitiikka. Mielekästä elämää pitää pystyä suunnittelemaan pidemmälle kuin päivän kerrallaan. Työntekijän turvattu asema työpaikalla on myös työnantajan etu, sillä motivoitunut ja asemansa vakaaksi kokeva työntekijä pystyy suorittamaan työnsä paremmin.

Pätkätöiden lisääntyminen luo epävarmuutta työntekijöihin. Määräaikaisilla työsuhteilla pidetään työntekijät hiljaisina, omia oikeuksia ei uskalleta vaatia. Pysyviin työtehtäviin pitää palkata pysyvillä työsuhteilla, kuten laissa on jo määrätty. Pätkätöillä ja töiden ketjuttamisella tapahtuvaa työntekijöiden aseman heikentämistä ei saa hyväksyä. On hämmästyttävää, että pahimpia pätkätöiden teettäjiä Suomessa ovat kunnat.

On toimittava, jotta keinotekoinen vastakkainasettelu työllisyys- ja ympäristökysymysten välillä poistuisi. Täystyöllisyyttä voidaan tavoitella ympäristö huomioon ottaen. Työllisyys- ja ympäristönäkökulmien yhteensovittaminen vaatii pitkäjänteistä työtä, hyvää ja kestävää ei saavuteta hetkessä. Ympäristöarvojen on kuitenkin aina mentävä työllisyys- ja taloustavoitteiden edelle. Tulevaisuuteen suuntaavan ammattiyhdistysliikkeen on huomioitava toiminnassaan entistä vahvemmin kestävä kehitys ja ekologisuus.

Suomessa sukupuoli määrittää edelleen palkkatasoa. Miesten ja naisten palkkojen välillä on edelleen kuilu, jota ei voida selittää työtehtävillä. Perinteisten naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkkoja on korotettava. Tavoitteena on naisten ja miesten samapalkkaisuuden toteuttaminen.

3.3 Työssä jaksamiseen panostettava

Työ ei saa olla rasite, joka uuvuttaa tekijänsä loppuun. Fyysisen työuupumuksen lisäksi työpaikoilla kärsitään nykyään monenasteisesta psyykkisestä uupumuksesta, paineesta ja pahoinvoinnista. Epävarmat työllisyystilanteet, ylityöryppäät ja yletön tehokkuuden tavoittelu ovat viime vuosina huonontaneet työilmapiiriä monilla työpaikoilla. Esille on noussut myös varsinainen työpaikkakiusaaminen.

Näistä syistä työsuojeluvaltuutettujen valinnassa, koulutuksessa ja toimialassa on entistä enemmän panostettava henkisen työsuojelun alaan. Varsinkin nuorilla työntekijöillä on mahdollisuus muuttaa työpaikkansa ilmapiiriä avoimempaan ja yhteistyöhenkisempään suuntaan. Henkisen työsuojelun kohdalla on kysymys ennen kaikkea asenteiden muokkaamisesta. Oman väsymisen tai pahoinvoinnin julkituominen ei siis saa enää olla hävettävää heikkoutta, vaan halua synnyttää keskustelua ja parantaa kaikkien työskentelymahdollisuuksia.

Työllisyyden hoidossa tulee etsiä ratkaisuja, jotka työllisyyden kohentumisen lisäksi parantavat työssäkäyvien hyvinvointia. Työtä on jaettava siirtymällä asteittain 30-tuntiseen työviikkoon.

Hyvään työllisyystilanteeseen kuuluu myös työssä jaksaminen sekä työn ja vapaa-ajan oikea tasapaino. Tällä hetkellä osa työntekijöistä luhistuu ylisuuren työtaakan alle, kun samaan aikaan maassa on satojatuhansia työttömiä. Työn jakaminen on oikeudenmukainen tapa parantaa työntekijöiden asemaa. Samalla on kuitenkin säädettävä päivittäisestä ja viikoittaisesta minimityöajasta.

Työpaikkademokratia on tärkeä osa työntekijän hyvinvointia. Kun työpaikkademokratia toimii, pääsee työntekijä vaikuttamaan työpaikkaansa ja sen ilmapiiriin, eikä koe itseään vain antavana osapuolena.

Yritysten vastuuta työntekijöistään on lisättävä. Yritysten on huolehdittava työntekijöidensä hyvinvoinnista ja oltava työntekijöidensä tukena hetkittäisistä työkannan laskemisista huolimatta. Työntekijät on nähtävänä ihmisinä, ei suorittavina koneina. Yritysten velvollisuus on huolehtia työntekijöiden koulutuksesta ja työssä jaksamisesta. Yleinen ja lakisääteinen työeläkevakuutus on työntekijöiden eläketurvana riittävä. Vapaaehtoisten eläkevakuutusten verovähennysoikeudesta pitää luopua.

Valtionyhtiöiden yksityistämiselle ja julkisten palveluiden kilpailuttamiselle on laitettava piste. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen heikentävät työntekijöiden asemaa ja laskevat palveluiden tasoa. Yksityistämisen ja kilpailuttamisen sijaan huomiota tulisi kohdistaa valtionyhtiöiden toiminnan tehostamiseen ja julkisten palvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseen. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen ovat osa oikeiston uusliberalistista talouspoliittista projektia, jonka tähtäimessä on yhä kylmemmän ja kovemman kilpailuyhteiskunnan juurruttaminen Suomeen.

4. SIVISTYS

4.1 Sivistys on tasa-arvon kulmakivi

Suomi on koko itsenäisyytensä ajan voinut ylpeillä kansalla, joka on osaavaa, lukenutta ja sivistynyttä. Suomalaisten yleinen koulutustaso on noussut viime vuosikymmeninä huomattavasti. Musiikki, teatteri, muotoilu ja muut kulttuurin muodot ovat olleet ulkomailla mainitsemisen arvoisia. Tästä laajasta sivistys- ja kulttuuripääomasta on paljolti kiittäminen yhteiskunnan pitkäjänteistä panostusta koulutukseen ja kulttuuriin.

4.2 Peruskoulu luo tasa-arvon pohjan

Kaikille maksuton ja laadukas koulutus on tasa-arvoisen yhteiskunnan perusta. Kaikki rakentuu yhteisen ja yhtäläisen peruskoulun päälle. Suomeen 70-luvulla luotu peruskoulujärjestelmä on ollut yksi merkittävimmistä yhteiskuntaa tasa-arvoistavista tekijöistä.

Uusliberalistinen koulutuspolitiikka on pyrkinyt tuomaan markkinavoimat koulujärjestelmäänkin. On nähtävissä, että koulut alkavat jakaantua yhä enemmän hyviin ja huonoihin kouluihin. Lähikoulu ei ole enää lähtökohtainen valinta lapsen kouluksi, vaan vanhemmat hakevat jotain "parempaa" mahdollisuuksien markkinoilta.

Peruskoulun keskeisinä arvoina pitää olla yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Peruskoulua on kuitenkin viety tietoisesti päinvastaiseen suuntaan. Koulut on laitettu kilpailemaan keskenään "hyvistä oppilaista" ja hyvät oppilaat kilpailemaan "hyvistä kouluista". Myös monet opettajat haluavat töihin vain "hyviin kouluihin". Jo peruskoulutasolla on luotu koulutusmarkkinat, joilla kaupitellaan kouluja opetuksellisten painotusten ja valinnaisuuden nimissä.

Peruskoulun suuntaa pitää muuttaa. Peruskoulua pitää kehittää kaikkien yhteisenä kouluna, jossa opitaan yhdessä samoja taitoja alueelliset erityistarpeet huomioiden. Lapset pitää ottaa mukaan koulua koskevaan päätöksentekoon jo pienestä pitäen vahvistamalla kouludemokratiaa.

Koulutuksen tasa-arvoisuus ei kuitenkaan saa tarkoittaa tasapäistämistä. Joustavuutta on lisättävä ja pystyttävä tarjoamaan kaikille tasoistaan opetusta mahdollisen syrjäytymisen tai passivoitumisen ehkäisemiseksi. Resursseja on lisättävä niin, ettei jo peruskoulussa olisi vaarana pudota huono-osaisen polulle.

Peruskoulussa ei pidä kilpailla, eikä opetella vain tietoja ja taitoja. Peruskoulussa pitää opettaa myös erilaisten ihmisten huomioimista ja yhdessä tekemistä. Peruskoulun asemaa pitää vahvistaa koko lähiyhteisön, kaupunginosan tai kylän, yhteistoiminnan moottorina. Koulurakennuksen tilojen ja kouluyhteisön pitää olla oman kotialueen hyvän yhteishengen keskuksia. Koulunjälkeistä iltapäiväkerhotoimintaa on kehitettävä lasten ehdoilla, heidän tarpeensa huomioon ottaen.

4.3 Yhdeksän vuotta peruskoulua ei riitä

Yhdeksänvuotinen peruskoulu luo lapsille sivistyksen pohjan. Se ei kuitenkaan vielä riitä antamaan valmiuksia toimia yhä nopeammin muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Opintonsa peruskoulun jälkeen lopettavat ovat kaikkein suurimmassa vaarassa syrjäytyä. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että kukaan ei putoa koulumaailman ja yhteiskunnan reunoille tai ulkopuolelle yhdeksänvuotisen peruskoulun jälkeen.

Oppivelvollisuus onkin Suomessa laajennettava käsittämään peruskoulun lisäksi opinnot lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa tai oppisopimuskoulutuksessa. Toisen asteen koulutuksessa on turvattava opiskelijoille opintotuki vanhempien tuloista riippumatta lapsilisien loppumisesta lähtien.

Ammatillisen koulutuksen arvostusta on lisättävä ja oppisopimuskoulutusta on kehitettävä. Oppisopimuskoulutusta pitää suunnata voimallisesti erityisesti nuorille ja ammatillista koulutusta vailla oleville ikääntyville. Oppisopimuskoulutuksen tarkoituksen pitää olla ammatillisen peruskoulutuksen antamisessa. Järjestelmä ei saa olla vain yritysten täydennyskoulutuksen uusi väylä.

Peruskoulun opetussisällöissäkin on uudistamisen varaa. Tunnustuksellisen uskonnonopetuksen ei pidä kuulua kouluille, vaan se pitää siirtää uskonnosta vastaavalle instituutiolle eli kirkolle. Kukin uskonnollinen yhteisö huolehtikoon itse jäsentensä uskonnollisesta kasvatuksesta. Tunnustuksellisen uskonnon sijaan peruskouluissa tulisi opettaa kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa.

4.4 Maksuttomuus ja akateeminen vapaus turvattava

Suomalaisen yhteiskunnan yksi keskeisistä kilpailuvalteista ovat laajat ja monipuoliset, ainekokonaisuuksia ennakkoluulottomasti yhdistävät tutkinnot. Korkeakoulumaailmassa ei pidä tähdätä kapeisiin ja nopeisiin putkitutkintoihin. Akateeminen vapaus on itseisarvo.

Opiskeluaikojen rajoittaminen ei ole oikea ratkaisukeino opintoaikojen lyhentämiseen. Opintosetelien tai muiden voucher-järjestelmien käyttöönotto tarkoittaisi lukukausimaksujen tuomista suomalaiseen korkeakoulumaailmaan. Opiskelun maksuttomuudesta sekä suomalaisille että ulkomaalaisille opiskelijoille on pidettävä tiukasti kiinni ja opintoaikojen rajaamista on vastustettava.

Opintoaikoja saadaan lyhennettyä parantamalla opiskelijoiden sosiaalista asemaa ja panostamalla opintojen ohjaukseen ja korkeakoulujen perusrahoitukseen. On myös löydettävä keinoja nuorten saamiseksi nopeammin sisään korkeakouluihin.

Korkeakoulujen ja yliopistojen perusrahoituksen turvaaminen on tärkeää. Suoritettujen tutkintojen määrään perustuvat rahoitusmallit ohjaavat opetuksen sisältöä liian kapeaksi. Luentojen ja pienryhmäopetuksen määrää on lisättävä kirjatenttien asemesta ja kirjastoihin on saatava lisää oppikirjoja. Erityisen tärkeää on taata vapaan tutkimuksen rahoitus. Yritysmaailman tunkeutuminen korkeakouluihin on pidettävä aisoissa. Tutkimuksen avoimuus ja puolueettomuus turvataan huolehtimalla siitä, että yritysmaailman intressit eivät pääse ohjailemaan tutkimustoimintaa.

Korkeakouluilla pitää säilyttää hallinnollinen itsenäisyys ja niiden päätehtävien tulee edelleen olla opetus ja tutkimus. Tulosajattelu ja markkinavoimat eivät saa ohjata opetusta ja tutkimusta, laatua ei pidä korvata määrällä. Akateemista ajattelun vapautta ei saa tukahduttaa opiskelijan valmistumista pakkokeinoin kiirehtimällä.

Opiskelun tarkoituksena on sivistyksen ja ammattitaidon hankkiminen, ei pääsy- ja päättökokeisiin valmentautuminen. Koulutuksessa on annettava tilaa oppilaiden erilaisille oppimis- ja kehitystarpeille sekä kasvuympäristölle.

Ammattikorkeakouluja pitää kehittää ja niiden asema yhteiskunnassa vakiinnuttaa. Sen lisäksi että ammattikorkeakouluissa opetus ja tutkimus painottuu käytäntöön, on sen myös oltava yleissivistävää.

Opiskelijoiden taloudellinen syrjiminen on lopetettava. Opintoraha on nostettava perustoimeentulon tasolle ja sidottava indeksiin. Opintotuen tulee olla samansuuruinen kaikille täysi-ikäisille opiskelijoille koulutusasteesta riippumatta. Asumistukijärjestelmät on yhdenmukaistettava siten, että opiskelija saa tukea asumiseen myös sairaslomalla ja kesäkuukausina. Lisäksi asumistuen on vastattava todellista vuokratasoa.

Opiskelijoiden oikeusturvaa oppilaitoksissa on parannettava esimerkiksi kehittämällä nimetöntä tenttimistä ja luottamuksellista oikeusapuneuvontaa.

4.5 Jokaisella on oikeus kulttuuriin

Kulttuuriin pitää panostaa taloudellisista suhdanteista riippumatta. Vahva kulttuurielämä ja sivistys ovat demokratian toteutumisen perusedellytyksiä. Erityisen arvokas on kirjastolaitos. Kirjastojen rahoitus pitää saada vakaalle pohjalle ja kirjastot pitää säilyttää maksuttomina. Sivukirjastoja ei saa lakkauttaa ja kirjastoautojen määrää on lisättävä niin, että jokaisella on kirjasto kohtuullisen matkan päässä. Lukeminen on jokaisen oikeus.

Pieni on kaunista myös kulttuurielämässä. Ihmisten omaehtoista kulttuuritoimintaa on tuettava. Lukuisat eri mahdollisuudet kulttuuri-, urheilu- ja muissa vapaa-ajan harrastuksissa tuovat sisältöä ihmisen elämään. Jos yhteiskunta ei voi tarjota haastavaa ja henkisesti mielekästä tekemistä palkkatyön muodossa, on ihmisten henkinen hyvinvointi yritettävä turvata muilla keinoin. Huippu-urheilun tuki on siirrettävä harrastus- ja kuntourheilun piiriin.

Yhteiskunnan tuki mahdollistaa pienimuotoisen kulttuurituotannon. Kulttuurin monimuotoisuus on rikkaus. Kulttuuria ei pidä antaa vain markkinavoimien haltuun. Markkinat luovat massakulttuuria, jonka alle erilaiset alakulttuurit ja alueelliset kulttuuriset erityispiirteet hautautuvat. Epäkaupallisuudelle on oltava tilaa kulttuurielämässä. Tämän varmistaa vain yhteiskunnan tuki.

Yleisradion rooli epäkaupallisen kulttuurin tuottajana ja tarjoajana on turvattava myös jatkossa ja Yleisradiota on kehitettävä kaikenikäisten kulttuurilaitoksena. Ohjelmatarjonta ei saa perustua pelkille katsojaluvuille. Kaupallisten kanavien maksamia toimilupamaksuja ei saa alentaa, jotta laadukas, kotimainen ohjelmatuotanto voidaan turvata myös jatkossa.

5. PERHE

5.1 Erilaiset perheet, yhtäläiset oikeudet

Suurimmassa osassa suomalaisista perheistä eletään taloudellisesti kohtuullisen turvattua elämää. Kansainvälisesti suomalaisten perheiden tilanne näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa monet perheet elävät köyhyydessä. Erityisesti nuorten ja työttömien perheet elävät taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Lapsiperheet tarvitsevat toimivien ja hyvien palveluiden lisäksi taloudellista tukea.

Lapsilisien merkitystä lapsiperheille on painotettava ja niiden verottomuutta korostettava. Lapsilisien on tulevaisuudessakin tasattava kuluja lapsiperheiden ja lapsettomien välillä. Lapsi- ja perhepolitiikkaa pitää katsoa kokonaisuutena ja painotuksen tulee olla pienituloisempien perheiden tukemisessa.

Lapsilisistä tulee tehdä ns. etuoikeutettu tulo, eli niitä ei tule ottaa huomioon toimeentulotukea vähentävänä tulona.

5.2 Päivähoitovaihtoehtoja ja esiopetusta kehitettävä

Lapset tarvitsevat vanhempiensa hoivaa, turvallista ympäristöä sekä myöhemmin myös sosiaalisia kontakteja. Pienen lapsen ensisijainen hoitopaikka on kotona tai kodinomaisessa ympäristössä. Lapsen kasvaessa myös tarve kodin ulkopuolisille suhteille kasvaa. Siksi laadukkaaseen kunnalliseen päivähoitojärjestelmään panostaminen on keskeistä lapsien kannalta. Päivähoito pitää säilyttää subjektiivisena oikeutena kaikille lapsille vanhempien elämäntilanteesta riippumatta.

Kunnallisen päivähoidon taso ei saa enää laskea kuntien säästötoimien vuoksi. Kunnollisen päivähoidon järjestäminen on myös tasa-arvokysymys. Molemmille vanhemmille pitää taata mahdollisuus käydä halutessaan töissä. Päivähoidon eri muodoissa tulee paremmin ottaa huomioon osa-aika- ja pätkätyöläiset, opiskelevat sekä epäsäännöllisinä työaikoina työskentelevät vanhemmat.

Nuoriin kohdistuvat yhteiskunnalliset suorituspaineet ovat este todelliselle valinnanvapaudelle myös päivähoitokysymyksissä. Nykyisen eläkejärjestelmän mukaan eläkettä ei kerry jäätäessä äitiys- tai vanhempainlomalle määräaikaisesta työsuhteesta eikä hoitovapaalle jäävälle vanhemmalle. Eläkejärjestelmää on muutettava siten, että eläkkeen on kerryttävä sekä äitiys- että vanhempainlomalla että hoitovapaalla.

Iltapäivähoidon puute on aiheuttanut ongelmia varsinkin pienten koululaisten perheille. Maksuttomasta iltapäivähoidosta tulee vastuu jakaa valtion, kuntien sekä eri vapaaehtoisjärjestöjen kesken. Kuntien pitää kantaa iltapäivähoidosta kokonaisvastuu ja maksuton iltapäivähoito pitää laajentaa kaikkien lasten saataville.

5.3 Tasa-arvoisempaa perhepolitiikkaa

Suomessa molempien vanhempien kokopäiväinen ansiotyö on tavallista. Nuoret naiset joutuvat kuitenkin useammin pätkätyöläisiksi, koska työnantajat pelkäävät heidän jäävän äitiyslomalle vakituisen työpaikan saatuaan. Yhteiskunnan on turvattava, että nainen voi saada lapsen ilman pelkoa työttömyydestä tai pätkätyöputken päättymisestä. Työnantajalle ei saa tulla ylimääräistä rasitetta äitiyslomalle, vanhempainlomalle tai hoitovapaalle jäävästä työntekijästä. Kustannukset tulee verotuksella jakaa kaikkien työnantajien kesken.

Isän asemaa on vahvistettava. Isällä tulisi olla yhtäläinen mahdollisuus lapsen kotihoitoon myös perinteisellä äitiysloma-ajalla. Lapsen ensihoitaja voi olla myös isä. Vanhempainloma on voitava pitää myös puolipäiväisenä tai vuoroviikkoina, mikä edistää isän ja äidin mahdollisuuksia näin halutessaan osallistua yhtäaikaisesti sekä työelämään että lapsen kotihoitoon.

5.4 Turvallista ja tervettä kasvuympäristöä edistettävä

Lasten ja nuorten terveydellisiin ongelmiin tulee saada hoitoa ja tutkimusta viipymättä ilman useiden kuukausien jonotusta. Lasten ja nuorten syrjäytymisvaaran estämiseen tulee panostaa enemmän ja korostaa ennaltaehkäisevää hoitoa. Nuorten mielenterveydelliset ongelmat ovat lisääntyneet laman jälkeen yhä kilpailuhenkisemmässä yhteiskunnassa. Erityisesti lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin on saatava lisää resursseja. Mielenterveyspalveluihin ei saa olla jonoja.

Lasten ja nuorten kasvava päihteiden käyttö on vakava yhteiskunnallinen ongelma. Hyssyttelyn sijasta päihdeongelmaan tulee vaikuttaa ajoissa ja päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja on hoidettava. Päihdehuollon resursseja on lisättävä ja hoitoon ohjaamista on tehostettava.

Perheväkivallan vastaista työtä on jatkettava, jotta voidaan turvata ihmisarvoinen elämä ja taata turvallinen kasvuympäristö kaikille.

5.5 Erilaiset perheet, erilaiset tarpeet

Perinteinen isä, äiti ja lapset -perhemalli on murentumassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tänä päivänä on paljon uusioperheitä, joissa elää lapsia useammasta liitosta, yksinhuoltajaperheitä ja samaa sukupuolta olevien vanhempien muodostamia perheitä. Lapsi- ja perhepolitiikan pitää pystyä vastaamaan erilaisten perheiden tarpeisiin.

Samaa sukupuolta olevien parien tulee voida virallistaa suhteensa juridisesti avioliittoon rinnastettavaksi ja heille on myönnettävä niin perheen sisäinen kuin ulkoinenkin adoptio-oikeus.

Yksinhuoltajaperheiden tulotaso on selvästi perheiden keskimääräistä tulotasoa alhaisempi. Yksinhuoltajat ovat myös yleisemmin työttöminä. Yhtenä syynä tähän ovat työnantajien asenteet, mutta päivähoidon ja riittävän toimeentulon turvaaminen yksinhuoltajavanhemmille on olennaisin edellytys osallistua kodin ulkopuoliseen työhön.

Maahanmuuttajaperheiden sopeutumista Suomeen tulee edistää ja vanhempien työnsaamismahdollisuuksia parantaa koulutuksella ja mahdollisuudella opiskella suomen kieltä. Maahanmuuttajien lapsilla tulee olla oikeus saada myös oman äidinkielensä ja kulttuurinsa opetusta.

6. ASUMINEN

Kunnollinen ja kohtuuhintainen asunto on jokaisen ihmisen perusoikeus. Lähtökohtana tulevaisuuden asuntopolitiikassa on edullisten asukaslähtöisten asuntopalveluiden turvaaminen. Asuntotuotantoa ei saa jättää vain markkinoiden kontolle. Valtion ja kuntien pitää jatkossa olla voimakkaita sosiaalisen asuntotuotannon toteuttajia. Varsinkin suurten kaupunkien nuoret ikäpolvet kärsivät valtion tuen vähentämisestä. Valtion tukeman asuntotuotannon on tuotettava ennen kaikkea vuokra-asuntoja.

Asuntopolitiikassa pitää huomioida myös erityisryhmät. Asunnottomuus on ongelma, joka tulee kiskoa juurineen irti yhteiskunnastamme. Tähän ongelmaan vaikuttavat niin huutava asuntopula kasvukeskuksissa kuin yksityisten vuokranantajien häikäilemätön tilanteen hyödyntäminen. On luotava nykyistä tehokkaampi säännöstö, joka hillitsee kohtuuttomia vuokria ja vuokranvälityspalkkioita sekä takuuvuokria. Asuntopolitiikan suuntaa pitää monipuolistaa tukemaan tasapuolisesti kaikkia asumismuotoja.

Asuntopulan kasvaessa myös toimeentulotukiin ja muihin sosiaalimenoihin kohdistuu enemmän paineita. Jotta sosiaalimenojen kasvulta vältyttäisiin, on tuotettava kohtuuhintaisia asuntoja. Kohtuuhintaisten asuntojen puute johtaa myös asumisahtauden lisääntymiseen. Asuntotuotannon turvaaminen on yhteinen huoli; valtiolla, kunnilla, kuin myös yksityisellä sektorilla on oltava oma osansa vastuusta.

Asuntojen rahoituksen ja tuotannon lisäksi on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota yhdyskuntasuunnitteluun. Uusista asuinalueista pitää rakentaa sosiaalisesti monipuolisia. Kaupunginosissa erityyppiset asuintalot ja asumismuodot tulee sijoittaa lomittain. Näin vältetään asuinympäristön yksipuolistuminen ja asuinalueiden jakautuminen varallisuuden mukaan eri ryhmiin.

Kasvukeskuksissa on törmätty ongelmiin, kun uusia asumisalueita on luotu liian irralleen muusta kaupungista palvelujen kehittämisen ja joukkoliikenneyhteyksien jäädessä pahasti jälkeen. Kaikki uudet asuinalueet pitää rakentaa niin, että joukkoliikenne on kätevä ja ensisijainen liikkumismuoto. Julkisen liikenteen käyttöä on kannustettava jo yleisen kaupunkiviihtyvyydenkin vuoksi.

7. KANSAINVÄLINEN SOLIDAARISUUS

Solidaarisuus niin kansallisessa kuin kansainvälisessä politiikassa on toisen vasemmiston ajoista lähtien kuulunut olennaisena osana vasemmiston arvopohjaan. Kolmas vasemmisto ei saa eikä voi unohtaa sen tärkeyttä.

7.1 Kehitysmaiden hyväksikäyttö lopetettava

Kolmas maailma kamppailee läntisten teollisuusmaiden suurpääoman riiston ikeessä. Rikkaassa pohjoisessa tällaiset sanat voivat olla retoriikkaa, mutta köyhässä etelässä ne ovat jokapäiväistä todellisuutta. Teollisuusmaiden kansat ovat turtuneet ja kylmettäneet itsensä kehitysmaiden ongelmille. Ne eivät kosketa teollisuusmaiden ihmisiä.

Samaan aikaan, kun ruoka ei riitä kehitysmaissa, tuodaan niistä teollisuusmaihin plantaasiviljeltyjä elintarvikkeita ja nautintoaineita, raaka-aineita sekä halpatuotettuja hyödykkeitä. Maiden tuotanto on yksipuolista ja tätä kautta täysin riippuvaista länsimaista.

Vastineeksi elintasomme pönkittämisestä köyhän etelän kansat saavat länsimaiden teollisuustuotteita, joiden kanssa näiden maiden oma teollisuus ei kykene kilpailemaan eikä siten kehittymään. Kolmannen maailman maihin viedään aseita sotiin, joissa usein toisena osapuolena on länsimaiden itsensä valtaan nostamat diktaattorit. Kehitysmaiden velkataakka kasvaa jatkuvasti.

Kehitysmaita on tuettava pyrkimyksissään itsenäistyä taloudellisesti ja toimia niiden tilanteisiin parhaiten sopivilla keinoilla. Rikkaat länsimaat ovat rakentaneet paljon vauraudestaan kehitysmaiden riiston varaan. Nyt on takaisinmaksun aika. Köyhimpien kehitysmaiden velat pitää antaa anteeksi kokonaisuudessaan.

Velkojen anteeksianto ei suistaisi rikkaita länsimaita taloudelliseen ahdinkoon, mutta tarjoaisi kehitysmaille mahdollisuuden nousta jaloilleen. Kolmannen maailman maille pitää antaa mahdollisuus aloittaa edes jotakuinkin puhtaalta pöydältä. Velkojen anteeksianto tulisi sitoa sosiaalisiin ja demokraattisiin uudistuksiin ja sen tulisi olla liukuvarajainen prosessi, joka koskisi osin myös niitä eteläisen ja itäisen pallonpuoliskon maita, jotka jo ovat aloittaneet vaivalloisen nousun kohti vaurautta. Kehitysmaita on kannustettava kehittymään sosiaalisesti ja demokraattisesti.

Yksin velkojen anteeksianto ei kuitenkaan ratkaise kehitysmaiden ongelmia. Oleellista on reilujen pelisääntöjen luominen maailmankauppaan. Läntisten teollisuusmaiden tariffi- ja tullipolitiikka ehkäisee osaltaan kehitysmaiden talouden omavaraistumista ja sosiaalista kehitystä. Esimerkiksi tekstiiliteollisuudessa halpatuotantomaita vastaan suunnatut suojatullit pyrkivät turvaamaan länsimaisen teollisuuden kilpailukyvyn huolimatta korkeista sosiaali- ja työvoimakustannuksista.

Kauppapolitiikan pitää tapahtua ihmisten, ei suuryritysten ehdoilla. YK:n ihmisoikeus- ja ympäristösopimusten pitää aina mennä taloudellisten sopimusten edelle. Kansainvälisten talousyhteisöjen ajama globaali kapitalismi ei aidosti helpota kehitysmaiden ihmisten elinoloja, monesti pahentaa niitä entisestään. Talouden ehdoilla tapahtuva globalisaatio on käännettävä ihmisten ja luonnon ehdoilla tapahtuvaksi.

Monikansalliset suuryritykset käyttävät kehitysmaiden työntekijöitä hyväkseen vapaakauppa-alueiden hikipajoissa, joissa ei makseta edes toimeentulon takaavaa palkkaa eikä työläisten oikeuksia kunnioiteta. Halpatuotetut hyödykkeet, joilla kehitysmaat hankkivat tarvitsemaansa ulkomaista valuuttaa, ovat halpoja sietämättömien työolojen, lapsityövoiman käytön, matalan palkkatason ja olemattoman sosiaaliturvan takia.

Tällaisena tilanne myös pysyy niin kauan kuin kehitysmaissa on mahdotonta maksaa inhimillisiä tuotantokustannuksia ja silti kilpailla teollisuusmaiden kanssa. Suomen tulisi EU:n ja YK:n tasolla pyrkiä luomaan minimitasoja ympäristönsuojelulle, verotukselle ja työntekijöiden sosiaalisille oloille.

7.2 Avun on mentävä kansalle

Kehitysmaissa yksi olennaisimmista kysymyksistä tällä hetkellä on alkuperäiskansojen oikeudet omiin luonnonvaroihinsa. Kehitysmaissa omaisuus on jakautunut monin verroin epätasaisemmin kuin teollisuusmaissa ja monissa tapauksissa omistussuhteet ovat suoraa perintöä valkoisten siirtomaaisäntien ajalta. Sekä poliittinen että taloudellinen demokratiavaje on tyypillistä kehitysmaille ja teollistumassa oleville maille. Monikansalliset yritykset toimivat useissa maissa tosiasiallisina hallitsijoina valtaapitävien hallitsijoiden avulla.

Länsimaisten demokratioiden on tunnustettava toisaalta vastuunsa ja toisaalta oikeuksiensa rajat. On täysin oikeudenmukaista edellyttää kaikenlaisen avun vastineena pyrkimystä humaaniin kansalaisyhteiskuntaan. Länsimaiden moraaliset velvollisuudet ja velat kehitysmaita kohtaan eivät suinkaan kohdistu niiden yläluokkaan, vaan sorrettuihin.

Toisaalta eräiden pohjoisen pallonpuoliskon maiden kamppailu demokratian puolesta, esimerkiksi Latinalaisen Amerikan sissisotien eri puolia rahoittamalla, on johtanut irvokkaisiin tragedioihin. Toiminnan demokratian puolesta on oltava toimintaa maailmanrauhan puolesta. Vain rauhanomaisten keinojen käyttö voi johtaa arvokkaisiin tuloksiin.

7.3 Avun on edistettävä taloudellista omavaraisuutta

Läntisten teollisuusmaiden kehitysmaille tarjoama kehitysapu jättää paljon toivomisen varaa. IMF:n tukemista projekteista yli puolet on jälkikäteisarvioinnissa todettu epäonnistuneiksi. Monien maiden ja järjestöjen tapauksessa avulle asetetaan täysin asiaankuulumattomia ennakkoedellytyksiä, olivatpa ne taloudellisia tai poliittisia. Materiaalinen apu usein vain pahentaa kehitysmaiden riippuvuutta lännestä.

Materiaalista apua parempia ovat esimerkiksi koulutus, erityisesti kehitysmaiden naisille sekä panostus kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen. Tällä on myös väestöräjähdystä ehkäisevä vaikutus. Kaiken lisäksi köyhimpien maiden tapauksessa kehitysapu ei vuositasolla riitä edes niiden velkojen korkojen maksuun.

Kansainväliset solidaarisuuskysymykset siinä kuin ympäristöpolitiikkakin on otettava huomioon kaikilla päätöksenteon kentillä ja niiden puolesta on toimittava monin tavoin. Kansallisessa ja kansainvälisessä politiikassa on ajettava läpi velka- ja tariffihelpotuksia sosiaalisten uudistusten vastineena.

Ensisijainen vastuu kehitysmaiden ihmisten asioiden parantamisesta pitää olla maailmanpolitiikalla, mutta myös länsimaiden kuluttajilla on oma osuutensa. Kehitysmaiden kansojen oikeuksia polkevien yritysten tuotteita pitää boikotoida. Toisaalta esimerkiksi reilun kaupan tuotteet ovat kyllä kalliimpia kuin länsimaisella pääomalla plantaasiviljellyt, mutta niitä kuluttamalla tuetaan taloudellisen tasa-arvon edistymistä kehitysmaissa. Pienetkin askeleet ovat tärkeitä pitkällä matkalla.

Pääomien vallan rajoittaminen on kaikkein tarpeellisinta juuri maailman köyhimmillä alueilla. Kehitysyhteistyömäärärahat on saatava nousemaan pitkällä tähtäimellä prosentin tavoiterajaan tai sen yli. Kehitysapua on annettava saajan ehdoilla. Tässä juuri kansalaisjärjestöjen kumppanuushankkeilla on avainrooli. Suurempi osuus kehitysyhteistyömäärärahoista on ohjattava kansalaisjärjestöjen kautta.

Maailmanlaajuisen ekologisesti kestävän ja solidaarisen kehityksen toteutuminen edellyttää paljon. Länsimaiden on kyettävä tinkimään omasta materiaalisesta elintasostaan. Maapallo ei voisi koskaan kestää sitä, että kehitysmaiden päästöt kasvaisivat teollisuusmaiden nykyiselle tasolle. Teollisuusmaiden on vähennettävä omia päästöjään ja tuettava kehitysmaita kasvattamaan ekologisesti kestävää palveluihin ja informaatioon pohjaavaa hyvinvointia.

On tarpeellista luoda uusia määritelmiä hyvinvoinnille niin pohjoisessa kuin etelässäkin. On mahdotonta hahmottaa kokonaisvaltaisesti kuinka kolmas maailma voitaisiin auttaa nykyisestä tilastaan suoraan informaatioyhteiskuntaan. On kuitenkin selvää, että tähän ei päästä niin kauan kuin sitä ajatellaan vain globaalin kapitalismin raaka-aineiden lähteenä ja markkina-alueena, käyttötavarana jonka lisäarvo lankeaa rikkaan pohjoisen nautittavaksi.

7.4 Haasteena globalisaatio

Globalisaatiokehitys voi olla maailman eri puolilla positiivisessa mielessä lähentävää sekä samalla suuria epäoikeudenmukaisuuksia aiheuttavaa.

Ongelmana maailmassa on vallan epätasainen jakautuminen. Epäsuhta vallitsee rahan ja politiikan välillä. Suurten pääomien liikkeet ovat tulleet määrääviksi tekijöiksi kansallisvaltioiden sisäpolitiikassa ja valinnoissa. Investoinnit ja rahavirrat voivat manipuloida yksittäisen maan tai alueen vaihtoehdot minimiin ja horjuttaa kansantaloutta muutamassa päivässä pelkän huhun perusteella.

Poliittisten valintojen ja vaihtoehtojen mahdollisuudet ovat kutistuneet vähiin kansallisvaltioiden kilpaillessa investoinneista. Pääoma voi näin sanella ehtoja tulolleen johonkin maahan tai kaupunkiin. Varsinkaan heikot poliittiset järjestelmät ja kansantaloudet eivät kykene puolustamaan työntekijän oikeuksia ja luontoarvoja, sillä ne ovat riippuvaisia rahan tuomasta hyvinvoinnista. Uhkana on kansainvälisenä esimerkkinä verokilpailu, jossa parhaan tarjouksen tehnyt voittaa. Siinä tapauksessa korkeille veroille perustuva hyvinvointivaltio ajautuisi vaikeuksiin.

Moderni länsimainen teknologia on tuottanut monia viestintävälineitä, joiden avulla tieto kulkee maapallon laidalta toiselle sekunneissa. On tapauksia, joissa viestintävälineet ovat auttaneet sorrettujen kansanryhmien taistelua enemmistöä vastaan. Kansanryhmät ovat tuottaneet tietoa tilanteesta maailman nähtäville, mikä on luonut painetta tilanteen korjaamiseksi.

Toisaalta taloudellisessa ahdingossa elävät maat voivat jäädä yhä kauemmas hyvinvoinnista, kun ne eivät omaa resursseja informaatioteknologian hyväksikäyttöön. Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee, jos suuren rahan eli suursijoittajien intressit toteutuvat ilman poliittisen päätöksenteon puuttumista asioiden kulkuun.

8. SUVAITSEVAISUUS JA MONIKULTTUURISUUS

8.1 Maahanmuuttajan Suomi

Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan pitää olla nykyistä humaanimpaa. Suomella on velvollisuus kantaa oma vastuunsa koko maailmasta. Pakolaisia ja maahanmuuttajia pitää ajatella ihmisinä, ei vain kansantalouden kannalta kannattavina sijoituksina.

Ulkomaalaisten määrä Suomessa on kasvanut 1990-luvun alusta tasaisesti ja reilussa kymmenessä vuodessa ulkomaalaisten määrä Suomessa on viisin- tai kuusinkertaistunut. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on edelleen etnisesti hyvin homogeeninen maa, vaikka ulkomaalaisten kasvanut määrä on herättänyt paljon tunteita ja keskustelua kantaväestön keskuudessa.

Ulkomaalaisen maahantuloa ja maassaoloa säätelevät sekä kansallinen lainsäädäntö että Suomen solmimat kansainväliset sopimukset. Yleismaailmallisesti on hyväksytty periaate, jonka mukaan yksilöllä on oikeus saada suojelua vainolta ja vakavilta ihmisoikeusloukkauksilta kotivaltionsa ulkopuolella. Tämä periaate on ilmaistu YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 14. artiklassa, jonka Suomi on allekirjoittanut.

Ulkomaalaisista suurin osa on kuitenkin tullut maahan siirtolaisina. Ulkomaalaisista puhuttaessa on muistettava, että maahanmuuttoon on monia syitä, ulkomaalaisia on monista eri maista ja kulttuureista, joten turhia yleistämisiä on vältettävä. Suomessa saattaa kuulla puhuttavan pakolaisesta, vaikka vastaan kävelisi lääkäripulaa paikkaamaan tullut syyrialainen aivokirurgi.

Suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuudesta puhuttaessa on muistettava myös omat vähemmistömme, heidänkin perusoikeuksiensa takaamiseksi riittää vielä työtä.

8.2 Maahanmuuttajat osaksi yhteiskuntaa

Kantaväestön keskuudessa ulkomaalaisten lisääntyminen katukuvassa ei ole saanut aikaan pelkästään myönteisiä reaktioita. Uusien ihmisten tapojen hyväksyminen tuottaa vaikeuksia täällä pohjoisessa omaan elämäntyyliinsä tottuneelle kansalle. Lisäksi 1990-luvun lama ja sen myötä kiristynyt kilpailu työpaikoista on saanut monet kantaväestön edustajat rasististen ajatusten kannattajiksi.

Suomessakin on kyseenalaistettu ulkomaalaisten oikeutta suomalaisten rakentaman hyvinvoinnin hedelmien nauttimiseen. Suomessa siirtolaisuuteen liittyvät lieveilmiöt ovat vielä Euroopan mittakaavassa vähäisiä, vaikka Suomen eduskuntaankin on jo pesiytynyt ulkomaalaisvastaisia voimia.

Ulkomaalaisten työllistyminen on ollut heikkoa. Kova kilpailu työpaikoista sekä suomalaisten korkea koulutustaso estävät pitkälti ulkomaalaisten sijoittumisen työmarkkinoille. Ongelmana on myös ulkomailla hankitun koulutuksen tunnustaminen Suomessa ja tästä aiheutuvat hankaluudet saada koulutusta vastaavaa työtä. Maahanmuuttajien heikko työllistyminen saattaa tuottaa tulevaisuudessa lieveilmiöitä sekä johtaa ulkomaalaisten syrjäytymiskehityksen kiihtymiseen. Ulkomaalaisten syrjäyttäminen yhteiskunnasta taas on taatusti kalleinta yhteiskuntapolitiikkaa.

Kulttuurien välisen ristiriidan joutuvat voimakkaimpana kokemaan maahanmuuttajien lapset, kun kotona opitut tavat ja säännöt ovat toiset kuin vallitsevan kulttuurin käyttäytymisnormit.

8.3 Työllistymällä kotoudutaan

Maahanmuuttajien kotouttaminen pyrkii painamaan maahanmuuttajien työttömyysastetta alaspäin. Maahanmuuttajien osaamistason nostaminen helpottaa heidän työllistymistään. Kuitenkaan yksin julkisen vallan toimenpitein ei maahanmuuttajan kotoutuminen tapahdu, myös yksityisen sektorin toimijoilta vaaditaan asennemuutosta. Eri malleja ulkomaalaisten työllistymiseksi on syytä luoda yhdessä yksityisten työnantajien kanssa, jotta opitut taidot vastaavat työelämän tarpeita.

Suomalaisen yhteiskunnan on pystyttävä joustavammin hyödyntämään maahanmuuttajien koulutusta. Lähtömaassa saatu ammattitaito pitää pystyä kääntämään koulutusta vastaaviksi työtehtäviksi. Tällä hetkellä joustamaton järjestelmä ja asenteet johtavat siihen, että monet korkeasti koulutetut maahanmuuttajat eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä.

Kantaväestön keskuudessa kytevä rasismi on vihdoin syytä ottaa vakavasti, jotta ei ajauduta samoihin ongelmiin kuin Keski-Euroopassa. Rasismin taustalla on tietämättömyyttä, pelkoja, pinttyneitä ennakkoluuloja, väärää tietoa sekä huhupuheita ulkomaalaisista ja heidän kulttuuristaan. Asenteettoman ja totuudenmukaisen tiedonjakamisen määrää on lisättävä kouluissa ja tiedotusvälineissä ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Esimerkiksi maahanmuuton syitä ja maahantuloa koskevia lakeja olisi syytä valottaa nykyistä enemmän kantaväestölle, jotta pitkään eläneet väärät tiedot esimerkiksi "elintasopakolaisista" voitaisiin vihdoin oikaista. Suomen pakolaispolitiikka on edelleen erittäin tiukkaa ja ulkomaalaisten määrä väestöstä vähäinen. Viranomaisten on puututtava tiukasti rasismiin.

On tärkeää, että maahanmuuttajat saavat alusta asti Suomen kulttuurin ja kielen opetusta. Ilman kielitaitoa on hyvin vaikea toimia vieraassa yhteiskunnassa. Työpaikan saanti edellyttää kielitaitoa. Suomenkielen opetukseen on panostettava nykyistä enemmän voimavaroja, jotta kielikursseille ei tarvitse jonottaa.

Toisaalta erityisesti maahanmuuttajien lapsille ja nuorille on tärkeä opettaa myös heidän omaa kieltään ja kulttuuriaan. Sopeutuminen uuteen yhteiskuntaan vaatii vahvaa omaa kulttuurista identiteettiä. Suomessa asuvien ulkomaalaisten tulee kuitenkin toimia Suomen lain puitteissa, eikä ihmisoikeuksia rikkovia kulttuurisidonnaisia tapoja, esimerkiksi tyttöjen ympärileikkauksia, tule hyväksyä.

Turvapaikanhakuprosessia on nopeutettava. Turvapaikkapäätöksen odotusajat ovat pitkiä ja odotukseen liittyvä epätietoisuus ja ahdistus aiheuttaa turvapaikanhakijoille turhaa kärsimystä. Suomen pakolaiskiintiötä on kasvatettava ja suoraan Suomeen tulevien pakolaisten asemaa pitää parantaa. Pikakäännytyksiä tai muita pakolaisten ihmisoikeuksien rajoituksia ei saa hyväksyä. Jokainen tapaus on tutkittava yksilöllisesti. Pitkällä tähtäimellä on tunnustettava globaalin maailman mukanaan tuoma vapaan liikkuvuuden tarve ja maailmankansalaisuus.

Tulevaisuudessa suomalaisen vasemmiston suurin tehtävä tulee olemaan hyvinvointivaltiosta huolehtiminen ja kansalaisten mahdollisimman suuren tasa-arvon takaaminen. Tästä huolehtiminen on myös vähemmistöryhmistä välittämistä. Maata ei tule jakaa A- ja B- luokan kansalaisiin ihonvärin, sairauden, kehitysvamman tai jonkin muun ominaisuuden perusteella. Suuri haaste on estää rasismin nousu kantaväestön keskuudessa. Puolueissa kytevät rasismin siemenet on otettava vakavasti. Vasemmistolaisessa arvomaailmassa ei ole tilaa rasistiselle ajattelulle.

9. YHTEINEN MAAILMA

9.1 Demokraattinen päätöksenteko YK:n kautta

Nykyisin maailman asioihin vaikuttavat perustavasti sellaiset järjestöt kuten maailmankauppajärjestö WTO, kansainvälinen valuuttarahasto IMF, Maailmanpankki, OECD ja Pohjois-Atlantin sotilasliitto Nato. Myös johtavien teollisuusmaiden yhteenliittymä G-8 luo linjauksia kansainvälisiin poliittistaloudellisiin kysymyksiin. Nämä instituutiot ovat hyvin epädemokraattisesti johdettuja. Hyvinvoivien maiden taloudellinen ja strateginen etu suhteessa muuhun maailmaan on niissä parhaiten edustettu.

9.2 GATS on pysäytettävä

Maailmankauppajärjestö WTO on aloittanut neuvottelut palvelukauppaa koskevien pelisääntöjen muuttamiseksi. Vaikka general agreement on trade in services, eli GATS-neuvottelut koskevat kansalaisten perusoikeuksia, niitä käydään suljettujen ovien takana. Neuvottelujen tavoitteena on laajentaa WTO:n yleinen sopimus palvelujen kaupasta, eli GATS koskemaan yhä laajemmin myös julkisia palveluja.

Julkisia palveluja ei saa vapauttaa markkinavoimien armoille. WTO-neuvotteluiden on oltava avoimia ja demokraattisen valvonnan alaisia. Kaikki neuvottelupyynnöt ja tarjoukset tulee julkistaa, sillä kyse on kansalaisten perusoikeuksista ja hyvinvointivaltion kehittämisen mahdollisuuksista. Suomen eduskunnan ei pidä hyväksyä GATS-neuvotteluiden kohteeksi julkisia palveluja, eikä antaa EU:lle valtuuksia käydä julkisia palveluja koskevia neuvotteluja.

Ennen mitään sitovia ratkaisuja on arvioitava uudelleen ja täsmennettävä GATS-sopimusta niin, ettei missään myöhemmässäkään vaiheessa voida vaatia valtioita alistamaan julkisia palveluja GATS-sopimukselle. Samalla on tarpeen arvioida laajemminkin GATS-sopimuksen vaikutuksia niin, että sopimus ei loukkaa sosiaalisia, työelämän, ympäristö- ja muita perusoikeuksia sen enempää Suomessa kuin esimerkiksi kehitysmaissa.

Kansainvälisten talousyhteisöjen pitää toimia demokraattisesti ja avoimesti. Globaalia vallan epäsuhtaa pystyttäisiin parhaiten korjaamaan siirtämällä talousjärjestöt YK:n alaisuuteen. YK on ainoa kansainvälinen foorumi, jossa maailmanpoliittisista asioista voidaan neuvotella ja päättää. YK:n päätöksentekorakennetta tulee korjata siten, että suurvaltojen johtavaa asemaa heikennetään ja pienten maiden painoarvoa nostetaan. Se lisäisi muiden maiden vaikutusmahdollisuuksia ja olisi motivoiva ja maailmaa yhteensitova tekijä kansainvälisessä yhteistyössä.

YK:n tämän hetkinen tilanne, jossa Yhdysvallat korostaa hallitsemiensa järjestöjen kuten Naton, WTO:n, IMF:n ja Maailmanpankin asemaa sekä hylkii YK:ta on maailman valtatasapainon kannalta kestämätön. Yhdysvallat näyttää määrätietoisesti nakertaneen YK:n arvovaltaa omista valtapoliittisista lähtökohdistaan. On täysin tuomittavaa, että Yhdysvallat kaivaa maata kansainvälisen tuomioistuimen alta, esiintyen samalla maailmanpoliisina.

Samat järjestöt suosivat kaikkien esteiden purkamista taloudellisten investointien tieltä. Tämä on maailman ympäristön tilan ja työntekijöiden oikeuksien kannalta kohtalokasta, sillä investoijat etsivät suurinta tuottoa rahalle kunnioittamatta sosiaalisia oikeuksia tai ympäristöä. Nykyinen tilanne antaa hyvin vähän mahdollisuuksia paikalliselle päätöksenteolle sekä arvovalinnoille, koska alueet joutuvat kilpailemaan hyvinvoinnista, investoinneista ja työpaikoista.

9.3 YK:sta maailmantalouden pelisääntöjen laatija

Demokraattisessa YK:ssa tulisi sopia kansainvälisesti sitovat sopimukset työntekijöiden oikeusturvasta, verotuksen vähimmäistasosta ja ympäristönormien loukkaamattomuudesta. YK:lle tulisi antaa valtuudet valvoa sopimusten täytäntöönpanoa. Esimerkiksi sopimukset ympäristölle vaarallisten aineiden käytöstä tulisi paljastaa ja viedä kansainväliseen tuomioistuimeen ratkaistavaksi.

YK:ssa tehdyt maapallon kattavat sopimukset vähentäisivät tuotanto-olosuhteiden polkumyyntiä. Paikallisalueiden vetovoimatekijöiksi muodostuisivat hyvä koulutustaso, turvallisuus, hyvä ympäristön tila sekä sijainti- ja raaka-ainetekijät.

Kehitysmaiden tilannetta voisi parantaa tukemalla yritysten sijoittumista sinne aluetukien kaltaisilla kansainvälisillä tulonsiirtojärjestelyillä. Lisääntyvä taloudellinen hyvinvointi toisi paremman koulutustason sekä kehittäisi yhteiskunnan perusrakenteita.

YK:n voimavarojen ollessa nykyisellä jäsenmaksujärjestelmällä vähäiset voitaisiin YK:ssa sopia valuutansiirtoveron (ns. Tobinin-veron) käyttöönotosta, jolloin siitä kertyneitä tuloja voisi käyttää YK:n toiminnan rahoittamisessa.

Valuutansiirtovero olisi niin alhainen, ettei se estä ns. rehellisiä investointeja. Valuutansiirtovero kuitenkin vähentäisi valuuttaeroilla spekuloinnin tuottavuutta ja vakautta, kun investoinnit olisivat pitkäikäisempiä perustuen yritysten menestykseen eikä oletusarvoihin. Verolla kerättyä rahaa voisi edelleen käyttää kansainvälisten tuloerojen tasaamiseen, aivan kuten tehdään hyvinvointivaltioiden sisällä ja jossain määrin EU-maiden välillä.

Muutosta nykyiseen tilanteeseen on ajettava sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Vasemmistovoimien saaminen EU:n johtoon olisi tehokas muutoksen alku. On kuitenkin muistettava ylikansallisten rakenteiden ongelma, mikä on nähtävissä sekä YK:ssa että EU:ssa. Päätöksenteko helposti byrokratisoituu ja harvainvaltaistuu. Vinoutunut kehitys olisi estettävissä YK:n päätöksenteossa kansallisesti valittujen poliitikkojen roolin kasvattamisella myös kansainvälisellä neuvottelutasolla. Pysyvä ja kiinteä neuvostoihin, komiteoihin ja komissioihin perustuva monimutkainen päätöksentekojärjestelmä on omiaan kehittämään instituution itsevaltaisuutta.

10. TURVALLISUUS

Toisen maailmansodan jälkeen Suomelle kehittyi maine rauhantahtoisena ja suurvaltapoliittisten ristiriitojen ulkopuolella johdonmukaisesti pysyttelevänä maana. Suomen kansainvälisesti arvostettu asema syntyi maamme harjoittaman puolueettomuuspolitiikan seurauksena. Vaikka maamme maantieteellinen sijainti kylmän sodan eturintamassa oli vaikea, onnistuivat suomalaiset jäämään aseellisten konfliktien ulkopuolelle nimenomaan puolueettomuuden ansiosta.

Suomi on edelleen juhlapuheissa liittoutumaton maa, mutta samaan aikaan Suomea hinataan yhä lähemmäksi Nato-jäsenyyttä. Rauhankumppanuus, käytännön yhteistyö ja Nato-yhteensopivat asehankinnat ovat vieneet Suomea lähemmäksi Natoa. Vaikka Suomen armeijaa on muokattu Nato-kuntoon, toistaiseksi Suomella on täysi valta päättää itse sotaan ja rauhaan liittyvistä kysymyksistä. Tästä liittoutumattomuudesta on pidettävä tiukasti kiinni.

Nato ei ole rauhanjärjestö tai marttakerho. Nato on edelleen puhdas sotilasjärjestö, jonka tehtävä on turvata rikkaiden länsimaiden valtapoliittiset ja taloudelliset edut maailmalla. Nato puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa hyvin valikoidusti ja vain silloin, kun näiden arvojen puolustaminen hyödyttää liittouman suoria etuja. Nato-jäsenenä Suomi olisi sidottu läntisten suurvaltojen aggressiiviseen turvallisuuspolitiikkaan.

Suomi on ollut pitkään arvostettu konfliktien sovittelijamaa. Nato-jäsenenä Suomesta tulisi osapuoli kansainvälisiin konflikteihin. Nato-jäsenyys tulisi myös kalliiksi Suomelle. Nato-jäsenyyden myötä Suomen sotilasmenot kasvaisivat entisestään.

Suomella ei ole tällä hetkellä sellaisia uhkia, joihin voitaisiin vastata kasvattamalla sotilaallista voimaa. Suomen uhkat liittyvät enemmän yhteiskuntamme eriarvoistumiseen tai vaikkapa teknologian toimimattomuuteen kuin aseelliseen uhkaan. Mahdollinen Nato-jäsenyys pikemminkin kasvattaisi uusia uhkia. Nato-jäsenyyden vaatima puolustusmenojen kasvattaminen entisestään olisi pois palveluista ja sosiaaliturvasta. Nato-maana Suomi olisi myös mahdollinen terrori-iskujen kohde kireässä kansainvälisessä tilanteessa.

Suomen turvallisuuspolitiikan lähtökohtana ja perusperiaatteena on oltava sotilaallinen liittoutumattomuus. Kansainvälisen yhteistyön ja ristiriitojen ratkaisun foorumeina on käytettävä Yhdistyneitä kansakuntia (YK) ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöä (ETYJ) sekä muita niiden kaltaisia avoimia, laajapohjaisia ja rauhanomaisia järjestöjä. Kestävää rauhaa rakennetaan taistelemalla köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan, ei pommittamalla kehitysmaiden kansoja näiden luonnonvarojen tähden.

Nato on pyrkinyt viime vuosina ottamaan itselleen suurempaa roolia ja samalla nakertamaan YK:n valtaa. Se on suorittanut "rauhaanpakottamista" ilman kansainvälisten yhteisöjen (YK:n tai ETYJ:n) mandaattia. Natolle on perustettu myös omat nopean toiminnan joukot. Nato pyrkii turvaamaan rauhaa ohi YK:n. Ongelma on erityisesti se, että Natoa kiinnostaa vain tiettyjen konfliktien ratkaisu toisten kustannuksella. YK:n roolia on vahvistettava Naton kustannuksella. Viime kädessä Nato tulisi lakkauttaa ja sen sijaan perustaa YK:n alaisuuteen pysyvät rauhanturvajoukot.

10.1 Siviilipalveluksen kestoa lyhennettävä

Suomen nykyinen puolustuspolitiikka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja sen luomaan suureen reserviläisarmeijaan. Varusmiespalveluksen suorittaa Suomessa hyvin suuri osa miehistä. Naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen mahdollistaminen on entisestään kasvattanut reserviä, mutta puolustusvoimien asenne siviilipalvelusta kohtaan on edelleen kielteinen. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kutsunnoissa siviilipalveluksen esitteleminen kuitataan yhdellä lauseella, mutta erilaisia aselajeja ja joukko-osastoja esitellään perusteellisesti.

Nykyisen siviilipalveluksen kesto, 13 kuukautta, on yli puolet pidempi kuin lyhin asepalvelus. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Suomi rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, sillä siviilipalvelus on rangaistuksenomainen. On pöyristyttävää, että virallinen Suomi puhuu ihmisoikeuksien puolesta maailmalla, mutta loukkaa niitä kotimaassa.

Siviilipalvelusjärjestelmää on kehitettävä ja sotilasviranomaisten velvollisuutta tiedottaa varusmiespalveluksen vaihtoehdoista on lisättävä. Julkisen vallan on huolehdittava siitä, että jokainen asevelvollinen saa riittävästi tietoa eri vaihtoehdoista asevelvollisuuden suorittamiseen.

Siviilipalvelusaika tulee lyhentää vastaamaan keskimääräistä asepalveluksen kestoa ja totaalikieltäytymisestä ei pidä rangaista niin kauan kuin siviilipalvelusaika on rangaistuksenomainen. Siviilipalvelusmiesten majoitus-, ruokailu- ja terveydenhoitokulut on siirrettävä valtion maksettaviksi. Siviilipalveluspaikkojen määrää on lisättävä. Kaikille asevelvollisuutta suorittaville ja heidän perheilleen on turvattava riittävä toimeentulo. Siviilipalveluksen suorittaneet tulee vapauttaa myös konfliktien aikaisesta asepalveluksesta, tai taata vakaumuksen mukainen armeijan ulkopuolinen palvelumahdollisuus. Lisäksi on pidettävä huolta siitä, että ase- tai siviilipalveluksen suorittavilla on palvelusaikanaan kunnollinen mahdollisuus hoitaa kunnallisia luottamustoimiaan. Palkka-armeijaa on vastustettava ja on tavoiteltava vapaaehtoista asepalvelusta Suomessa.

10.2 Asekaupalle stoppi

Kylmän sodan päättymisen jälkeen sotilasmenot Euroopassa ja muualla maailmassa ovat yleisesti olleet laskusuunnassa. Suomi on tästä poikkeus, sillä maamme on aseistautunut kovemmin kuin koskaan sitten jatkosodan. Armeija havittelee jatkuvasti uusia sotaleluja, hävittäjiä, lennokkeja ja helikoptereja, vaikka entisiäkään ei ole vielä maksettu.

Laman aikana puolustusmenot oli ainoa budjetin kohta, josta ei leikattu. Puolustusmenot ovat päinvastoin jatkaneet kasvuaan. Puolustusmäärärahojen jatkuvaa kasvua ja mittavia asehankintoja ei saa hyväksyä aikana, jolloin kehitysyhteistyöhön ja sosiaaliturvaan varattuja määrärahoja jatkuvasti supistetaan. Suomen on lopetettava uusien asejärjestelmien hankinnat ja ryhdyttävä leikkaamaan puolustusbudjettia.

Suomi on ainoa EU-maa, joka on jättäytynyt maamiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ulkopuolelle. Suomen on vihdoin tunnustettava, ettei maamiinojen käyttö ole välttämätöntä puolustuksellemme. Maamiinat ovat epäinhimillisiä aseita, jotka vammauttavat ja tappavat kymmeniä ihmisiä päivittäin. Suomen on ensi tilassa muutettava kantansa ja allekirjoitettava Ottawan sopimus.

Suomessa asevienti on luvanvaraista toimintaa. Valtioneuvostolla on valta päättää, mitkä asekaupat ovat hyväksyttäviä. Toistaiseksi yrityksillä ei ole ollut vaikeuksia luvansaannissa. Suomalaiset yritykset ovat aseistaneet muun muassa Itä-Timoria miehittänyttä Indonesian diktatuuria ja veristä sisällissotaa käyvää Turkin hallitusta. Toisaalta Suomi on myös ostanut aseita sotaakäyvistä maista, esimerkiksi palestiinalaisia vastaan taistelevasta Israelista. Suomen poliittisilla päättäjillä ei ole ollut omantunnontuskia, vaikka kansanmurhan tukeminen ja sotaa käyvän maan aseistaminen ovat erittäin kyseenalaista ja laitonta toimintaa.

Suomen käymiä asekauppoja on ympäröinyt salailu ja tietojen vääristely. Asekauppoihin on vaadittava täyttä avoimuutta sekä asekauppojen lopettamista epädemokraattisten ja sotaa käyvien tai aloittelevien maiden kanssa.

10.3 Militarismi luo turvattomuutta

Armeijalle on pyritty luomaan ihmisläheisempää ja pehmeämpää kuvaa Suomessa. Vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän luominen ja sen levittäminen kansalaisyhteiskunnan osaksi on entisestään edistänyt yhteiskunnan militarisoitumista. Kouluissa ja erilaisissa yleisötapahtumissa näkyvästi ja vauhdikkaasti esiintyvä sotakoneisto ei tarjoa kasvuikäisille nuorille todellista tietoa sodan kauhuista. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukemisen ja armeijan imagorakentelun sijasta resursseja pitää ohjata rauhantyöhön ja rauhanjärjestöille.

Rikollisuuden torjunnan on oltava ensisijaisesti ongelmien syihin puuttumista, ei vain kontrollin avulla seurauksien lääkitsemistä. Media ja osa poliitikoista luovat julkisuudessa kuvaa yhä pahenevasta rikollisuusongelmasta. Raakojen yksittäistapausten räikeä esiin nostaminen on luonut kasvavaa turvattomuuden tunnetta kansalaisissa. Samaan aikaan rikollisuus ei ole kuitenkaan lisääntynyt suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kehityssuuntaa, jossa yhteiskuntarauha nojaa yhä enemmän kontrollitoimiin, yksilönvapauksien rajoittamiseen ja valvontaan on vastustettava. Poliisien valtaoikeuksien lisääminen, valvontateknologian jokapäiväiseen arkeen tunkeutuminen ja erilaisten vartijoiden yhä lisääntyvä määrä ovat viemässä suomalaista yhteiskuntaa orwellilaiseen suuntaan.

On rakennettava aidosti turvallista yhteiskuntaa, eikä vain kontrolliin perustuvaa näennäisturvallisuutta. Kestävää turvallisuutta luodaan takaamalla jokaiselle ihmiselle kunnollisen elämän ja toimeentulon edellytykset. Kestävän turvallisuuden edellytyksiä ovat toimiva hyvinvointivaltio ja demokraattiset kansainväliset rakenteet.