VASEMMISTONUORET
Ärhäkkää punavihreää poliittista kansalaistoimintaa
TOIMINTAKERTOMUS AJALTA 1.1.-31.12.2006
VASEMMISTONUORET VAIKUTTAA KADUILLA JA KABINETEISSA
Vasemmistonuoret ry (entiseltä nimeltään Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto SDNL ry) on vuonna 1944 perustettu perinteikäs punavihreä poliittinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö. Vasemmistonuoret on itsenäinen järjestö, joka tekee Vasemmistoliiton nuorisotyötä.
Vasemmistonuoret toimii maailmanlaajuisen tasa-arvon, demokratian, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden puolesta. Vasemmistonuoret vaikuttaa yhtä aikaa kaduilla ja kabineteissa. Vasemmistonuorten toimintatavat vaihtelevat mielenosoituksista ja hyvistä tempauksista pitkäjänteiseen vaikuttamiseen erilaisissa kansalaisjärjestöissä, ammattiyhdistysliikkeessä, kunnallispolitiikassa ja valtakunnan politiikassa.
Tämä Vasemmistonuorten hallituksen 17.-18.2.2007 hyväksymä toimintakertomus 1.1.2006-31.12.2006 kertoo Vasemmistonuorten vuoden 2006 poliittisista ja toiminnallisista tavoitteista ja kuinka niitä on vuoden aikana saavutettu.
Vasemmistonuoret arvioi järjestön tavoitteita ja toimintaa kokonaisuutena ja kehittää arvioinnin avulla Vasemmistonuorista entistä vahvemman ja vaikuttavamman poliittisen toimijan suomalaisessa yhteiskunnassa ja koko maailmassa.
1. VASEMMISTONUORTEN TÄRKEIMMÄT TULOSTAVOITTEET TOIMINTAVUONNA 2006
Vasemmistonuorten vuoden 2006 tärkeimmät tulostavoitteet olivat Palestiina–solidaarisuuskampanja, kulttuuritoiminnan elvyttäminen, kansainväliseen toimintaan panostaminen sekä eduskuntavaaleihin valmistautuminen. Lisäksi Vasemmistonuoret kampanjoi Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan sekä inhimillisen työelämän puolesta .
Palestiina solidaarisuuskampanja
Vasemmistonuoret aloitti vuonna 2006 ison Palestiina-solidaarisuuskampanjan. Tavoitteena oli tiedottaa suomalaisille Palestiinan tilanteesta, palestiinalaisnuorten elämästä, edistää rauhaa Lähi-idässä, osoittaa solidaarisuutta Palestiinan kansalle ja pyrkiä vahvistamaan Suomen valtion roolia Israel-Palestiina-konfliktin rauhanomaisessa ratkaisussa.
1.1 Kulttuuritoiminnan elvyttäminen
Vasemmistonuorilla on perinteisesti ollut paljon omaa kulttuuritoimintaa. Yhteiskunnallisesti kantaaottava kulttuuri on ollut merkittävä osa järjestön kuusikymmenvuotista historiaa, mutta kulttuuria on aina tehty myös pelkästä tekemisen ilosta. Toimintavuonna 2006 tavoitteena oli elvyttää kulttuuritoimintaa ja järjestää avoin valtakunnallinen kilpailu yhteiskunnallisesti kantaaottavan nuoren kulttuurin esiin nostamiseksi. Kulttuuritoiminnan elvyttämistä ja kilpailua suunnitteli Vasemmistonuorten kulttuurityöryhmä.
1.2 Kansainväliseen toimintaan panostaminen
Vasemmistonuoret tiivisti toimintavuonna 2006 yhteistyötään eurooppalaisen kattojärjestönsä European Network of Democratic Young Leftin (ENDYL) kanssa. Alkuvuodesta 2006 järjestettiin kansainvälinen talvileiri Suomessa, ja myös Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen liittyen yhdistettiin voimia ulkomaalaisten toverijärjestöjen kanssa. Vasemmistonuoret paransi lisäksi verkostoitumistaan muiden kansalaisjärjestöjen kanssa muun muassa osallistumalla Euroopan sosiaalifoorumiin Kreikassa toukokuussa 2006.
1.3 Eduskuntavaaleihen valmistautuminen
Vasemmistonuoret tekee Vasemmistoliiton nuorisotyötä. Tärkeä osa yhteistyötä Vasemmistoliiton kanssa on nuorten näkyville saaminen puolueen toiminnassa, erityisesti vaaleissa. Vuonna 2006 aloitettiin valmistautuminen kevättalvella 2007 oleviin eduskuntavaaleihin. Vasemmistonuoret tuki nuorten Vasemmistoliiton listoilla olevien eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjointia ja tukiryhmien organisoitumista. Tavoitteena oli nuorten eduskuntavaaliehdokkaiden ja tukiryhmätoimintaan osallistuvien nuorten määrän kasvattaminen ja kannustaminen vaalityön aloittamiseen jo hyvissä ajoin vuoden 2006 puolella.
1.4 Naton vastainen kampanja
Vasemmistonuoret jatkoi kamppailuaan sosiaaliseen tasa-arvoon ja köyhyyden vähentämiseen perustuvan turvallisuuskäsityksen puolesta vuonna 2006. Suomen Nato-jäsenyyden vastaista kampanjaa tuotiin esiin muun muassa presidentinvaalien yhteydessä, kun Vasemmistonuoret tuki Tarja Halosen uudelleenvalintaa.
1.5 Kampanja inhimillisen työelämän puolesta
Pätkätöiden lisääntyminen luo epävarmuutta työntekijöille. Määräaikaisilla ja muilla ns. epätyypillisillä työsuhteilla pidetään työntekijät hiljaisina, jolloin omia oikeuksia ei uskalleta vaatia. Vasemmistonuoret nosti vuonna 2006 esiin työelämän huonontumisen vaikutuksia ihmisten elämään. Kampanjassa tiedostettiin erityisesti pätkätyösuhteiden sukupuolivaikutukset.
2. VASEMMISTONUORTEN POLIITTINEN OHJELMATYÖ
Vasemmistonuoret on poliittinen nuorisojärjestö. Kaiken Vasemmistonuorten toiminnan peruslähtökohtana on vahva vasemmistolainen ideologia ja punavihreä arvomaailma. Vasemmistonuoret on poliittista työtä tekevä kansalaisjärjestö, mutta myös nuorisojärjestö, jolla on tärkeä yhteiskunnallinen kasvatus- ja koulutustehtävä.
Vasemmistonuorten poliittisia kantoja vuonna 2006 määrittelivät liittokokouksessa vuonna 2003 hyväksytty poliittinen ohjelma sekä samassa kokouksessa hyväksytyt erilliset asiakirjat: EU-poliittinen asiakirja, päihdepoliittinen asiakirja ja seksuaalipoliittinen asiakirja. Lisäksi Vasemmistonuorilla oli vuonna 2001 liittokokouksessa hyväksytty maailmanpoliittinen asiakirja sekä Vasemmistonuorten hallituksen vuonna 2000 hyväksymä aluepoliittinen asiakirja.
Vasemmistonuoret perusti vuonna 2003 kolme erillistä poliittista työryhmää, joiden tehtävänä oli tuottaa hallituksen tai vuoden 2005 liittokokouksen käsiteltäväksi oma erillinen poliittinen asiakirja työryhmän aiheesta. Työryhmien aiheet olivat kestävä kehitys, sosiaali- ja terveyspolitiikka ja talouspolitiikka. Sosiaali- ja terveyspoliittinen asiakirja ja talouspoliittinen asiakirja hyväksyttiin hallituksessa alkuvuodesta 2005.
Vuoden 2005 liittokokouksen jälkeen Vasemmistonuorten hallitus asetti ohjelmatyötä varten talouspoliittisen työryhmän, ympäristöpoliittisen työryhmän, prekariaattityöryhmän sekä aluepoliittisen työryhmän. Työryhmät työskentelivät vuonna 2006. Ympäristöpoliittisen työryhmä jatkoi kestävän kehityksen työryhmän työtä ja valmisteli ympäristöpoliittista asiakirjaa. Talouspoliittinen työryhmä laajensi Vasemmistonuorten talouspoliittista asiakirjaa erityisesti veropolitiikan osalta. Prekariaattityöryhmä valmisteli aivan uutta asiakirjaa työn muutoksesta ja sen vaikutuksista esimerkiksi epätyypillisten työsuhteiden yleistymiseen. Aluepoliittinen työryhmä uudisti Vasemmistonuorten aluepoliittista asiakirjaa.
3. VASEMMISTONUORTEN JÄSENHANKINTA JA -HUOLTOTYÖ
Vasemmistonuorten toiminta perustui piiri- ja perusjärjestöjen ja erilaisten toimintaryhmien ruohonjuuritasolla toimivien jäsenten tekemään työhön. Vasemmistonuorten toiminnan kannalta oli tärkeää, että Vasemmistonuoret kaikilla toiminnoillaan innosti ja sitoutti jäseniään mukaan sekä paikalliseen että valtakunnalliseen toimintaan. Näin huolehdittiin siitä, että Vasemmistonuoret sai lisää uusia, innokkaita tekijöitä joukkoonsa.
Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöt vastasivat poliittisesta ja järjestöllisestä toiminnasta sekä jäsenhankinnasta omalla alueellaan. Toimintavuoden 2006 aikana piiri- ja perusjärjestöjen toimijat esittelivät Vasemmistonuorten toimintaa nuorille ja vähän vanhemmillekin kansalaisille erilaisissa tapahtumissa, messuilla, kaduilla, toreilla ja oppilaitoksissa.
Vasemmistonuorten oma monipuolinen tiedotusmateriaali: verkkosivut, esitteet ja muut materiaalit sekä Libero-lehti, oli apuväline paikallistoimijoiden jäsenhankinnassa ja tapahtumien järjestämisessä.
3.1 Koulutus- ja opintotoiminnan kehittäminen
Vasemmistonuorten aatteellinen ja järjestöllinen koulutus- ja opintotoiminta uudistui perusteellisesti vuonna 2002. Koulutus- ja opintotoimintaa arvioitiin ja kehitettiin edelleen toimintavuonna 2006. Tästä työstä vastasi pääsääntöisesti Vasemmistonuorten koulutusjaosto ja hallitus.
Vasemmistonuorten koulutus- ja opintotoiminnan tavoitteena oli hyödyntää piiri- ja perusjärjestöjen tuottama monipuolinen koulutus osana keskusjärjestön järjestämää koulutustoimintaa niin, että ne muodostivat yhdessä mielekkään, toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Vasemmistonuorten koulutus- ja opintotoimintaa olivat erilaiset opintopiirit, -kerhot, kurssit ja leirit.
Vasemmistonuorilla oli uusille jäsenille tarkoitettu Opi perusasiat -niminen opaskirjanen Vasemmistonuorista. Opi perusasiat –opas oli tietopaketti, joka opastaa uuden jäsenen mukaan Vasemmistonuorten toimintaan.
Toiminnassa jo mukana oleville aktiiveille oli koottu oppimateriaali järjestötoiminnan perusteista, jossa käsiteltiin muun muassa yhdistyslakia, sääntömääräisyyksiä Vasemmistonuorten toiminnassa sekä järjestön hallituksen jäsenten ja työntekijöiden velvoitteita. Paikallisjärjestöjen aktiivien järjestötoiminnan osaamista tuettiin muun muassa järjestämällä vuosikokousten jälkeen koulutusta uusille piiri –ja perusjärjestöjen hallituksille.
Alkusyksystä 2006 valmistui eduskuntavaaliehdokkaille vaalityöopas. Oppaassa käytiin läpi vaalikampanjaan liittyviä asioita: tukiryhmän muodostamista, varainhankintaa, ehdokkaan markkinointia, vaalikampanjan toiminnallisten ja sisällöllisten painopisteiden asettamista ja muita olennaisia seikkoja. Myös puolue innostui oppaasta, ja se toimitettiin kaikille Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaille.
3.2 Opi perusasiat -koulutus
Vasemmistonuoret järjesti toimintakaudella 1.1.2006-31.12.2006 kaksi Opi perusasiat –kurssia. Opi perusasiat -kurssi oli osa kaikille Vasemmistonuorten uusille jäsenille tarkoitettua koulutuskokonaisuutta, mutta se tarjosi uusia näkökulmia ja toimi hyvänä kertauksena myös jo pidempään toiminnassa mukana olleille jäsenille.
Opi perusasiat -kurssilla käsiteltiin vasemmistolaisen työväenliikkeen historiaa ja -kulttuuria sekä pohdittiin, mitä vasemmistolaisuus on. Lisäksi kursseilla tutustuttiin Vasemmistonuorten politiikkaan ja järjestötoimintaan sekä siihen, minkälaisia mahdollisuuksia ja minkälaista toimintaa Vasemmistonuoret tarjoaa. Koulutuksen tavoitteena oli sitouttaa uusi jäsen mukaan Vasemmistonuorten toimintaan ja antaa valmiudet poliittiseen osallistumiseen.
Vasemmistonuorten kymmenes Opi perusasiat -kurssi järjestettiin 19.-21.5. Mikkelissä Loukeen leirikeskuksessa. Kurssilaisia oli noin 30.
Kurssi alkoi perjantaina esittäytymisten ja käytännön asioiden jälkeen Vasemmistonuoriin tutustumalla pääsihteeri Laura Tuomisen esitellessä Vasemmistonuoria järjestönä. Tämän jälkeen puheenjohtaja Jussi Saramo hahmotteli Suomen poliittista karttaa ja esitteli Vasemmistonuorten poliittista ohjelmaa. Kurssin ohjelmaan kuului tällä kertaa myös palestiinalaisen Fuad Samandarin vierailu. Fuad kertoi kurssilaisille elämästään Palestiinassa.
Lauantaiaamu käytettiin tutustumisleikkeihin ja kurssilaisten oman aatesisällön pohtimiseen ryhmissä. Päivällä käytiin läpi vasemmistoliikkeen aikajanaa ja tutustuttiin työväenlauluperinteeseen. Ilta kului keskustellessa erilaisista aatteista ja ideologioista sekä työn muuttumisesta ja prekarisaatiosta.
Sunnuntain ohjelmassa keskityttiin käytännön järjestötoimintaan, jolloin kurssilaiset saivat suunnitella ryhmissä tapahtumien toteuttamista ja ideoida erilaisia itselleen mieluisia toimintatapoja.
Syksyn Opi perusasiat -kurssi järjestettiin Tampereen Teiskossa Lomakoti Toninveräjällä 24.-26.11. Kurssi kokosi kolmisenkymmentä vasemmistonuorta ympäri Suomea opettelemaan perusasioita Vasemmistonuorista, historiasta, ideologioista ja järjestötoiminnasta. Kurssilaiset kehuivat erilaisten ideologioiden läpikäymistä kurssilla sivistäväksi.
Opi lisää –koulutus, Linux-kurssi ja taittokoulutus
Vasemmistonuorten hallitus päätti kokouksessaan 22.-23.4.2006, että vuonna 2006 ei järjestetä Opi lisää –koulutusta. Hallitus valtuutti koulutusjaoston kehittämään kurssin sisältöjä vastaamaan paremmin Vasemmistonuorten jäsenten tarpeisiin. Hallitus päätti, että Opi lisää –kurssin sijaan vuoden 2006 syksyllä järjestetään piirijärjestöjen aktiiveille järjestötoiminnassa hyödyllisiä koulutuksia.
Vasemmistonuoret järjesti Linux-kurssin 2.-3.12. Helsingissä. Kurssilla opeteltiin Linux-käyttöjärjestelmään perusteita. Tarkoituksena oli oppia Linuxin asennusta ja työasemakäyttöä.
Kurssille saattoi ilmoittautua kuka vain Vasemmistonuorten jäsen. Jokaisella Vasemmistonuorten piirijärjestöllä oli kuitenkin mahdollisuus yhteen kiintiöpaikkaan.
Vasemmistonuoret järjesti jäsenilleen taittokurssin 16.-17.12. Helsingissä. Kurssilla opeteltiin taitto- ja kuvankäsittelyohjelmien käytön sekä sommittelun ja viestinnän perusteita. Tarkoituksena oli oppia perusteet julisteiden, lentolehtisten, vihkojen ja mainosten tekemisestä Vasemmistonuorten käyttötarkoituksiin. Kurssille saattoi ilmoittautua kuka vain Vasemmistonuorten jäsen, ja piirijärjestöillä oli mahdollisuus yhteen kiintiöpaikkaan. Kurssin osallistujien odotettiin kurssin jälkeen olevan aktiivisia piirijärjestöjensä materiaalien taittamisessa.
3.4 Vasemmistolaiset palkansaajanuoret
Vasemmistonuoret kohdisti jäsenhankintaa erityisesti jo työelämässä mukana oleviin nuoriin. Tavoitteena oli saada enemmän palkansaajanuoria mukaan Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöjen paikalliseen toimintaan ja Vasemmistonuorten jäseniä mukaan ammattiyhdistystoimintaan.
Jäsenhankintaa koordinoi Vasemmistonuorten ay-klubi-jaosto yhdessä ammattiyhdistysliikkeen nuorten vasemmistolaisten kanssa. Tehtävää on edelleen.
Vasemmistonuoret pyöritti vuonna 2006 paikallista ay-klubitoimintaa seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Kouvola, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vaasa. Lisäksi ay-klubitoimintaa pyrittiin käynnistämään uusilla paikkakunnilla. Ay-klubit olivat vasemmistolaisten palkansaajanuorten järjestöjä, joiden avulla ay-nuori voi yhdistää poliittisen vaikuttamisen ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttamiseen.
Ennen Tammitapaamista järjestettiin valtakunnallinen ay-klubitapaaminen 28.-29.1. Koulutushotelli Raseborgissa, Karjaalla. Ay-klubitapaamiseen osallistui 40 ammattiyhdistysliikkeen ja paikallisten ay-klubien toiminnassa mukana olevaa vasemmistolaista nuorta. Tapaamisessa alusti muun muassa Palvelualojen ammattiliiton PAM:n toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen. Tapaamisen teemoja olivat sosialidemokraattisen ja vasemmistolaisen ay-toiminnan erot, lailliset ja laittomat lakot sekä ay-klubitoiminnan aktivoiminen. Osallistuvat ideoivat lisäksi Vasemmistonuorten työelämäkampanjan sisältöjä.
3.5 Vasemmistolaiset opiskelijanuoret
Vasemmistonuoret teki yhteistyössä valtakunnallisen Vasemmisto-opiskelijat ry:n ja paikallisten sitoutumattomien vasemmistolaisten opiskelijoiden omien järjestöjen ja verkostojen kanssa vasemmistolaista nuorisotoimintaa tutuksi opiskelijoiden parissa. Vasemmisto-opiskelijat pyrki omalla toiminnallaan tavoittamaan kaikki opiskelijat koulutusasteesta riippumatta.
Vasemmistonuoret tuki vuonna 2006 Vasemmisto-opiskelijoiden toiminnan vakiintumista.
Vuonna 2006 jatkettiin Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry:n ja muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa nuorten osallisuuden lisäämiseen pyrkivää Valtikka-hanketta. Hankkeen tarkoituksena oli tehdä poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaa, niiden tarjoamia yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja poliittisten tavoitteiden eroja tutuksi erityisesti toisen asteen opiskelijoille. Syksyllä 2006 käynnistyi Valtikka-koulukiertue, jonka kautta esiteltiin nuorille poliittisten nuorisojärjestöjen toimintaa ja eroja. Koulukiertueeseen liittyviä paneelikeskusteluita järjestettiin aktiivisesti ympäri Suomea ja ne tavoittivat paljon nuoria.
3.6 Next Step -työpaikka- ja koulutusmessut
1.-2.2
Vasemmistonuoret osallistui Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto – SAKKI ry:n Next Step –työpaikka- ja koulutusmessuille, jotka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 1.-2.2.2006. Tavoitteena oli lisätä Vasemmistonuorten tunnettavuutta erityisesti messujen 15-25-vuotiaiden kävijöiden keskuudessa ja herättää heidän kiinnostuksensa poliittiseen toimintaan. Kontakteja nuoriin saatiin kiitettävästi, ja Vasemmistonuorten tiedotusmateriaali meni hyvin ”kaupaksi” nuorten messuvieraiden keskuudessa. Myös jäsenhankinta onnistui hyvin.
3.7 Studia-messut 31.10.-2.11.
Vasemmistonuoret osallistui Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n Studia -jatkokoulutusmessuille, jotka järjestettiin Helsingin Wanhassa 31.10.-2.11.2006 Tavoitteena oli lisätä Vasemmistonuorten tunnettavuutta erityisesti messujen 15-25-vuotiaiden kävijöiden keskuudessa ja herättää heidän kiinnostuksensa poliittiseen toimintaan. Kontakteja nuoriin saatiin kiitettävästi, ja Vasemmistonuorten tiedotusmateriaali meni hyvin ”kaupaksi” nuorten messuvieraiden keskuudessa. Uusia jäseniä tuli noin neljäkymmentä.
3.8 Muissa tapahtumissa näkyminen
Toimintavuoden aikana Vasemmistonuoret oli yhdessä piiri- ja perusjärjestöjen ja paikallisten toimintaryhmien kanssa mukana monissa erilaisissa tapahtumissa esittelemässä Vasemmistonuorten toimintaa, poliittisia tavoitteita ja meneillään olevia kampanjoita.
Tapahtumissa oltiin erityisesti mukana kevään ja kesän aikana, muun muassa erilaisilla musiikkifestivaaleilla ja muilla kesäjuhlilla. Vasemmistonuorten infopöytä ja/tai vapaaehtoisia jäsenhankkijoita nähtiin muun muassa seuraavissa kesätapahtumissa:
16.-18.6. Provinssirock, Seinäjoki
1.7. Ämyrock, Hämeenlinna
7.-8.7. Rovaniemirock, Rovaniemi
7.-8.7. Punkkifestarit, Lappeenranta
7.-9.7. Konemetsä, Marttila
7.-10.7. Aitoon Kirkastusjuhlat
14.-16.7. Ilosaarirock, Joensuu
26.-30.7. Työväen musiikkitapahtuma, Valkeakoski
28.-30.7. Faces etnofestivaalit, Billnäs
4.-5.8. PipeFest, Vuokatti
20.8. Heinolassa jyrää
Näiden lisäksi Vasemmistonuorten piirijärjestöt osallistuivat useille toiminta-alueellaan järjestetyille festivaaleille sekä muihin kesätapahtumiin.
Vasemmistonuoret osallistui lisäksi kevään ja kesän aikana Kehitysyhteistyön palvelukeskus – KEPA ry:n järjestämiin Mahdollisuuksien tori –tapahtumiin ympäri Suomea ja Maailma kylässä –festivaaliin, joka järjestettiin Helsingissä 27.-28.5.
4. VASEMMISTONUORTEN HALLINTO
Vasemmistonuorten toiminta perustui vuonna 2006 ruohonjuuritasolla toimivien jäsenten tekemään vapaaehtoistyöhön, joka näkyi piiri- ja perusjärjestöjen sekä erilaisten toimintaryhmien monipuolisena paikallisena toimintana ympäri vuoden. Vasemmistonuorten keskusjärjestön tehtävänä oli koordinoida, tukea ja avustaa jäsenien piiri- ja perusjärjestöissä sekä toimintaryhmissä tekemää työtä ja järjestää valtakunnallisia tapahtumia. Vasemmistonuoret antoi jäsenilleen paikallisesti ja valtakunnallisesti monipuolisia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa, tehdä asioita itse. Kaikki Vasemmistonuorten toiminta lähti jäsenten omasta halusta ja oli siksi jäsenten itsensä näköistä.
Kaikki Vasemmistonuorten keskusjärjestön tapahtumat olivat valtakunnallisia tapahtumia. Lisäksi jäsenille tarjottiin kootusti tietoa kaikkien Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöjen sekä toimintaryhmien järjestämistä erilaisista tapahtumista, jolloin toiminnan valtakunnallisuus korostui, vaikka tapahtuman järjestäjänä oli yksittäinen piiri- tai perusjärjestö.
Vuonna 2006 Vasemmistonuoret tuki piirijärjestöjensä paikallista toimintaa paitsi taloudellisesti, myös muilla tavoin. Vasemmistonuorten keskustoimiston työntekijät olivat tarvittaessa kaikessa toiminnassa piiri- ja perusjärjestöjen toimijoiden tukena ja apuna, myös käytännön työssä.
Vasemmistonuoret pyrki turvaamaan vuoden aikana jäsentensä ruohonjuuritason toiminnalle mielekkäät perusedellytykset. Piirijärjestöjen puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien yhteydenpitoa ja yhteistyötä kannustettiin järjestämällä yhteinen piiripuheenjohtajien ja työntekijöiden tapaaminen 1.9.
Vasemmistonuorilla oli vuonna 2002 päivitetty työ-, matkustus- ja talousohjesääntö, jossa määrätään yhdistyksen johtamisesta, yhdistyksen toimintaan kuuluvien asioiden valmistelusta, yhdistyksen työntekijöiden ja toimielinten tehtävistä sekä siitä, kenen päätettäväksi asia kuuluu. Edellä mainituista asioista oli lisäksi voimassa se, mitä niistä on yhdistyksen säännöissä ja yhdistyksen noudattamassa työehtosopimuksessa säädetty .
Vasemmistonuoret ry:llä oli vuonna 1999 solmittu työehtosopimus, jolla määriteltiin Vasemmistonuoret ry:n palveluksessa olevien toimihenkilöiden vähimmäistyöehdot. Työehtosopimus oli solmittu Vasemmiston järjestötyöntekijät ry:n kanssa.
4.1 Keskinäinen avustus piirijärjestöille
Vasemmistonuorten keskusjärjestöllä oli toimintavuonna 2006 yhdeksän piirijärjestöä: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Hämeen Vasemmistonuoret, Itä-Suomen Vasemmistonuoret, Keski-Suomen Vasemmistonuoret, Lapin Vasemmistonuoret, Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret, Satakunnan Vasemmistonuoret, Vaasan seudun Vasemmistonuoret ja Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret. Piirijärjestöt olivat itsenäisiä järjestöjä, ja ne vastasivat Vasemmistonuorten poliittisesta ja järjestöllisestä toiminnasta omalla alueellaan.
Vasemmistonuoret uudisti vuonna 2001 keskusjärjestön ja piirijärjestöjen välisen taloudellisen tuen, jota kutsutaan keskinäiseksi avustukseksi, jakotavan ja -perusteet.
Vasemmistonuoret jakoi vuonna 2006 tulosperusteisesti keskinäistä avustusta piirijärjestöilleen. Toteutunutta ja suunniteltua toimintaa arvioitaessa tulosperusteita olivat toiminnan laatu, laajuus ja taloudellisuus. Kunkin piirijärjestön tuloksellisuutta arvioitiin sen toiminta-ajatuksen ja –kertomuksen toteutumisessa. Tulosperusteisen keskinäisen avustuksen jakotavan tavoitteena oli kannustaa piirijärjestöjä vireään toimintaan ja entistä tehokkaampaan Vasemmistonuorten paikallisen toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen.
Vasemmistonuoret myönsi vuonna 2006 keskinäistä avustusta piirijärjestöille erillisen hakemuksen perusteella vuodeksi kerrallaan. Hakemuksessa piirijärjestöt esittelivät oman seuraavan vuoden toimintakertomuksensa ja talousarvionsa sekä selvityksen kuluvan vuoden toiminnasta.
Hakemuksessa piirijärjestön oli selvitettävä muun muassa varainhankintaa ja kiinteitä kustannuksia. Lisäksi hakemuksen liitteeksi luotiin yhteisesti lista piirijärjestöille kuuluvista toiminnoista ja tehtävistä, jotka jokaisen piirijärjestön tulisi huomioida toiminnan suunnittelussaan. Vasemmistonuorten keskinäisen avustuksen jakotapa mahdollisti piirien yksilöllisten, toiminnallisten ja taloudellisten tilanteiden huomioimisen.
4.2 Vasemmistonuorten yhdistyksen varsinainen kokous
Vasemmistonuorten ylintä päätäntävaltaa käyttää joka toinen vuosi maalis-kesäkuussa järjestettävä Vasemmistonuorten yhdistyksen varsinainen kokous, jota myös liittokokoukseksi kutsutaan. Kokouksessa käsitellään kaikki sääntömääräiset asiat, muun muassa valitaan puheenjohtajisto ja hallitus.
Yhdistyksen kokouksen äänivaltaisia osanottajia ovat yhdistyksen piirijärjestöjen valitsemat enintään 200 edustajaa, joilla kullakin on yksi ääni. Jokainen piirijärjestö on oikeutettu lähettämään kokoukseen edustajia jäsenmääränsä oikeuttamassa suhteessa
Vasemmistonuorten hallitus päätti kokouksessaan 16.-17.9.2006 Vasemmistonuorten XXIV yhdistyksen kokouksen ajankohdan ja paikan. Seuraava liittokokous järjestetään Järvenpäässä 18.-20.5.2007.
Vuonna 2006 toteutettiin vuonna 2005 pidetyn XXIII yhdistyksen kokouksen tekemiä päätöksiä Vasemmistonuorten toiminnan ja poliittisten tavoitteiden painopisteistä kokouskaudelle 2005-2007.
4.3 Vasemmistonuorten hallitus
Yhdistyksen varsinaisten kokousten välillä Vasemmistonuorten ylintä päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokouksessa valittu hallitus. Vasemmistonuorten hallitus kokoontui toimintakauden 1.1.2006-31.12.2006 aikana neljä kertaa: 18.-19.2., 22.-23.4., 16.-17.9. ja 11.-12.11. Hallituksen kokouksiin osallistuivat kutsuttuina hallituksen jäsenten lisäksi kaikki Vasemmistonuorten keskustoimiston ja piiri- ja perusjärjestöjen työntekijät.
Hallituksen kokoukset järjestettiin hallinnon kustannusten karsimiseksi pääasiallisesti pääkaupunkiseudulla.
Vasemmistonuorten hallituksen jäsenet olivat aktiivisia toimijoita paitsi omissa piiri- ja perusjärjestöissään, myös monissa muissa kansalaisjärjestöissä. Yksi hallitustyöskentelyn tavoitteista on ollut parantaa hallituksen jäsenten järjestötoiminnan valmiuksia muun muassa lisäämällä kokoustekniikan, yhdistyslain sekä järjestön toiminnallisen ja taloudellisen suunnittelun ja arvioinnin osaamista.
Vasemmistonuorten hallituksessa toimivat vuonna 2006 seuraavat henkilöt: Puheenjohtajana toimi Jussi Saramo, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Ville Vehviläinen ja toisena varapuheenjohtajana Niina Kiviaho. Hallituksen jäseniä olivat Cecilia Bergström (Etelä-Suomi), Antti Goman (Häme), Samu Honkanen (Satakunta), Oula Hyrske (Etelä-Suomi), Anni Järvinen (Itä-Suomi), Anna Kainulainen (Keski-Suomi), Elina Keskitalo (Pohjois-Pohjanmaa), Toni Kettukangas (Pohjois-Pohjanmaa), Eetu Komsi (Etelä-Suomi), Kirsi Lahtinen (Satakunta), Santeri Mikkola (Lappi), Heikki Multanen (Keski-Suomi), Petteri Rouhikko (Varsinais-Suomi), Saila Ruuth (Etelä-Suomi), Aura Tamminen (Häme/Etelä-Suomi), Suvi Turunen (Häme), Aija Typpö (Etelä-Suomi), Laura Tättilä (Varsinais-Suomi) sekä Eeva Vehviläinen (Itä-Suomi).
4.4 Vasemmistonuorten työvaliokunta
Hallituksen valitsema Vasemmistonuorten työvaliokunta kokoontui toimintakauden 1.1.2006-31.12.2006 aikana kymmenen kertaa, kesää lukuun ottamatta kerran kuussa. Työvaliokunta muun muassa päätti Vasemmistonuorten henkilöedustuksista ja -esityksistä sekä piiri- ja perusjärjestöille ja toimintaryhmille myönnettävistä projektirahoista. Lisäksi työvaliokunnan tehtävä oli valvoa Vasemmistonuorten taloutta sekä palkattujen työntekijöiden toimintaa.
Työvaliokunnan muodostivat puheenjohtajiston (Saramo, Vehviläinen, Kiviaho) lisäksi Saila Ruuth ja Laura Tättilä.
Työvaliokunnan kokouksiin osallistuivat lisäksi talouspäällikkö Pirkko Holappa ja pääsihteeri, työvaliokunnan esittelijänä ja sihteerinä toiminut Laura Tuominen.
Työvaliokunta kävi tarvittaessa läpi hallituksen esityslistan asioita ennen hallituksen kokousta ja teki päätösesityksiä hallituksen keskustelun ja päätösten pohjaksi. Työvaliokunnan jäsenet edustivat järjestöä tarvittaessa.
Hallituksen ja työvaliokunnan kokousten välillä Vasemmistonuorten toimintaa johti puheenjohtajisto yhdessä pääsihteerin kanssa.
Hallitus ja palkatut työntekijät pitivät yhteyttä ja keskustelivat tiiviisti kokousten välillä apuvälineinään sisäinen sähköpostilista sekä kaikille Vasemmistonuorten jäsenille tarkoitettu avoin sähköpostilista ja Vasemmistonuorten keskustelufoorumi.
4.5 Vasemmistonuorten työntekijät
Vasemmistonuorten liittokokouksen, hallituksen ja työvaliokunnan päätöksiä toteuttivat Vasemmistonuorten palkatut työntekijät. Työntekijöiden esimies oli pääsihteeri. Toimintavuonna Vasemmistonuorten keskustoimistossa oli töissä kuusi työntekijää: puheenjohtaja Jussi Saramo, pääsihteeri Laura Tuominen, talouspäällikkö Pirkko Holappa, järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasanen (19.9.2005-12.2.2006 Mai Kivelä), tiedottaja Marcus Floman ja toimistonhoitaja Jonna Savolainen (hänen työvapaa- ja sairaslomasijaisenaan toimivat kevään aikana 16.1.-19.3. Saila Ruuth ja Oula Hyrske 20.3.- 18.7.).
Keskusjärjestön palkkalistoilla oli lisäksi piirisihteeri Jan-Mikael Hakomäki, jonka työmaa oli Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin piirien toiminta-alue ja pääasiallinen työnteonpaikka oli Tornio. Vasemmistonuorten Palestiinaan suuntautuvaa kehitysyhteistyöhanketta koordinoi osa-aikaisesti Mika Byman. Vasemmistonuorten hallitus valitsi kokouksessaan 16.-17.9. järjestön valtakunnallista eduskuntavaalikampanjaa koordinoivaksi projektityöntekijäksi Anni Järvisen. Anni Järvisen työsopimus tehtiin ajaksi 1.10.2006-31.3.2007.
Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöillä oli lisäksi vuoden aikana vaihtelevasti omia osa- tai kokoaikaisia palkattuja työntekijöitä. Etelä-Suomen palkallisena piirisihteerinä toimi Minttu Sillanpää (1.9. alkaen Paula Rauhala), Itä-Suomen piirisihteerinä toimi Anni Järvinen, Satakunnan piirisihteerinä toimi Niina Siitonen ja Varsinais-Suomen piirisihteerinä toimi Mirka Muukkonen.
4.5.1 Työntekijätapaamiset ja -koulutustilaisuudet
Vasemmistonuorten työntekijätapaamisia ja -koulutustilaisuuksia järjestettiin kaudella 1.1.2006-31.12.2006 kolme kertaa: 21.4., 1.9. sekä 8.12.
Työntekijätapaamisten tavoitteena oli pitää työnteko Vasemmistonuorissa mielekkäänä ja tehokkaana sekä Vasemmistonuorten työntekijät yhtenäisenä tiiminä pitämällä yllä hyvää yhteishenkeä ja parantamalla sisäistä tiedottamista. Lisäksi työntekijätapaamiset auttoivat Vasemmistonuorten valtakunnallisten tapahtumien ja projektien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tapaamisten sisältöjä suunniteltaessa otettiin työntekijöiden toiveet huomioon. Työntekijätapaaminen 1.9. käsitteli pääosin maaliskuun 2007 eduskuntavaaleja ja kokoukseen oli kutsuttu myös Vasemmistonuorten piirijärjestöjen puheenjohtajat. Joulukuun työntekijätapaamisessa keskusteltiin työssä jaksamisesta sekä vapaaehtoistyön koordinoinnista.
4.6 Vasemmistonuorten jaostot ja työryhmät
Vasemmistonuorten hallituksen apuna toimivat toimintavuonna 2006 liittokokoukseen asti sen nimittämät kolme jaostoa ja kolme työryhmää, jotka toteuttivat toimintaa, valmistelivat poliittisia tai toiminnallisia ohjelmia sekä valmistelivat kannanottoja ja tapahtumia. Jaostot ja työryhmät tarjosivat ruohonjuuritason toimijoille mahdollisuuden olla mukana tekemässä valtakunnallista toimintaa ja vaikuttamassa esimerkiksi Vasemmistonuorten poliittisiin linjauksiin. Jaostot ja työryhmät toimivat yhdessä pääsihteeri Laura Tuomisen kanssa, ellei toisin ole mainittu.
4.6.1 Kansainvälisten asioiden jaosto
Kansainvälisen jaoston tehtävä oli toteuttaa Vasemmistonuorten kansainvälistä toimintaa kokouskauden aikana. Jaosto loi ja ylläpiti kansainvälisiä suhteita ulkomaisiin yhteistyöjärjestöihin, kattojärjestöihin sekä alan suomalaisiin yhteistyöjärjestöihin. Jaosto valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimi yhdessä puheenjohtaja Jussi Saramon kanssa, joka työntekijöistä vastasi kansainvälisestä toiminnasta.
Kansainvälisen jaoston jäseniä olivat: Juuso Alasuutari (Häme), Petra Erkkilä (Satakunta), Tuomas Korkalainen (Etelä-Suomi), Mikko Kähkönen (Häme), Santeri Mikkola (Lappi), Kirsi Pihlaja (Etelä-Suomi), Paula Rauhala (Etelä-Suomi), Minttu Sillanpää (Keski-Suomi), Heidi Tyni (Etelä-Suomi) ja Laura Tättilä (Varsinais-Suomi). Puheenjohtajana toimi Petra Erkkilä.
4.6.2 Koulutusjaosto
Koulutusjaoston tehtävä oli suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää Vasemmistonuorten valtakunnallista aatteellista ja järjestöllistä koulutus- ja opintotoimintaa kokouskauden aikana. Jaosto toimi yhdessä järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasasen (12.2. saakka Mai Kivelän) kanssa, joka työntekijöistä vastasi koulutustoiminnasta.
Koulutusjaoston jäseniä olivat: Mai Kivelä (Etelä-Suomi), Eetu Komsi (Etelä-Suomi), Heikki Multanen (Keski-Suomi), Aura Tamminen (Häme/Etelä-Suomi), Anna Tammisto (Etelä-Suomi), Aino Tormulainen (Itä-Suomi) ja Liisa Uudelt (Itä-Suomi). Puheenjohtajana toimi Aura Tamminen.
4.6.3 Ay-jaosto
Ay-jaoston tehtävä oli toteuttaa Vasemmistonuorten ay-klubitoimintaa. Jaoston tehtävä oli lisäksi suunnitella ja toteuttaa muuta toimintaa, jonka kautta Vasemmistonuorten toimintaan saadaan mukaan enemmän työelämässä olevia palkansaajanuoria ja ammattiyhdistysliikkeen vasemmistolaisia nuoria. Lisäksi jaosto valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi. Jaosto toimi puheenjohtaja Jussi Saramon kanssa, joka työntekijöistä vastasi ay-toiminnasta.
Ay-jaoston jäseniä olivat: Eliisa Alatalo (Lappi), Kalle Honkanen (Etelä-Suomi), Joonas Korhonen (Häme), Petri Miikki (Pohjois-Pohjanmaa), Petteri Rouhikko (Varsinais-Suomi), Kari Saareks (Varsinais-Suomi), Reino Salonen (Etelä-Suomi), Kalle Sirparanta (Itä-Suomi) sekä Aino Tormulainen (Itä-Suomi). Puheenjohtajana toimi Reino Salonen.
4.6.4 Ympäristöpoliittinen työryhmä
Ympäristöpoliittisen työryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen käsiteltäväksi esitys Vasemmistonuorten ympäristöpoliittiseksi asiakirjaksi. Lisäksi työryhmä suunnitteli ja toteutti toimintaa sekä valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi.
Ympäristöpoliittisen työryhmän jäseniä olivat: Tuomo Alhojärvi (Etelä-Suomi), Cecilia Bergström (Etelä-Suomi), Natalia Blomster (Lappi), Katja Honkanen (Itä-Suomi), Tuukka Kallas (Etelä-Suomi), Maarit Maunu (Häme), Riina Simonen (Häme) sekä Minna Sumelius (Etelä-Suomi). Puheenjohtajana toimi Riina Simonen.
4.6.5 Talouspoliittinen työryhmä
Talouspoliittisen työryhmän tehtävä oli laatia hallituksen käsiteltäväksi esitys Vasemmistonuorten talouspoliittiseksi asiakirjaksi. Työryhmän asialistalla oli Vasemmistonuorten talouspoliittisen asiakirjan täydentäminen erityisesti vasemmistolaisen veropolitiikan osalta. Lisäksi työryhmä valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi.
Talouspoliittisen työryhmän jäseniä olivat: Pekka Buttler (Etelä-Suomi), Seppo Heikkilä (Itä-Suomi), Teemu Kaskela (Itä-Suomi) ja Frans Nybäck (Etelä-Suomi). Puheenjohtajana toimi Pekka Buttler.
4.6.6 Aktivistipakki-työryhmä
Aktivistipakki-työryhmän tehtävänä oli suunnitella opasvihkonen, jossa käydään läpi tilaisuuksien ja mielenosoitusten järjestämisessä huomioitavia seikkoja, kuten suunnitteleminen, toteuttaminen, tiedottaminen ja talousasiat. Työryhmä työskenteli pääasiallisesti Vasemmistonuorten keskustelufoorumin avulla.
Aktivistipakki-työryhmän jäseniä olivat: Oula Hyrske (Etelä-Suomi), Tuukka Kallas (Etelä-Suomi), Sami Salmi (Etelä-Suomi) ja Aura Tamminen (Häme/Etelä-Suomi). Puheenjohtajana toimi Tuukka Kallas.
4.6.7 Aluepoliittinen työryhmä
Aluepoliittisen työryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen käsiteltäväksi esitys Vasemmistonuorten aluepoliittiseksi asiakirjaksi. Lisäksi työryhmän tarkoituksena oli suunnitella ja toteuttaa toimintaa sekä valmistella sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi.
Aluepoliittisen työryhmän jäseniä olivat: Eeva Eronen (Häme), Anni Järvinen (Itä-Suomi), Joonas Korhonen (Häme), Elli Kurkikangas (Itä-Suomi) ja Samuli Tarvainen (Lappi). Puheenjohtajana toimi Samuli Tarvainen. Vasemmistonuorten työvaliokunta täydensi aluepoliittisen työryhmän kokoonpanoa 24.5. Tuolloin työryhmän jäseniksi tulivat lisäksi Niina Siitonen (Satakunta) ja Olli Kohonen (Pohjois-Pohjanmaa).
4.6.8 Prekariaattityöryhmä
Prekariaattityöryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen käsiteltäväksi esitys Vasemmistonuorten prekariaattia käsitteleväksi asiakirjaksi. Työryhmän tarkoituksena oli perehtyä työn muutoksen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistymisen väliseen suhteeseen ja ilmiön taustoihin. Lisäksi työryhmä suunnitteli ja toteutti toimintaa sekä valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi.
Prekariaattityöryhmän jäseniä olivat: Eliisa Alatalo (Lappi), Hanna Hammari (Lappi), Eetu Komsi (Etelä-Suomi), Mikko Kähkönen (Häme), Santeri Mikkola (Lappi), Linda Savonen (Etelä-Suomi), Anna Tammisto (Etelä-Suomi) ja Laura Tättilä (Varsinais-Suomi). Puheenjohtajana toimi Santeri Mikkola.
4.6.9 Kulttuurityöryhmä
Yksi vuoden 2006 painopistealueista Vasemmistonuorten toiminnassa oli kulttuuritoiminnan elvyttäminen. Kulttuurityöryhmä järjesti vuonna 2005 Vasemmistonuorten valtakunnallisen katutaidekilpailun. Kilpailu oli käynnissä 21.5.-30.9.2005.
Toimintakaudella 1.1.2006-31.12.2006 kulttuurityöryhmä organisoi yhteistyössä Vasemmistonuorten piirijärjestöjen kanssa katutaidekilpailun parhaimmistosta näyttelyn, joka kiersi ympäri Suomea. Näyttely järjestettiin Tampereella Galleria Maniassa 11.1.-31.1., Joensuussa ravintola Kerubissa 1.9.-22.9. sekä Helsingissä galleria MAA-TILAssa 26.9.-8.10.
Alkusyksystä kulttuurityöryhmä aloitti Vasemmistonuorten uuden kulttuurikilpailun suunnittelun. Vasemmistonuorten hallitus hyväksyi kokouksessaan 16.-17.9.2006 kulttuurityöryhmän esityksen mukaisesti, että seuraavana projektinaan kulttuurityöryhmä alkaa valmistella Vasemmistonuorille yhteiskunnallisen lyhytelokuvan/dokumentin kilpailua. Kilpailu toteutetaan vuonna 2007.
Kulttuurityöryhmän jäseniä alkuvuonna 2006 olivat: Veera Aaltonen (Etelä-Suomi), Oula Hyrske (Etelä-Suomi), Anna Kainulainen (Keski-Suomi), Mari Koistinen (Keski-Suomi), Elias Krohn (Etelä-Suomi), Alina Mänttäri (Etelä-Suomi), Raatikainen Milla (Etelä-Suomi), Olli Seuri (Häme), Juha Säijälä (Varsinais-Suomi), Aija Typpö (Etelä-Suomi) ja Ville Vettenranta (Satakunta). Työryhmän puheenjohtajana toimi Alina Mänttäri.
Hallitus täydensi kulttuurityöryhmää kokouksessaan 22.-23.4.2006. Tuolloin kulttuurityöryhmän jäseniksi valittiin: Veera Aaltonen (Etelä-Suomi), Tiia Jyrkilä (Häme), Elias Krohn (Etelä-Suomi), Piia Lääveri (Etelä-Suomi), Alina Mänttäri(Etelä-Suomi), Senja Peltovuori(Lappi), Olli Seuri(Häme), Alex Suomi (Häme), Juha Säijälä (Varsinais-Suomi) ja Ville Vettenranta(Satakunta). Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Alina Mänttäri.
4.6.10 Palestiina-työryhmä
Palestiina-työryhmä vastasi vuonna 2006 Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Työryhmä koordinoi kampanjaa, sen tapahtumia ja materiaalia. Solidaarisuuskampanjalla Palestiinaan Vasemmistonuoret halusi paitsi kertoa suomalaisille palestiinalaisten vaikeasta tilanteesta ja heidän vapaustaistelustaan, myös tarjota kouriintuntuvaa apua paikallisille nuorille. Kampanjaa toteutettiin yhteistyössä palestiinalaisten nuorisojärjestöjen kanssa.
Palestiina-työryhmän alkuvuonna 2006 olivat: Antero Eerola (Etelä-Suomi), Markus Heikkilä (Itä-Suomi), Markus Kaakinen (Keski-Suomi), Niina Kiviaho (Häme), Eetu Komsi (Etelä-Suomi), Kirsi Pihlaja (Etelä-Suomi), Jani Saxell (Etelä-Suomi), Niina Siitonen (Satakunta), Minttu Sillanpää (Keski-Suomi), Laura Tuominen (Etelä-Suomi), Ville Vehviläinen (Itä-Suomi) ja Ville Vettenranta (Satakunta). Työryhmän puheenjohtajana toimi Antero Eerola.
Hallitus täydensi Palestiina-työryhmää kokouksessaan 22.-23.4.2006. Tuolloin Palestiina-työryhmän jäseniksi valittiin: Antero Eerola (Etelä-Suomi), Samu Honkanen (Satakunta),Bruno Jäntti (Etelä-Suomi),
Mai Kivelä (Etelä-Suomi), Leila Koskinen (Varsinais-Suomi ), Mikko Kähkönen (Häme), Saila Ruuth (Etelä-Suomi), Ate Tervonen (Itä-Suomi), Liisa Uudelt (Itä-Suomi) ja Ville Vettenranta (Satakunta). Puheenjohtajaksi valittiin Saila Ruuth.
4.6.11 Maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittinen työryhmä
Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma uudistetaan liittokokouksessa 18.-20.5.2007. Loppusyksystä 2006 organisoitui Vasemmistonuorten maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittisia kantoja käsittelevä työryhmä. Työryhmän tehtävänä oli valmistella Vasemmistonuorten maahanmuutto- ja maahanmuuttajapoliittisia linjauksia uudistettavaan poliittiseen ohjelmaan sekä laatia aiheesta erillinen asiakirja.
5. VASEMMISTONUORTEN YHTEISTYÖKUMPPANIT
Vasemmistonuoret teki vuonna 2006 yhteistyötä monien erilaisten kansalaisjärjestöjen, toimintaryhmien ja verkostojen kanssa, joilla on Vasemmistonuorten kanssa yhteisiä poliittisia tai toiminnallisia tavoitteita. Tärkeitä yhteistyökumppaneita Vasemmistonuorille olivat ammattiyhdistysliike sekä erilaiset kansalaisjärjestöt, erityisesti rauhanjärjestöt ja ympäristöjärjestöt, opiskelija- ja nuorisojärjestöt sekä poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt.
Vasemmistonuoret teki yhteistyötä vasemmistolaisen ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Vasemmistonuoret seurasi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö - SAK:n nuorisovaliokunnan toimintaa. Toimintavuoden 2006 aikana Vasemmistonuoret teki yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen nuorten vasemmistolaisten kanssa muun muassa Tammitapaamisen, valtakunnallisen ay-klubitapaamisen, paikallisen ay-klubitoiminnan ja Ay–jaoston kautta.
Vasemmistonuoret oli jäsenenä seuraavissa järjestöissä ja yhteisöissä: Elämäntapaliitto ry, European Network of Democratic Young Left – ENDYL, Folkets Bildningsförbund – FBF rf, Helsingin Osuuskauppa Elanto, Kansainvälinen solidaarisuustyö ry, Kansan Arkisto, Kansantalojen Liitto ry, Kansan Sivistystyön Liitto – KSL ry, Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys – KEHYS ry, Kehitysyhteistyön palvelukeskus – KEPA ry, Kunnon Elämä ry, Nuorisoasuntoliitto – NAL ry, Osuuskunta Vastapaino, Pohjola-Norden – PN ry, Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto – PNN ry, Reilun kaupan edistämisyhdistys ry, Reilun kaupan puolesta ry, Seksuaalinen tasavertaisuus – SETA ry, Sosialistisk Ungdom i Norden – SUN, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Suomen Pakolaisapu ry, Suomen Retkeilymajajärjestö – SRM ry, Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi - STETE , Suomen YK-liitto ry, Suomi-Venäjä-seura ry ja Tulevaisuuden Voima ry.
Vasemmistonuorten läheisimpiä yhteistyötahoja olivat Vasemmistoliitto, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä, Vasemmistonaiset, Vasemmisto-opiskelijat ry, Eläkeläisnuorisoliittolaiset, Suomen Demokratian Pioneerien Liitto – SDPL ry ja Kansan Sivistystyön Liitto – KSL ry.
Vasemmistonuorten, Vasemmistoliiton ja pioneeriliiton keskustoimistot sijaitsivat yhteisissä toimitiloissa Helsingin Hakaniemessä. Tämä mahdollisti päivittäisen jatkuvan ja luontevan vuorovaikutuksen sekä yhteistyön. Vasemmistonuoret kutsui jäsenensä ja yhteistyökumppaninsa juhlimaan perinteisiin Kesäkauden avajaisiinsa 24.5. Kesäkauden avajaiset järjestettiin keskustoimiston tiloissa.
5.1 Vasemmistoliitto
Vasemmistonuoret on poliittisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäinen nuoriso- ja kansalaisjärjestö, joka tekee myös Vasemmistoliiton nuorisotyötä. Muun toimintansa ohella Vasemmistonuoret halusi tehdä Vasemmistoliitosta enemmän Vasemmistonuorten näköisen nostamalla nuoria ihmisiä ja punavihreitä asioita puolueen jokaiselle toiminnan tasolle puolueosastoista aina puolueen terävimpään johtoon saakka.
Monet Vasemmistonuorten jäsenet ovat myös puolueen jäseniä ja toimivat Vasemmistoliitossa keskeisissä tehtävissä puoluevaltuustossa, puoluehallituksessa sekä puolueen piirijärjestöissä, osastoissa, jaostoissa ja työryhmissä. Vasemmistonuoret teki vuonna 2006 yhteistyötä puolueen kansanedustajien, heidän eduskunta-avustajiensa sekä kunnanvaltuutettujen ja kuntien lautakunnissa toimivien vasemmistoliittolaisten kanssa yhteisten poliittisten ja toiminnallisten tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi.
Monia vasemmistonuoria osallistui Vasemmistoliiton ylimääräiseen puoluekokoukseen 13.5., jossa valittiin puolueelle uusi puheenjohtaja eronneen Suvi-Anne Siimeksen tilalle. Vasemmistonuoret tuki puheenjohtajakisassa entistä puheenjohtajaansa Paavo Arhinmäkeä. Arhinmäki selvisi äänestyksessä toiselle kierrokselle, ja hän sai yli kolmanneksen puoluekokousedustajien äänistä. Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi valittiin Martti Korhonen.
Vasemmistonuoret osallistui Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokoukseen, joka oli Espoossa 28.-29.8. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo nosti hedelmöityshoidot etusijalle puheessaan. Saramo vaati, että Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä äänestäisi yhtenäisesti vähemmistöjen oikeuksien puolesta.
Vasemmistonuoret panosti vuonna 2006 Vasemmistoliiton puolueohjelman uudistukseen. Vasemmistonuorten hallitus otti kokouksessaan 16.-17.9. kantaa ensimmäiseen puolueohjelmaluonnokseen, joka oli julkistettu helmikuussa 2006. Ennen hallituksen kokousta Vasemmistoliiton puolueohjelmauudistusta oli käsitelty Vasemmistonuorten piirijärjestöissä ja perusosastoissa.
Vasemmistonuoret teki Vasemmistoliiton kanssa yhteistyötä vuoden 2007 eduskuntavaaleihin valmistautumisessa. Vasemmistonuoret aktivoi nuoria ehdolle eduskuntavaaleihin ja kannusti nuoria lähtemään mukaan tukiryhmätoimintaan sekä vaalikampanjointiin. Vasemmistonuoret pyrki varmistamaan, että jokaisessa vaalipiirissä olisi nuori vasemmistolainen eduskuntavaaliehdokas. Eduskuntavaaleissa on ehdolla noin 40 vasemmistonuorta.
5.2 SDPL
Vasemmistonuoret rohkaisi jäseniään osallistumaan Suomen Demokratian Pioneerien Liitto – SDPL ry:n toimintaan muun muassa toimimalla ympäri vuoden järjestettävien pioneerikerhojen ohjaajina ja kesällä pioneerileirien ohjaajina.
Monet Vasemmistonuorten jäsenet olivat myös SDPL:n jäseniä ja toimivat pioneeriliitossa keskeisissä tehtävissä liittotoimikunnassa sekä piirijärjestöissä, osastoissa, jaostoissa ja työryhmissä.
5.3 KSL
Kansan Sivistystyön Liitto – KSL ry oli Vasemmistonuorten tärkein yhteistyökumppani, kun Vasemmistonuoret järjesti koulutus- ja opintotoimintaa. KSL oli myös yksi yhteistyökumppaneista Vasemmistonuorten Palestiina-solidaarisuuskampanjassa.
6. VASEMMISTONUORTEN VALTAKUNNALLISET TOIMINTAPÄIVÄT
Vasemmistonuoret osallistui toimintavuoden 2006 aikana useiden, erilaisten valtakunnallisten toimintapäivien viettoon. Kunkin toimintapäivän aikana Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöt sekä toimintaryhmät tempaisivat päivän teeman mukaisesti paikallisesti. Valtakunnallisten toimintapäivien tarkoituksena oli kertoa Vasemmistonuorten poliittisista ja toiminnallista tavoitteista liittyen päivän aiheeseen.
Vasemmistonuoret rohkaisi piiri- ja perusjärjestöjään osallistumaan toimintapäivien viettoon tuottamalla valmiita toimintamalleja ja tarvittaessa myös valtakunnallista materiaalia. Niiden avulla paikallisesti voitiin järjestää teemaan liittyviä tapahtumia ja paikallisella toiminnalla saavutettiin myös valtakunnallista näkyvyyttä.
6.1 Kansainvälinen sodan ja miehityksen vastainen toimintapäivä 19.3.
6.2 Vappu, suomalaisen työn päivä 1.5.
6.3 Reilun kaupan päivä 14.5. ja Reilun kaupan viikot 15.-23.4. ja 21.-29.10.
6.4 Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistopäivä 26.4.
6.5 Aseistakieltäytyjien päivä 15.5.
6.6 Hiroshiman muistopäivä, ydinaseiden vastainen päivä 6.8
6.7 Kansainvälinen autoton päivä 22.9.
6.8 Intifadan, eli palestiinalaisten toisen kansannousun vuosipäivä 28.9.
6.9 Asunnottomien yö 17.10.
6.10 YK:n päivä, rauhanmarssipäivä 24.10.
6.11 Kansainvälinen ilmastonmuutoksen vastainen toimintapäivä 4.11.
6.12 Kristalliyön muistopäivä, rasismin vastainen päivä 9.11.
6.13 Turkiton päivä 25.11.
6.14 Älä osta mitään päivä 25.11.
6.15 YK:n Palestiina-solidaarisuuspäivä 29.11.
VASEMMISTONUORTEN VALTAKUNNALLISET TAPAHTUMAT
7.1 Tammitapaaminen 27.-29.1.
Reilu sata vasemmistonuorta ja ay-aktiivia kokoontui tammikuun lopulla Karjaalle perinteiseen Tammitapaamiseen. Perjantaina 27. tammikuuta pidetyssä ay-klubissa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo kertoi Vasemmistonuorten ay-jaoston ja prekariaattityöryhmän uudesta työelämäkampanjasta. Työelämäkampanjan ideana on herättää ihmisiä tiedostamaan työelämän huonontuminen ja saada heidät mukaan taistelemaan oikeuksiensa puolesta.
Nuorisotoimitsija Petri Miikki Metalliliitosta puhui liittojen ja Vasemmistonuorten ay-klubeista. Miikki korosti, että ay-klubeihin ovat tervetulleita kaikkien liittojen jäsenet, ei pelkästään SAK:laisten liittojen aktiivit. Ay-klubeissa vasemmistolaiset ay-aktiivit tapaavat ja keskustelevat ajankohtaisista työelämään liittyvistä asioista.
Lauantaina ja sunnuntaina 28-29.1. alkoi varsinainen Tammitapaaminen. Tapaamisen pääteemaksi oli valittu harmaa ja pimeä talous. Suomen valtio menettää joka vuosi yli 5 miljardia euroa verotuloja harmaan talouden pyörittäjille. Harmaa talous koostuu tulonhankinnasta, josta ei makseta veroja. SAK arvioi pimeiden työtekijöiden määrän olevan 20 000 henkilöä ja työministeriö 1 000 henkilöä. Keskusrikospoliisin arvion mukaan heitä on joka tapauksessa useita tuhansia. Rakennusliiton yhteyshenkilö Esko Auvisen mukaan työehtosopimukset kuuluvat yrityksen liikesalaisuuksiin, jolloin niihin ei päästä käsiksi. Voitot päätyvät yritysten johtajille.
Harmaan talouden lisäksi Suomessa on myös pimeää taloutta, jota kansainväliset ja suomalaiset rikollisliigat pyörittävät. Keskusrikospoliisin toimitsijan Pekka Vasaran mukaan eniten harmaasta taloudesta hyötyvät suuret rakennusyritykset, joiden alihankkijat ovat käyttäneet pimeää työvoimaa jo vuosia.
Vasemmistonuorten Tammitapaamisen toisen päivän aiheena oli tulevat eduskuntavaalit. Vasemmistoliiton näkyville paikoille tarvitaan nuoria sekä naisia, painotti vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne. Kalliorinteen mukaan Vasemmistoliiton tulisi lähteä eduskuntavaaleissa kampanjoimaan sisäpoliittisilla, arkisilla teemoilla. Kampanjointiin hän kaipasi hauskuutta ja luovuutta perinteisen kampanjoinnin sijaan, ja hän uskoi, että nuorista vasemmistolaisista on juuri siihen.
Tammitapaamisen päätteeksi pidettiin Vasemmistoliiton puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen kyselytunti sekä ruodittiin Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaa. Suvi-Anne Siimes mainitsi pettyneensä siihen, etteivät eriarvoisuudesta ja kehitysmaiden tilanteesta tehdyt avaukset presidentinvaaleissa kantaneet suuriksi teemoiksi, kun kokoomuslaiset pitivät keskustelun tehokkaasti turvallisuus- ja Nato-kysymyksissä. Vasemmistonuoria kiinnosti Siimeksen suhtautuminen Nato-optioon. Kysyjiä kiinnosti myös tietää, miksei Vasemmistoliitto asettanut omaa ehdokasta presidentinvaaleissa.
7.1.2
Sodan ja miehityksen vastainen mielenosoitus 18.3.
Lauantaina 18.3. osoitettiin mieltä sotaa vastaan ympäri maailmaa. Vasemmistonuoret marssivat Helsingin kaduilla osana Pysäyttäkää sota –verkostoa. Mielenosoituksessa vaadittiin oikeutta Guantanamo Bayn vangeille, joista suurin osa elää sotilastukikohdassa ilman minkäänlaista oikeudellista suojaa. Vangit eivät saa tavata omaisiaan, asianajajaa eikä ulkopuolisia tarkkailijoita. Syytteitä ei olla edes vielä nostettu suurimmalle osalle vangeista.
Mielenosoittajia yhdisti myös pelko sotilaallisista iskuista Iraniin, Palestiinan miehityksen ja terrorismin vastustaminen sekä ydinaseiden mahdollisen käytön torjuminen. Mielenosoitukseen osallistui arviolta 400 henkilöä Helsingissä. Mielenosoitukseen järjestettiin kuljetuksia ympäri Suomea.
7.1.3 Oikeutta turvapaikanhakijoille –mielenosoitus 21.3.
Suomessa myönnetään turvapaikanhakijoille yhä enemmän tilapäisiä oleskelulupia kansainvälisen
suojelun sijaan. Tilapäinen ns. b-lupa ei oikeuta työntekoon, koulutukseen tai kunnan palveluihin. Lisäksi sisäministeri Kari Rajamäki on usein käyttänyt kieltä, joka leimaa turvapaikanhakijoita esimerkiksi ”turvapaikkashoppailijoiksi”.
Vasemmistonuoret järjesti yhdessä muun muassa Amnesty Internationalin Suomen osaston pakolaisryhmän, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton sekä useiden maahanmuuttajajärjestöjen kanssa mielenosoituksen maahanmuuttajia syrjäyttävää ja leimaavaa politiikkaa vastaan Helsingissä. Arviolta 400 ihmistä osallistui mielenosoitukseen. Mielenosoitukseen järjestettiin kuljetuksia ympäri Suomea.
7.1.4 Suomen sosiaalifoorumi I.-2.4.
Erilaiset kansalaisjärjestöt alkoivat vuonna 2001 toimia työttömyyttä lisäävää, hyvinvointivaltion ja aluepolitiikan perusteita uhkaavaa ja ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvaltaa murentavaa markkinafundamentalismia ja yhtiövaltaa vastaan. Suomen sosiaalifoorumi järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2002 maailman sosiaalifoorumin esimerkin mukaisesti.
Vasemmistonuoret on ollut alusta asti mukana järjestämässä Suomen sosiaalifoorumia. Viides Suomen sosiaalifoorumi järjestettiin Helsingissä 9.-10.4. ruotsinkielisen työväenopisto Arbiksen tiloissa.
Vasemmistonuoret järjesti kolme seminaaria sosiaalifoorumissa. Lauantaina aamupäivällä oli ”Solidaarisuutta Palestiinaan” –keskustelutilaisuus. Seminaarissa kuultiin tuoreita kuulumisia Palestiinasta ja käsiteltiin Palestiinan tilannetta, Vasemmistonuorten kehitysyhteistyöprojektia ja Amnestyn Palestiina-toimintaa. Puhujina olivat Yleisradion toimittaja ja Israel/Palestiina -kirjan kirjoittaja Hannu Reime, Amnestyn Palestiina-koordinaattori Bruno Jäntti ja Vasemmistonuorten pääsihteeri Laura Tuominen.
Yhdessä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton kanssa järjestettiin seminaari teemalla ”Tarvitaanko syntymättömille työpaikoille etujärjestöä?” Seminaarissa pohdittiin tulevaisuuden työllisyysmahdollisuuksia maataloudessa sekä ympäristöteknologian alalla. Puhujina olivat muun muassa Rakennusliiton II varapuheenjohtaja Kyösti Suokas, tutkija Esa-Aro Heinilä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta sekä Jorma Telkkä Itä-Suomen energiatoimistosta.
Vasemmistonuoret järjesti yhteistyössä FemAttacin kanssa seminaarin otsikolla ”Globaalitalous ja naisliikkeen visiot paremmasta tulevaisuudesta”. Panelisteina toimivat mm. NYTKIS ry:n pääsihteeri Tanja Auvinen, Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärinen, dosentti Kaarina
Kailo sekä opiskelija Riikka Taavetti.
Lisäksi Etelä-Suomen Vasemmistonuoret järjesti seminaarin, jonka aiheena oli mediakriittisyys.
7.1.5 Nuorisoliittolaisleiri 27.6.-2.7.
Vasemmistonuorten kesän suurin valtakunnallinen tapahtuma oli Nuorisoliittolaisleiri, joka järjestettiin Lapissa Kittilän Jeesiöjärvellä 27.6.-2.7. Ohjelmassa oli poliittisen toiminnan lisäksi paljon työväenkulttuuria ja järjestötoimintaa.
Nuorisoliittolaisleiri on järjestön vanha perinne, joka elvytettiin uudelleen henkiin vuosien tauon jälkeen kesällä 2002. Leiri saavutti nopeasti vankan aseman valtakunnallisten tapahtumien joukossa. Nuorisoliittolaisleiri on osa Vasemmistonuorten aatteellista ja järjestöllistä koulutusta.
Ensimmäisenä päivänä nuorisoliittolaisleirillä leikittiin tutustumisleikkejä ja keskusteltiin feminismistä ja vuokratyöstä. Toisen päivän aamuna leirin palestiinalaisvieras, Porissa asuva Essam Sabaaneh, valaisi leiriläiselle Palestiinan tilanteen taustoja. Essamin omakohtaiset kokemukset vetivät kuuntelijat välillä hiljaisiksi - millaista olisi viettää koko elämänsä pakolaisleirillä pääsemättä tapaamaan sukulaisiaan tai tekemään kunnollista työtä kansalaisuuden puuttuessa?
Monen osallistujan mielestä koko leirin kohokohta oli 20 kilometrin mittainen vaellus Kumputunturin laelle.
Leirillä harjoiteltiin myös metodinäyttelemistä, tutustuttiin valokuvan rakenteeseen, tanssittiin afrotansseja ja keskusteltiin ruokavalion ja kulutustottumusten ympäristövaikutuksista sekä Iso-Britannian poliittisesta tilanteesta. Illalla soivat tuttuun tapaan työväenlaulut leirinuotion äärellä, ja nukkumaanmeno siirtyi monella pitkälle aamutunteihin.
Perjantai-aamuna kokoonnuttiin kankaanpainantatyöpajaan, jossa sai painaa itselleen valmiin muotin avulla oman Nuorisoliittolaisleiri 2006 –paidan. Iltapäivällä ohjelmassa oli marxilaisuutta käsittelevä alustus. Toiseksi viimeisen leiripäivän hitiksi muodostui väittelykilpailu. Viimeisenä päivänä tutustuttiin porotalouteen ja kuunneltiin Esko-Juhani Tennilän alustusta poliittisen toiminnan heräämisestä Lapissa.
7.2 Helsinki 2006 –verkoston mielenosoitus toisenlaisen Euroopan puolesta 9.9.
Vasemmistonuoret oli mukana Helsinki 2006 –verkostossa, joka järjesti lauantaina 9.9. mielenosoituksen Helsingissä ennen EU:n ja Aasian maiden ASEM-huippukokousta.
Arviolta 2500 ihmistä marssi rauhan, työllisyyden, ympäristön, tasa-arvon ja peruspalveluiden puolesta Helsingissä. Rautatientorilta alkanut ja siellä mielenosoituksen jälkeen jatkunut tilaisuus keräsi päivän aikana yhteen yli kolme tuhatta EU:n nykypolitiikasta huolestunutta ihmistä.
Rakennusliiton II puheenjohtaja Kyösti Suokas puhui työläisten oikeuksista ja korosti EU:n demokratiassa olevan parantamisen varaa. Suokas myös korosti EU:n tarvitsevan lisää avoimuutta ja ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Tilaisuudessa puhunut Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Markku Kangaspuro puolestaan puhui terrorismin vastaisen sodan tuohoisista seurauksista ja Irakin miehityksen aikana kuolleiden irakilaisten määrästä. Kangaspuro vaati lisäksi palestiinalaisvaltion toteuttamista.
Tapahtumassa puhuivat myös Intian ammatillisen keskusjärjestön AITUC:n varapääsihteeri Hariharan Mahadevan ja lukuisia Helsinki 2006 -verkostossa mukana olevien järjestöjen edustajia. Mielenosoitukseen järjestettiin kuljetuksia ympäri Suomea. Vasemmistonuoret organisoi bussit Lapista sekä Turusta paikan päälle ja piirijärjestöt tukivat jäseniensä matkakustannuksia muiden järjestämillä kuljetuksilla.
7.2.1 Maahanmuuttopoliittinen seminaari 22.9.
Vuoden 2006 aikana Vasemmistonuoret verkostoitui erilaisten järjestöjen, verkostojen ja yksittäisten henkilöiden kanssa, jotka vaativat inhimillistä ja avointa maahanmuutto- ja siirtolaispolitiikkaa ja jotka halusivat protestoida siirtolaisten ja maahanmuuttajien oikeuksien heikentämistä vastaan. EU:n epävirallisen sisäministerikokouksen yhteydessä 22.9. Vasemmistonuoret järjesti yhteistyössä ENAR-Finlandin, Fida International ry:n, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton sekä Tampereen evankelis-luterilaisen seurakunnan yhteiskunnallisen työn/maahanmuuttajatyön kanssa Tampereella seminaarin ”Oikeus paeta – Kosovon nuoret ja unionin siirtolaisuuspolitiikka”.
7.3 Ilmastomarssit 4.11.
4.11. vietettiin toista kansainvälistä ilmastotoimintapäivää, ja ilmastonsuojelun puolesta marssittiin lähes 50 maassa. Suomessa toimintaan osallistuttiin Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Marsseja tuki yli 60 Suomessa toimivaa järjestöä ja niille osallistui yhteensä noin tuhat ihmistä. Vasemmistonuorten piirijärjestöt ja perusosastot osallistuivat paikkakunnillaan järjestetyille marsseille.
Marsseilla vaadittiin Kioton ilmastosopimukselle sitovaa jatkoa, suurempia päästövähennyksiä ja laajaa yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Toiminnalla pyrittiin vaikuttamaan YK:n ilmastoneuvotteluihin Kenian Nairobissa.
8. VASEMMISTONUORTEN VALTAKUNNALLISET KAMPANJAT
8.1 Palestiina-solidaarisuuskampanja
Vasemmistonuorilla oli vuonna 2006 käynnissä Palestiina-solidaarisuuskampanja. Tarkoituksena oli tiedottaa suomalaisille Palestiinan tilanteesta ja palestiinalaisnuorten elämästä. Hankkeella nostettiin esiin Palestiinan ja Israelin välisen konfliktin taustalla olevia syitä ja muun muassa alueella vallitsevan taloudellisen ja sosiaalisen epätasa-arvon vaikutuksia terrorismin syntyyn. Tarkoituksena oli tuoda ilmi, kuinka julkisen vallan heikkous, muun muassa infrastruktuurin puutteellisuus ja sosiaalipalveluiden vähäisyys, ruokkii osaltaan ääriliikkeiden kannatusta varsinkin nuorison keskuudessa. Huomiota kiinnitettiin myös Israelin valtion toimien (turvamuurin rakentaminen, palestiinalaisalueiden jättäminen vesivarojen ulkopuolelle jne.) vaikutuksiin palestiinalaisalueilla. Konfliktin taustoituksen lisäksi hanke pyrki tiedottamaan paikallisten väkivallattomia keinoja käyttävien liikkeiden toiminnasta Palestiinan tilanteen rauhoittamiseksi sekä israelilaisten ja palestiinalaisten erilaisista yhteistyöprojekteista alueella.
Hankkeen kohderyhmänä olivat tuhannet Suomessa asuvat 15-30 -vuotiaat nuoret, jotka ovat kiinnostuneet Lähi-idän tilanteesta sekä kansainvälisestä solidaarisuustyöstä, mutta joilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa Palestiinan kriisin monisyisestä taustasta. Lisäksi kohderyhmänä olivat suomalaiset nuoret ylipäänsä. Tarkoituksena oli tuoda esiin, millaista palestiinalaisten nuorten elämä on jatkuvan sotatilan ja sosiaalisen eriarvoisuuden vallitessa.
Hankkeen yhteistyökumppaneita olivat Suomessa Libero ry, Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry ja Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry sekä Palestiinassa Youth Development Association (YDA). YDA:n kanssa saatiin ulkoministeriön kehityspoliittiselta osastolta hankeavustusta laajemman materiaalisen tuen antamiseksi Palestiinaan. Kehitysyhteistyöhankkeella tuettiin kolmen nuorten toimintakeskuksen perustamista Palestiinan Länsirannalle. Toimintakeskuksissa nuorille on määrä tarjota mahdollisuus viimeisimmän viestintätekniikan kuten tietokoneiden ja internetin käyttöön sekä omaehtoiseen toimintaan. Nuorille on määrä järjestää koulutusta muun muassa ryhmätyöskentelystä, taloushallinnosta sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Hankkeen tarkoituksena on parantaa palestiinalaisten nuorten valmiuksia toimintaan kansalaisyhteiskunnassa sekä tarjota maallinen ja rauhanomainen vaihtoehto uskonnollisille ääriryhmille. Kehitysyhteistyöhanke käynnistettiin keväällä 2006 ja hanke jatkuu vuoden 2008 loppuun.
2.-12.3. Vasemmistonuorten pääsihteeri Laura Tuominen, Palestiina-työryhmän puheenjohtaja Antero Eerola sekä Palestiina-hankekoordinaattori Mika Byman vierailivat Israelissa ja Palestiinassa hankesuunnittelumatkalla. Delegaatio tapasi matkallaan yhteistyöjärjestö YDA:n edustajia sekä tutustui järjestön toimintaryhmiin ja tiloihin. Delegaatio tapasi myös palestiinalaisia puolueita ja kansalaisjärjestöjä. Raportti matkasta löytyy Vasemmistonuorten verkkosivuilta osoitteesta http://www.vasemmistonuoret.fi/palestiina/matkaraportti.php.
Useilla paikkakunnalla järjestettiin Palestiinan tilannetta käsitteleviä yleisötapahtumia. Palestiinalaisten vieraiden kutsumisen suhteen Vasemmistonuoret kohtasi vastoinkäymisiä, kun palestiinalaisten vaikeudet liikkua ulkomailla konkretisoituivat. Toukokuussa Vasemmistonuorille oli määrä saapua kaksi vierasta palestiinalaisesta yhteistyöjärjestö YDA:sta, mutta ainoastaan toinen vieras, Fuad Samandar, pääsi rajan yli.
Fuad Samandarin ohjelmaan Suomessa sisältyi muun muassa tervehdyspuhe Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Tampereella 13.5., alustukset Vasemmistonuorten Opi perusasiat -kurssilla Mikkelissä 19.5. ja Pirkanmaan sosiaalifoorumissa Tampereella 25.5. sekä puheet Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä 27.5. ja Mahdollisuuksien torilla Turussa 28.5. Lisäksi Fuad Samandar tapasi Suomessa useiden järjestöjen edustajia, tutustui suomalaiseen yhteiskuntaan ja pääsi keskustelemaan vasemmistonuorten kanssa eri tilaisuuksissa. Vasemmistonuorten Nuorisoliittolaisleirille osallistui Porissa tilapäisesti asuva palestiinalainen Essam Sabaaneh.
Paikalliset Palestiina-solidaarisuustapahtumat olivat avoimia yleisötapahtumia ja niiden toimintamalli vaihteli paikkakunnittain ja mahdollisen tarkemman kohderyhmän rajauksen mukaisesti. Tapahtumat räätälöitiin kuhunkin paikkakuntaan parhaiten sopivaksi ja olivat keskustelutilaisuuksia, musiikki- tai kulttuuritapahtumia, rauhanomaisia mielenilmauksia tai muita näyttäviä, kohderyhmän tavoittavia tempauksia kaduilla ja toreilla. Tapahtumista tiedotettiin paitsi kohderyhmän käyttämien kanavien kautta, myös tiedotusvälineille ja niiden kautta muille kansalaisille. Tavoite oli kohderyhmän tavoittamisen lisäksi saada mahdollisimman laajaa julkisuutta hankkeelle.
8.2. Naton vastainen kampanja
Vasemmistonuoret kampanjoi Suomen sotilasliitto Naton jäsenyyttä vastaan. Vasemmistonuoret pyrki omalta osaltaan nostamaan julkiseen keskusteluun sotilasliitto Naton jäsenyyden torjumisen tärkeyden. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jussi Saramo esiintyi televisiossa YLE:n A-talkissa 19.4., jolloin teemana oli ”Natotetaanko Suomea?”.
Vasemmistonuoret oli osa Naton vastaista kansalaisliikettä. Vasemmistonuoret järjesti erilaisia Naton vastaisia paikallisia tempauksia ympäri Suomea vuonna 2006. Vuoden 2006 aikana Vasemmistonuorten Nato-kampanjan materiaalit uudistettiin.
8.3 Kansanäänestyskampanja
Vasemmistonuoret kampanjoi sen puolesta, että Euroopan unionin uudesta perustuslaista järjestettäisiin kansanäänestys myös Suomessa. Kansanäänestyksen järjestäminen olisi tärkeä keino vahvistaa suomalaista demokratiaa, lisätä kiinnostusta EU-asioihin ja käydä keskustelua Suomen virallisen Eurooppa-politiikan suunnasta.
Vasemmistonuoret kampanjoi yhdessä muiden samaan tavoitteeseen pyrkivien puolueiden ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Vasemmistonuoret kuului vuonna 2006 kansanäänestystä vaativaan yhteistyöverkostoon.
Eri tahoista koostuva kansanäänestystoimikunta luovutti kansanäänestystä vaativan adressin eduskuntaryhmien edustajille 9.5., päivää ennen ratkaisevaa käsittelyä eduskunnassa. Adressiin oli kerätty yhteensä 50 000 nimeä. Nimien luovuttaminen päätti kansanäänestyskampanjan adressin keruun.
8.4 Vasemmistonuorten muistitietokilpailu
Vasemmistonuoret täytti 31.12.2004 60 vuotta. Järjestön pitkän ja monipuolisen historian kunniaksi Vasemmistonuoret järjesti yhteistyössä Kansan Arkiston kanssa keräyskilpailun nuorisoliittolaisten muistoista. Tarkoituksena oli kerätä muistitietoa ja henkilökohtaista arkistomateriaalia kaikilta SDNL-sukupolvilta aina 1940-luvun alkuajoista nykypäivän Vasemmistonuoriin. Keräyskilpailu oli käynnissä 16.1.-31.5.
Kilpakeruu onnistui erinomaisesti. Saatu korkeatasoinen aineisto sisälsi noin 180 sivua elämäkertoja ja muistelmia, erilaisia henkilökohtaisia dokumentteja kuten valokuvia sekä äänitteitä ja videoita. Parhaassa tapauksessa osallistuja oli kirjoittanut elämäkertansa lisäksi muistelupätkiä elämänsä varrelta sekä luovuttanut henkilökohtaista aineistoaan.
Kilpailuun osallistujia oli yhteensä 34. Valtaosa kilpakeruuseen osallistuneista henkilöistä oli toiminut SDNL:ssa 1940- ja 50-luvulla, mutta muistojaan olivat kirjanneet ylös myös 1960- ja 70-luvulla toimineet nuorisoliittolaiset.
8.5 Eduskuntavaalit 2007
Vasemmistonuoret aloitti hyvissä ajoin valmistautumisen maaliskuun 2007 eduskuntavaaleihin. Vasemmistonuorten eduskuntavaaliohjelma lyötiin lukkoon hallituksen kokouksessa 22.-23.4. Vasemmistonuoret rekrytoi aktiivisesti nuoria ehdokkaita Vasemmistoliiton listoille sekä kannusti nuoria ehdokkaita käynnistämään kampanjansa.
Vasemmistonuoret pyrki tukemaan nuorten kampanjoita sekä taloudellisesti että tarjoamalla muunlaista apua. Alkusyksystä valmistui vaalityöopas, johon koottiin ehdokkaiden ja tukiryhmien tarpeisiin soveltuvia tietoja. Hallituksen kokouksessa 16.-17.9. Vasemmistonuorille palkattiin eduskuntavaaliprojektityöntekijä, jonka työnkuvaan kuului Vasemmistonuorten valtakunnallisen eduskuntavaalikampanjan koordinoiminen sekä ehdokkaiden ja tukiryhmien kampanjatyön tukeminen.
27.11. järjestettiin Vasemmistonuorten valtakunnallinen eduskuntavaaliehdokkaiden ja tukiryhmien tapaaminen. Tapaamisessa käytiin läpi vaalikampanjointiin liittyviä käytännön kysymyksiä sekä ajankohtaisia poliittisia teemoja. Tapaamiseen osallistui kolmisenkymmentä nuorta ehdokasta ja tukiryhmänvetäjää.
8.6 Presidentinvaalit 2006
Vasemmistonuorten XXIII yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa Tampereella toukokuussa 2005 tehtiin päätös tukea Tarja Halosen uudelleenvalintaa presidentinvaaleissa 2006. Vasemmistonuoret kampanjoi aktiivisesti Halosen uudelleenvalinnan puolesta. Lukuisia vasemmistonuoria toimi paikallisesti Tarja Halosta tukevissa kansalaisvaltuuskunnissa ja Vasemmistonuorten piirijärjestöt ja perusosastot järjestivät myös omia tempauksiaan vaalikampanjaan liittyen.
9. VASEMMISTONUORTEN KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
9.1 Kansainvälisten asioiden jaosto
Kansainvälisen jaoston tehtävä oli toteuttaa Vasemmistonuorten kansainvälistä toimintaa. Jaosto loi ja ylläpiti kansainvälisiä suhteita ulkomaisiin sisarjärjestöihin, kattojärjestöihin sekä alan suomalaisiin yhteistyöjärjestöihin.
Jaosto myös valmisteli sen alaan liittyvistä ajankohtaisista aiheista kannanottoja hallituksen käsiteltäväksi ja toimii apuna valmisteltaessa Vasemmistonuorten kansainvälisiin asioihin liittyvissä yhteistyöjärjestöissä käsiteltäviä asioita.
Kv-jaosto suunnitteli myös Vasemmistonuorten ruotsinkielistä toimintaa. Jaosto toimi yhteistyössä puheenjohtaja Jussi Saramon kanssa.
9.2 Pohjoismainen yhteistyö
Vasemmistonuorten pohjoismainen yhteistyöjärjestö on Sosialistisk Ungdom i Norden (SUN), jonka kokouksiin osallistuttiin vuoden aikana. Lisäksi Vasemmistonuoret vaikutti Pohjoismaiden neuvoston alaisessa Nuorten Pohjoismaiden neuvostossa (Ungdomens Nordiska råd, UNR), jonka istuntoon osallistuttiin toimintavuonna. Kotimaassa Vasemmistonuoret teki pohjoismaista yhteistyötä Pohjola-Nordenissa (PN) ja sen nuorisoliitossa (PNN).
SUN-järjestöjen tapaaminen järjestettiin 8.9. Helsingissä. Vasemmistonuoria edustivat Tuomas Korkalainen ja Jussi Saramo.
9.3 Eurooppalainen ja maailmanlaajuinen yhteistyö
Vasemmistonuorten eurooppalainen yhteistyöjärjestö on European Network of Democratic Young Left (ENDYL), jonka kokouksiin osallistuttiin vuoden aikana. Vasemmistonuoret osallistui myös New European Left Forumin (NELF) puolueiden nuorisojärjestöjen tapaamisiin. Vasemmistoliitto on NELF-verkoston jäsen.
ENDYL:n vuosikokous järjestettiin 3.-5.3. Istanbulissa Turkissa. Vasemmistonuoria edustivat Jussi Saramo ja Kirsi Pihlaja. Kirsi Pihlaja oli Vasemmistonuorten edustaja ENDYL:n hallituksessa edellisen kauden ja hänet valittiin myös jatkokaudelle.
Vasemmistonuoret osallistui Euroopan sosiaalifoorumiin ESF:iin kymmenen hengen voimin. ESF järjestettiin Ateenassa Kreikassa 4.-7.5. Vasemmistonuorten toverijärjestöjen edustajia oli paikalla ainakin Tanskasta, Saksasta, Ranskasta, Portugalista, Puolasta Moldovasta, Turkista ja Italiasta, yhteensä satoja vasemmistonuoria. Paikallinen yhteistyökumppani Neolaia Synaspismos oli mukana aktiivisesti ESF:n käytännön järjestelyissä. Vasemmistonuorten eurooppalainen kattojärjestö ENDYL oli mukana järjestämässä muun muassa koulutuksen kaupallistumiseen, EU:n perustuslakiin sekä nuorten rooliin prekariaattina eli joustotyövoimana liittyviä seminaareja.
Vuonna 2006 ENDYL:n yhteiskunnallisten liikkeiden työryhmässä oli Vasemmistonuorista Santeri Mikkola, Palestiinan ja Israelin tilannetta käsittelevässä työryhmässä Minttu Sillanpää sekä Latinalaista Amerikkaa käsittelevässä työryhmässä Ari Moilanen.
Vasemmistonuoret ei ole vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen maailmanlaajuisen yhteistyöjärjestön, Demokraattisen Nuorison Maailmanliiton (DNML) jäsen (World Federation of Democratic Youth, WFDY), vaikka olikin aikoinaan yksi järjestön perustajajäsenistä. Toimintavuoden aikana kuitenkin tarkkailtiin DNML:n toimintaa.
Kotimaassa Vasemmistonuoret oli mukana Reilun kaupan edistämisyhdistys ry:n, Reilun kaupan puolesta ry:n, Kansainvälinen solidaarisuustyö ry:n, Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys KEHYS ry:n, Kehitysyhteistyön palvelukeskus – KEPA ry:n, Suomen Pakolaisapu ry:n ja Suomen YK-Liitto ry:n toiminnassa.
9.4 Kansainvälinen valtuuskuntatoiminta
Vasemmistonuoret lähetti toimintavuonna omia valtuuskuntia ulkomaille. Vasemmistonuoria osallistui muun muassa JungdemokratInnen/Junge Linken (JD/JL) kesäleirille Saksassa 28.7.-6.8 .
Vasemmistonuorten vieraaksi saapui seitsemän hengen saksalaisdelegaatio toverijärjestö JD/JL:stä 1.9.-10.9. Porvoon Lapparbäckissä pidettiin kansainvälinen tapaaminen 1.-3.9., jonne osallistuivat Vasemmistonuorten saksalaisvieraat, kansainvälinen jaosto sekä piirijärjestöjen puheenjohtajat. Viikonlopun ohjelmaan kuului ajankohtaisen poliittisen tilanteen tarkastelua Suomessa ja Saksassa, keskustelua julkisesta ja yksityisestä tilasta, paneelikeskustelu tapahtumien järjestämisestä sekä kv-jaoston kokous.
Vasemmistonuorten vieraaksi saapui 6.-9.9. neljän hengen tanskalaisdelegaatio toverijärjestöstä Sosialistisk Folkepartis Ungdomista SFU:sta.
9.5.
Kansainvälinen talvileiri Pieksämäellä 3.-10.1.
Vasemmistonuoret järjesti kansainvälisen talvileirin Pieksämäellä Partaharjun leirikeskuksessa 3.-10.1.
Leirillä oli edustajia kymmenestä Euroopan maasta. Vasemmistonuorten järjestämälle leirille osallistuivat seuraavat järjestöt: Bloco de Esquerda - Left Block (Portugali), Junge DemokratInnen/Junge Linke ja Solid (Saksa), Neolaia Synaspismos (Kreikka), Mlodzi Socjalisci (Puola), Sosialistisk Folkepartis Ungdom (Tanska) ja Foroyskir Sosialistar (Fäärsaaret), Ung Vinstri Graen (Islanti), Union of the Communist Youth of Moldova (Moldova), Young Socialists (Makedonia) ja ÖDP (Turkki). Lähes sata vasemmistolaista nuorta osallistui leirille.
Kansainvälisellä talvileirillä nuoret vasemmistoaktiivit pohtivat työpajoissa ratkaisuja eurooppalaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Työpajoissa keskusteltiin muun muassa ammattiyhdistysliikkeen haasteista globaalin kapitalismin puristuksessa, vasemmistojärjestöjen suhtautumisesta feminismiin sekä eurooppalaisten sosiaalisten liikkeiden tulevaisuudesta.
Kahdeksanpäiväisen kansainvälisen talvileirin osallistujat järjestivät ”Privatizing Europe” -paneelikeskustelun Jyväskylän yliopiston juhlasalissa torstaina 5.1. Keskustelua alustivat Kivanc Eliacik Turkin ÖDP:stä, Audur Lilja Erlingsdottir Islannin Ung Vinstri Graenin edustajana, Adrian Zandberg Puolan Mlodzi Socjalisci -järjestöstä ja Tanskan SFU:ta edustanut Janne Andersen. Heidän kokemuksensa yksityistämisen vaikutuksista eri Euroopan maissa saivat yleisössä aikaan vilkasta ajatuksenvaihtoa.
Keskustelutilaisuuden lisäksi talvileirin aktivistijoukkio järjesti Jyväskylässä värikkään mielenosoituksen yksityistämistä vastaan teemalla ”Uusliberalistisessa tulevaisuudessa vain ilma on ilmaista”.
Eurooppalaisen talvileirin järjestivät Vasemmistonuoret, ENDYL (The European Network of Democratic Young Left) ja Euroopan yhtyneen vasemmiston Pohjoismaiden vihreä vasemmisto- parlamenttiryhmä (GUE / NGL) yhteistyössä Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMOn kanssa.
9.6
Yhteistyöprojektit erilaisten järjestöjen kanssa
Vasemmistonuoret osallistui yhteistyössä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa puolueiden demokratiayhteistyötä edistävän Demo ry:n koordinoimaan Nepal-projektiin. Projektin tarkoituksena oli edistää suomalaisten ja nepalilaisten poliittisten nuorisojärjestöjen välistä vuorovaikutusta. Projekti käynnistyi loppusyksystä 2006.
Vasemmistonuoret osallistui lisäksi yhteistyössä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa YK:n kehitysohjelman UNDP:n koordinoimaan YK:n vuosituhattavoitteita käsittelevään projektiin. Projekti käynnistyi loppusyksystä 2006.
10. VASEMMISTONUORTEN VIESTINTÄ
Vasemmistonuorten viestintää ja yhteisöilmettä vahvistettiin ja kehitettiin edelleen. Tavoitteena oli sekä lisätä Vasemmistonuorten näkymistä julkisuudessa että palvella paremmin jäsenien ja muiden sidosryhmien tarpeita.
Vasemmistonuorten yhteisöilmettä vahvistettiin tarjoamalla jäsenille edullisesti järjestön omalla logolla tai Vastarinta on luvallista, jopa suotavaa -sloganilla varustettuja tuotteita. Tuotevalikoima piti sisällään muun muassa mukeja, lyijykyniä, tulitikkuaskeja, pinssejä, rintamerkkejä, t-paitoja ja huppareita. Vuoden 2006 aikana siirryttiin Vasemmistonuorten liittokokouksen mukaisesti eettisempiin paitojen ja huppareiden toimittajiin.
10.1 Ulkoinen viestintä
10.1.1 Kannanotot
Vasemmistonuoret seurasi puheenjohtajan johdolla tarkasti päivän politiikkaa ja otti kantaa ajankohtaisiin asioihin tarvittaessa. Vasemmistonuoret pyrki hyödyntämään tiedotusvälineitä entistä paremmin kohdentamalla tiedotusta enemmän erilaisten tapahtumien ja tempauksien yhteyteen.
Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöjä rohkaistiin ottamaan enemmän kantaa alueellisiin poliittisiin asioihin. Lisäksi piiri- ja perusjärjestöjä kannustettiin paitsi tiedottamaan alueellaan tapahtuvasta toiminnasta valtakunnallisesti koko Vasemmistonuorten jäsenistölle, myös tiedottamaan siitä tarvittaessa tiedotusvälineille.
10.1.2 Libero
Vasemmistonuorten jäsenetulehti on Libero ry:n julkaisema Libero-lehti. Libero ilmestyi vuoden aikana viisi kertaa. Libero on nelivärinen aikakauslehti ja sen painos on numerosta riippuen 8 000-11 000 kappaletta.
Vuonna 1987 perustettu Libero on pirteä vasemmistolainen nuorten mielipide- ja kulttuurilehti. Liberon aiheet vaihtelevat politiikasta kulttuuriin ja ympäristöstä toimeentuloon. Libero ei tarjoa valmiiksi pureskeltua valtavirtaa, vaan mielenravintoa ajattelevalle nuorelle. Libero on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.
Liberon artikkeleita julkaistiin myös Liberon verkkosivuilla. Liberosta vastasi lehden päätoimittajana toimiva tiedottaja. Osa Liberon artikkeleista julkaistiin ruotsiksi.
Libero oli vuonna 2006 Vasemmistonuorten jäsenille ilmainen. Muut alle 30-vuotiaat opiskelijat tai työttömät saattoivat tilata vuoden näytenumerot ilmaiseksi. Muille tilaus maksoi 16 euroa vuodessa. Liberoa toimitetaan lisäksi Vasemmistonuorten yhteistyökumppaneille. Liberon tilaajien joukossa oli kirjastoja, oppilaitoksia, nuorisotiloja ja vankiloita.
10.1.3 Verkkosivut
Vasemmistonuorten verkkosivut internetissä osoitteessa http://www.vasemmistonuoret.fi olivat merkittävä osa Vasemmistonuorten ulkoista ja sisäistä viestintää vuonna 2006.
Hyvää palautetta jatkuvasti keräävien verkkosivujen visuaalisen ilmeen uudistamista suunniteltiin toimintavuoden aikana. Lisäksi sivujen sisällön kehittämistä jatkettiin, jotta se vastaisi paremmin jäsenten, järjestön ja sidosryhmien tarpeita.
Tavoitteena oli myös vahvistaa verkkosivujen ajankohtaisten uutisten tuottamista ja kasvattaa entisestään päivittäistä verkkosivuilla vierailijoiden määrää. Kävijämäärää seurattiin ja tilastoitiin siihen tarkoitetun kävijälaskurin avulla.
10.2. Sisäinen viestintä
10.2.1 Pravda
Vasemmistonuoret julkaisi toimintavuonna Pravda –nimistä aktiivisesti toiminnassa mukana oleville jäsenille tarkoitettua sisäistä tiedotetta. Pravda ilmestyi vuoden aikana kolme kertaa. Pravda on A5-kokoinen, taitettu ja nidottu mustavalkoinen lehti. Pravdasta vastasi järjestö- ja koulutussihteeri.
Lisäksi Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöt toimittivat ja julkaisivat toimintavuonna 2006 omia jäsenlehtiä ja –kirjeitä.
10.2.2
Sähköpostilistat, keskustelufoorumi ja irc-kanava
Vasemmistonuoret ylläpiti toimintansa tehostamiseksi useita räätälöityjä sähköpostilistoja: hallitus-lista oli Vasemmistonuorten hallituksen ja työntekijöiden sisäinen tiedotus- ja keskustelulista, vanu-l-lista oli Vasemmistonuorten vain jäsenille tarkoitettu sisäinen tiedotus- ja keskustelulista ja vasop-lista keskittyi erityisesti vasemmistolaisia opiskelijoita kiinnostaviin asioihin.
Kaikilla jaostoilla ja työryhmillä oli omat sähköpostilistansa, jotka olivat avoimia kaikille jäsenille. Ay-jaosto toimi vanuay-listalla, koulutusjaosto vanukoulutus-listalla ja kansainvälinen jaosto vanukv-listalla. Kestävän kehityksen (syksystä 2006 lähtien ympäristöpoliittinen) työryhmä toimi vanukeke-listalla, talouspoliittinen työryhmä vanutalous-listalla, aluepoliittinen työryhmä vanualuepol-listalla, kulttuurityöryhmä vanukulttuuri-listalla ja prekariaattityöryhmä vanuprekariaatti-listalla. Palestiina-työryhmä toimi kv-jaoston sähköpostilistan kautta ja aktivistipakkityöryhmä Vasemmistonuorten keskustelufoorumilla. Ruotsinkielisestä toiminnasta kiinnostuneille oli vanusvenskalistan ja valtakunnallista eduskuntavaalikampanjaa varten perustettiin vanu_ehdokkaat2007-lista. Sähköpostilistoista vastasi Vasemmistonuorten tiedottaja. Lisäksi Vasemmistonuorten piiri- ja perusjärjestöt ylläpitivät omia paikallisia sähköpostilistoja.
Vasemmistonuorten verkkosivuille avattiin vuonna 2005 järjestön sisäinen keskustelufoorumi, josta on muodostunut nopeasti vilkas sisäisen keskustelun ja tiedottamisen areena. Syyskuun 2006 loppuun mennessä foorumille on kirjautunut lähes seitsemänsataa käyttäjää ja viestejä on ehditty vaihtaa reilusti yli 35 000. Foorumi on helpottanut viestimistä pitkien välimatkojen yli, ja esimerkiksi Vasemmistonuorten työryhmät ovat alkaneet hyödyntää foorumia toiminnassaan.
Vasemmistonuorilla oli myös oma vilkas irc-kanava. Vasemmistonuorten jäsenet ja Vasemmistonuorten toiminnasta kiinnostuneet nuoret kohtasivat reaaliajassa #vanu-irc-kanavalla.
10.2.3 Jäsenpalvelu
Vasemmistonuorilla oli vuonna 2006 valmis tietopaketti, joka lähetettiin kaikille järjestön uusille jäsenille yhdessä jäsenkortin kanssa. Lisätietoja Vasemmistonuorista haluaville oli oma tietopakettinsa. Tietopakettien sisältöä uudistettiin aina tarvittaessa ja lisäksi piirijärjestöjä kannustettiin kokoamaan oma alueen uusille jäsenille lähetettävä Tervetuloa paikalliseen toimintaan –paketti, jonka tavoitteena oli kutsua ja sitouttaa uusi jäsen mukaan paikalliseen toimintaan.
Vasemmistonuorten keskustoimisto sijaitsi Helsingissä osoitteessa Viherniemenkatu 5, 00530 Helsinki. Toimisto oli avoinna arkisin kymmenestä kolmeen. Jäsenpalvelusta vastasi toimistonhoitaja. Jäsenien kysymyksiin vastattiin ja jäsenpalvelua hoidettiin yhä enenemässä määrin verkkosivujen kautta. Vasemmistonuoret pyrki hyvään ja nopeaan jäsenpalveluun, jokaiseen yhteydenottoon vastattiin enintään kahden viikon kuluessa.
Tämä Vasemmistonuorten toimintakertomus ajalle 1.1.2006-31.12.2006 on hyväksytty Vasemmistonuorten hallituksen kokouksessa Helsingissä 17.-18.2.2007.
|