Mies on evoluution oikku

Joitakin epäkäytännöllisiä yksityiskohtia lukuunottamatta nainen on täydellinen, juuri sellainen kuin ihmisen pitääkin olla. Se osaa tehdä kaikki asiat mitkä mieskin ja lisäksi vielä lapsia.

Vain spermaa se ei osaa valmistaa itse. Siinä se on riippuvainen miehestä. Miehen osuus suvunjatkamisessa on äärimmäisen simppeli, mutta nykyteknologialla täysin korvaamaton. Jos ei olisi miehiä, ei olisi pian naisiakaan.

Kaikkialla eläinkunnassa törmäämme tähän samaan omituiseen ilmiöön. Apinalauman ytimessä ovat myötätuntoiset, todellisuudentajuiset ja vaatimattoman näköiset naaraat. Reunamilla vetelehtivät koiraat, nuo koreilevat, riidanhaluiset ja vastuuta välttelevät spermapankit. Koko niiden olemassaolo perustuu siihen, että ne hallitsevat monimutkaisen tuotantoprosessin yhtä ainoata yksityiskohtaa.

Epäsuotuisa mutaatio

Koiraita on eläinkunnan kaikilla kehitysasteilla. Tämä keinotekoinen pirstoutuminen kahteen epäsymmetriseen sukupuoleen on siis tapahtunut hyvin varhaisessa evoluutiovaiheessa. Jokin meni pieleen hyvin kauan sitten.

Darwinistien mukaan eliöiden perimää säätelevät sattumanvaraiset mutaatiot eli muutokset. Luonnonvalinnaksi kutsuttu mekanismi valikoi sitten mutaatioista parhaat tiettyjen ankarien kriteerien mukaan.

Jotta mutaatio menestyisi luonnonvalinnassa, sen täytyy lisätä lajin taloudellisuutta. Suotuisa mutaatio järjestää vaikkapa paremman ruumiinlämmön pienemmällä energiamäärällä. Tai se lisää syntyvyyttä. Tai jälkeläisten eloonjäämisen todennäköisyyttä.

Mies on näillä kriteereillä äärimmäisen epäsuotuisa mutaatio. Se on täysin maho. Se voi tietysti hankkia ruokaa äidille ja lapselle ja suojella näitä saalistajilta. On kuitenkin syytä olettaa etteivät ensimmäiset urokset tehneet mitään sellaista senkään vertaa kuin nykyiset. Ne olivat pelkkiä siemenentuottajia, ja niiden panos-tuotos-suhde on järkyttävän alhainen.

Koiraspuoliset evoluutiotutkijat ovat kiistelleet sukupolvien ajan siitä, miten luonnonvalinta voi sallia jotakin niin epätaloudellista kuin riikinkukon pyrstön. Heiltä jää huomaamatta, että pyrstö on vähäinen ylellisyys verrattuna sitä kantavaan kukkoon.

Sukupuolielämän olemassaololle on tosin tarjolla järkiperäinen selitys: se mahdollistaa suvullisen lisääntymisen. Kun kahden yksilön geenit sekoitetaan, tuloksena on kolmas yksilö, joka poikkeaa kummastakin vanhemmastaan. Lajin diversiteetti eli monimuotoisuus kasvaa ja se lisää populaation eloonjäämismahdollisuuksia.

Suvullinen lisääntyminen oli järkevä uudistus verrattuna vanhakantaiseen kahtiajakautumiseen. Suvullinen lisääntyminen edellyttää sukupuolielämää, siis sitä, että geeninvaihtajat tulevat lähietäisyydelle toistensa luo.

Androgynia on järkevää

Mutta sukupuolielämä ei edellytä kahta sukupuolta. Lajin kannalta olisi ollut taloudellisinta, että sama yksilö olisi ollut sekä siemenen antaja että sen vastaanottaja. Toisin sanoen ekonomisin vaihtoehto on androgynia - jokainen on päätoimisesti äiti, mutta osaa hoidella isänhommat iltapuhteina oman toimen ohessa.

Androgyynien maailma olisi taloudellisesti, poliittisesti, psykiatrisesti ja esteettisesti tarkoituksenmukaisempi kuin sukupuoliin jakautunut maailma. Ei olisi satakiloisia spermapankkeja. Ei miehelle tyypillisiä narsistisia kehityshäiriöitä. Ei hyödyttömän koiraan loputtomia eksistentiaaliongelmia eikä niiden abstrakteja ja suuruudenhulluja ratkaisuyrityksiä. Ei sukupuolten valtataistelua eikä sen ilmiselvää lopputulosta - että hyödytön sukupuoli pääsee niskan päälle, koska hyödyllisen kädet on sidottu lapsen kantamiseen.

Ei olisi rumia karvaisia koiraita. Ei vastenmielistä testosteronin hajua. Ei tasa-arvoministereitä.

Ei tarvittaisi väkinäistä ja keinotekoista isänroolia korvaamaan puuttuvaa äitiyttä.

Tärähtänyt kelloseppä

Evoluutiotutkija Richard Dawkins vertaa evoluutiomekanismia sokeaan kelloseppään. Sokea kelloseppä on darwinistin persoonaton luoja. Hänen luomistyötään ohjaavat tiukat lait. Hän tekee vain tarkoituksenmukaisia, elinkelpoisia ja taloudellisesti järkeviä tuotteita. Hän ei siedä haihatteluja.

Näin olen oppinut. Mutta tarvitsee vain vilkaista miestä, niin ekonomisen luojainsinöörin alta paljastuu taiteilijasielu, vieläpä vähän tärähtänyt. Sokea kelloseppä saattaa pitää rationaalisuutta ihanteenaan, mutta ajoittain mielettömät päähänpistot saavat hänet unohtamaan ihanteensa. Houreisen luomiskiihkon vallassa hän syytää luontoon mitä merkillisimpiä oikkuja, hassutuksia, härsylöitä, riitasointuja ja järjettömiä turhanpäiväisyyksiä.

Mies ja riikinkukon pyrstö todistavat, että taloudellisuus ja ehdokkuus eivät ole sokean kellosepän ainoita suunnittelukriteerejä. Hän rakastaa kaikkea turhaa. Olisi vallan mainosti riittänyt, että hän olisi tehnyt naisesta pelkän tehokkaan lisääntymisaparaatin. Mutta hän tekikin tästä lisäksi analyyttisen tutkijan, innostuneen maailmanparantajan, haltioituneen runoilijan, loistavan urheilijan ja ties mitä kaikkea muuta tarpeetonta ja epätaloudellista.

Jumala on hullu.

Juha Tuomikoski

Takaisin numeroon 2/1995