Neekeri - taksirengin yövuoro
Se
kestää iltakahdeksasta aamukuuteen. Ammattislangisanan alkuperää en tunne
mutta kai sillä on jotain tekemistä vanhan sanonnan kanssa jossa todetaan
ettei tietty homma kuulu valkoiselle miehelle. Tiedä sitten, tunnetaanko
nimitys muuallakin Suomessa, vai onko se vain Stadin taksisanastoa.
Kyllähän se rasittava vuoro onkin. Se ei tietenkään rajoitu pelkkään kymmeneen tuntiin, koska vuoron voi aloittaa vartin etuajassa ja tolpalla voi roikkua metsästämässä pokaa vielä puoliseitsemään asti - ja ajaa sitten vielä vaikka kuinka kauas, aamuisin useimmiten lentoasemalle. Sen jälkeen saattaa olla ohjelmassa vielä auton tankkausta ja pesua.
Iltakuudelta alkava vuoro on puoli tuntia pidempi, mutta jostain syystä vain tämä yksi on se varsinainen Neekeri.
Autonajohan ei sinänsä ole kovin rasittavaa työtä, varsinkaan kun lasti kävelee sisään ja ulos itse (ainakin useimmiten). Haittapuolet ovat istumalihasten rasituksen lisäksi riskitekijät, esimerkiksi mahdollisuus joutua petetyksi, sakotetuksi, ryöstetyksi, hakatuksi, tapetuksi, liikenneonnettomuuteen... Tavallisin haitta kuitenkin on mielipahaa tuottava vastenmielinen asiakas, joka paukuttaa päätään, sammuu tai sekoilee, jonka niin mielellään heittäisi ulos, jos mittari ei olisi jo mennyt päälle.
Tämänkertaisen neekerini aloitin loppiaisaattona Länsi-Pasilan tolpalta, jonne saavuin kolmanneksi. Datalaite kertoi että Fredrikinkadulla oli tuntia aiemmin sattunut ryöstö ja taksikuskeille annettiin ryöstäjän tuntomerkit.
Pian pirahti tolpan puhelin ja naisääni kiinalaisella aksentilla tilasi Vihdintien kiinalaisravintolan eteen. Odotin jo saavani eksoottisen matkustajan, mutta sen sijaan autoon nousi kolme möykkäävää humalaista junttia ajaakseen Pohjois-Haagaan. Siihen oli totutteleminen, koska seuraavina tunteina ei kovinkaan montaa selvää asiakasta olisi tiedossa.
Junteista päästyäni pyyhälsin Kannelmäen tolpalle. Naisääni tilasi auton Maununnevalle ja oli jotenkin myrtsin näköinen, kun lopulta saavuin osoitteeseen. Mutta kun Maununnevan pikkukadut voi tuntea vain siellä asustava!
Mieliala parani kuitenkin hänen istahdettuaan lämpimään Mersuun. Halusi Vanhaan Maestroon, maalaisten suosimaan humpparavintolaan. Maestrolta hyppäsi kyytiin hiljainen mies mennäkseen Koskelaan. Näissä mitään puhumattomissa tyypeissä on jotain kummallista. Tämäkin hyppäsi Koskelassa suoraan keskustaan päin matkaavaan raitiovaunuun! Mutta tottakai hänellä on oikeus liikkua minne ja miten haluaa.
Koskelasta päästiin taas Maestron eteen, josta seuraava kyyti vei Museokadun jazzravintolaan. Humppa- ja jazzasiakkaissa on selkeä ero.
Museokadulta tuli kutsu Oksasenkadulle. Kaksi naista ja mies ympäripäissään matkalla Espoon Olariin. Toinen naisista selitti uudestaan ja uudestaan ettei halua jäädä juuri baarin edessä kyydistä, etteivät hänen potilaansa vain näe.
Lähempänä Olaria hän alkoi marista ja ihmetellä, miksi matka kestää näin kauan? Marinan jatkuessa kysyin, mitä hän oli polttanut, kun aika tuntui niin pitkältä. Nainen mylvi ettei käytä mitään huumeita. Ei hän tosin selväkään ollut.
Paluumatkalla koukkasin Lauttasaaren kautta ja se kannatti. Neljä nuorta kundia lennosta keskustaan, jonne olin matkalla muutenkin. Kundit olivat nousukännissä ja riehakkaita. Näissä tilanteissa olisivat kuulosuojaimet paikallaan. Viinatehtaan kohdalla joku tyyppi yritti pysäyttää meitä. Vastasin hänen huitomiseensa nostamalla oman käteni tervehdykseen ja totesin matkustajilleni kansan kadunvarrella hurraavan, "kun me Mersulla ajamma!" Jätkiä nauratti ja tippidollareiden kuvat välähtivät silmissäni.
Hiiviskelin hotelli Presidentin tolpalle, jossa etummaisena seisoi tilataksi ja takana tavallinen henkilöauto. Joku ulkomaalainen tuli hotellista eikä edes käsittänyt ensimmäisen auton olevan taksi, vaan käveli suoraan toiseen jonossa. Hämmästykseni oli melkoinen kun kuski röyhkeästi lähti ajamaan pokaa vihjaisematta ulkomaalaiselle edessäseisovasta autosta. Tilataksin kuski sanoi kertoi, että ilmiö on Helsingissä tavallinen. Vantaalaiset kunnioittavat jonottamista paremmin. Asiakkaita ei voi syyttää. Monet eivät hoksaa taksivaloa korkean auton katolta ja jotkut luulevat tilataksia kalliimmaksi. Näin ei ole.
Pokan varastaminen kollegalta on ala-arvoista käytöstä ja horjuttaa luottamusta siihen että kaverilta saisi apua hätätilanteessa. Solidaarisuuden puute näkyy stadilaistakseilla muutenkin. Sociksen edessä kytätään kyytejä laittomasti ja samaan aikaan sadan metrin päässä oleva Asema-Aukion jono ei vedä. Tilataksi sai kyytinsä ja minä omani, kaksi juppityttöä Pageen Keskuskadulle. Puolenyön tienoilla heitin muutaman pikkukyydin keskustassa. Ne ovat parhaita, jos vain jonot tolpilla kulkevat. Pohjamaksujen kerääminen on tuottoisaa.
Linjuriaseman tolpalla seurasin, kun koko Stadin tuntema tulennielijä Tino käveli yksinään alas Simonkatua tavallisessa olotilassaan, sekoillen ja möykäten. Datalla vilkkui huomautuksia Sociksen edessä veivaajille, mutta se ei näyttänyt niitä pelottavan. Pitäisi olla myös toimivia sanktioita.
Datalla vilkkui edelleen myös etsintäkuulutus Fredan ryöstäjästä, vileä useita tunteja ryöstön jälkeen! Ehkä kuskien pitäisi raportoida keskukselle jokainen näkemänsä lyhyttukkainen kolmekymppinen sinitakkinen 180-senttinen mies, mieluummin koko Etelä-Suomessa.
Heitin jonkun humalaisen naisen Espoon puolelle. Kertoi joidenkin taksikuskien joskus tehneen ehdotuksia. Sellaiset tyypit pitäisi nekin saada pois liikenteestä pilaamasta toisten työmahdollisuuksia. Kai niistäkin suurin osa löytyy veivaamassa Sociksen edestä ja tilataksien takaa.
Palatessa kiersin Munkkiniemen kautta. Kallis kaupunginosa josta saa miellyttäviä asiakkaita. Totuus kun kuitenkin on että surkeimmilta kulmilta tulevat kyytiin myös vastenmielisimmät kyydittävät. Nyt tuli kyytiin hieno lady hienosta talosta ja matkusti Merihakaan.
Steissiltä hyppäsi kyytiin nuori pariskunta ja ajoi Malmille. Perillä sitten laskettiin kaikenlaisia kolikoita ja saatiin juuri ja juuri laskun verran rahaa kasaan. Mikseivät laskeneet rahojaan ennen kyytiin nousemista? Tuolla pelillä menettävät helposti sormuksiaan ja kellojaan taksikuskeille. Taksi on kuitenkin loppujen lopuksi etupäässä yläluokan kulkuväline. Köyhä kansa kulkekoon bussilla ja rupusakki matkustakoon poliisiautoilla.
Kun olin vielä lajittelemassa kolikoita, nousi autoon nuori päihtynyt nainen ja huudahti: "Karmeennäkönen kuski!" Totesin olevani "siinä tapauksessa juuri sopiva tyyppi ajamaan noin karmeennäköstä ämmää!" Lähdettiin kohti Pukinmäkeä ja nainen kyseli koko matkan, olinko joku spiidipää. Lyhyen kyydin päätteeksi hän jätti runsaan tipin ja valitteli, etten ollut spiidistä kiinnostunut. Olisi muuten kutsunut minut nokille.
Vetelehdin hetken Pukinmäen tolpalla. Kello oli puoli kolme ja laitakaupunki hiljainen. Hermostuin turhaan odotteluun ja pyyhälsin tyhjänä keskustaan Kaarlen yötolpalle, jonka luona seistessäni en voi ymmärtää, miksi jupit alentuvat jonottamaan kapakoihin ja vielä seuraamaan sivusta, kun portsareiden lellikit pääsevät jonon ohi sisään. Ei kuulu itseäänkunnioittavien harrastuksiin. Toisaalta, juppimaailmassahan pärjäävät vain nuoleskelijat.
Kuskasin kolme ruotsinkielistä tyttöä Kamppiin. Seuraava asiakas oli kolhiintuneen näköinen kaveri tulossa Marian ensiapuasemalta, jossa lääkäri oli todennut hänellä aivotärähdyksen. Vamma oli tullut Uudella Ylioppilastalolla, missä muuallakaan ja sen olivat aiheuttaneet teollisuusvartijat, ketkäs muutkaan, heittämällä hänet rappusia alas jonkun erimielisyyden jälkeen. Miksei jengi yksinkertaisesti pistä koko taloa boikottiin. Stevariväkivallasta kyseisessä rakennuksessa kuulee juttuja alinomaa. Ja jutun uhosi tämäkin kaveri nostavansa.
Kulosaaren siltaa ylitti tasainen taksivirta yhdeksänkympin nopeudella, kun yhtäkkiä joku kusipää keksi rynnätä jalkakäytävältä keskelle ajorataa sekoilemaan. Oli suoranainen ihme, ettei jätkä tullut yliajetuksi, eivätkä autot törmänneet toisiinsa. Otin puheyhteyden keskukseen ja pyysin varoittamaan toisia takseja kyseisestä spiidipäästä.
Ei tuottanut tulosta odotella Herttoniemessäkään. Seuraava asiakas oli umpikänninen nainen keskustasta Lauttasaaren Vattuniemenkadulle. Kehui itse omistavansa taksin ja ajavansa joskus. Kävi kuitenkin väittämään minun valinneen väärän reitin ja neuvoi itse jollekin umpikujalle, josta ei päässyt mihinkään. Kun sitten lopulta löytyi oikea talo, ei löytynyt avainta. Soitettiin miehelle autopuhelimesta. Onneksi oli paikalla. Mihin olisin voinut toimittaa ämmän muuten?
Vähän ennen viittä otin pariskunnan Museokadulta Meilahteen. Matkalla piti pysähtyä pankkiautomaatille nostamaan rahaa. Minä sain tietysti asiaankuuluvat vittuilut, kun olin niin mulkku jätkä, etten sulkenut mittaria siksi aikaa. Miksi noilta automaattikorttiääliöiltä on aina käteinen loppu ja mikseivät käy rakkailla koneillaan, ennenkuin ottavat taksin? Ja miksei sitä rahaa sitten kerralla oteta sen verran, että riittäisi edes yhdeksi illaksi? Oma syyni kuitenkin, kun menin Museokadun tolpalle. Manalasta nimittäin ryöppyää hankalia asiakkaita, tyhjätaskuja ja tinkijöitä, joiden ei pitäisi istahtaa taksiin ollenkaan.
Kuusitien tolpalla värjötteli nuoripari, joka piti viedä Kulosaareen. Limainen maiskuttelu takapenkillä ei oikein kolahda ulkopuolisella. Kulosaaressa data tarjosi asiakasta, osoite Sörkassa. Siispä renkaat soikeina sinne! Päihtynyt, puhelias naishenkilö Itä-Pasilaan. Hänellä meni kovaa kohti aamua.
Vähän ennen kuutta nousivat kyytiin aamun ensimmäiset selvät matkustajat, kaksi noin kuusikymppistä junasta myöhästynyttä laitoskeittäjää. Taksimatka oli heille harvinaista hupia ja maksaja jätti juhlallisesti markan juomarahan. En olisi edellyttänyt sitä kuitenkaan. Kukapa heillekään tippejä kylvää keittiöön?
Vielä kuuden maissa huomauteltiin datalla Sociksen edessä veivaajille. Väsytti ja nälätti. Pohjois-Haagan tolpalle, jossa kohta pirahti puhelin. Mies ja pieni matkalaukku lentoasemalle. Mainitsi olevansa matkalla Kemiin. Selvästi liikematkustaja. Hänellä ei ollut lomaturistille tyypillistä innostusta silmissään, eikä lomaturistille tyypillisiä matkalaukkuröykkiöitä. Hänelle taksi ja lentokone olivat tavallisia kuin joillekin raitiovaunu tai metro.
Lopetus päälle mittariin ja kyyti kohti kotia. Yövuoron jälkeen on tosi makeaa käpertyä punkkaan. Oli toisten vuoro tarttua ohjaimiin.
Julle Tuuliainen