KANSALAISAKTIVISTEISTA YRITETÄÄN LEIPOA EPÄILYTTÄVÄÄ MASSAA

Helsingin käräjäoikeudessa on käsittelyssä “suureksi terroristijutuksi” nimetty oikeudenkäynti, jossa on runnottu yhteen useita toisistaan riippumattomia syytteitä. Tapauksia yhdistää ainoastaan se, että syytettyinä on ympäristö- ja eläinoikeusaktivisteja.

Aktivistioikeudenkäynnissä on mukana viime vuoden toukokuussa eduskunnan lehterillä tapahtunut metsäaktivistien mielenosoitus, jossa he pitivät puheita, kannattelivat banderolleja ja heittivät saliin lentolehtisiä metsälain käsittelyn yhteydessä. Syyte koskee eduskunnan julkisen kotirauhan rikkomista. Samaan yhteyteen on kytketty marraskuussa 1995 tapahtunut eläinaktivistien kahliutuminen Stockmannin turkisosastolle - hämmästyttävää sinänsä - kotirauhan rikkomisena. Samaan syssyyn menee myös paljon pienempiä tekosia, kuten yksi McDonalds-lipun varastaminen

Teksti: Asmo Koste
Kuva: Minna Kumpulainen

Suureen terroristioikeudenkäyntiin on myös niputettu yllytyssyyte Kapinatyöläinen-lehdessä otsikolla “Kätevää sabotaasia” ilmestyneestä kirjoituksesta. Jutun sabotaasiohjeet ovat tasoa “tuki suuryrityksen faksi lähettämällä sinne rullallinen vessapaperia”. Yksi merkillisimmistä syytteistä koskee kuitenkin Stockmannin julkista herjausta. Yritys on alunperin tehnyt rikosilmoituksen, koska sen nimissä levitettiin lentolehtisiä, joissa on mukailtu Stockan logo ja seuraavia tekstejä: “Turkis - itsekkään ihmisen verinen valinta”, “Stockmann - osa turkisteollisuutta” ja “Stockmann tukee raatokauppaa”.

Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski perusteli 2.4. pidetyssä oikeuden istunnossa niputusta sillä, että jutut ovat tulleet samaan aikaan esitutkinnasta. Suomessa oikeuden tahdin ja menettelytavan määrää siis poliisi.

Oikeudenkäynnissä metsäaktivistien oikeusavustaja Mikko Vartiainen epäili syyttäjän motiivia:

- Asiasisällöltään täysin erillisten juttujen käsittelyn yhdistäminen kertoo syyttäjän yrityksestä kategorisoida kansalaisvastuuta osoittavat ja avoimesti mielipiteitään esittävät ihmiset samaksi epäilyttäväksi massaksi.

Samaa mieltä on Aseistakieltäytyjäliiton lakiasiainsihteeri ja joidenkin syytettyjen oikeusavustajana esitutkinnan aikana toiminut Juha Keltti. Hän näkee yhteenniputuskuviossa ns. hyvän vihollisen etsintää. Kun niputetaan yhteen monta eri tekoa, saadaan vihollinen näyttämään suurelta ja organisoidulta.

- Kun asiat niputetaan oikeudenkäynnissä, ne niputetaan myös mediassa. Kun eduskunnassa mieltään osoittaneet metsäaktivistit laitetaan samaan oikeudenkäyntiin joidenkin turkisliikkeiden ikkunoita rikkoneiden henkilöiden kanssa, vaikkei jutuissa ole edes yhteisiä syytettyjä, niin näitä käsitellään ikään kuin yhtenäisenä eko-terroristijoukkona, toteaa Keltti.

Näin saadaan kuva organisoidusta joukosta, joka haluaa vain aiheuttaa yleistä epäjärjestystä. Onhan esimerkiksi Suojelupoliisi väittänyt, että eläin- ja metsäaktivistien todelliset motiivit ovat muita kuin nämä julkisesti esittävät.

Virkamiehet innolla liikkeellä

Eniten Kelttiä ihmetyttää se suuri ja osittain keinoja kaihtamaton into, jolla viranomaiset ovat liikkeellä: - Virkamiehet ovat arvelleet, etteivät joudu tästä virkavastuuseen, ovat arvelleet, että ylhäällä suojellaan, kun tulee koko ajan vihreää valoa näyttäviä lausuntoja.

Esimerkkinä tällaisista lausunnoista voidaan pitää sitä, kun sisäministeri Jan-Erik Enestam sanoi vuoden 1995 syksyllä, ettei puutu rikostutkinnan yksityiskohtiin ja sai innokasta tukea keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Markku Salmiselta. Toisaalta on käynyt ilmi, että Enestam on itse antanut määräyksen aktivistiryhmien tutkintaan.

Se, että ylhäältä annetaan tukea ryhmien tutkimiselle kuitenkaan seuraamatta alempien viranomaisten tekoja, ei voi johtaa muuhun kuin että joku paikallispoliisi töppöilee, kun luulee että nyt voidaan tehdä mitä vaan. Vihreää valoa tukahdutustoimille on antanut sisäministeri Jan-Erik Enestamin lisäksi niin oikeusministeri Kari Häkämies kuin kaksi Supon päällikköä.

- Suomessa ei poliisi eivätkä myöskään syyttäjäviranomaiset toimi sillä lailla puolueettomasti, etteivät ne tällaisten neuvojen pohjalta saattaisi ylireagoida joissakin tapauksissa, sanoo Juha Keltti. Esimerkkinä tästä hän mainitsee nolosti päättyneen painovapauslain vastaisen takavarikon, joka koski Stockmannin lentolehtisiä

Aktiivirekisteri työn alla

Suuren terroristijutun rakentamisessa on ilmiselvästi ollut pyrkimyksenä rakentaa kuvaa rikollisjärjestöstä.

- Kun Joni Purmosta pidetään eläinoikeusliikkeen ‘puhemiehenä’, niin käsitellään tätä yllyttäjänä herajukseen. Etsitään tällaisia kuvioita, että miten Oikeutta eläimille on kokoontunut, kuinka dominoiva Mia Salli on ollut kokouksissa, ketkä kannattavat kovempia menettelytapoja ja ketkä pehmeämpiä - tällaista materiaalia kerätään, toteaa Keltti.

- Tämä on sikäli näppärää, että kaikissa näissä jutuissa on päästy keräämään suuri määrä tietoa eri henkilöistä. Poliisilla on nyt sitten käytettävissä oikein syvärekisteri useammasta kymmenestä tai sadasta henkilöistä, varsinkin kun kaikkia kuulusteluja ei kirjata - mm. kettutyttöjutussa oli useita kuulusteluja jätetty asiaankuulumattomina pois pöytäkirjasta.

- Poliisin asennetta kuvaavat hyvin aivan turhat vapaudenmenetykset ja pitkät pidätysajat. Eduskunnan mielenosoituksen jälkeen 15-vuotias tyttö oli yön yli putkassa, koska ei halunnut kommentoida tapahtumia. Kuitenkin kaikki oli videolla ja Hannu Hyvönen, jutun näkyvin henkilö, oli kertonut avomielisesti miten oli järjestänyt homman - ei siinä pitänyt olla kauheasti epäselvää. Samoin Mika Marenk pidätettiin, se ei tiennyt edes mistä syystä, ja se paljastui... oliko se toisena päivänä, ja sitä kuulusteltiin tietysti kaikesta mahdollisesta, kun kerran saatiin.

Edellinen samanlainen tutkinta-aalto oli muutama vuosi sitten, kun anarkistit levittivät “ampukaa Esko Aho” -julisteita. Silloin kuulusteltavilta ihmisiltä takavarikoitiin kaikkea materiaalia, yksityisiä kirjeenvaihtoja jopa nimipäiväkorteista alkaen. Kyseisestä jutusta ei sitten tullut mitään oikeusjuttua, koska oli ilmiselvää, että siinä ei ollut kyse kehottamisesta vakavaan rikokseen. Tämä oli poliisille kuitenkin hyvä tilaisuus kartoittaa kaikenlaisia paikkoja. Nyt Kapinatyöläisen sabotaasijutun yhteydessä poliisi kävi jopa kulttuuri- ja mielipidelehtien yhdistys Kultissa kyselemässä.

Uhoa ilman tehoa?

Ennen eläinoikeusaktivistien iskuja suomalaiset kansan- ja joukkoliikkeet ovat yleensä pelanneet mahdollisimman avoimesti ja näkyvin kortein. Ulkomaillahan eläinoikeusaktivistit ovat jo pitemmän aikaa syyllistyneet erilaisiin tihutöihin.

- Jos asiaa katsoo historiallisesti, voi sanoa, että kaikki virtaukset tulevat myöhemmin Suomeen - vaikka onkin ongelmallista väittää, että ulkomainen malli on syynä johonkin... Suomessa on olemassa samat syyt johonkin toimintaa kuin muissakin maissa, vaikka meillä nyt ei isoja eläimiä kohdellakaan niin brutaalisti kuin joissain muualla. Luulisin, että eläinaktiivien piirissä esiintyvissä laittomissa aktioissa on kysymys malleista ulkomailta. Toisaalta kuitenkin niiden henkilöiden määrä, jotka Suomessa ovat valmiita tekemään tuhopolttoja, on varsin pieni - on yhtä todennäköistä, että joku tulee ulkomailta tekemään sellaisia, arvioi Juha Keltti.

Myös poliisin toimintaan on tullut mukaan Suomessa ennennäkemättömiä piirteitä. Esimerkiksi syksyisessä Shellin pääkonttorin edessä pidetyssä mielenosoituksessa henkilö, joka kysyi paikalle tulleilta poliiseilta henkilötietoja, heitettiin heti poliisiautoon käsiraudoissa.

- Kun Tampereella oli rauhallinen mielenosoitus Delfinaarion sulkemiseksi, niin poliisi - ainakin kuulemani mukaan - oli vetänyt kommandonaamiot päähänsä. Ajatuksella ‘meitä ei saa kiinni, jos satumme jotain tekemään’. Muutakaan syytä on vaikea keksiä, koska poliisia kohtaan eivät tässä maassa ole toimineet väkivaltaisesti muut kuin ammattirikolliset.

Mellakkapoliisihan perustettiin vain jokin aika viimeisen suuren työttömien eduskuntatalon edessä tapahtuneen mielenosoituksen jälkeen, jossa jokunen humalainen työtön vihapäissään alkoi heilutella aitoja uhkaavasti. Sen jälkeen ammattiyhdistysliike ei ole tukenut yhtään työttömien mielenosoitusta, joten niistä ei ole paisunut suuria ‘vaarallisia’ tapahtumia. Toisaalta juuri eläinoikeusaktivistit ovat legitimoineet mellakkapoliisin olemassaolon - jos japanilaisturisteja heitellään maalipommeilla, jokainen suomalainen alkaa olla sitä mieltä, että mellakkapoliisia tarvitaan.

- Poliisin toimenpiteet vaikuttavat suhteettomilta mutta myöskin tehottomilta, koska yhtään isoa juttua tällä alueella ei ole selvitetty sitten kettutyttöjen. Tämä taas asettaa kyseenalaiseksi poliisin kyvyn sekä sen, etsivätkö he syyllisiä oikealta tahoilta. Nykymuodossaan poliisin toimet saavat ikään kuin ideologisen roolin, mikä ei perinteisesti poliisille kuulu. On kuitenkin aika vaikea hahmottaa edes tähän mennessä tapahtuneiden tuhopolttojen pohjalta, miten ne muodostaisivat kansallisen turvallisuuden tasoisen uhan, mitä Suojelupoliisi on uusien liikkeiden kohdalla väläytellyt. Toiselta puolelta voi katsoa, että Supon rooliinhan kuuluu selvittä erilaisia uhkia myös ennakolta.

Supo ampuu kärpäsiä tykillä

Suojelupoliisilla on ollut vuosikausia hieman ongelmia erilaisten liikkeiden kanssa. Supossa on sen johdon antamien lausuntojen mukaan vallalla teoria, että on olemassa joku anarkistis-äärivasemmistolainen salaliitto, joka tähtää epäjärjestyksen aiheuttamiseen ja sitä kautta ilmeisesti kohti vallankumousta. Poliisi itse kylläkin toimii aivan tämän Baader-Mainhof -kolikon toisena puolena eli koventaa otteitaan ja hankkii aktivisteista vihollisiaan.

- On jokseenkin järjetöntä, että esim. Für Centerin mielenosoituksen syytteet ovat virkamiehen väkivaltainen vastustaminen ja vangin vapauttaminen, jotka ovat vankeudella, ja vain vankeudella, rangaistavia rikoksia. Jutussa ilmiselvästi yritetään saada ehdottomia tuomioita. Tässä paranoidisessa tilanteessa elää tietysti vanha Stalinin oppi, että vaarallisin vihollinen on se, jota ei havaita, ja sen takia pitää etsiä ja löytää näitä vihollisia aktiivisesti, sanoo Keltti.

Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala on lehtilausunnoissaan pyrkinyt legitimoimaan Supon olemassaoloa eläinoikeusaktivismin nousulla. Nevala on toisaalta esittänyt, että äärioikeistolainen, natsien ja skinien, touhuilu olisi ikään kuin harmitonta. Yksi Nevalan esittämä teoria on, että vaikka työttömyys ja muut lamailmiöt eivät ole purkautuneet väkivaltaisesti tai laittomina toimintoina, niin tällainen voi tapahtua viiveellä. Siksi on syytä pelätä, että tämä purkaus seuraa eläinaktivistien toiminnan antamaa esimerkkiä.

- Näyttää siltä, että Supo haluaa oikeuttaa oman olemassaolonsa erilaisten kansalaisaktiivien muodostamalla uhalla. Tätä uhkaahan on myös markkinoitu ulkoapäin tulevana uhkana; vuonna 1995, kun eläinoikeusliike tuli Suomeen, oltiin tilanteessa, jossa kylmä sota on päättynyt ja idän uhkat olivat hieman epämääräisiä eikä terrorismia oltu nähty Suomessa, niin Supon piti löytää ‘reaalinen’ uhka, toteaa Juha Keltti.

Sen piti löytyä, koska Supon tehtävät liittyvät uhkatilanteisiin. Muutenhan se voitaisiin lakkauttaa ja tehtävät siirtää Keskusrikospoliisille (KRP). Tätähän muuten Supon nykyinen johtaja Seppo Nevala esitti ennen kuin hänestä tuli Supon johtaja.

- Supon ulkoinen tiedottaminen on ollut aika sekavaa viime aikoina. Esimerkiksi Jacobstad Tidning kertoi 1995 Heikki Maijasen tituleeranneen eläinaktivisteja “alakulttuurin kusipäiksi”. Nyt Maijanen sanoo, ettei hän koskaan ole puhunut alakulttuurin kusipäistä, vaan ainoastaan sanonut, että on kusipäistä rikkoa jonkun vanhan pariskunnan liikkeen ikkunat, jos siellä on turkki. Ja että vastarintakulttuurit, kuten eläinoikeusväki, ‘ekoterroristeiksi’ leimattu jengi on aika harmitonta, koska ne eivät ole väkivaltaisia ja ovat pieniä ryhmiä, joilla ei ole keskitettyä johtoa. Seppo Nevala esittää siis toisenlaista kantaa, joten on hankala tietää, kumpi sitten on virallinen kanta, sanoo asiaa seurannut Keltti.

- Nevala esitti Demarissa lausunnon, jossa hän asetti laillisuuden jatkuvasti korkeimmaksi arvoksi tyyliin, että kyllähän nämä ryhmät edistävät hyviä päämääriä, mutta miksi sitä pitää tehdä laittomin keinoin. Ja tätä kysytään Suomessa, jossa laillisuuskäsitykset ovat hieman formaalisia sekä ihmis- ja perusoikeuksilla on heikko asema. Esim. kun oikeuslaitos käsittelee asioita, niin kireä suhtautuminen ja rikoslain ottaminen heti käyttöön enempi harkitsematta... tai sitten se on tarkkaan harkittua, mutta sillä on joka tapauksessa huonoja vaikutuksia. Muuan Nevalan haastattelu oikein pöyristytti minua, kun hän esimerkkinä demokraattisen prosessin syrjäyttämisestä esitti talonvaltausta jollakin moottoritielinjauksella. No, jos tämä on malliesimerkki demokraattisen prosessin syrjäyttämisestä niin se on aika kehnonlainen. En pidä Kehä II:n tähänastista päätöksentekoprosessia mitenkään demokraattisen päätöksentekoprosessin mallikuvana.

Onko poliisi sika?

Suomen kansalaisaktivismista on tosiasiallisesti ollut kautta aikojen suurin osa laillista toimintaa. Vaikka joku tekee joskus jotain yksittäisiä sabotaasitekoja, niin esimerkiksi Toimintakalenteria lukemalla huomaa, että enemmistö toiminnasta on perinteisin vaikuttamisen keinoin tapahtuvaa.

- Aktivistien ei pitäisi provosoitua, sanoo Keltti. - Jos ihmiset valmistautuvat siihen, että vastassa on poliiseja, niin pitäisi miettiä hyvin tarkkaan, mihin pyritään ja mihin asetetaan rajat. Mutta kun poliisi puuttuu normaaliin - kenties vähän räikeään mutta normaaliin - sanavapauden ja kokoontumisvapauden käyttöön, niin silloin pitäisi reagoida nopeasti esimerkiksi oikeudellisin keinoin. Aktivistit ovat vähän tupanneet ajattelemaan, että kuuluu asiaan, että poliisi on sika - vaikka asiat, joita vastaan osoitetaan mieltä, eivät välttämättä miellytä kaikkia rivipoliisejakaan. Turha on poliiseja vastaan tapella, jos joku turkisteollisuus on se vihollinen, vaikka poliisi väliintulollaan viholliseksi leimautuukin. Se Baader-Mainhof -konsepti on osittain totta - jos haluaa laittaa poliisille kovan kovaa vastaan, niin sieltä tulee vielä kovemmin takaisin. Siitä ei ole kuitenkaan kenellekään hyötyä, paitsi niille, jotka haluavat tukahduttaa kaiken kansalaisaktiivisuuden.

Valvonnan oravanpyörä

- Valvonnan mahdollisuuden ja itse valvonnankin lisääntyminen ovat ahdistavia asioita, tietysti yleisen yhteiskunnallisen eriarvoistumisen lisääntymisen ja demokratian kehittymättömyyden ohella. Varsinkin nuorempi porukka kokee tämän hyvin voimakkaasti, ja tilanne on omiaan myös vaikuttamaan siihen, miten arvioidaan eri keinojen mahdollinen tehokkuus ja pitääkö toimia julkisesti vai ei, sanoo Juha Keltti.

- Eläinoikeusaktiivien keinojen valintaan vaikuttaa tämän lisäksi se, että kyse on nuorista ja temperamentikkaista ihmisistä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että he olisivat ajamassa muita asioita kuin ovat ajamassa. Kun voimakkaalla ja syvällä tunteella asioihin reagoivat nuoret rikkovat jonkun turkisliikkeen ikkunan, niin sitä ei voi oikein kutsua miksikään tavoiterationaaliseksi poliittiseksi toiminnaksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on enemmänkin ilmaisullinen ja symbolinen teko, jota ei välttämättä arvioida seurauksien kannalta