KURDIEN IHMISOIKEUSLOUKKAUKSET JATKUVAT TURKISSA

Murhatun kurdikirjailija Musa Anterin mukaan nimetty kansainvälinen rauhandelegaatio sai väkivaltaisen vastaanoton Turkissa syyskuun alussa, kun lähes 400 ihmiseltä estettiin pääsy Itä-Turkin kurdialueelle. Delegaation jäseniä pidätettiin, ja pidätetyistä suurin osa oli Euroopan kansalaisia, joukossa myös Saksassa asuvia kurdeja.

Teksti: Jukka-Pekka Paananen

Etninen vaino

Turkissa asuu noin 15 miljoonaa kurdia. Vuodesta 1984 on maassa, lähinnä sen itäosissa käyty avointa sotaa Turkin armeijan ja kurdien taistelujärjestö PKK:n välillä. Sodassa on kuollut jo yli 27 000 ihmistä, lähes 2 000 kurdikylää on tuhottu ja sadattuhannet siviilit ovat paenneet suurkaupunkeihin, kuten Ankaraan ja Istanbuliin. Kurdialueen pääkaupunki Diyarbakir on slummiutumassa pikavauhtia kurdien muuttaessa kaupungin laitamilla sijaitseviin hökkelikyliin.

Kurdialueen asukkailta on kielletty kaikki demokraattiset oikeudet. Turkin lainsäädännön mukaan oma kieli, opetus, kirjallisuus ja poliittinen toiminta ovat separatismia.

Tilanne Istanbuliin pakkomuuttaneilla kurdeilla ei ole juuri sen parempi, sillä ennen muuttoa monet perheet ovat kokeneet kovia. Perheenjäseniä on pidetty vankilassa ja heitä on systemaattisesti kidutettu. Kokemuksiensa takia useat kurdit ovat sairastuneet psyykkisesti tai fyysisesti.

Istanbuliin muuttaneilla kurdeilla pahin ongelma on asunnottomuus. Suurperheet asustavat kaupungin laidoilla puutteellisissa oloissa. Vesi ei ole juomakelpoista, sähkö on kallista, katot vuotavat, ja mikäli mielii saada puhdasta vettä, on siitä maksettava kallisti. Terveydenhuoltopalveluja ei ole.

Usein perheen talous on lapsien harteilla - he myyvät kaduilla äitiensä tekemää ruokaa tai paperinenäliinoja. Katukauppa on tietysti laitonta, joten lapset ovat ongelmissa poliisin kanssa. Korvatillikka ei riitä rangaistukseksi vaan pamppua käytetään armotta. Turkin ihmisoikeusjärjestö IHD:n mukaan vain pienellä osalla kurdilapsista on mahdollisuus koulunkäyntiin Istanbulissa joko rahan tai puutteellisten rekisteröintipapereiden takia. Slummeissa toimii kurdien omia avustusjärjestöjä, jotka pyrkivät avustamaan perheitä, mutta avustuksien määrä hätään nähden on rajallinen. Lisäksi kurdien avustusjärjestöt ovat jatkuvasti poliisin silmätikkuna.

Lauantain hiljainen mielenosoitus

Eurooppalaiset rauhanaktivistit osallistuivat mielenosoitukseen, jossa kurdiomaiset vaativat tietoja kadonneista sukulaisistaan. Kurdit, joista suurin osa on äitejä, kokoontuvat joka lauantai puolenpäivän aikaan ilmaistakseen mielensä istanbulilaisille. Omaiset kantavat mukanaan kadonneiden lastensa ja aviomiestensä kuvia sekä vaativat Turkin hallitukselta tietoja heidän olinpaikoistaan. Omaisten mukaan kadonneet ovat vangittuina, osa heistä on jo ehkä surmattu. Turkissa toimii pahamaineisia "nimettömiä" vankiloita, joissa vangittuja kidutetaan mitä julmimmin. Ihmisoikeusjärjestö IHD:n mukaan kadonneet ovat yleensä poliittisesti aktiiveja, kirjailijoita ja lehtitoimittajia. Vankiloissa tapahtuvilla kidutuksilla pyritään murtamaan uhrin poliittinen selkäranka ja saamaan tietoja kielletyn PKK-järjestön jäsenistä. Lauantain mielenosoituksen päätyttyä poliisi usein pidättääkin osallistujia kuulusteltavaksi.

Musa Anter -rauhanjuna

Musa Anter oli kurdilainen lehtimies ja kirjailija, joka surmattiin Diyarbakirissa keskelle katua vuonna 1992. Turkin valtion tiedonannossa todettiin, että hän sai surmansa tuntemattoman ampujan luodista.

Musa Anterin mukaan nimetyn rauhandelegaation oli alunperin tarkoitus matkustaa junalla Brysselistä halki Euroopan Diyarbakirissa pidettävään suureen rauhanfestivaaliin. Turkin pääministeri sekä Saksan edustajat kuitenkin kielsivät junaa kulkemasta maidensa alueella. Saksa, joka tekee tiivistä aseyhteistyötä Turkin kanssa, perusteli päätöstään sillä, että juna saattaisi olla mainosta Turkissa ja Saksassa kielletylle kurdien PKK-järjestölle. Turkin pääministeri Mesut Ilmazin mielipide oli saman suuntainen: "Rauhanjuna on PKK:n mannekiini." Rauhanjunalla oli useita vaikutusvaltaisia tukijoita, mm. piispa Desmond Tutu, Nobelin rauhanpalkinnon saaja Jose Ramos Horta sekä kirjailija Yashar Kemal. Delegaation lentomatkaa ei Turkin valtio kuitenkaan rohjennut kieltää.

Esimakua Turkin suhtautumisesta sai delegaatio kokea Istanbulin esikaupungissa, jonka kautta seitsemän bussin saattue lähti kulkemaan kohti kurdialuetta. Alueella oli 50 000 ihmisen mielenosoitus, jota ympäröivät panssarivaunut ja sotilaat. Mielenosoitus sujui rauhallisesti, mutta pian delegaation lähdettyä paikalta, pidätti poliisi useita kurdeja. Myöhemmin saadun tiedon mukaan paikalla pahoinpideltiin kuoliaaksi kurdien demokraattisen HADEP-puolueen edustaja.

Tankit sulkevat tien

Poliisi pyrki estelemään busseilla matkaavaa rauhandelegaation 1000 kilometrin matkaa Istanbulista Diyarbakiriin. Kaakkois-Turkin kurdialueella, Nizipin kaupungissa kansalaiset olivat järjestäneet rauhanjuhlan vierailleen, mutta poliisin ja sotilaiden muodostama ketju esti puhekontaktit kurdiväestön kanssa.

Urfan kurdikaupungissa poliisi puolestaan pidätti koko seitsemän bussin seurueen ohjaten sen poliisilaitoksen pihalle. Sotilaat panssariajoneuvoineen saarsivat alueen, jossa poliisi ahkerasti videokuvasi delegaation jäseniä. Mukana olleet kansanedustajat pyrkivät neuvottelemaan poliisiviranomaisten kanssa matkan jatkumisesta, mutta neuvottelun tulos ei paljon toivoa antanut.

Matka jatkui vielä 100 kilometriä, kunnes tankit sulkivat tien Diyarbakiriin lopullisesti. Nyt sotilaiden edustaja kertoi, että matka kurdikaupunkiin on kielletty valtion toimesta yleiseen turvallisuuteen liittyvän lakipykälän perusteella. Tämä oli sinänsä surkuhupaisaa, koska kurdialueella ylintä valtaa käyttää provinssin superkuvernööri, joka päättää kaikesta alueella tapahtuvasta, kuten kulkuluvista ja aseostoista. Nyt kuitenkin vedottiin valtion yleiseen lakipykälään, jota tavallisesti ei käytetä poikkeustila-alueella.

Matkan päättyminen näin lähelle Diyarbakiria oli katkera pala delegaation kurdijäsenille, jotka useiden Euroopassa asuttujen vuosien jälkeen halusivat nähdä kotiseutunsa.

Paluumatkalla delegaation bussit pysäytettiin useita kertoja. Ryhmän 15 turkkilais- ja kurdijäsentä pidätettiin. Passit syynättiin tarkkaan ja kaikki painettu rauhanmateriaali, mm. kyyhkybanderollit, revittiin kappaleiksi.

Delegaatio pyrki Ankaraan kertomaan omien maidensa lähetystöille pidätyksistä ja väkivaltaisesta kohtelusta, mutta tällä kertaa olivat vastassa mellakkapoliisit ja vesitykit. Armeija oli sulkenut koko moottoritien. Tilanne kiristyi, sillä mellakkapoliisien määrä lisääntyi jatkuvasti ja vesitykit suunnattiin tiellä istuviin rauhanaktivisteihin. Tässä vaiheessa lähetystöjen edustajat saapuivat paikalle, ja esimerkiksi Suomen suurlähettiläs Pertti Anttinen paheksui sotilaiden toimia. Edes diplomatian keinot eivät auttaneet, vaan delegaatio määrättiin Ankaran sijasta Istanbuliin.

Lehdistötilaisuus kielletään

Istanbulissa oli tarkoitus järjestää lehdistötilaisuus. Poliisit kuitenkin kielsivät sen vedoten lakipykälään, jossa kielletään ulkomaalaisten joukkokokoukset Turkissa ilman viranomaisten lupaa. Lupaa ei myönnetty, mutta tiedotustilaisuus päätettiin pitää.

Tilaisuuden alettua mellakkapoliisit hyökkäsivät läpi ikkunalasien hotelliin pidättäen 24 delegaation eurooppalaista jäsentä. He käyttivät erittäin kovia otteita pamputtaen ja potkien rauhanaktivisteja. Useita pidätettyjä pahoinpideltiin vielä poliisilaitoksella, ja heidän joukossaan oli myös Saksan kansalaisuuden saaneita kurdeja, joita poliisi käsitteli erityisen kovakouraisesti. Vangitut vapautettiin seuraavana päivänä, mutta heidät passitettiin välittömästi pois maasta.

Turkki ei ole EU-kelpoinen

Rauhandelegaatioon osallistuneet parlamentaarikot olivat yllättyneitä siitä, kuinka kuuma kysymys kurdit ovat Turkin valtiolle. Etelä-Afrikan edustaja, ANC:n ja parlamentin jäsen Imam Solomon totesi Turkin käyvän etnistä sotaa kurdeja vastaan. Solomonin mielestä olisi pikaisesti saatava käyntiin neuvottelut konfliktin osapuolten välillä.

Suomen eduskunnassa kansanedustaja Pertti Tiusanen (vas) esitti 4.9.1997 kysymyksen pääministeri Lipposelle siitä, tietääkö tämä delegaatioon osallistuneen suomalaisvaltuuskunnan joutuneen Turkin poliisin toimenpiteiden kohteeksi. Tiusanen kertoi Turkin käyttävän Nato-korttia pyrkiessään Euroopan Unionin jäseneksi piittaamatta lainkaan maassa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista.

Pääministeri Lipponen vastasi Tiusasen kysymykseen Turkin olevan Nato-maa, joka on hakenut EU:n jäsenyyttä. Turkin edustajat ovat olleet mukana silloin, kun huipputason tapaamisia on järjestetty hakijamaiden kesken. Pääministerin mukaan Turkin ihmisoikeustilanne on kuitenkin sellainen, ettei maan EU-jäsenyys ole näköpiirissä.