URHEILUSEURAT YRITYSTEN VALLASSA
Maailman talouden globalisoituminen
ulottaa lonkeroitaan yhä syvemmälle yhteiskuntiin ja niiden
rakenteisiin. Urheiluseurojen kannattajat ovat joutuneet kokemaan
tämän karvaasti. Kannattajille niin rakkaat seurat ovat muuttuneet
90-luvulla liikeyrityksiksi, joiden ainoa toimintaperiaate on tuottaa
mahdollisimman paljon taloudellista voittoa. Uskolliset kannattajat
merkitsevät enää seuroille vain rahavuorta, josta pitää
pystyä lohkaisemaan mahdollisimman suuri osa.
Teksti: Paavo Arhinmäki
Jalkapallo on Englannissa
perinteisesti työväenluokkainen harrastus. Työläiset
kerääntyivät joka lauantai stadioneille huutamaan ja
hurraamaan oman seuransa puolesta. Oma seura oli keskeinen itsetunnon
kohottaja ja identiteetin rakentaja. Enää ei kuitenkaan työläisiä
näy stadionien seisomakatsomoissa keskiluokan vallattua uusitut
katsomot. Kun seisomakatsomot muutettiin istumakatsomoiksi, karkasivat
lipun hinnat tavallisten duunarien ulottumattomiin. Hintojen hipoessa
pilviä vanhemman polven perinteisten kannattajien on tyytyminen
radion kuunteluun, tv:n katseluun ja teksti-tv:n tulospalveluun. Samalla
on myös stadionien tunnelma latistunut.
Nykyinen kehityssuuntaus
käynnistyi 80-luvun lopussa, mutta vasta uudet rahavirrat mahdollistivat
jalkapallon keskiluokkaistamisen. Jalkapallohuliganismiongelma oli pahimmillaan
Englannissa 80-luvulla. Thatcheriläisen yhteiskunnan ratkaisuyritys
oli omiaan vain kärjistämään ongelmia. Kannattajia
kohdeltiin kuin eläimiä. Heidät vietiin poliisisaattueissa
asemalta stadionille ja takaisin. Kannattajat sullottiin ahtaisiin korkeilla
ja vahvoilla aidoilla eristettyihin katsomoihin, mikä oli vain
omiaan lisäämään vihaa.
Thatcherismin aika kulminoitui
karmealla tavalla huhtikuussa 1989 Hillsborough-stadionilla tapahtuneeseen
katastrofiin, jossa 95 ihmistä menehtyi. Fanit puristuivat kuoliaaksi
aivan liian täytteen pakatussa päätykatsomossa. Katastrofiin
päädyttiin virkavallan piittaamattoman ja virheellisen toiminnan
vuoksi, vaikka tapahtumaa yritettiinkin aluksi verhota huliganismin
taakse. Hillsborough:n turma käynnisti uudistusprosessin stadioneilla.
Vanhat seisomakatsomot muutettiin hienoiksi istumakatsomoiksi ja romanttisista
stadioneista tuli uudenlaisia viihdekeskuksia
Uudet televisiosopimukset muuttivat kaiken
Kun stadionit oli uudistettu,
tähtäsi seurojen johto lippujen markkinoinnin keskiluokkaan.
Vanhasta työväenluokasta haluttiin päästä eroon
ja tilalle saada maksukykyisempää yleisöä. Seurojen
johto onnistui muuttamaan kuvan jalkapallosta työläisten
väkivaltaisesta pelistä keskiluokkaisempaan makuun sopivaksi.
Yhtäkkiä niin epämuodikkaasta jalkapallosta tulikin trendikästä.
Englannin liigaan alettiin hankkia ulkomaalaisia tähtipelaajia
ja katsomokäyttäytymistä siivottiin.
Uusien valovoimaisten tähtien
ostamisen mahdollisti uudet televisiosopimukset. Kun satelliittikanavat
alkoivat kilpailla yhä kiivaammin katsojista, heijastui se suoraan
televisiosopimusten hintaan. Rahakkaiden sopimusten myötä
seurat muuttuivat rahaa takoviksi liikeyrityksiksi, joille ei ollut
enää mikään pyhää.
Vanhat perinteet ja traditiot
saivat väistyä uuden uljaan urheiluteollisuuden nousun tieltä.
Alunperin Newton Heathin viktoriaanisista työläiskortteleista
ponnistanut Manchester Unitedin otteluissa ei saa enää seistä
eikä huutaa. Seura jopa palkkasi yksityisen vartiointiliikkeen
valvomaan sääntöä; seurauksena satoja sääntöjen
rikkojia on kärrätty ulos stadionilta.
Köyhän Koillis-Englannin
ylpeyden Newcastle Unitedin kaksi johtokunnan jäsentä haukkui
paikallisia gordieita rumiksi ja tyhmiksi. Tämän seurauksena
he joutuivat pakenemaan maasta, palaten kuitenkin suurimman kohun tyynnyttyä
osoittamatta mitään katumusta. Esimerkkejä voisi jatkaa
loputtomiin.
Televisioyhtiöt eivät
tietenkään maksa miljardien televisiointisopimuksia puuttumatta
muuhun toimintaan. Englannissa televisioyhtiöt ovat ottaneet myös
vallan päättää asioista sopimusten myötä.
Englannin vuosikymmeniä kestänyt traditio on ollut, että
koko perheen voimin on käyty katsomassa pelejä lauantaisin
ja perinteisinä pyhäpäivinä.
Televisioyhtiöiden
vaatimusten myötä tästä käytännöstä
on luovuttu ja pelit pirstotaan pitkin viikkoa, jotta mahdollisimman
monina päivinä voi näyttää jalkapalloa suorina
lähetyksinä maksullisilta kanavilta. Jos perinteisillä
kannattajilla ei ole enää varaa käydä katsomoissa,
ei kotona televisiosta pelien seuraaminen ole sekään halpaa
lystiä.
Tämän ovat saaneet
kokea Englannin liigan ystävät Suomessakin. Viime keväänä
näytti Yleisradio viimeistä kertaa valioliigaa. Tänä
syksynä on Yleisradio pystynyt tarjoamaan enää Englannin
1-divisioonaa, valioliiga pyörii samaan aikaan maksullisella Canal+:lla.
Euroopan liiga, uusi tapa kasvattaa voittoja
Digitaalitelevision mukaantulo
jakaa kortit uudestaan Eurooppalaisessa jalkapallossa. Digitaalitelevisio
antaa televisioyhtiöille mahdollisuuden hyödyntää
kaikkea urheilua aivan uudella tavalla. Kaikki tapahtumat voidaan myydä
kuluttajalle yksittäisinä. Suurseurat ympäri Eurooppaa
ovatkin alkaneet rakentaa uutta yhä rahakkaampaa kansainvälistä
liigaa. Liikkeellä on ollut erilaisia suunnitelmia suljetusta sarjasta,
johon osallistuisi 2 - 3 suurseuraa kaikista Euroopan huippumaista.
Hanketta vietiin eteenpäin
salaisissa neuvotteluissa. Hankkeen julkitulon jälkeen se on saanut
osakseen raivokasta kannattajien vastustusta. Tämä ei kuitenkaan
kiinnostanut seuroja. Vasta Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) väliintulo
esti suunnitelmat toistaiseksi. Näyttää kuitenkin siltä,
että toimillaan UEFA onnistui ainoastaan viivästyttämään
hieman hanketta. Pienet maat ja seurat jäävät tulevaisuudessa
sivustakatsojiksi, kun Euroopan ykkössarjoista päätetään
aivan muilla kuin urheilullisilla perusteilla.
Myös valta on keskittymässä
televisioyhtiöihin huolestuttavalla tavalla. Sky-TV:n omistaja
Rupert Murdoch on tehnyt valtavan lähes 5,5 miljardin markan
tarjouksen Manchester Unitedin ostamisesta. Kannattajat ovat lakkoilleet
ja järjestäneet mielenosoituksia estääkseen kaupan.
Suuromistajat ovat kuitenkin hyväksyneet kaupan, joten se näyttää
toteutuvan.
Toinen multimiljonääri,
Joe Lewis, joka omistaa jo mm. Glasgow Rangersin, AEK Ateenan
ja Slavia Prahan, on ollut kiinnostunut Arsenalin ostamisesta. Molemmilla
herroilla on sama tavoite: olla kummallakin puolella neuvottelupöytää
uuden Euro-liigan televisiointioikeuksista päätettäessä.
Samalla televisioyhtiöillä on valtaa ohjata jalkapalloa suuntaan,
joka miellyttää televisioruudun välityksellä peliä
seuraavia.
Samat trendit kuin muussakin
maailmantaloudessa on nähtävissä myös urheilussa.
Pääomat ja menestys keskittyvät harvoille suurseuroille
ja omistajille. Vanhat perinteiset työväenlajit ja -seurat
ovat muuttuneet vain pelinappuloiksi, joilla kapitalistit yrittävät
saada mahdollisimman suuria voittoja piittaamatta lajista tai kannattajista.
Takaisin
numeroon 4-5/1998