ENNEN TARKKAILTIIN KOMMUNISTEJA - NYT KETTUTYTTÖJÄ

Suojelupoliisi - 50 vuotta porvarillisen yhteiskunnan järjestysmiehenä

Suomalaisen vasemmiston silmissä Suojelupoliisia on aina verhonnut synkkä salaperäisyyden varjo. Eikä suotta, sillä kommunistien vyöryttämän Valtiollisen poliisin (Valpo) raunioille perustetun Supon toiminnan sinivalkoinen lanka on ollut suomalaisen laitavasemmiston tarkkailu ja sen poliittisen vaikutusvallan patoaminen. Nyttemmin suomalaisten kommunistien rivit ovat harventuneet ja kesyyntyneet. Kun samalla idän ja lännen välinen vakoilupeli on Suomessa päättynyt, Suojelupoliisilla on ollut vaikeuksia löytää motiivia työlleen. Siksi on ollut pakko keksiä uudet uhkakuvat. Korkeaan teknologiaan kohdistuva vakoilu, kettutytöt ja saatananpalvojat pitävätkin Supon etsivät nykyisin kiireisinä.

Teksti: Antero Eerola

Jo tasan 50 vuotta Suojelupoliisi on vahtinut järjestystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Puoli vuosisataa se on seisonut yksityisomistukseen perustuvan, porvarillisen yhteiskunnan suojana. Supo perustettiin vuonna 1949 kommunistien miehittämän punaisen Valpon (Valtiollinen poliisi) raunioille. Kokoomuslaisen presidentti J.K. Paasikiven mielestä sodan jälkeisinä epävakaina vuosina "kommunisteja piti estää pääsemästä vaikuttaville paikoille ja saada kommunistien kannatus vähenemään varsinkin teollisuustyöväestön keskuudessa".

Jälkimmäisen voisivat hoitaa Paasikiven mielestä sosialidemokraatit, mutta valtiokoneiston - poliisin, armeijan, virkakoneiston ja kulkuneuvojen - varjeluun tarvittiin uutta turvallisuuspoliisia, Supoa. Sen tehtävänä olisi pysäyttää kommunistien yritykset soluttautua porvarillisen yhteiskunnan instituutioihin.

Mutta mistä tiedettiin, ketkä olivat kommunisteja? Siihen ei ollut muuta keinoa kuin ryhtyä tarkkailemaan ihmisiä, joita epäiltiin kommunisteiksi sekä järjestää heistä kortisto. Siihen koottaisiin tietoja suomalaisista kommunisteista "tarpeellisessa laajuudessa", kuten asiaa organisoinut Supon toimistopäällikkö Väinö Savolainen asian muotoili. Melko pian huomattiin, että se tarkoitti käytännössä jokaisen suomalaisen kommunistin ja heidän mahdollisen myötäilijänsä kortistoimista.

Urakka oli suunnaton. SKDL:llä ja sen osana Suomen kommunistisella puolueella oli valtava kannatus ja suuri joukko aktiiveja. Henkilökortteja kertyi lyhyessä ajassa yhteensä kymmeniä tuhansia.

Erilleen rekisteröitiin nuorten liiton tai pioneerien toimintaan osallistuneet samalla, kun Sirola-opiston ja tai muun puoluekoulutuksen saaneet olivat omana ryhmänään. Niinikään Rauhanpuolustajien ja Suomi-Neuvostoliitto -seuran jäsenrekistereistä poimittiin kommunisteja. Mutta myös lakkojen johtaminen, mielenosoituksiin osallistuminen tai Neuvostoliiton matka olivat Suojelupoliisin mielestä yleensä varmoja merkkejä kommunismista.

Seula oli erittäin tiivis. Supolle kertyikin pian tarkemmat henkilötiedot kommunistien ja heidän liepeillään olevien järjestöjen jäsenistä kuin asianomaisille järjestöille itselleen.

Valtaosa vanhoista "asiakkaista" vasemmistolaisia

Otetta höllättiin hiukan vuonna 1954. Silloin annettiin määräys, jonka mukaan kaikkien SKDL:n lehtiin vapputervehdyksiä jättäneiden henkilötietoja ei tarvitse kirjata. Jo 50-luvun lopulla Supo ryhtyi niin höveliksi, että alle 15-vuotiaiden lasten kommunistisista sympatioista ei enää laadittu omaa ilmoitusta vaan heistä voitiin tehdä tarpeelliset merkinnät vanhempien kortteihin.

SKP:n paikallisosastojen jäsenet olivat omassa ja SKDL:n perusosastojen jäsenet omassa kortistossaan. Tärkeimmistä aktiiveista kerättiin tietysti erillinen, yksityiskohtaisempi henkilömappi. Tarkimmin seurattiin SKP:n palkollisia, kansanedustajia, keskuskomitean jäseniä ja erilaisia ay-aktiiveja, jotka olivat lakkoliikehdintöjen johtotehtävissä. Supossakin nimittäin tunnettiin leniniläinen puolueteoria, johon kuului idea puolueen ytimen muodostavista ammattivallankumouksellisista.

Mappeja laadittiin yhteensä tuhansia. Vilkkaimmat vaiheet ajoittuivat vuoden 1956 tienoille, Kekkosen presidentiksi astumisen ja suuren yleislakon aikaan. Toinen erityisen aktiivinen vaihe oli 60- ja 70-lukujen taite, jolloin nuoriso Suomessa vasemmistolaistui ja radikalisoitui.

Suojelupoliisin arkistot ovat salaisia vuodesta 1973 tähän päivään, joten vain tätä aikaisemmista arkistoinneista tiedetään. Vuosina 1949-1973 Supo teki kuitenkin uusia henkilömappeja 1613 henkilöstä.

Ylivoimaisesti yleisin syy joutua mapitettavaksi oli nimenomaan poliittinen toiminta SKP:ssa tai SKDL:ssa, yli kolme neljännes mapeista koottiin tällä perusteella. Suojelupoliisissa mappeihin päätyneitä kutsuttiin "asiakkaiksi" tai "potilaiksi". Kun laitavasemmiston tarkkailu - ainakin virallisesti - on loppunut, kootaan mappeja muista ihmisistä. Oletettavaa on, että Suomen kansalaisista ainakin keskeiset eläinoikeusaktivistit ovat päässeet Supon "asiakkaiksi".

Luotettavuuslausuntojen määrä taas kasvussa

Salaisen poliisin kommunistikortistoinnin päämäärä ei ollut kaivaa esiin mitään rikollista, vain varmistua siitä, kuka on kommunisti. Rekistereitä koottiin, jotta voitiin antaa ns. luotettavuuslausuntoja henkilöistä, jotka pyrkivät armeijan, poliisin, rajavartioston ja ulko- tai sisäasiainhallinnon palvelukseen. Tässä katsannossa kommunistit eivät olleet luotettavia.

Edes SKDL:n nousu hallitukseen ei vaikuttanut valvontaan mitenkään vaan henkilömappeja tehtiin entiseen tahtiin. Salaisen poliisin näkökulmasta valtioneuvoston jäsenyyskään ei tehnyt kommunistista hovikelpoista.

Luotettavuuslausuntojen antaminen on nykyisinkin Suojelupoliisin keskeisiä ja vahvasti kasvavia toimialoja. Yksin viime vuonna Supo antoi lähes noin 7 500 luotettavuuslausuntoa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 23 prosenttia. Vuonna 1992 lausuntoja annettiin vain runsaat 2 000.

Raju kasvu johtuu Supon vuosikertomuksen mukaan siitä, että yksityiset, pääosin korkean teknologian yritykset palkkaavat kovaa tahtia uutta väkeä töihin. Teknologiayritykset ovat erityisen kiinnostavia Suomeen kohdistuvan teollisuusvakoilun kannalta. Näin työntekijöiden luotettavuus täytyy yhä useammin selvittää oikein Suojelupoliisin avulla. Myös valtionhallinnon uusien työntekijöiden turvallisuus selvitetään aikaisempaa useammin Supon toimesta, kasvua lausuntojen määrässä on 13 prosenttia edellisvuodesta.

Mikä on lausuntojen sisältö ja kuinka syvälle ihmisen yksityisyyteen niissä tunkeudutaan, on tietysti äärimmäisen salaista. Onko esimerkiksi henkilön vasemmistolaisuus Supon mielestä edelleen turvallisuusuhka? Entä toiminta vaikkapa ympäristöjärjestöissä tai eläinoikeusliikkeessä?

60-luvun radikaalit valvonnan pääkohde

Pelkkä kommunistien luettelointi ja kortistoiminen ei kuitenkaan riittänyt Suojelupoliisille. Se halusi myös tietää, mitä kommunistit tekivät tai suunnittelivat porvarillisen yhteiskunnan tuhoksi. Kokouksia ei oikein voinut käydä seuraamassa, sillä ihmiset oppivat pian tuntemaan, ketkä olivat Supon etsiviä. Myös liika nuuskiminen saattoi kääntää ihmiset, jos mahdollista, vielä enemmän poliisia vastaan.

Siksi pitikin värvätä "tiedottajia" vasemmistojärjestöjen omasta väestä. Raha otettiin asiassa avuksi, koska Suojelupoliisi tiesi useimpien kommunistien olevan pienituloisia työläisiä. Myös salaisen poliisin ikivanha ase, viinatarjoilu oli ahkerassa käytössä. "Väkijuomien käyttö tiedustelutoiminnassa ei ole velvollisuus, mutta mahdollisuus siihen on varattu, koska kaikkialla maailmassa niitä käytetään houkutuskeinona" , Suojelupoliisi opasti virkailijoitaan vuonna 1955.

Myöhemmin metodiksi vakiintui, ei vasikoiden värvääminen vaan omien agenttien soluttaminen yhteiskunnan vastaisten voimien järjestöihin. Tässä onnistuttiin Suojelupoliisin 50-vuotishistoriikin mukaan vasta 60-luvun lopulla solutettaessa ajan radikaaleja nuorisojärjestöjä.

Juuri nuorten radikaalivasemmistolainen liikehdintä 60-luvun lopulla aiheutti Suojelupoliisissa paljon huolta ja ylimääräistä vaivaa. Nuorten radikalisoitumisesta tulikin Supon 50-vuotishistoriikin mukaan valvonnan pääaloja 60-luvun puolivälin jälkeen. Erityisesti liikehdinnän kommunistisia johtohahmoja seurattiin tiiviisti, esimerkiksi Pentti Saarikoski sai oman mapin syyskuussa 1967, vaikka oli kuulunut SKP:hen jo pitkään.

Kommunistien tarkkailu päättyi Koiviston pyynnöstä

 

Supo tunsi myös neuvottomuutta, koska vasemmistoradikalismiin lankesivat useimmiten nuoret, jotka tulivat oikeistolaisista perheistä. Sukunimi ei enää taannut poliittista luotettavuutta. Presidentti Urho Kekkonen, joka halusi lähestyä radikaalia nuorisoa, arvelikin Supon olevan jo tippumassa kehityksen kärryiltä.

Työläistaustaiset kommunistit pitivät tarkkailua itsestään selvänä, mutta porvarillisista eliittiperheistä tulleet nuorvasemmistolaiset pitivät valvontaa sietämättömänä. Niinpä Suojelupoliisiin kohdistettiin yhä voimakkaampaa arvostelua 70-luvun alkuvuosina. SDP:n eduskuntaryhmässä jopa puuhattiin lakialoitetta koko Supon lakkauttamiseksi.

Virastoa ei todellisuudessa kuitenkaan uhannut mikään, sillä demarien puheenjohtaja Rafael Paasio ja presidentti Kekkonen suhtautuivat salaisen poliisin perusmyönteisesti eikä aloite näin johtanut mihinkään. Ensimmäistä kertaa Supon olemassaolo kuitenkin kyseenalaistettiin muidenkin kuin kommunistien riveissä.

Vasta 70-luvun loppupuolella muotoutui käytäntö, jonka mukaan Suposta tuli yhä enemmän presidentin poliisi, joka raportoi suoraan valtionpäämiehelle. Pisimmälle tapa vietiin Mauno Koiviston presidenttikaudella, jolloin Suojelupoliisin johdossa toimi nykyinen eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen. Osittain tässä auttoivat myös herrojen hyvät henkilösuhteet.

Kommunistien tarkkailu pysyi silti vastavakoilun ohella Supon toiminnan sinivalkoisena lankana vielä pitkään. Presidentti Mauno Koiviston muistelmat paljastavat, että hän ei pitänyt järkevänä ihmisten tarkkailua pelkästään poliittisen mielipiteen takia. Silti olisi hyvä ottaa selvää taustoista, "jos jotakin erityisen huomiota herättävää tapahtui". Suurennuslasin alla olivat erityisesti vähemmistökommunistit.

Koiviston pyynnöstä Supo kuitenkin lopetti myös heidän tarkkailunsa kokonaan vasta 80-luvun puolessa välissä. Mistä taas kehotus Koivistolle tuli, on epäselvää, mutta ilmansuuntia ei voi olla kovin monta. Koiviston hyvät henkilösuhteet ja tiivis kirjeenvaihto Mihail Gorbatshovin kanssa käyvät ilmi presidentin muistelmista.

Yhden asian liikkeet uhkaavat valtakunnan turvallisuutta

Kun suomalaiset kommunistit ovat kesyyntyneet ja heidän rivinsä harventuneet, on Suojelupoliisikin joutunut keksimään uusia uhkaajia Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Myös kylmän sodan aikaisen, idän ja lännen välisen vakoilupelin päättyminen on johtanut siihen, että Supolla on 90-luvulla ollut vakavia vaikeuksia keksiä motivaatiota toiminnalleen.

Ylimalkaisen kuvan siitä, mihin Supo nykyisin toiminnassaan keskittyy saa viraston viimeisestä vuosikertomuksesta, vaikka oleellisinta salaisen poliisin toiminnassa on tietysti se, mitä jätetään kertomatta. Niukkasanainen toimintakertomus vuodelta 1998 paljastaa, mitkä viraston mielestä uhkaavat kansakunnan turvallisuutta maan ulkopuolelta, mutta myös sisäisesti.

Päällikön katsauksessa Supon johtaja Seppo Nevala varoittaa laatimasta itse itseään toteuttavia uhkaennusteita. "Kaikkia ajateltavissa olevia asioita ei pidä yrittää tunkea turvallisuuden kehikkoon, sillä tämän tien päässä väijyvät turvallisuushysteria ja vainoharhainen teoretisointi", Nevala varoittaa.

Viraston toimintakertomus kuitenkin jatkuu pitkällä listalla erilaisia turvallisuusuhkia, jotka työllistävät Supoa. Muutaman vuoden julkisena olleet vuosikertomukset edustavat Supon uutta avoimuuden linjaa, vaikka itse toiminta halutaankin pitää salassa.

Ulkomaisen vakoilun, erityisesti Venäjän suunnasta tulevan torjunta eli niin sanottu vastavakoilu on edelleen Supon keskeisiä toimintakenttiä. "Sisäisestä turvallisuudesta" puhuttaessa tärkein tehtäväalue on Supon mukaan nykyisin "protesti-, vaihtoehto- ja yhdenasian liikkeiden toiminnan seuraaminen sekä niiden toiminnasta mahdollisesti aiheutuvan valtakunnan turvallisuutta ja yleistä järjestystä vaarantavan toiminnan estäminen".

Aivan avoimesti Suojelupoliisi ilmoittaa seuraavansa erityisesti laittomia iskuja tekevien eläinaktivistien toimintaa. Virasto ilmeisesti uskoo oikeasti, että minkkien laskeminen häkeistään ja koe-eläinten varkaudet ovat uhka valtakunnan turvallisuudelle.

Tarkkailu ei kuitenkaan rajoitu vain laittomaan toimintaan, myös esimerkiksi täysin laillisia mielenosoituksia, joiden järjestäminen ja joihin osallistuminen ovat perustuslaissa taattuja perusoikeuksia, käydään valvomassa.

Supo on pannut merkille, että viime vuonna nuorten into osallistua vaihtoehtoliikkeiden lailliseen toimintaan on laimentunut. Virasto rekisteröi, että vuoden suurimmassa turkismielenosoituksessa vuoden 1998 keväällä oli 30 mielenosoittajaa ja että "joulukuun vastaavaan tilaisuuteen ei ilmaantunut yhtään henkilöä". Yksin miekkaripaikalla värjötelleet Supon etsivät muistelevat edelleen, kuinka "parin vuoden takaisissa vastaavissa tapahtumissa on parhaimmillaan ollut 200-300 osanottajaa".

Supon läsnäolon huomasivat myös mielenosoittajat, jotka ottivat osaa lokakuun puolessa välissä Tampereen EU-huippukokouksen vastatapahtuman kulkueeseen. (Katso seuraava juttu.)

Supo suojelee vapaata markkinataloutta

Tasapuolisuuden nimissä Suojelupoliisi seuraa tiiviisti poliittis-sävyistä toimintaa kentän toisessa äärilaidassa. Rasistisen äärioikeiston, erityisesti skinheadien liikehdintä on Supon tarkkailun alla.

Supo myöntää, että rasistiset rikokset ovat Suomessa luultua yleisempiä. Silti skinejä ei pidetä edelleenkään uhkana yhteiskunnalle, vaikka Supo kertookin heidän organisoineen toimintaansa moottoripyöräjengeiltä omaksutun mallin mukaisesti. Vielä ei tiedetä, miten viimeaikainen natsien liikkeelle sysäämä poliittinen väkivalta Ruotsissa on vaikuttanut Suomen äärioikeiston tarkkailuun.

Saatananpalvojat ovat myös päässeet erityishuomion kohteeksi ja heidän toimintansa mainitaankin vuosikertomuksessa moneen otteeseen, vaikka kyseessä ei olekaan poliittinen toiminta. Hyvinkään raa´an rituaali- ja paloittelumurhan ja hautakivien ajoittaisten kaatamisaaltojen lisäksi todisteita saatananpalvojien toiminnasta ei ole paljoa.

Suojelupoliisi on markkinatalouden voittokulun aikana ryhtynyt myös vapaiden markkinoiden suojelijaksi. Sen uusi huolenaihe on terrorismin mahdollisuus "ehkäistä" ja "vahingoittaa" vapaata liiketoimintaa eri puolilla maailmaa. Terrorismin torjunnasta on näin tullut salaisen poliisin arvion mukaan myös osa talouspolitiikkaa.

Taloudellisten vaikutusten takia erityisesti rikkaiden teollisuusmaiden ja Venäjän muodostamalla G8-kerholla on suuri mielenkiinto terrorismin vastaiseen toimintaan. Rikkaiden klubissa tehdyt päätökset heijastuvat myös EU:hun. Siksi Suomella Supon mukaan ei ole paljon harkintavaltaa, otammeko osaa kansainväliseen terrorismintorjuntaan, joka synnyttää Suomelle uusia velvoitteita. Tämä siitä huolimatta, ettei terrorismi olekaan uhka Suomelle. Supon vuosikertomus arveleekin, että "uusia terrorismin torjuntaan liittyviä yhteistyövelvoitteita syntyy niissä yhteisöissä, joissa Suomi on mukana".

Koska välitöntä terrorismin uhkaa Suomelle ei ole, on keksitty ns. "turvallisen maan" uhkakuva. Toisin sanoen terroriteko voidaan tehdä juuri siksi Suomessa, että isku on täällä epätodennäköinen eikä suojatoimiin ole ymmärretty ryhtyä.

Selvää on, että Suojelupoliisin olemassaolo organisaationa edellyttää uhkakuvia - jos uhkia ei ole, niitä kehitellään ja tarvittaessa keksitään.

 

Takaisin numeroon 5/1999