Vaikka Vakoilumuseossa on paljon kaikkea huvittavaa, se on myös vakava ja kunnianhimoinen projekti. Museon "isä ja päällikkö" Teppo Turja on kolmessa vuodessa onnistunut haalimaan museonsa kokoelmiin melkoisen määrän mitä mielenkiintoisimpia vakoiluun liittyviä välineitä. Sekä Turjan innostus että museon kokoelmat vain kasvavat koko ajan. Mutta mistä moinen harras harrastuneisuus? - Vakoilu on ilmiö, jonka puitteissa yksittäinen henkilö tai tekninen vimpain on voinut muuttaa historian kulkua. Virallisessa historiankirjoituksessa niillä ihmisillä tai laitteilla ei kuitenkaan ole ansaitsemaansa roolia, koska vakoilu on salaista ja hävettävää, Turja selittää. - Vakoilun korottaminen ansaitsemaansa arvoon on sitten ilmeisesti minun tehtäväni, hän nauraa.

Kosti Hangelin oli ehta keksijä

Mitään jamesbondeja eli vakoiluviihdettä ei museossa ole, vaikka jotkut tavarat saattavatkin herättää lievää huvittuneisuutta. Vakoilumuseon esineistä suurta osaa on ihan oikeasti käytetty joskus vakoiluun. Seinillä roikkuu valokuvia oikeista vakoojista, muun muassa sen Bondin esikuvasta, brittiagentti Sidney Reillysta. Museossa voi ihmetellä sodanaikaisia kaukokirjoittimia, maakuuntelulaitteita ja puolustusvoimien nykyäänkin käyttämiä salauslaitteita. Parissa vitriinissä on ihka oikeita pyssyjä; konepistoolien ja pienempien pistoolien joukosta erottuu nyrkkiin piilotettava kämmenpistooli. Nimilapussa mainitaan sen olevan "salamurhaajalle oivallinen". Muitakin aseita kokoelmissa on, kuten 1800-luvulta peräisin olevat kävelykepiksi ja buddhalaismunkin vaellussauvaksi naamioidut miekat. Vakoilijoille oleellisia ovat varmasti myös pienoiskamerat. Venäläinen Kiev-kamera on pienehkön kännykän kokoinen, ja USA:ssa tehty Minox siitä reilu puolikas. - Esineitä lähdettiin kissojen ja koirien kanssa etsimään heti, kun tämä museo kesällä -97 päätettiin perustaa. Vappuna -98, kun museo avattiin, tavaraa oli jo paljon, Turja kertoo. Monien esineiden löytämisessä on ollut kova työ. Suurin ylpeyden aihe on ilmatiedustelukamera, jollaista ei tiettävästi ole missään muualla nähtävillä. - Niitä oli kymmenissä suomalaisissa lentokoneissa, mutta sodan jälkeen ne kaikki piti tuhota. Ymmärrettävästi tuhottua esinettä on vaikea löytää, eli on tässä onneakin ollut matkassa, Turja hymyilee. Kellarissa on kahlekuningas Timo Tuomivaaran kokoelmat. Esillä on muun muassa Idi Aminin tuskallisen näköiseen tuotesarjaan kuuluvia kahleita. Niissä on rautapiikit kaula- ja nilkkavanteiden sisäpuolella. Belgian Kongosta on löytynyt myös lapsille sopivat jalkaraudat. Käsirautoja on nähtävillä kymmenittäin, esimerkiksi Gestapon, Stasin, KGB:n ja FBI:n kalustoa. Viimeksi mainitut muuten ovat ilmeisesti suomalaisen suunnittelemat! Suomalainen tehtailija Kosti Hangelin kehtii käsirautoihin lukkonivel-systeemin, muttei koskaan patentoinut sitä. Kuusi vuotta myöhemmin tunnettu yhdysvaltalainen käsirautojen valmistaja Harrington patentoi täysin identtisen mallin. - Kyllä tämä on kansallinen ylpeyden aihe, Turja virnuilee.

Mata Hari oli pelkkä postilaatikko

Vakoilumuseossa on näyttelyesineitä kaikista tärkeimmistä vakoilumaista lukuun ottamatta Afrikan ja Etelä-Amerikan maita. Suomi on ollut vakoilussa keskeisiä maita jo ihan geopoliittisen asemansa vuoksi. Sen lisäksi, että lukuisat ulkomaiset vakoojat - muiden muassa Sidney Reilly - ovat pitäneet majapaikkaansa Suomessa, myös useat suomalaiset ovat olleet keskeisiä henkilöitä vakoilun kannalta. Esimerkiksi Reino Hallamaa myi osaamistaan Japaniin, ja hankki siten Suomen valtiolle radiokalustoa Suomen oman tiedustelun pyörittämistä varten. Suomalainen liittyy myös toisen maailmansodan kuuluisimman neuvostovakoojan Richard Sorgen työhön. Sorge viestitti Japanista käsin Neuvostoliittoon ja syntyperänsä vuoksi myös Saksaan. Jos Sorge ei olisi saanut tietää, ettei Japani hyökkää Neuvostoliittoon, neukut eivät olisi ymmärtäneet keskittää voimiaan Saksan rintamalle. Hän vaikutti siis sodan kulkuun hyvinkin konkreettisesti. - Mitä olisikaan tapahtunut, jos hän olisi antanut väärää tietoa, miettii Turja. Otto Ville Kuusinen lähetti vaimonsa Ainon Japaniin Sorgen avustajaksi. Turjan mukaan jo pelkästään Sorgen avustaminen tekee Aino Kuusisesta kovemman luokan vakoojan kuin vaikkapa Mata Harista. - Mata Hari oli vain postilaatikko, jolle toimitettiin ja jolta haettiin tietoa, Turja toteaa. Vakoilumuseon tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu naisvakoojiin keskittyvä näyttely. Aino Kuusinenkin pääsee mukaan ihan kansallisista syistä, mutta Aino on kyllä ihan lällärikamaa verrattuna vaikkapa Kissaksi kutsuttuun Matilda Carreen, jota pidetään maailman kovimpana naisvakoojana. - Todella kovista naisvakoojista on tosin pirun vaikea saada valokuvia, Turja harmittelee. - Mutta se on kai laadun tae.

Teppo Turja on vakoilun ammattilainen

Vakoilumuseo ei saa mistään mitään taloudellista tukea, vaan museon toiminta rahoitetaan pääsymaksuilla. Tähän mennessä museossa on käynyt 14 000 ihmistä, ja tänä vuonna odotetaan 10 000:ta kävijää. Kiinnostusta siis on, eikä ihmekään, sillä kyseessä on todella harvinaislaatuinen museo. Euroopassa se on ainoa laatuaan. Jenkeissä on Spy Museum Florida, jota isännöi entinen agentti Keith Melton. Meltonin museoon pääsevät vain ammattilaiset, mutta hän on sähköpostitse toivottanut Teppo Turjan tervetulleeksi. - En tiedä, kummasta pitäisi olla imarreltu, vakoojan vai museoihmisen statuksesta, Turja nauraa. Vakoilumuseon kokoelmissa on enimmäkseen toisen maailmansodan ja kylmän sodan aikaisia esineitä. Niinpä museokierroksen jälkeen tulee väkisinkin mieleen kysyä, kuinka paljon vakoilua harrastetaan näin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Turjan mielestä se on vaarallinen kysymys. - Haluaisin väistää tuon kysymyksen viittaamalla taannoiseen uutiseen, jossa SÄPO kertoo, että konventionaalinen vakoilu on taas lisääntymässä. Uutena piirteenä siinä on se, että joillain kansallisilla vakoiluorganisaatioilla on yhteyksiä ammattirikollisuuteen. Se on kamala visio, Turja sanoo. Samaa Turjalle ovat, epävirallisesti tietysti, kertoneet jotkut turvallisuusalan ihmiset Suomessakin. Hän ei suostu sanomaan, mistä maasta on kyse, mutta sen voinee itse kukin päätellä.

 

Takaisin numeroon 2/2000