Sivari, totaali - hippi tai joku muu pitkätukkahomo. Mitä miehet kliseitten takana ajattelevat asevelvollisuusjärjestelmästä, maanpuolustuksesta ja rauhan olemuksesta?

Teksti: Elina Kervinen
Kuvat: Tea Pelkonen

Jukka Huhta, 22-vuotias ja kyllä, pitkätukkainen tietojenkäsittelytieteen opiskelija, on juuri palannut Lapinjärveltä, siviilipalvelusmiesten koulutusjaksolta. Työ Helsingin yliopiston atk-osastolla on alkamassa. Päällään "Pummi"-tekstillä varustettu paita Huhta kertoo mitä ajatuksia Lapinjärven koulutusjakso ja siviilipalvelusjärjestelmä hänessä herättävät.

Huhdalle aseellisesta palveluksesta kieltäytyminen oli selvää. "Armeija edustaa valtion väkivaltamonopolia ja asevarustelua sekä sellaista rakenteellista väkivaltaa, jota en voi tukea. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa väkivalta olisi oikeutettua", hän toteaa. Lisäksi Huhta vieroksuu armeijan välittämää mieskuvaa sekä hierarkkista järjestelmää.

Valinta siviilipalveluksen ja totaalikieltäytymisen välillä ei ollut aivan yhtä helppo: "Totaalikieltäytyminen ja vankilaan lähtö olisi ollut aika rankka ratkaisu. En olisi kyennyt perustelemaan sitä itselleni tarpeeksi hyvin." Toisaalta siviilipalvelus on osa asevelvollisuusjärjestelmää ja on tavallaan valtion keino rankaista niitä, joita pyssyt eivät houkuta. Huhta ei kuitenkaan kiistä jonkinlaisen kansalaisvelvollisuuden olemassaoloa. Siksi hän lopulta matkasi Lapinjärvelle.

Suomen puolustuksen järjestäminen uudelleen olisi Huhdan mukaan paikallaan: "Oikeastaan koko asevelvollisuusjärjestelmä tulisi lakkauttaa. Nykyiset sodat käydään täsmäasein ja ne keskittyvät strategisiin kohteisiin. Entisenkaltaista sotamiesarsenaalia ei enää vaadita".

Palkka-armeija vaikuttaisi nuoren miehen mielestä järkevältä ratkaisulta, joskin hän myöntää, ettei osaa arvioida olisiko se taloudellisesti mahdollista. "Lisäksi palkka-armeijaa vastaan on yksi perusteltu argumentti: aseita ei ikinä tulisi antaa niitten käsiin, jotka niitä todella haluavat", Huhta toteaa vakavana.

Pingistä, lautapelejä ja pasifistin musta silmä

"Oikeastaan Lapinjärvellä oli yllättävän mukavaa. Ohjelmassa oli kiinnostavia luentoja muun muassa kansalaisvaikuttamisesta, ilmastonmuutoksesta ja miehisyyden myyteistä. Lisäksi henkilökohtaisesti en vastusta kiireetöntä ja rauhallista elämää", Huhta naurahtaa.

Koulutusjakso on kuitenkin Huhdan mukaan liian pitkä. Päivään mahtui vain kaksi parin tunnin ohjattua jaksoa ruokailuitten väliin. Suurin osa ajasta oli ajantappamista pingispöydän tai lautapelien parissa. "Koulutusjakson pitäisi olla kaikin tavoin intensiivisempi. Olisin mieluusti käsitellyt mielenkiintoisia aiheita syvemmin. Ruokailuja myöhentämällä päiväohjelmasta olisi saatu kattavampi."

Lisäksi Huhdan mielestä jonkinlainen oppimiskontrolli olisi paikallaan: "Jos miehet viimeisen kerran elämässään pakotetaan tällaiseen oppiin, niin eikö olisi kaikkien kannalta parempi, että se oppi menisi perille?", hän kysyy.

Huhta pääsi koulutusjaksolla kokeilemaan rauhan rakentamista myös konkreettisesti sivarien kantakaraokebaarissa, Lapinjärven Hotelli Hanhessa. Hän sai selkäänsä kun uskalsi puuttua baarissa iltaa istuneen miehen väkivallan käyttöön puheen voimaan uskoen.

"Päätä hakattiin seinään, mutta pasifistina en tietenkään tehnyt minkäänlaista vastarintaa", Huhta tokaisee pilke jo parantuneessa silmäkulmassa. "Kai se mies lopulta ymmärsi, ettei sellaisella toiminnalla ole moraalista pohjaa." Illan päätteeksi paiskattiin äijämäisesti kättä ja sovittiin että asia on selvitetty.

Sivaripalvelus on liian pitkä

Huhta pääsee vauhtiin kun puhe kääntyy koko siviilipalvelusjärjestelmän ongelmiin: "Ensinnäkin, sivari on liian pitkä. On selvää, että sen tulisi olla enimmillään armeijan keskimääräisen palvelusajan eli 240 vuorokauden mittainen."

Huhtaa sapettaa niin ikään, ettei siviilipalvelusmiesten asemaa ole määritelty laissa muutoin kuin rauhan aikana. Sodan syttyessä miehet saatettaisiin periaatteessa passittaa vaikka etulinjaan. Lisäksi olisi paikallaan, että siviilipalveluksen voisi suorittaa ulkomailla, vaikkapa kehitysyhteistyöprojektin parissa.

Huhdan mukaan suurin ongelma on kuitenkin siviilipalvelusmiesten asuminen. Majoituksesta vastaa lain mukaan palveluspaikka. Asunnon kustantaminen varsinkin pääkaupunkiseudulla on kallista ja siksi palveluspaikkojakin on vaikea löytää.

Moni joutuu viettämään osan palvelusajasta niin sanottuna legioonalaisena Lapinjärven koulutuskeskuksessa. Jos valtio kustantaisi asumisen tämä ongelma pienentyisi reilusti. Huhta itse on onnellisessa asemassa. Kalliossa sijaitsevan vuokrayksiön lasku lähtee seuraavan vuoden ajan Helsingin yliopistolle.

Roolipelejä telkien takana

23-vuotias kemian opiskelija ja totaalikieltäytyjä Sami Nieminen päätti valita vankilan siviilipalveluksen sijasta. Armeija ei käynyt edes mielessä. "Olin ilmoittanut kutsunnoissa meneväni sivariin, mutta kun kutsu Lapinjärvelle tuli olivat ajatukset jo muuttuneet. En mennyt, enkä ilmoittanut", Nieminen toteaa ykskantaan.

Kieltäytymisprosessi alkoi poliisin eräänä aamuna koputtaessa ovelle. Totaalikieltäytyjäystävänsä luona majaillut Nieminen oli jo ehtinyt unohtaa Lapinjärveltä tulleen paperin: "Poliisit löysivät mut ihan vahingossa. Tulivat hakemaan oikeastaan sitä mun ystävää."

Jäähyväismielenosoituksen saattelemana Nieminen aloitti kuusi ja puoli kuukautta kestävän tuomionsa suorittamisen Helsingin työsiirtolassa. "Ei siellä oikeastaan tylsää ollut", Nieminen toteaa. Muitten totaalikieltäytyjien kanssa aika kului rattoisasti muun muassa roolipelejä pelaillen.

Päivisin Nieminen opiskeli tavalliseen tapaansa, sillä avolaitoksessa tuomituilla on mahdollisuus käydä töissä tai opiskelemassa. "Vangeilla on avolaitoksella melko helppoa. Paljon riippuu siitä minkälaiseksi sosiaalinen elämä siellä muotoutuu. Ainoa asia, joka ahdisti oli pikkutarkkaan aikatauluelämään totuttelu", Nieminen sanoo.

Arkipäivän harmeja vankilassa oli muun muassa se, että Nieminen sekoitettiin jatkuvasti toiseen pitkätukkakieltäytyjään. Välillä väitettiin, ettei hän ollut tullut sovittuun aikaan koulusta, vaikka sopimukset oli tehty toisen kaverin kanssa.

"Ja sitten oli ne tarkastukset. Soittivat keskellä päivää, että tulehan näyttäytymään. Halusivat tietää että olin siellä missä olin sanonut. Itse eivät kuitenkaan useimmiten löytäneet oikeaan paikkaan", Nieminen naurahtaa.

Asepalvelus vapaaehtoiseksi

Nieminen vastustaa periaatteellisesti kaikenlaista väkivaltaa ja näkee armeijan vanhentuneita ja väkivaltaisia rakenteita ylläpitävänä laitoksena. Suomen puolustuksen Nieminen järjestäisi mieluiten järjestämättä sitä lainkaan: "Ihmisten jaotteleminen kasteihin ainoastaan syntymäpaikan perusteella on teennäistä, mutta kaiketi niin kauan kuin nykyinen valtiojärjestelmä säilyy, säilyvät myös jonkinlaiset asevoimat."

Niemisen mielestä palkka-armeija ei ole ratkaisu ongelmaan. Paras vaihtoehto olisi jonkinlainen vapaaehtoinen asepalvelus. "Jatkuvasti korostetaan, kuinka Suomen puolustusvoimien legitimiteetti on suuri ja kuinka armeijaan luotetaan. Miksei sitten uskota siihen, että vapaaehtoisia maanpuolustajia löytyisi tarpeeksi", Nieminen kysyy.

Niemisen mielestä aseistakieltäytyjien laittaminen vankilaan on tahra Suomen muutoin melko hyvällä tolalla olevassa ihmisoikeustilanteessa. Totaalit ovat yksinkertaisesti mielipidevankeja. "Suomen ongelma on se, että uskotaan täydellisyyteen koska asiat ovat niin paljon paremmin kuin useissa muissa maissa. Sen takia sitten tyydytään tähän pieneen reaalipoliittiseen näpertelyyn eikä mikään muutu", Nieminen harmittelee.

Totaalikieltäytymisestä ei jää rikosrekisteriä

Vankilasta päästyään Nieminen on jatkanut rauhanpuolustamista aseistakieltäytyjäliitossa toimimalla. Tällä hetkellä hän istuu liiton hallituksessa. Muutoin Nieminen jatkaa opiskelujaan normaaliin tapaan. Kieltäytyminen ei ole liiemmin vaikuttanut arkieloon. "Ehkä se olisi vaikuttanut jos olisin esimerkiksi hakenut töitä. Toisaalta tiedän, etten edes haluaisi sellaiseen toimeen, johon minua ei vakaumukseni vuoksi hyväksytä", Nieminen huokaa ja lisää, ettei totaalikieltäytyjien vankilatuomiosta onneksi jää rikosrekisteriä.

Vankilaan meneminen oli Niemisen kohdalla protesti nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kohtaan ja henkilökohtaisesti parempi vaihtoehto kuin siviilipalvelus. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan tuntenut vaikuttavansa kieltäytymisellään asioihin siinä määrin kuin olisi tarpeellista. "Aikalailla se tuntui alistumiselta vallitseviin oloihin. Nykyään olisin valmis rankempaan vastarintaan. Poliisi saisi raahata vankilaan. Tarvittaessa ryhtyisin vaikka nälkälakkoon", Nieminen sanoo vakavana.