SARAMO TARTTUU RUORIIN
Vasemmistonuorten toukokuussa kokoontunut liittokokous valitsi järjestön puheenjohtajaksi Jussi Saramon, 25, Porvoosta. Libero kyseli uudelta puheenjohtajalta seuraavan kaksivuotiskauden haasteista ja tavoitteista.
Teksti: Karoliina Öystilä
Kuva: Perttu Iso-Markku

Jussi Saramo pahoittelee, että saapuu haastatteluun maanantaiaamuna vähän väsyneenä. Hän on yöpynyt edellisen yön Helsingin keskustasta osoitteesta Vuorikatu 4 vallatussa talossa ja yöunet ovat jääneet vähiin.
”Omegaksi ristityssä talossa on järjestetty nyt nuorten kulttuuritoimintaa ja monet asunnottomat ovat saaneet talosta yöpaikan. Nuorten aktivistien ja syrjäytettyjen asunnottomien rinnakkaiselo on sujunut hyvin”, Saramo kehuu.
Saramon pj-kauden ensimmäisiä päätöksiä oli se, että Vasemmistonuoret asettui tukemaan valtausta.
Vaan miltä näyttävät muuten järjestön lähtökohdat Saramon ottaessa komennon?
”Vasemmistonuoret on hyvässä kunnossa. Meillä on hyvät poliittiset ohjelmat ja paljon paikallista, valtakunnallista ja kansainvälistä toimintaa. Vasemmistonuoret on vakiinnuttanut paikkansa aktiivisena kansalaisjärjestönä ja samanaikaisesti olemme voimakkaasti mukana puolueessa. Pohjat tälle liittokokouskaudelle ovat hyvät, nyt voimme yhdessä lisätä kierroksia.”
”Haasteena on Vasemmistonuorten tunnettavuuden lisääminen tavallisten nuorten keskuudessa, aktivistipiireissä meidät jo tunnetaankin. Tämä vaatii jalkatyötä, paikallista toimintaa uusille paikkakunnille sekä ulospäin näkyvien tapahtumien lisäämistä.”
”Vielä on isojakin kaupunkeja ilman toimintaa, esimerkiksi Lahti, Kotka, Porvoo ja Hyvinkää. Haluan, että Vasemmistonuoret on avoin järjestö, johon on helppo tulla ja jonka kaikki punavihreästi ajattelevat nuoret kokevat omakseen.”
Kansalaisjärjestöjen suuntaan Vasemmistonuorille on Saramon mielestä tärkeintä, että asiat etenevät ja siksi järjestö on aina valmis yhteistyöhön niiden kanssa, joilla on samoja tavoitteita.
”Yhdistämällä voimiamme saamme enemmän aikaan. Vaikka yksittäiset Vasemmistonuorten jäsenet toimivatkin monissa kansalaisjärjestöissä, pitää järjestönkin olla rohkeasti mukana verkostoissa. Nyt olemme mukana käynnistämässä Tulevaisuuden Voima -ilmastojärjestön toimintaa. Erityisesti rauhan ja ympäristön puolesta toimimme jatkossakin yhteistyöverkostoissa.”
Ammattiyhdistysliike on Vasemmistonuorille jatkossakin tärkeä yhteistyötaho.
”Meidän jäsenten pitää entistä enemmän mennä toimimaan ay-liikkeen sisälle. Vasemmistonuorten on tuettava ammattiliittojen taisteluita. Tarvitsemme enemmän duunareita mukaan omaan toimintaankin. Työtä tekevät nuoret ovat hyvä mittari siinä, miten meidän poliittinen sanoma menee läpi.”
Saramon mielestä Vasemmistonuoret voi hyvin olla samanaikaisesti uskottava aktivistijärjestö ja duunarien asianajaja.
”Tämä vaatii sitä, että hoidamme molemmat hommat hyvin, toimintamme on monipuolista, otamme kantaa hyvin monenlaisiin asioihin ja vältämme turhaa vastakkainasettelua.”
Entäs sitten Vasemmistoliitto?
”Eduskuntavaalit 2007 ovat meille näytön paikka, meidän on vihdoin saatava nuoria kansanedustajiksi. Vasemmistonuorten tehtävä on varmistaa, että puolueen projekti 2007 ei tarkoita sitä, että puolue hyväksyy kaiken vain päästökseen hallitukseen. On tärkeää, että Vasemmistoliitto on vaaleissa vaihtoehto, radikaaleja omia linjauksia ei saa pelätä. Puolueessa nuorille ehdokkaille on kaikissa viime vaaleissa ollut tilaa ja se on uudistanut puoluetta mielestäni hyvin.”
Takaisin
numeroon 2-3/2005
|