NUORET HAASTAVAT VANHAN POLITIIKAN
Nuoria ei kiinnosta, nuoret eivät äänestä, nuoret eivät innostu politiikasta… Nuorisotutkijat haluavat kumota myytit passiivisesta nuorisosta.
Teksti:
Perttu Iso-Markku
Nuorten poliittisen aktiivisuuden tilaa on totuttu pitämään Suomessa hälyttävänä. Vain äänestystilastoja tarkastelemalla näin voisikin päätellä.
Kuva: Mikael Lehtelä
Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa nuorten äänestysaktiivisuus nousi yli viidellä prosenttiyksiköllä, mutta nuorison poliittista aktiivisuutta tutkivan Hanna Wassin mukaan yksittäisten vaalien perusteella ei kannata vielä nostaa maljoja. Äänestysaktiivisuus palasi nyt lähemmäs sitä tasoa, millä se oli kahdeksan vuoden takaisissa kunnallisvaaleissa.
Yhtenä herättelevänä tekijänä viime kunnallisvaaleissa oli vaaliteemojen selkeä ideologinen värittyminen.
”Keskeiseksi teemaksi nousi kunnallisten palvelujen tuottaminen, ja se aktivoi erityisesti 29–34-vuotiaita naisia, joilla on tässä kysymyksessä erityisesti saatavaa tai menetettävää”, Wass kertoo.
Äänestysaktiivisuuden kasvusta huolimatta uurnilla kävi pääkaupunkiseudulla vain puolet nuorimmista ikäluokista. Vieraantuminen poliittisesta järjestelmästä ei kuulu vain nuoruuteen, vaan siitä on tulossa sukupolvi-ilmiö. Hanna Wassin mukaan äänestystilastoista on löydettävissä merkkejä siitä, että nykyisin äänestysaktiivisuus ei enää nouse iän myötä, niin kuin varhaisempina vuosikymmenenä tapahtui.
Äänestysaktiivisuus on vahvasti sidoksissa nuoren sosiaaliseen asemaan. ”19–29-vuotiaista korkeakouluopiskelijoista äänesti vuoden 1999 eduskuntavaaleissa yli 80 prosenttia, pelkästään peruskoulun suorittaneista äänesti samassa ikäryhmässä vain hieman yli kolmekymmentä prosenttia”, Wass luettelee.
”Uusi politiikka” nuorten suosiossa
Matalan äänestysaktiivisuuden ei kuitenkaan voida automaattisesti tulkita tarkoittavan yleistä passiivisuutta. Vaikka nuorten piirissä äänestäminen tai puoluetoiminta eivät olekaan muodissa, monet ”uuden politiikan” keinot sen sijaan ovat. Nuorison poliittisia suuntautumisia tutkinut Villiina Hellsten luettelee uuden politiikan keinoiksi muun muassa kansalaisaktiivisuuden, vetoomukset, mielenosoitukset, kulutustottumukset ja elämäntavat.
Turhautuminen puoluepolitiikkaan voi purkautua aktiivisuutena tai passiivisuutena. Systeemin riittämättömyys osoitetaan ulkoparlamentaarisena toiminnalla tai Tony Halmetta äänestämällä. Tai sitten jätetään äänestämättä, joko protestina tai vain siksi, ettei äänestäminen käy edes mielessä.
”Kompetentit nuoret eivät koe äänestämistä riittävänä vaikutuskanavana. He samalla kyseenalaistavat edustuksellisuuteen pohjaavan poliittisen järjestelmän, koska he kokevat kykenevänsä ajamaan omia asioitaan myös itse”, Hanna Wass analysoi.
Uudenkin politiikan muodot ovat suosituimpia hyväosaisten nuorten piirissä. ”Esimerkiksi globalisaatiokriittisessä liikkeessä toimiminen vaatii aktiiveiltaan yleensä korkean koulutuksen, vapaa-aikaa ja taloudellisia resursseja”, Wass muistuttaa.
Puolueissa nuorisovaje
Nuorisoa ei näy puolueiden lippujen alla vanhojen vuosikymmenten malliin. Nuorison irrottautuminen puolueista näkyy kaikkien puolueiden jäsenmäärissä. Puoluejäsenten osuus aikuisväestöstä on puoliintunut sitten 70-luvun.
Puolueiden jäsenmäärien lasku ja nuorison kiinnostuksen puute puolueisiin johtuu monista seikoista, joista yksi on poliittisen kulttuurin muuttuminen. Professori Jan Sundbergin (STT 13.11.) mukaan puolueet eivät nykyisin edes tarvitse massiivisia jäsenmääriä, koska jäsenten merkitys esimerkiksi vaalikampanjoinnissa on vähentynyt. Kampanjat hoidetaan ehdokkaiden omien tukiverkostojen avulla.
Toisaalta politiikan tutkija Sami Borgin mukaan nuorten aliedustus puolueissa ja poliittisessa järjestelmässä johtaa vaikutusmahdollisuuksien epätasaiseen jakautumiseen. Nuoret eivät ole edustettuina ikäluokkansa koon mukaisesti eduskunnassa tai kunnanvaltuustoissa. Kuntiin perustetut nuorisovaltuustot ovat vailla konkreettista vaikutusvaltaa eivätkä korvaa aliedustusta. Borgin mukaan tästä syntyy kierre, jossa nuorten luottamus järjestelmään horjuu ja vähentää nuorten osallistumista ennestäänkin.
Luottamusta poliittiseen järjestelmään eivät lisää stereotyyppiset nuorisopoliitikot, pukua nukkuessaankin pitävät poliittiset broilerit, joilla ei ole monta yhteistä harrastusta oman ikäryhmänsä kanssa.
Käsiksi globaaleihin ongelmiin
Hanna Wassin mielestä käsitys nuorten passiivisuudesta on osittain myytti, joka pohjaa vanhaan käsitykseen siitä mikä on poliittista. Viime elokuussa julkaistusta "Vaalit ja Demokratia Suomessa" -tutkimuksesta käy ilmi, että nuoret suhtautuvat itse paljon positiivisemmin poliittiseen osallistumiseen kuin arvioivat oman ikäryhmänsä yleensä suhtautuvan. Nuoret siis itsekin mieltävät kuuluvansa apaattiseen sukupolveen, kun sitä on heille julkisuudessa riittävästi toisteltu.
Nuorten näennäisen passiivisuuden murehtimiisen sijaan pitäisi huomata vaikutuskeinojen skaalan laajentuneen. Viralliseen poliittiseen järjestelmään osallistuminen ei ole koko totuus. Kansallisen tason päätöksenteon kyvyttömyys ratkaista globaaleja ongelmia ajaa aktiiviset nuoret hakemaan vaikutuskeinoja esimerkiksi ympäristö- tai globalisaatiokriittisessä liikkeessä.
Puolueilta vaaditaan uudistumista ja uudistumiskykyä, jotta ne voisivat tarjota mielekkään toimintakentän globaaleista asioista ja uuden politiikan teemoista ja keinoista innostuneille nuorille. Vaan kuinkahan tämä puolueilta onnistuu, jos nuoret itse eivät ole tuomassa niihin uutta politiikkakäsitystä?
