Länsimaiden talousboikotti kärjistää palestiinalaisten kurjuutta
MUHIIKO PALESTIINASSA KOLMAS KANSANNOUSU?
Vasemmistonuorten vieraana Suomessa käynyt palestiinalainen kansalaisjärjestöaktiivi Fuad Samandar epäilee, että Palestiinassa nähdään vielä kolmas intifada, mikäli länsimaat jatkavat talousboikottiaan. Palestiinalaisia rangaistaan nyt kollektiivisesti demokratian harjoittamisesta.
Teksti: Antero Eerola
Palestiinalaisten kärsimysten kuorma on vain kasvanut sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Euroopan unioni päättivät aiemmin keväällä jäädyttää palestiinalaishallinnolle kanavoidun taloudellisen tuen. Avustushanat väännettiin kiinni pian sen jälkeen, kun ääri-islamilainen Hamas voitti parlamenttivaalit vuoden alkupuolella.
Talousboikotti on ajamassa palestiinalaisia hiljalleen taloudelliseen katastrofiin. Nyt jo yli neljä kuukautta on kulunut siitä, kun palestiinalaishallinnon työntekijät perheineen ovat saaneet tulla toimeen ilman säännöllisiä palkkatuloja.
Alueella toimivat EU-maiden diplomaatit, myös Suomen edustajat, ovat varoitelleet jo ennen jäädytyspäätöksen tekemistä palestiinalaishallinnon hoipertelevan taloudellisesti kuilun partaalla. Lännen vastuulla on, työnnetäänkö se reunan yli.
Palestiinalaishallinnon palkkalistoilla on noin 160 000 henkeä, joihin kuuluu opettajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä, ministeriön ja virastojen virkamiehiä, poliiseja sekä suuri joukko erilaisten turvallisuusjoukkojen sotilaita.
Palestiinalaisissa perheissä on keskimäärin neljä lasta, joten voidaan laskea, että hallinnon maksamien palkkojen takaamasta toimeentulosta riippuu noin miljoonan ihmisen toimeentulo.
Kun palestiinalaisten suurin yksittäinen työnantaja ei pysty maksamaan palkkoja, on merkittävä rahavirta paikalliseen talouteen tyrehtynyt. Tällä on massiiviset kerrannaisvaikutukset, jotka vaikuttavat jokaisen palestiinalaisen elämään.
Vaikka kukaan ei täsmällisesti tiedä lukuisten turvallisuusjoukkojen päälukua, niihin arvioidaan kuuluvan karkeasti ottaen noin puolet hallinnon työntekijöistä. Heistä jokaisella on hallussaan jonkinlainen pyssy. Siksi erityisesti turvallisuusjoukkojen tyytymättömyys voi ajan mittaan käydä kohtalokkaaksi palestiinalaishallinnolle.
Kolmas intifada on jo ovella
Vasemmistonuorten kutsumana Suomessa vieraillut kansalaisjärjestöaktiivi ja Palestiinan Kansanpuolueen jäsen Fuad Samandar sanoo maanmiestensä joutuneen turvautumaan äärimmäisiin keinoihin turvatakseen toimeentulonsa. Moni perhe on joutunut jo nyt myymään vähäistä omaisuuttaan voidakseen rahoittaa jokapäiväisiä menojaan.
Samandarin mukaan palestiinalaisilla on tapana ostaa naimisiin mennessään perheeseen kultaesineitä. Niistä ei luovuta kuin äärimmäisessä hädässä. Nyt tuo hätä on tullut eteen.
”Ongelma on kuitenkin, että moni kauppa ei enää osta kultaa. Siksi ihmiset myyvät myös muuta omaisuuttaan kadulla, mikroaaltouuneja, mattoja, tuoleja, mitä vain irti saavat”, Vanun ohella myös Vasemmistoliiton ja puolueen eduskuntaryhmän vieraana Suomessa käynyt Samandar kertoo.
Hän ennustaa, että länsimaiden talousboikotti ei voi enää jatkua pitkään.
”Palestiinalaiset tulevat silloin syömään Israelin. Tarkoitan sillä kolmannen intifadan, kansannousun puhkeamista. Sen tulevat käynnistämään kaikkein köyhimmät ihmiset, jotka kärsivät pakotteista nyt kaikkein eniten.
Kolmanteen intifadaan purkautuisi näin paitsi katkeruus ulkomaisen avun jäädyttämiseen, myös paikalleen juuttuneisiin rauhanneuvotteluihin ja Palestiinan miehityksen jatkumiseen. Ensimmäinen kansannousu käynnistyi miehitetyssä Palestiinassa loppusyksystä 1987. Sitä voi pitää poliittisena menestystarinana, sillä se päättyi vuonna 1994 solmittuun Oslon rauhansopimukseen, jonka myötä Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO tunnustivat toisensa, palestiinalaishallinto perustettiin ja presidentti Jasser Arafat saattoi palata kansansa pariin. Toinen kansannousu, niin sanottu Al-Aqsan intifada leimahti syksyllä 2000. Vaikka taustalla oli syvä pettymys neuvotteluihin Oslossa avoimeksi jääneistä kysymyksistä, oli varsinainen kipinä silloisen oppositiopoliitikko Ariel Sharonin vierailussa Jerusalemin Temppelivuorella, jonne juutalaiset ja kristityt eivät saa mennä. Viime vuosien väkivaltaisuudet ovat seurausta tästä provokaatiosta.
Fuad Samandarin mukaan toisen intifadan ongelma oli se, että palestiinalaiset eivät saavuttaneet sillä mitään. Päinvastoin Israelin otteet miehityksessä vain kovenivat. Siksi kolmas intifada voi ryöpsähtää valloilleen myös pettymyksenä toisen intifadan tuloksiin.
Kenen pitää luopua väkivallasta?
Jotta lännen rahahanat voidaan jälleen vääntää auki, Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet Hamasille kolme ehtoa. Sen pitää tunnustaa Israelin valtion oikeus olemassaoloon, luovuttava väkivallasta sekä tunnustettava PLO:n ja Israelin aiemmin tekemät sopimukset.
Samana päivänä, kun EU:n ulkoministerit vahvistivat rahoitusboikottipäätöksen, pikku-uutinen Suomen lehdissä kertoi 8-vuotiaan pikkutytön kuolleen Gazassa Israelin armeijan tulituksessa. Lisäksi iskussa haavoittui 13 muuta 3-17-vuotiasta lasta. Kysymys kuuluukin, ketä pitäisi vaatia talouspakotteiden voimalla luopumaan väkivallasta?
Länsimaat kurittavat palestiinalaisia nyt kollektiivisesti siitä, että nämä vapaissa ja kansainvälisesti rehelliseksi todetuissa vaaleissa ilmaisivat poliittisen tahtonsa. Päätös antaa koko arabimaailmalle tärkeän opetuksen. Demokratia on länsimaiden silmissä hyväksyttävää vain, kun se tuottaa ”oikeita” tuloksia. Silloin sitä voidaan tuoda Lähi-itään vaikka asein, kuten Irakin sotaretkeä tukeneet maat voivat todistaa. Kun demokratia tuottaa vääriä tuloksia, sen käytöstä voidaan rangaista.
Fuad Samandarin mukaan Euroopan unionin pitäisi näyttää maailmalle esimerkkiä ja palauttaa palestiinalaishallinnon avustukset.
”Suomella on erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa tähän EU:n tulevana puheenjohtajamaana. Vasemmistoliiton pitäisi taas painostaa Suomen hallitusta toimimaan”, Samandar lähettää terveisiä.
Israel valmis piirtämään rajat yksin
Demokratia on toiminut myös Lähi-idän barrikadin toisella puolella Israelissa, jossa valtaan astui hiljattain uusi vasemmistokeskustalainen hallitus. Sen rungon muodostavat entisen pääministerin Ariel Sharonin perustama, keskustalaiseksi luonnehdittu Kadima sekä entisen ay-johtajan Amir Peretzin vetämä Työväenpuolue.
Uuden hallituksen pääministeri ja Kadiman nokkamies Ehud Olmert vieraili toukokuun lopulla Washingtonissa, jossa hän tapasi Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin. Olmert teki tuolloin selväksi linjansa suhteessa palestiinalaisiin. Hän sanoi ojentavansa kätensä palestiinalaisten presidentille Mahmud Abbasille ja antavansa Hamasille aikaa vuoden loppuun saakka aikaa täyttää kansainvälisen yhteisön asettamat ehdot. Muuten Israel piirtäisi Lähi-idän kartan yksipuolisilla toimilla. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että osa Länsirannan juutalaissiirtokunnista purettaisiin, mutta ”suurimmat väestökeskittymät” eli väkirikkaimmat siirtokunnat liitettäisiin Israelin valtioon. Samaan pakettiin liittyisi Itä-Jerusalemin lopullinen sulauttaminen juutalaisvaltioon ja sen eristäminen turvamuurilla Länsirannasta. Presidentti Bush antoi ymmärtää, että Yhdysvallat tukee Olmertin suunnitelmia. Tämä on iso, historiallinen käännös Washingtonin politiikassa, sillä periaatteessa amerikkalaisetkin ovat jakaneet näkemyksen, jonka mukaan miehitettyjen alueiden liittäminen Israeliin on vastoin kansainvälistä oikeutta.
Ydinongelma on miehitys
Olmertin aikarajan ongelma on, että palestiinalaisten – käytännössä Hamasin ja vanhan valtapuolueen Fatahin – myös aseellisiksi yhteenotoiksi kärjistyneen sisäisen eripuran takia heitä on juuri nyt vaikea saada todellisiin keskusteluihin Israelin kanssa. Hamasin ilmoitus tulitauon lopettamisesta kesäkuun puolivälissä vaikeuttaa tilannetta entisestään.
Palestiinalaisten keskinäiset yhteenotot antavat juutalaisvaltion edustajille jälleen hyvä tekosyyn sanoa, ettei palestiinalaisten puolella ole ketään, jonka kanssa keskustella. Samalla Israelin on erittäin helppo ajaa mahdolliset neuvottelutkin tilanteeseen, jossa he voivat sanoa, ettei ratkaisua ole mahdollista saada kokoon kuin yksipuolisin toimin.
Ongelman ydin ei ole rauha, vaan Israelin miehitys. Mikäli miehitys päättyisi, Israelin armeija vetäytyisi palestiinalaisten mailta, juutalaisten siirtokunnat tyhjennettäisiin, palestiinalaiset saisivat oman valtionsa ja Itä-Jerusalemista tehtäisiin kahdelle kansalle luvatun maan yhteinen pääkaupunki, rauha seuraisi automaattisesti. Mikäli miehitys ei pääty, väkivalta tulee olemaan aina läsnä Lähi-idässä.
Lue Vasemmistonuorten Palestiinatyöryhmän teksti Hamasista