Kolumni: Jussi SaramoSUOMIKO POLIISIVALTIO?Erästä poliisijohtajaa harmitti, kun mediassa on ollut joitakin kriittisiä kommentteja poliisijohdon toiminnasta Smash Asem –mielenosoituksessa. Mitähän he odottivat, kun mokasivat Helsingin keskustassa useiden toimittajien ja satojen ihmisten silmien edessä? Minua on harmittanut valtaosa mediassa olleista jutuista, joissa on purematta nielty poliisin selitykset tapahtumien kulusta. Poliisijohtohan muun muassa valehteli tiedotustilaisuudessaan, että halukkaat pääsivät saarretulta alueelta pois. Me paikalla olleet tiedämme, että näin ei ollut. Vasemmistonuoret ehti ensimmäisenä kritisoimaan poliisin toimintatapoja. Kannanottomme kärki kohdistui poliisin toimintaan, kun he eivät päästäneet edes sivullisia ulos saarrosta. Monilla oli kylmä, nälkä ja vessahätä. Usean tunnin saarroksissa oleminen siksi, että sattui istuskelemaan postitalon portailla, on jotain mitä on vaikea perustella. Etenkin kun heti alusta asti oli selvää, että poliiseja oli niin paljon, ettei mitään mellakkaa pääse syntymään, jos joku sellaista oli suunnitellut. Turhautumiseen asti olen kuullut ihmisiltä kuinka on vain oikein, että anarkistit pistettiin kuriin. Mielestäni anarkisteilla on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin. Se, että joku oli pyytänyt netissä aiheuttamaan epäjärjestystä Helsingin kaduille, ei riitä perusteeksi saartaa satoja ihmisiä tunneiksi pienelle aukiolle. Mitähän tulee seuraavaksi? Kielletäänkö vappumarssit? Ei varmaan niin kauan kun demaritkin osallistuvat niihin. Se, että Paavo Arhinmäki kuvaa poliisin toimintaa kamerallaan, ei pitäisi riittää syyksi viedä häntä vuorokaudeksi putkaan. Se, että minä istuin postitalon portailla, ei pitäisi olla syy saartaa minua tuntien ajan. Itä-Saksan salainen poliisi Stasi riisti myös ihmisiltä vapauksia poliittisista syistä. Sitä meillä on, aivan oikeutetusti, kauhisteltu – mutta missä menee raja? Suomalaisten enemmistö ajattelee vielä, että hyvä kun ”aktivistit” pistetään kuriin. Suomen poliisilla on ollut poikkeuksellisen hyvä maine, sen ei uskota voivan tehdä ylilyöntejä. Kuinka kauan maine voi kestää, jos jatkossakin sadat ”tavikset” näkevät itse kuinka poliisilta lähtee mopo käsistä? Poliisijohto sen sijaan oli täysin ulkona tilanteesta. Toivottavasti vain osaamattomuuttaan, eikä rasismia ja pelkoa lietsovan demariministeri Kari Rajamäen yllyttämänä. Poliisin otteiden koventaminen johtaa myös mellakoita haluavien otteiden koventumiseen ja suosion lisääntymiseen. Haluan uskoa, että Rajamäki on vain yksinkertainen eikä ymmärrä toimintansa seurauksia. Näin vastuuttomasti ei voi toimia vain kalastellakseen konservatiivisten massojen ääniä. Se kaikki mitä tapahtui mielenosoitusten jälkeen ansaitsisi oman kolumninsa. Hesarin ja Apu –lehden mukaan poliisi vuoti tietoja entisestä Vasemmistoliiton eduskunta-avustajasta, joka olisi murtautunut vihreiden ja kokoomuksen tietojärjestelmiin. Kun alettiin kysyä mitä ihmettä poliisi on tehnyt näissä järjestelmissä, ilmoitti poliisi lopulta ettei mitään urkkimista ole tiedossakaan. *** Me olimme mukana järjestämässä suurmielenosoitusta sosiaalisen Euroopan puolesta. Siihen osallistui yli kaksituhatta ihmistä, ja se sujui rauhallisesti ja näyttävästi. Media kuitenkin unohti meidän voimannäyttömme lähes kokonaan, ja keskittyi Smash Asem –mielenosoitukseen. Ja joku vielä kysyy miksi jotkut hakevat huomiota kyseenalaisilla tavoilla.
|