MAAILMAN TASA-ARVOISIN MAA
”Maamme on maailman tasa-arvoisin maa, koska laissamme lukee, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia.” Nuori sukupuolitutkija Shanghain Fudan yliopistosta.
Teksti: Karin Tötterman
Kiinalaisten nuorten keskuudessa feminismi on melko tuntematon käsite. Lain mukaan – periaatteessa – kaikki on kunnossa, minkä vuoksi ei oikeastaan ole syitä miettiä, mikä ei kenties toimisi. Toinen tärkeä syy siihen, miksi Kiinassa ei ole feminismiä on se, että maan poliittisen järjestelmän takia kommunistisen puolueen raamien ulkopuolella ei voi järjestäytyä poliittisesti. Kiinassa on yksi kansallinen, viranomaisten tukema järjestö, Kiinan naisunioni, joka ajaa naisten asiaa.
Mutta viranomaiskontrolli vaikeuttaa feminismin, kuten muidenkin yhteiskunnallisten liikkeiden, kehittymistä.
”Jyrkästi sanottuna olen sitä mieltä, että Kiinassa ei ole lainkaan feminististä liikettä”, Pekingin yliopiston vertailevan kirjallisuustieteen professori Dai Jinhua sanoo. Hän on Kiinan tunnetuin elokuvan tuntija ja yksi maan huomattavimmista feministeistä. Se onkin aiheuttanut hänelle päänsärkyä vuosien varrella:
”Luulen, että olin yksi ensimmäisistä kiinalaisista feministeistä, joka kutsui itseään feministiksi. Tästä syystä ajaudunkin usein absurdeihin keskusteluihin miesten kanssa. Aina kun luennoin sukupuoleen liittyvistä asioista, tapaan miehen, joka on ottanut tehtäväkseen haastaa minut luennon jälkeen. Hän saattaa esimerkiksi sanoa: ’Kippis tasa-arvolle’, johon minä vastaan: ’Loistavaa, sitähän minä juuri haluankin’. Mutta silloin hän kieltäytyy skoolaamasta ja väittää, etten todellakaan halua sitä. Minähän haluan, että naiset alistaisivat miehiä”, Dai kertoo ja hymyilee väsyneesti.
”Jos tällaiset tilanteet johtaisivatkin keskusteluun feminismistä, se olisi ihan ok. Mutta nämä miehet eivät todellakaan halua keskustella feminismistä. He näkevät minut vain aggressiivisena ja epänormaalina naisena”, Dai sanoo.
Naisasioista keskusteleminen Kiinassa vaatii toisin sanoen siis melkoisesti rohkeutta. Feministit leimataan miesten vihaajiksi, tai ironista kyllä, seksuaalisesti estottomiksi naisiksi. Sitä paitsi ihmiset kaihtavat kaikenlaisia ismejä Maon aikakauden jälkeen.
Jalkojen sitomisesta hamekieltoon
Poikalapsi kun nyt syntyy
onnen lapsi annetahan
vuoteeseen tila hälle
pehmyt, lämmin laitetahan.
Vaatteet hälle valmistetaan
juhlapukuun puetaan.
Leikkikaluksi hän saapi
jalokiven kätehensä.
[...]
Vaan kun syntyy tyttölapsi
kutsumatta annetahan
sille vuoteen lattialle
tila hälle tuskin suodaan
Vaateriepu hälle tuodaan,
joka verhoksi nyt suodaan.
Ruukunpala rikkinäinen
leikkikalu onpi vainen.
Laulujen kirja, runosta Veden partaalla, suom. Toivo Koskikallio. (Kiinalainen runokokoelma, jonka uskotaan olevan peräisin 1 000 – 700-luvulta eKr.)
Historian valossa kiinalaisten naisten asema ei ole ollut kovinkaan kehuttava. Kungfutselainen yhteiskuntarakenne rakentui hierarkioille, jossa ihmiset tottelivat valtiastaan, lapset vanhempiaan ja naiset miehiään. Sorto ruumiillistui naisten jalkojen sitomisena, mikä teki naisista täysin riippuvaisia miehistään, ei vain taloudellisesti vaan myös fyysisesti.
Asiaan tuli nopeasti muutos, kun kommunistit ottivat vallan vuonna 1949. Ensimmäinen kommunistien säätämä laki koski naisten oikeuksia ja kielsi järjestetyt avioliitot. Mao halusi poistaa kaikki ihmisten väliset erot, mikä merkitsi myös sitä, että miehet eivät enää voineet ohjailla naisia. Myös puhtaasti fyysiset erot sukupuolten välillä tuli piilottaa. Tämä merkitsi sitä, että miesten ja naisten tuli pukeutua samanlaisiin univormuihin ja että kaikki perinteisesti sukupuolia erottavat tekijät kuten erilaiset vaatteet ja meikit kiellettiin.
”Varttuessani en koskaan pitänyt hametta. Olin 26-vuotias, kun ensimmäistä kertaa panin hameen päälleni. Siitä lähtien olenkin pitänyt hametta 365 päivää vuodessa”, Dai Jinhua toteaa ja nauraa.
Mutta kun puhutaan Maon ajan absurdiudesta ja katastrofeista, Dain mielestä on kuitenkin tärkeä muistaa, että Mao ja kommunismi todellakin vapautti Kiinan naiset:
”Ei ole epäilystäkään siitä, että Mao on todella tärkeä henkilö kiinalaisten naisten vapautumisessa. On tosiasia, että naisten asemaa koskevat lait, joita Kiinassa siihen aikaan säädettiin, olivat edistyksellisimpien lakien joukossa koko maailmassa. Voimme toki keskustella syistä, miksi hän halusi vapauttaa naiset”, Dai sanoo ja jatkaa:
”Asiaa voidaan ajatella kahdella tavalla. Toisaalta miehet ja naiset todellakin nauttivat yhtäläisistä oikeuksista. Toisaalta se merkitsi sitä, että yhteiskunta saattoi näin ollen käyttää miehiä ja naisia yhtäläisesti hyväkseen. Yhteiskunta valvoi ja käytti hyväkseen koko kansaa, sekä miehiä että naisia.”
Voittajia ja häviäjiä
Tänä päivänä, runsaat viisikymmentä vuotta naisten vapautumisen jälkeen, Kiinan kasvu ja modernisaatio on näennäisesti pysäyttämätöntä. Se on maa, jossa on jälleen kunniakasta olla rikas ja jossa jokainen hoitaa omat asiansa niin hyvin kuin pystyy. Se on maa, jolla menee niin hyvin, ettei oikeastaan kannata kaivella erilaisia ongelmia.
”Amerikkalainen kulttuuri ja tapa jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin, on yhä enenevässä määrin vaikuttanut Kiinaan, erityisesti suurkaupunkeihin. Kukaan ei halua puhua ongelmistaan, kukaan ei halua tunnustaa olevansa alakynnessä”, Dai Jinhua toteaa.
Dai korostaa myös sitä, ettei voida puhua yleisistä ongelmista, kun ajatellaan Kiinan naisia. Kyse on niin monista naisista ja niin monista erilaisista ongelmista.
”Voimme tarkastella vain erilaisia ryhmiä – minkälaisia ongelmia on vanhemmilla naisilla; maaseudun naisilla; naisilla, jotka tekevät matalan statuksen töitä; nuorilla naisilla; koulutetuilla naisilla... Minusta suurin ongelma on se, että naiset uhrataan Kiinan kaupallistumisprosessissa. Esimerkiksi tehtaassa työskentelevien naisten on siirryttävä eläkkeelle miehiä aiemmin, naisia irtisanotaan ensimmäisinä, kun työvoimaa leikataan, eikä naisilla ole samanlaisia mahdollisuuksia kilpailla työmarkkinoilla. Samanaikaisesti tyttölapset kuitenkin ovat työvoiman perusta eteläisen Kiinan nk. sweatshopeissa. Ja naiskauppa lisääntyy, kuten myös prostituutio”, Dai sanoo.
Kiinasta on jälleen tullut vahvasti luokkiin jakautunut yhteiskunta. Ja jälleen kerran juuri naiset muodostavat alaluokan. Vaikka Kiinassa onkin monia naispuolisia urakoitsijoita ja monia menestyksekkäitä naisia, Dai korostaa, että heidät on nähtävä etuoikeutettuina ja poikkeuksina.
Nykyään Kiinassa on virallisen tilaston mukaan pitkälti yli 200 miljoonaa työtöntä. Kilpailu työmarkkinoilla on äärimmäisen kovaa. Ja kun naiset huomaavat, etteivät he kilpaile töistä miesten kanssa samoilla ehdoilla, he tarttuvat toisenlaisiin aseisiin. He ryhtyvät käyttämään esimerkiksi ulkonäköään hyödykseen.
”Tämä vaikuttaa olevan universaali ilmiö. Kun ulkoiset olosuhteet vaikeutuvat, yhteiskunta palaa patriarkaaliseen kulttuuriin. Naiset ottavat jälleen perinteisiä rooleja, he luopuvat urastaan ja kiinnittävät suurempaa huomiota ulkonäköönsä. Tämä näkyy selvästi kaikissa sanoma- ja aikakauslehdissä, jossa yritykset hakevat avoimesti kauniita tyttöjä toimistoihinsa. Äärilaitaa edustaa erään maisteriksi opiskelevan naisen työhakemus, johon hän oli liittänyt oman alastonkuvansa!”
Kiinan talouden valtavasta kasvusta ei siis tähän mennessä ole suoranaisesti ollut hyötyä naisille. Kuitenkin juuri kasvu on se, johon Dai Jinhua, kuten monet muutkin, panevat toivonsa:
”Kiina ei voi enää sulkeutua ulkomaailmalta. Vaikka suhtaudunkin epäluuloisesti taloudellisen evoluution ajatukseen, panen toivoni Kiinan taloudelliseen kasvuun. Toivon, että se tarjoaisi monille ihmisille, erityisesti naisille, mahdollisuuden koulutukseen ja siihen, että he oppisivat tuntemaan maailmaa myös Kiinan ulkopuolella. Toivon myös, että naiset saisivat itse tehdä omaa elämäänsä koskevat päätökset. Se, mitä tähän mennessä olen nähnyt, ei tee kovinkaan optimistiseksi. Mutta en ole kuitenkaan menettänyt toivoani. Uskon, että nykymaailmassa me tarvitsemme toivoa enemmän kuin koskaan ennen.”
Artikkelin suomensi Jaana Palanterä
