KUKA OLISI POLIISI POLIISIJOHDOLLE?Smash Asem – mielenosoitus ja poliisin toiminta 9.9.2006 herätti monet tahot keskustelemaan kansalaisoikeuksista ja poliisin toiminnasta Suomessa. Kansalaistarkkailijat – ryhmän mielestä poliisi rikkoi mielenosoituksen jälkeen kuulusteltujen oikeudellista asemaa.
Teksti: Julle Tuuliainen, Marcus Floman Syyskuun 16. päivä Kiasman taidemuseon aukio otettiin takaisin kansalle, kun siellä järjestettiin Joku raja Rajamäki -mielenosoitus kansalaisoikeuksien puolesta. ”On käsittämätöntä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, sivullisia ihmisiä otetaan kiinni ja silti sisäministeri väittää poliisioperaatiota onnistuneeksi”, sanoi yksi Joku raja, Rajamäki -tapahtuman järjestäjistä Etelä – Suomen Vasemmistonuorten puheenjohtaja Kirsi Pihlaja. Mielenosoituksen yhteydessä kiinni otetut kertoivat kokemuksiaan ja Kari Rajamäen (sd.) eroamista vaativa nimilista kiersi. Muutama mielenkiintoinen yksityiskohta on jäänyt vähemmälle huomiolle Smash Asem – mielenosoitusten uutisoinnissa. Kiinni otettuna ollut Heikki Multanen kertoi nähneensä, kuinka yksi kiinni otetuista ei kestänyt pidätellä vaan laski alleen bussissa, jossa ihmisiä pidettiin tuntikausia. Multasta oli poliisiasemalla käsketty riisuuntumaan, jotta tämän tatuoinnit voitaisiin kuvata. Multanen oli kieltäytynyt, johon poliisi oli vastannut, että: ´Kai sitä kysyä saa´. Kuinka moni sitten riisuuntui poliisien mieliksi, vaikkei siihen mitään pakkoa ollut? Multasta oli myös yritetty painostaa kuviin huivi naamallaan. Ja poliisihan on kertonut, että kuvat hävitetään sitä mukaa, kun niissä poseeraavat henkilöt todetaan syyttömiksi. Toivottavasti näin todella toimitaan. Multanen kertoi, että poliisi oli huutanut Ylioppilastalojen väliin saarretulle kansalle: ”Kaikki tavalliset ihmiset, ei anarkistit, ulos!” Tapahtumien yhteydessä ihmisiä otettiin kiinni paitsi Kiasman edessä, Mannerheimintiellä ja Kaivopihalla, myös Narinkkatorilla sekä Hakaniementorilla, ilmeisesti pelkän vaatetuksen perusteella. Kiinni otettuja oli yhteensä 136. Löydettyjä lyömäaseita, joihin avainketjutkin kai katsottiin kuuluvan, oli kuusi ja maalipurkkeja yksi. Kansalaistarkkailijat huolissaanTaidehallin klubilla keskusteltiin 20.9. Smash ASEM –mielenosoituksen opetuksista. Tilaisuuden järjesti tutkijoista ja kansalaisaktivisteista koostuva Kansalaistarkkailijat -ryhmä. Keskustelussa poliisin epäiltiin sotkeutuvan oikeuslaitoksen toimintaan manipuloimalla kiinniotettuja puhumaan ilman oikeusavustajaa. Esille nousi myös erityisesti kysymys poliisin toiminnan seurauksista kansalaisoikeuksille, oikeusjärjestelmän riippumattomuudelle sekä kokoontumis- ja sananvapaudelle. Thomas Wallgrenia askarruttaa tulevaisuus”Tulevaisuus voi olla myönteinen tai kielteinen. Jos minun olisi lyötävä vetoa, ennustaisin enemmän pessimistisesti. Mutta silti on yritettävä vetää parempaan suuntaan”, toteaa kansalaistarkkailija, dosentti Thomas Wallgren sanoo ja jatkaa: ”Jos halutaan säilyttää poliisi turvallisuustekijänä, on voimankäyttö minimoitava ja poliisin toimittava ystävällisesti kaikkien kansalaisten kohdalla. Ellei siitä sitten haluta repressiokoneiston nyrkkiä.” Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt on syyskuun lopulla pyytänyt sisäasiainministeriön poliisiosastolta selvitystä poliisin toiminnasta Smash Asem -mielenosoituksessa, koska oikeusasiamies on saanut yli 50 valitusta tämän yksittäisen tapahtuman johdosta. Määrä lienee Suomen ennätys lajissaan. Marraskuun puolivälissä poliisijohdon selvitykset oikeusasiamiehelle on oltava valmiina. Rajamäki ja kumppanit, me odotamme selityksiänne. Lue myös nämä:
|