Tulenantajat (Liberon vieraskolumni)
Mike Pohjola
KÄSITTEET, KETÄ HYÖDYTÄTTE?
Demokratian isoimpia ongelmia on, että kansa ei äänestä asioita, vaan mielikuvia. Vasemmiston isoimpia ongelmia on, että viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes jokainen mielikuvataistelu on hävitty oikeistolle.
Taistelut mielikuvista käydään mielessä ja kielessä. Räikeimmin tätä voi seurata Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, mutta mainostoimisto Bob Helsinki toi sen Suomeenkin. "Vastakkainasettelun aika on ohi" elää edelleen lentävänä lauseena myös vasemmiston yhteydessä. Tämä on vaarallista.
Kun asioita toistaa, niistä tulee tosia. Se on propagandan ykkössääntö. Asian voi käytännössä todeta puhumalla nuorelle kokoomuslaiselle vaikkapa sosiaalipolitiikasta tai työntekijän asemasta. "Mut siis hei ku vastakkainasettelun aika on tietsä niinku ohi."
Parhaassa ja pahimmassa tapauksessa väite on niin taitavasti rakennettu, että sen kiistämällä tukee samaa agendaa kuin sen hyväksymälläkin. Jos sanoo, että vastakkainasettelun aika ei ole ohi, julistaa samalla olevansa kiinni menneessä ja vieläpä vastakkainasettelua tukeva riitapukari.
Vastaavasti joku saattoi taannoin todeta, että Sauli Niinistö ei ole työväen presidentti. Tällä väitteellä tuli vahvistaneeksi kaksi asiaa: Kokoomuksen ja Bobin uudelleenmäärittely työväestä on hyväksyttävä ja Sauli Niinistö on ainoa vakavasti otettava haastaja istuvalle presidentille. Eli juuri niin kuin pitikin.
Perustellumpi reaktio olisi: "Olennainen kysymys ei ole, kuka on työväen presidentti, vaan millaisia arvoja haluamme presidenttimme edustavan, ja millaista yhteiskunnallista keskustelua haluamme vaalien myötä käytävän." On helppo ymmärtää, miksi sloganit purevat paremmin.
Mielikuvataistelua ei käydä vain vaalien alla, vaan koko ajan. Sanomalehdissä, eduskunnassa, televisiossa, internetissä, tekstareissa, jopa Liberon kolumneissa.
Yksinkertaisimmillaan voidaan pyrkiä vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen niin, että jokin yksi asia saa uuden merkityksen tai menettää vanhan. Kolumnin viimeisellä lauseella pyrin osoittamaan tästä konkreettisen esimerkin.
Vasemmisto on ollut haluton käymään mielikuvataisteluun, ehkä koska mediatodellisuus, jossa elämme, on niin pitkään ollut amerikkalaisten suuryritysten määrittelemä. Kyllä minunkin tekee mieli shoppailla makeita kledjuja ja aurinkolaseja, kun katson Ocean's Thirteeniä.
Taisteluita käydään silti Suomessakin. Seuraavat sanat ovat käyttökelvottomia, koska ne ovat joko merkityksettömiä tai ne on muokattu julkisessa mielipiteessä ajamaan uusliberalistista agendaa: ilmastonmuutos, työväki, vastakkainasettelu, hyvinvointivaltio, tasa-arvo, kyky, vapaus, turvallisuus, mahdollisuus, porvari, sosialisti, oikeisto, vasemmisto, lapset.
Näistä asioista ei voida enää edes puhua menemättä mukaan oikeistolaiseen diskurssiin. "Minua huolestuttaa ilmastonmuutos." "Niin minuakin, kannatamme siis molemmat ydinvoimaa!"
Vastaavasti jotkut sanat viittaavat enää vain itseensä, eivätkä siis tarkoita mitään. Ehkä pahin näistä on "porvari". Oikeiston viesti on, että ei ole mitään porvareita. Vasemmiston viesti on, että porvarit ovat sikoja. Keitä ovat nämä porvarit? Kokoomusnuoria? Taksilla kulkevia vasemmistolaisia? Demareita? Mitä auttaisi, vaikka koko maailma vihaisi porvareita, jos kukaan ei osaisi sanoa, keitä porvarit ovat? Keskittykäämme taisteluihin, joiden tuloksilla on väliä.
On kuitenkin sanoja ja asioita, joita ei vielä ole menetetty. Vasemmiston julkisen toiminnan tulisi keskittyä erityisesti niihin, samalla kun teemme tietysti työtä hyvän elämän mahdollistamisessa kaikille.
Käyttökelpoisia termejä ovat: maahanmuutto, ympäristö, saasteet, verot, rauha, sota, työssä viihtyvyys, hyvinvointi, liittoutumattomuus, julkinen sektori, koulutus, nuoret, demokratia.
Nämä ovat tietenkin kaikki jatkuvan hyökkäyksen alla olevia sanoja, joten taistelua niistä käydään juuri nyt. Älkäämme tällä kertaa luovuttako.
Päinvastaistakin liikehdintää saattaa esiintyä. Nykyään Kokoomus tuntuu täysin luopuneen isänmaaretoriikasta. Naton, EU:n ja monikansallisten megakorporaatioiden ilosanomaa ei voi ajaa, jos samaan aikaan puhuu isänmaan suojelemisesta. Suomen surkeille pakolaiskiintiöille ei tunnukaan löytyvän poliittisesta valtavirtaretoriikasta enää oikein mitään perusteita.
Oikeisto tai keskusta eivät myöskään vetoa uskontoon enää juuri lainkaan. Se onkin ymmärrettävää, sillä Jeesushan oli sosialisti.
Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja
