etusivulle

Vasemmistonuorten hankematka Palestiinaan 2008


Vasemmistonuorten delegaatiot ovat vierailleet vuodesta 2006 Palestiinasssa. Vierailujen tavoitteena on ollut arvioida Youth Development Associationin kanssa yhteistyössä tehtyä kehitysyhteistyöhanketta ja saada yleiskuvaa palestiinalaisten elämästä miehityksen alla. Siksi myös vuoden 2008 vierailuun kuuluivat tapaamiset muiden järjestöjen ja puolueiden kanssa Länsirannalla ja Israelissa. Jerusalemissa vasemmistonuorten delegaatio tapasi vuoden 2008 vierailullaan israelilaisen ihmisoikeusjärjestö B'Tselemin edustajia. Palestiinalaisalueilla suomalainen delegaatio tapasi kansalaisjärjestöjä kuten Rural Women's Development Society sekä Palestine Center for Peace and Democracy. Koska Hamas ja Fatahin välinen konflikti on aiheuttanut suuria jännitteitä palestiinalaisessa yhteiskunnassa, suomalaisdelegaatio tapasi myös molempien puolueiden edustajia sekä Palestiinan vasemmistopuolueiden edustajia.

Delegaatio vieraili monella eri paikkakunnalla palestiinalaisalueilla. Matkaohjelmassa oli esimerkiksi vierailut Betlehemiin ja Hebroniin, jotka ovat kärsineet paljon miehityksen vaikutuksista. Betlehemissä delegaatio kävi katsomassa israelilaisten rakentamaa muuria, joka estää kulun Jerusalemiin ja erottaa lähiseudun kyliä toisistaan. Hebronissa delegaatio koki siirtokuntalaisten ja Israelin armeijan läsnäolon vaikutukset,  kuten liikkumisen rajoitukset, siirtokuntalaisten ja sotilaiden harjoittaman palestiinalaisten elämän häirinnän sekä sotilaskäskyllä suljetut vanhan kaupungin kaupat.

Vasemmistonuorten kehitysyhteistyöhankkeen arviointiraportti on kokonaisuudessaan julkaistu verkkosivuilla englannin kielellä ja se sisältää raportin Youth Development Associationin eri toimipaikoista ja järjestön toiminnasta.  

Delegaatiovierailun ohjelma suunniteltiin yhteistyössä Vasemmistonuorten ja Youth Development Associationin kesken. Suomalaisdelegaatiolla oli matkalla mahdollisuus vierailla YDA:n ei toimipisteissä Länsirannalla. Tämä oli hyödyllistä siksi, että vuoden 2008 projektisuunnitelmaan kuului koulutuksia ja aktiviteetteja monessa eri paikassa. Aikatauluun sisältyivät myös vierailut Deir Al Ghsounin ja Kofl Haresin keskuksiin, jotka on perustettu Vasemmistonuorten hankkeen avulla. Tällä kertaa vierailu Bir Zeitin keskuksessa ei ollut aikataulullisista syistä mahdollinen.  

Evaluaatioraportin suomenkielinen yhteenveto

Vasemmistonuorten delegaatio sai hyvän yleiskuvan kumppanijärjestönsä YDA:n toiminnasta. Tapaamalla eri toimipisteiden vapaaehtoistoimijoita ja keskustelemalla heidän kanssaan YDA:n aktiviteeteistä oli mahdollista saada hyvä käsitys projektin tuloksista. Kaikki projektin aktiviteetit oli tarkasti suunniteltu ja toiminta suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin jälkeenpäin vapaaehtoistoimijoiden ja osallistujien yhteistyöllä. Toiminta näytti olevan suunniteltua ja yhteneväisellä tavalla järjestettyä kaikissa YDA:n keskuksissa. YDA:n toiminta on monessa kylässä ainut toimintamahdollisuus nuorille kyseisillä alueilla. Monet nuoret vapaaehtoistoimijat korostivat, että ennen keskusten perustamista heillä ei ollut paikkaa minne mennä koulun jälkeen. Nuoret arvostavat vapaaehtoistyötä ja kokevat, että vapaaehtoistyö on tärkeä tapa muuttaa asioita heidän omissa kylissään ja yhteisöissään. Nuoret näyttävät olevan hyvin ylpeitä toiminnastaan YDA:ssa.

Eri YDA:n toimipisteiden arvioinnit osoittivat, että kaikki toiminnot oli toteutettu Suomeen toimitettujen raporttien ja suunnitelmien mukaisesti. Nuorilla vapaaehtoistoimijoilla oli täysi vastuu toimintojen suunnittelussa ja koordinoinnissa.

Keskeinen positiivinen arviointitulos on, että projekti on onnistunut saavuttamaan pysyvää muutosta niissä kylissä, joissa YDA:n keskukset toimivat ja hankkeen avulla aloitettua työtä pystytään jatkamaan tulevaisuudessakin. Toinen keskeinen hankkeen onnistuminen on, että tyttöjen osallistuminen - joka on aiemmin ollut hyvin alhainen - on lisääntynyt Vasemmistonuorten viime vierailun jälkeen, vaikka poikien osallistuminen YDA:n toimintaan on yhä korkeampi kuin tyttöjen. Suurin haaste on, että on enemmän lapsia ja nuoria, jotka haluavat osallistua YDA:n toimintaan kuin resursseja näiden toimintojen toteuttamiseen. Toinen haaste on, että monet keskukset eivät ole omavaraisia, ja tähän pitäisi tulevissa projekteissa tähdätä vielä voimakkaammin.  

Kaiken kaikkiaan hankkeen viimeinen vuosi on edistymässä hyvin. Suomalainen tuki YDA:lle on onnistunut antamaan palestiinalaisnuorille taitoja, aktiviteetteja ja visioita, jotka ovat parantaneet heidän osallistumistaan palestiinalaisessa yhteiskunnassa sekä heidän tietoisuuttaan ja osaamistaan. Muutos on tapahtunut niin nuorten omassa elämässä kuin yleisestikin Palestiinan maaseudulla.

Lue koko matkaraportti

takaisin sivun alkuun