KUOKKAVIERAAT TUKKIVAT LINNAN YMPÄRISTÖN KADUT (12.12.2001)

Iltapäivälehdissä Kuokkavierasseikkailu 2001 -nimellä kulkenut mielenosoitus on leimattu mellakaksi. Esiin on nostettu lähes ainoastaan yksittäisten mielenosoittajien ylilyönnit. Presidentin linnan ympärillä nujakoitiin, mutta mellakaksi mielenosoitusta on vaikea kutsua.

Teksti: Paavo Arhinmäki / Kansan Uutiset
Kuvat: Matti Laakso / Vaikuttava tietotoimisto

Mielenosoituskulkueen oli tarkoitus lähteä kello 18 Rautatientorilta. Lähtö kuitenkin viivästyi, kun musiikkipakettiautojen aggregaatteja ei saatu toimimaan. Tilanne kiristyi, kun poliisit yrittivät tunkeutua yhteen kolmesta pakettiautosta. Mielenosoittajat suojasivat autoa tekemällä ihmismuurin sen ympärille.

Kun kulkue lähti liikkeelle, poliisit estivät kahden pakettiauton lähdön ajamalla poliisiauton niiden ajoreitille. Tilanteessa syntyi kahakka, jossa poliisi löi pampulla toisen auton kuljettajan puoleisen ikkunan rikki ja repi väkivaltaisesti kuljettajan ulos autosta. Yksi mielenosoittaja kiipesi poliisiauton katolle. Tilanne näytti uhkaavalta, mutta pienen käsirysyn jälkeen se laukesi.

Yhden pakettiauton perässä kulkue lähti suunnitellulle reitille. Poliisin arvion mukaan noin 200 mielenosoittaja lähti varsinaisen kulkueen reitille. Muut lähtivät ryntäämän Mikonkadulle ja Kaisaniemenkadulle. Poliisi yritti estää Kaisaniemenkadulle suunnanneita mielenosoittajia ajamalla poliisiautoja poikittain kadulle. Mielenosoittajat jatkoivat kuitenkin eteenpäin ohi poliisien.

Poliiseja johtaneen ylikomisario Jussi-Pekka Lämsän mukaan alun perin oli sovittu vain yhdestä musiikkiautosta kulkueessa. Poliisi esti kahden muun auton lähdön, koska poliisi epäili mielenosoittajien lähtevän autojen johdolla kolmeen eri paikkaan.

Presidentin linnan ympäristössä poliisin arvion mukaan noin 500 mielenosoittajaa tukki lähikadut. Kaduilla autojen edessä seisoneet ja istuneet mielenosoittajat sulkivat Aleksanterinkadun, Mariankadun, Pohjoisrannan ja Etelä-Esplanadin. Aktivistit tekivät lähinnä passiivista vastarintaa pakottaen Linnaan tulijoiden autot kääntymään tai vieraat jalkautumaan viimeiseksi muutamaksi sadaksi metriksi.

Yksi kävelemään joutunut Linnan vieras oli kansanedustaja Erkki Pulliainen. Hän kertoi, että mielenosoituksista oli varoitettu etukäteen sähköpostilla. Pulliaiselta löytyi ymmärrystä myös mielenosoittajille.

- Jos on aidosti jotain mieltä, saa myös osoittaa mieltä, hän totesi.

Uhkaavimmat tilanteet syntyivät, kun katusulkuihin hermostuneet taksikuskit yrittivät ajaa mielenosoittajien päälle. Yksittäiset aktivistit syyllistyivät autojen potkimiseen, mutta valtaosa tyytyi vain seisomaan liikenteen tukkeena, huutelemaan iskulauseita ja jakamaan lentolehtisiä.

Poliisi hajotti mielenosoittajajoukot ratsupoliisien avulla. Hurjin tilanne nähtiin Pohjoisrannassa, jossa poliisit ratsastivat noin viidenkymmenen maassa istuneen mielenosoittajan päälle. Kapealla kaistalla aktivisteja puristui takana seisoneiden autojen ja edestä tulleiden hevosten väliin. Myöhemmin myös tukos Etelä-Esplanadilla purettiin ratsupoliisien avulla.

Mielenosoitus Linnan ympäristössä päättyi kello 20 tietämillä. Mielenosoittajajoukko marssi Aleksanterinkatua, Mannerheimintietä ja Kaivokatua pitkin takaisin Rautatientorille huutaen rytmikkäästi "kadut on meidän".

Mielenosoituksessa oli aineksia pahempaankin rähinään. Poliisien melko maltilliset otteet Linnan ympäristössä ja mielenosoittajien valtaosan gandhilainen lähtökohta kuitenkin esti mellakoinnin. Ylikomisario Lämsän mukaan mielenosoituksen yhteydessä pidätettiin 10 mielenosoittajaa haitanteosta ja niskuroinnista.

Useiden mielenosoittajien mielestä poliisi kuitenkin pidätti kuokkavieraita mielivaltaisesti ja sattumanvaraisesti. Myöhemmin illalla lisää mielenosoittajia pidätettiin ainakin Töölön Kisahallin putkan edessä pidätettyjen puolesta järjestetyssä solidaarisuusmielenosoituksessa.


Kuokkavieraat veivät omat terveisensä Linnan juhliin

"ONKO SYYTÄ JUHLIA?"

Linnaan kutsuttujen juhlavieraiden vielä suoristellessa frakkiensa rusetteja ja kiillottaessa kiliseviä kunniamerkkejään mielenosoittajat kerääntyivät Rautatientorille. Kuokkavierasseikkailu 2001 -nimellä kulkeneessa tapahtumassa haluttiin nostaa esille se, ettei kaikilla mene Suomessa yhtä hyvin kuin Linnassa juhlineella eliitillä. Tapahtuma riistäytyi nujakoinniksi ja mielenosoittajien teemat eivät juurikaan julkisuudessa näkyneet.

Itsenäisyyspäivän ilta alkaa hämärtyä. Suuri osa kansasta odottelee jo kodeissaan televisiovastaanottimien äärellä Linnan juhlien alkamista. Kaikki eivät kuitenkaan näe itsenäisyyspäivää juhlimisen arvoisena. Viiden aikoihin alkaa Rautatientorille kerääntyä Linnan juhlien kuokkavieraita.

Kuokkavieraiden antaman julistuksen mukaan mielenosoittajat haluavat puolustaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kuokkavieraiden vaatimuslistalla on kaikille ehdoitta taattava toimeentulo ja asunto sekä toimivat julkiset palvelut. Mielenosoittajat kritisoivat Suomen harjoittamaa uusliberaalia politiikkaa, jonka seurauksena tuloerot ovat kasvaneet hurjaa vauhtia ja julkisia palveluja on ajettu alas.

Kuokkavieraat ovat olleet liikkeellä itsenäisyyspäivänä vuodesta 1996 lähtien. Heidän mielestään Linnan juhlat ja niihin liittyvä spektaakkeli edustavat eriarvoisuutta ja moninaisuuden vaientamista. Kuokkavieraat pitävät presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa menestyvän eliitin voitonjuhlina, joissa häviäjän roolissa ovat ulkopuolelle jäävät miljoonat ihmiset.

Ei vain hyviä asioita

Kuokkavierasseikkailu käynnistyi jo puolenpäivän jälkeen, kun Uudella Ylioppilastalolla järjestettiin kansalaistori. Siellä erilaisilla järjestöillä oli mahdollisuus esitellä toimintaansa. Tarkoitus oli keskustella myös eriarvoisuudesta. Kansalaistoria järjestäneen Riikka Taavetin mielestä torista "ei tullut takkia, mutta hyvät housut". Kaiken kaikkiaan hän oli tyytyväinen kansalaistoriin.

- Paikallisilla ja muualta tulleilla aktivisteilla oli hyvä mahdollisuus hengailla ja tutustua toisiinsa.

Taavetti vastasi myös Rautatientorin järjestelyistä. Viiden jälkeen hän asetteli ulkotulia ympyrään keskelle toria. Tarkoituksena oli tehdä ulkotulista tanssilattia, jossa tavallinen kansakin olisi voinut tanssia Tonava kaunoista. Suunnitelma jäi kuitenkin toteutumatta, sillä järjestelyt ja poliisien ratsia myöhästyttivät pakettiautoja, joissa äänentoistolaitteet olivat. Tanssiaisia ei ehditty järjestää. Taavetti oli ymmärrettävästi harmissaan.

- Kyllä tässä rauhallisempikin hippi hermostuu. Ensin on tehnyt paljon töitä ja sitten kaikki kaatuu tällaiseen.

Tanssilattian sijaan ulkotulista tehtiin suuri rauhanmerkki. Ehkä tämä kuvastaa Taavetin näkemystä itsenäisyyspäivän juhlinnasta. Hänen mielestään itsenäisyyspäivänä Suomessa nostetaan esille vääriä asioita.

- Itsenäisyyden juhlinta on militaristista sotaparaateineen.

- Linnan juhlat eivät sinänsä ole epäoikeudenmukaiset, mutta niissä jätetään liikaa huomiotta yhteiskunnan ongelmia. Taavetti haluaa kuitenkin antaa kiitosta myös presidentti Tarja Haloselle. Tänä vuonna Linnan juhlissa tarjottiin ensimmäistä kertaa reilun kaupan kahvia ja vieraslistalla on enemmän kansalaisjärjestöihmisiä.

Pohjoisen ääni kuuluviin

Kaukaisimmat kuokkavieraat olivat tulleet Lapista asti. Bussi oli lähtenyt Torniosta jo viideltä aamulla kohti etelää. Pohjoisen ryhmää johti torniolainen kaupunginvaltuutettu Jan-Mikael Hakomäki. Hänen mukaansa olisi komeata järjestää omat juhlat Torniossa, mutta koska pohjoisen asiat sanellaan etelässä, pitää mieltäkin tulla osoittamaan tänne.

- Alueellisesta epätasa-arvosta juontuu muut ongelmat: työttömyys, opiskelupaikkojen puute ja sosiaalinen epätasapaino. Norjan malli on hyvä, mutta poismuuton syihin pitäisi pureutua syvemmin.

Hakomäen mukaan avain pohjoisen ongelmien ratkaisemiseen on elämänlaadun parantaminen. Hänen mukaan tavallinen elämä on köyhää.

- Ei pohjoisessa ole mitään tapahtumia. Elämän laatu nousee, kun vapaa-aikana on kulttuuria ja toimintaa.

Hakomäki pitää kuokkavierastapahtumaa hyvänä vakiintuneena protestimuotona. Hänen kertoo esimerkkinä, että jopa Pohjolan Sanomissa oli maininta Kuokkavierasseikkailusta "mitä tapahtuu palstalla".

Mielenosoituksessa näkyi myös yksi joulupukiksi pukeutunut kuokkavieras. Joulupukin viesti oli lyhyt.

- Joulupukilla ei ole mitään syytä juhlia itsenäisyyspäivää. Myös joulu on peruutettu, koska siihen ei ole varaa.

Eläkeputki vietiin

Suurin Helsingin ulkopuolelta Kuokkavierasseikkailuun osallistunut ryhmä tuli Turusta. Paikallinen ammattiosasto Metalli 49 oli järjestänyt kolme bussia mielenosoittajien kuljettamiseen. Bussien järjestelyissä mukana ollut Jyrki Yrttiaho kertoi Turusta saapuneen lähinnä Metallin väkeä ja nuoria opiskelijoita.

Turkulaisten bussimatka Helsinkiin ei ollut edennyt täysin ongelmitta. Vihdin jälkeen yksi busseista oli pysäytetty. Kymmenen poliisia koirien kanssa oli tutkinut bussin etsien "suurta metalliesinettä". Yrttiahon mukaan joku oli ollut tarkkailemassa bussien lähtöä ja poliisi ilmeisesti etsi mielenosoitusrekvisiitaksi tarkoitettua 3,5 metriä pitkää muovista "eläkeputkea". Myöhemmin Rautatientorilla poliisi tämän putken takavarikoikin.

- Poliisi ehti viedä eläkeputken jo ennen eduskuntaa, Yrttiaho totesi tapahtuneesta huvittuneena. Yrttiahon mukaan heillä on "varmaan tuhat työelämää koskevaa vaatimusta". Yksi näistä oli juuri eläkeputken säilyttäminen. Kaksi yleistä teemaa turkulaisilla kuitenkin oli.

- Suomi irti sodista.

- Alas ahne ja röyhkeä eliitti, Yrttiaho jyrisi.

Lisää juttuja ja kuvia Kuokkavierasseikkailusta Vaikuttavasta tietotoimistosta

Takaisin uutisiin