KAROLIINA ÖYSTILÄ VASEMMISTONUORTEN PÄÄSIHTEERIKSI (6.6.2001)

Vasemmistonuorten uusi pääsihteeri on 25-vuotias Karoliina Öystilä. Vasemmistonuorten tuore hallitus valitsi turkulaisen Öystilän tehtävään ensimmäisessä kokouksessaan Helsingissä keskiviikkona. Öystilä on toiminut kaksi vuotta Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto - SAKKI ry:n tiedottajana.

"Haluan tehostaa Vasemmistonuorten toimintaa valtakunnallisesti ja pitää huolen, että näymme ja kuulumme", sanoo Öystilä. "Vasemmistonuorille järjestöllisesti tärkeintä on muiden kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävän yhteistyön lisääminen sekä ruohonjuuritason toimijoiden arkityön edellytysten parantaminen", hän painottaa.

Vasemmistonuorten hallitus valitsi järjestölle myös uuden työvaliokunnan, johon valittiin puheenjohtaja Paavo Arhinmäen ja varapuheenjohtajien Ville Vuorjoen ja Anna Kontulan lisäksi Helena Ronkainen Lohjalta ja Niina Siitonen Porista.

Takaisin uutisiin