VASEMMISTO MENESTYI YLIOPPILASKUNTIEN VAALEISSA (8.11.2001)

Ennätyssuurilla listoilla ylioppilaskuntien edustajistovaaleihin lähteneet kirjavat vasemmisto-opiskelijaryhmät saivat ansaitun vaalivoiton.

Helsingissä Sitoutumattoman vasemmiston (Sitvas) paikkaluku nousi viidestä kuuteen ja Tampereella Vihreän vasemmiston (¡Viva!) kahdesta kolmeen. Turussa Vasemmisto-opiskelijat pitivät yhden paikkansa. Jyväskylässä Maltillinen äärivasemmisto (MÄÄ) joutui harmittavasti luopumaan yhdestä paikasta, lopputuloksena kolme edustajaa. Oulussa vasemmiston ja demareiden vaaliliitto sai yhden paikan.

Helsingissä Sitvaslaisista edustajistoon pääsivät Aija Salo, Jani Saxell, Jenni Uljas, Paavo Arhinmäki, Esa Mäkinen ja Aino Korvensyrjä. Helsingissä äänestettiin tänä vuonna hieman vaisummin kuin edellisissä vaaleissa. Vaaliuurnilla kävi noin 29 prosenttia äänioikeutetuista.

Tampereella ¡Viva!:n kolme uutta edustajaa ovat Mikko Aaltonen, Anna Kontula ja Johanna Vehkoo. Vihreätkin saivat lisäpaikan, joten vihreiden ja vasemmiston yhteisellä vaalirenkaalla on nyt yhteensä 14 paikkaa. Äänestysprosentti oli Tampereella pieni, vain 22,5. Se on hieman enemmän kuin 1997, mutta yli kuusi prosenttia vähemmän kuin viime vaaleissa.

Turussa Vasemmisto-opiskelijoista jatkaa edustajistossa Saara Rinne. Yksi paikka oli sikäli pieni pettymys, että Vasemmisto-opiskelijoiden kymmenen ehdokaan lista oli kaksinkertainen kahden vuoden takaiseen verrattuna. Kilpailu poliittisten ryhmien kesken oli kuitenkin tällä kertaa erityisen kovaa ja viime kauden kokonaan pois olleet demarit nousivat edustajistoon kolmella paikalla. "Punamustana vaihtoehtona" kaksi vuotta sitten toimintansa aloittanut Radikaalivasemmisto sai nyt ensimmäisen paikkansa.

Jyväskylässä läpi pääsivät Anna Kainulainen, Miira Rauhamäki ja Minttu Sillanpää. Vaalit eivät menneet aivan suunitelmien mukaan, vaan Maltillinen äärivasemmisto jäi yhden äänen päähän 4:stä paikasta.

Oulussa vasemmiston ja demareiden vaaliliitto sai prosentuaalisesti suurimman vaalivoiton, kun aiempi pyöreä nolla muuttui nyt yhdeksi edustajaksi. Läpi meni tosin demari, ja vasemmistolistan ehdokas jäi yhden äänen päähän.

Helsingin tulokset
Jyväskylän tulokset
Oulun tulokset
Tampereen tulokset
Turun tulokset

Takaisin uutisiin