Vasemmistonuoret:
BUDJETTIRIIHESSÄ SOLIDAARISUUSPAKETTI VÄLIINPUTOAJILLE
Vasemmistonuoret vaatii, että alkavassa budjettiriihessä nostetaan esille
yhteiskuntamme väliinputoajaryhmien ongelmat. Valtion talouden kannalta
pienillä panostuksilla pystyttäisiin huomattavasti parantamaan tiettyjen
huonossa asemassa olevien ihmisryhmien elämäntilannetta.
Yksi tällainen ryhmä ovat itsenäisesti asuvat alle 20-vuotiaat toisen
asteen opiskelijat. Heidän opintotukensa taso määräytyy vanhempien tulotason
mukaan. Koska vanhempien tulorajat ovat hyvin tiukat, putoavat nämä nuoret
usein kokonaan pois tuen piiristä.
Korkeakouluissa opiskelevien alle 20-vuotiaiden epäoikeudenmukainen tilanne
korjattiin vuonna 1995. Siitä lähtien on odotettu myös toisen asteen opiskelijoiden
aseman parantamista. Kysymys on koulutuksellisesta tasa-arvosta eri koulutusasteiden
välillä.
Nykyään opintotuesta vastaava kulttuuriministeri Kaarina Dromberg
allekirjoitti aikoinaan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana lakialoitteen,
jossa esitettiin toisen asteen opiskelijoiden aseman parantamista korkeakouluopiskelijoita
vastaavaksi.
"Nyt Drombergin pitäisi vastaavana ministerinä toteuttaa budjettiriihessä
itse ajamansa lakialoitteet", vaatii Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo
Arhinmäki.
Vasemmistonuorten mielestä opintotukeen pitää tehdä myös selvä tasokorotus
ja opintotuki on sidottava indeksiin. Tämä vaatimus nostetaan toden teolla
esiin seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.
Budjettiriihessä pitää Vasemmistonuorten mielestä myös sopia parannuksista
siviilipalvelusmiesten asemaan. Tällä hetkellä valtio ei korvaa palveluspaikoille
sivareista aiheutuvia kuluja. Monin paikoin palveluspaikat rikkovat lakia
eivätkä maksa siviilipalvelusmiesten asumiskuluja ja näin sivarit ajetaan
taloudellisesti kestämättömään asemaan.
"Siviilipalvelusmiesten tasa-arvon toteuttamiseksi pitäisi kiireellisesti
korjata majoitus-, ruokailu- ja terveydenhoitokustannuksiin sisältyvät
ongelmat. Valtion pitäisi ottaa nämä kustannukset hoidettavakseen. Budjettiriihessä
voitaisiin sopia siviilipalvelusta koskevan lainsäädännön muutoksista
näiltä osin", toteaa Arhinmäki.
Takaisin
uutisiin
|