Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki:
ASEKAUPPOIHIN ISRAELIN KANSSA LIITTYY HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ SALAILUA

Julkisuuteen on vuotanut tietoja, joiden mukaan Suomi on hankkimassa israelilaisia ohjuksia. Vasemmistonuorten mielestä päätös hankkia aseita palestiinalaisia vastaan miehityssotaa käyvältä Israelilta sotii räikeästi moraalisia periaatteita vastaan.

”Suomi näyttää pelaavan kaksilla korteilla. Toisaalta korulauseissa paheksutaan Israelin toimia miehitysalueilla, mutta samaan aikaan valtiota tuetaan salaa asehankinnoilla”, hämmästelee Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Päätös hankkia israelilaisia aseita asettaa Suomen Israel-politiikan outoon valoon. Salainen asehankinta antaa myös surkean kuvan suomalaisen päätöksenteon avoimuudesta. Vasemmistonuorten mielestä asekaupoista pitää tiedottaa avoimesti julkista keskustelua pelkäämättä.

”Suomi on toisaalta vaatinut avoimuutta mm. Euroopan Unionin päätöksentekoon, mutta samalla osa päättäjistä ei näytä hyväksyvän läpinäkyvyysperiaatetta kotimaan politiikassa. Puolustusministeri Jan-Erik Enestamin vaatimus päätöksen salaamisesta seuraavaksi 25 vuodeksi on pöyristyttävä”, Arhinmäki toteaa.

”Enestamin salailuvaatimukset antavat uutta näkökulmaa myös hänen lausuntoihinsa esimerkiksi Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Liittyykö siihenkin turvallisuuspoliittiseen asiaan samanlaisia salailupyrkimyksiä kuin nyt paljastuneeseen israelilaisten aseiden hankintaan”, Arhinmäki kysyy.

Dandy-meriohjukset eivät ole ainoita Suomeen viime vuosina hankittuja israelilaisia asejärjestelmiä. Suomeen on tuotu esimerkiksi israelilaisperäisiä tiedustelulennokkeja, kenttäradioita ja panssarintorjuntaohjusjärjestelmä, kaikki siten, että virallisena myyjämaaksi on ilmoitettu jokin Länsi-Euroopan valtio.

Vasemmistonuoret vaatii julkista keskustelua Suomen asehankinnoista. Järjestön mielestä eurooppalaisten bulvaanivaltioiden kautta tapahtuva asekauppa sotaa käyvän Israelin kanssa tulee ehdottomasti lopettaa.

Takaisin uutisiin