Vasemmistonuoret Asunnottomien yössä:
YÖTULET SYTTYIVÄT JÄRVENPÄÄSSÄ


Vasemmistonuoret ja maailmankauppa Aurinkoisen väki viettivät asunnottomien yön Järvenpään kävelykatu Jannella.

Kuten ympäri Suomen, myös Järvenpäässä sytytettiin Asunnottomien yönä yötulet mustuttamaan ihmisen perusoikeudesta vakinaiseen asuntoon. Keski-Uudenmaan Vasemmistonuoret ry:n ja maailmankauppa Aurinkoisen aktiivit viettivät yön Järvenpään kävelykatu Jannella aina aamukuuteen, jolloin tulet sammuivat.

Asunnottomien lukumäärä on noussut myös Järvenpäässä, joka on asunnottomuustilastojen kärkikymmenikössä heti suurten kaupunkien jälkeen. Keski-Uudenmaan Vasemmistonuoret ry. pitää tätä suurena häpeäpilkkuna ja vaatii, että Järvenpää ottaa käyttöön asunnottomuuden kohdalla nollatoleranssin. ”Asunnottomuutta ei saa hyväksyä missään muodossa”, Juha Säijälä, Keski-Uudenmaan Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja, painottaa. Asunnottomia on tällä hetkellä Järvenpäässä 140 henkeä, näistä lähes kolmekymmentä nuoria alle 25-vuotiaita. Säijälä näkeekin nuorten asunnottomuuden erityisen huolestuttavana. ”Varsinkin nuorilla on asunnottomuuden syy- ja seurausverkoston vuoksi suuri vaara syrjäytyä ja tulla syrjäytetyiksi.”

Ihmiset turhautuneita

Vasemmistonuorten ja Aurinkoisen yhteisvoimin sytyttämillä yötulilla vieraili monia kymmeniä ihmisiä yön aikana. Tarjolla oli myös lämmintä juotavaa ja sämpylöitä. Lähinnä paikalle tultiin tulien innoittamana ihmettelemään, mistä on kyse.

”Mutta kuultuaan syyn ihmiset jäivät juttelemaan kahville. Järvenpään suuret asunnottomuusluvut tulivat monelle yllätyksenä. Yhteistä suurimman osan ihmisistä mielipiteissä oli se, ettei asialle voi tehdä mitään: Tilanne ei kiinnosta oikeasti poliitikkoja, mitään ei saada oikeasti aikaan”, Säijälä kertoo viestiä kadulta. ”Turhautumista kunnallispolitiikan vaihtoehdottomuuteen viestittävät ennen kaikkea nuoret. He kysyivät: miksi äänestää, jos mikään ei tuo muutosta?”

Mahdollisuus asumiseen

Keski-Uudenmaan Vasemmistonuoret ry. painottaa, että asuntopolitiikalla tulee turvata nuorten kohtuuhintainen asuminen ja ylipäätään mahdollisuus asuntoon. ”Nuorelle asunnonhakijalle Järvenpään asuntotilanne on lähes toivoton. Melkein kuusikymmentä prosenttia kaikista asunnonhakijoista hakee yksiötä, mutta niitä on kerta kaikkiaan liian vähän”, Juha Säijälä valittelee. ”Järvenpään asuntopoliittisessa ohjelmassahan tähän on jo kiinnitetty huomiota. On pidettävä huoli, että ongelmaan myös todella puututaan, eikä sitä jätetä vain paperille.”

Vasemmistonuoret muistuttavat myös, että nuorten tuetun asumisen tarve on kasvanut ja kasvaa yhä. Järvenpäässä on tällä hetkellä vain muutamia kymmeniä nuorille suunnattuja tukiasuntoja. ”Kaupungin päättäjien on ymmärrettävä ongelman todellinen vakavuus ja puututtava siihen”, Säijälä vaatii. ”Jos tähän ei puututa nyt, tulee se kostautumaan tulevaisuudessa moninkertaisena muun muassa lisääntyvinä päihde- ja mielenterveysongelmina.”

Puolet nuorista asunnonhakijoista on joko opiskelijoita tai työttömiä, joiden tulotaso on alhainen. Kaupungin vuokra-asuntojen vuokrataso on siis pidettävä kohtuullisena, jotta nuorilla olisi ylipäätään mahdollisuus itsenäiseen asumiseen. Vapaiden markkinoiden vuokra-sääntelyn poistuttua on kaupungin rooli vuokra-asuntojen tarjoajana nuorille korostunut.

Takaisin uutisiin