Vasemmistonuoret: Siviilipalvelusmiesten asumiskulut valtion hoidettavaksi

Keskiviikkona 15.5. vietetään aseistakieltäytyjien päivää. Päivän kunniaksi Vasemmistonuoret haluaa muistuttaa siviilipalvelusjärjestelmään sisältyvistä vakavista ongelmista.

Siviilipalveluspaikkoja on Suomessa aivan liian vähän. Keskeisin syy tähän on se, että siviilipalvelusmiesten asumis-, terveydenhoito- ja ruokailukustannukset kaatuvat lain mukaan palveluspaikan maksettavaksi.

Tilanne on johtanut siihen, että monin paikoin jopa rikotaan lakia. Palveluspaikat eivät maksa sivarien asumiskuluja ja siviilipalvelusmiehet ajetaan näin taloudellisesti kestämättömään asemaan. Näin on tapahtunut esimerkiksi monille Helsingin kaupungin palveluksessa olleille siviilipalvelusmiehille.

Vasemmistonuorten mielestä siviilipalveluksen pitää olla todellinen ja tasa-arvoinen vaihtoehto varusmiespalvelukselle. Valtio kustantaa varusmiesten majoituskulut, joten samoin tulisi toimia myös siviilipalvelusmiesten osalta.

"Siviilipalvelusmiesten tasa-arvon toteuttamiseksi pitäisi kiireellisesti korjata majoitus-, ruokailu- ja terveydenhoitokustannuksiin sisältyvät ongelmat. Valtion pitäisi ottaa nämä kustannukset hoidettavakseen. Tältä osin siviilipalvelusta koskeva lainsäädäntö kaipaa nopeaa muutosta", toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

"Siviilipalvelusmiesten aseman parantamista näiltä osin on vaikeaa vastustaa järkiargumentein. Lainsäädäntö ei saa olla sellaista, että se kannustaa väärinkäytöksiin", Arhinmäki jatkaa.

Vasemmistonuorten mielestä myös siviilipalveluksen kesto on liian pitkä suhteessa keskimääräiseen varusmiespalvelukseen. Tämän vuoksi Amnesty pitää suomalaisia totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina. Vasemmistonuorten mielestä siviilipalvelusaika tulee lyhentää vastaamaan keskimääräistä asepalvelusaikaa ja saattaa näin Suomi takaisin sivistysvaltioiden joukkoon.

Takaisin uutisiin