PA-ROKKI ON PIEKSÄMÄEN VASEMMISTONUORTEN VOIMANNÄYTE


Oman kaupungin Kahlaamo-yhtyeen rokut villitsivät teiniyleisön.

Festarikesä on avattu! Pieksämäen seudun Vasemmistonuorten järjestämä PA-rokki on Pieksämäen suurin ja ainoa merkittävä rocktapahtuma. Viisipäiväinen tapahtuma oli tänä vuonna suurempi kuin koskaan.

Rokissa esiintyi parikymmentä bändiä, joista kaukaisimmat saapuivat Pietarista asti. Tämän vuoden tähtiesiintyjänä oli Suburban Tribe, joka keräsi lauantai-illan päätapahtumaan Pieksämäen veturitalleille viisisataa ihmistä.

Tapahtuman budjetti on kasvanut jo niin isoksi, että aikaisempina vuosina ilmaistapahtumana järjestetyssä rokissa perittiin konserteista tänä vuonna pientä pääsymaksua. Tähtiesiintyjät eivät ole ilmaisia. Pääsymaksu ei kansaa karkoittanut: festivaalin päätapahtumat keräsivät mukavasti yleisöä.

Rokin toteutuksesta vastasi Pieksämäen vasemmistonuoret, jonka viisitoistapäisen ydinjoukon ponnistuksin festivaali kasattiin. Bänditoiminta pysyy Vasemmistonuorten tapetilla jatkossakin. "Tavoiteena on järjestää säännöllisesti pienempiä klubi-iltoja paikallisissa baareissa. Ja syksyllä vetäistään ilmaiset punk-festivaalit perinteiseen tapaan pa-hengessä", kertoo Vasemmistonuorten Ville Vehviläinen.

Kuvat PA-rokin tapahtumista aukeavat klikkaamalla suurempina uuteen ikkunaan.


Normaaliviikonloppuina Pieksämäen Wanhoilla Weturitalleilla soitetaan humppaa.


Kassakone kilisee: rahastajana Saara Porma.


Olo on kuin festareilla! Emmi-Riikka Sirola kiinnitti rannekkeita.


Lauantain pääkonsertissa soitti yhdeksän bändiä.


"Pieksämäellä onnistaa", kannustaa backstagen lakana.


Ville Vehviläisellä riitti kiireitä. Rokin yleisjärjestelyjen lisäksi hän soitti lauantaina kahdessa orkesterissa.


Backstage-tunnelmia: Itä-Suomen piirisihteeri Eeva Vehviläinen ja Kahlaamon rumpali Jone.


Lauantain konsertti houkutteli paikalle puoli tuhatta katsojaa.


Kahlaamo oli teinityttöjen suosikki.


Bändikatselmuksen voittanut Big Voodoo Daddy herätti ison levy-yhtiönkin kiinnostuksen.


Big Voodoo Daddyn kitaristi ja Vasemmistonuorten aktiivi Juhku Leppänen esitteli kevään kilttimuotia.


Rokin viralliset Ambervision-aurinkolasit kelpasivat Subbareiden Janne Joutsenniemellekin.


Metallibändi FM2000:n Andy keskittyy ennen keikkaa.


FM2000:n punanaamat Jukka ja Sebu ehostautuvat backstagella.


Valkonaamat ja punanahat in action. FM2000 vääntää suomenkielistä hardcorea.


Vasemmistonuorten järjestöpöydällä esiteltiin Nato-kampanjaa.


Järjestöpöytänsä oli myös Aseistakieltäytyjäliitolla ja Oikeutta eläimille ry:llä


Suburban Tribe oli illan pääesiintyjä. "Hyvä meininki Vasemmistoliitto!" innottui laulaja Ville huudahtamaan.


Kyyriasta Subbareihin palanneella Villellä riittää lavakarismaa.


Subbarien keulahahmo Janne Joutsenniemi paahtaa hard rockia viidentoista vuoden kokemuksella.


Ja lopuksi siivous. Harjan varressa Saara Porma.

Kuvat: Perttu Iso-Markku


Takaisin uutisiin