RAUHAN PUOLESTA MARSSI 20 000 SUOMALAISTA

Vasemmistonuoret osallistui näyttävästi rauhanmielenosoituksiin.
Yli 20 000 ihmistä ympäri Suomen marssi rauhan puolesta viime
lauantaina kansainvälisenä sodanvastaisena päivänä.
Mielenosoitukset olivat suurimmat miesmuistiin. Helsingissä 15 000
mielenosoittajaa täytti kaupungin keskustan kadut kokonaan. Tampereella,
Turussa ja Oulussa liikkeellä oli kussakin tuhansia ihmistä.
Maailmanlaajuisesti mielenosoittajia arvioidaan olleen liikkeellä
ainakin kuusi miljoonaa.
Koskaan aiemmin sodan vastustus ei ole saanut liikkeelle näin paljon
kansalaisia jo ennen sodan julistamista. Euroopassa nähtiin hyvin massiivisia
mielenosoituksia viimeksi ydinaseiden kilpavarustelua vastaan 1980-luvun
alussa. Niiden tuloksena niin kutsutut euro-ohjukset pysyivät poissa Euroopan
maaperältä. Suomalaiset rauhanjärjestöt uskovat, että ennennäkemättömät
kansalaisprotestit voivat estää myös valmisteilla olevan sodan.
Sodanvastainen toiminta jatkuu. Lisätietoa tulevista tapahtumista:
www.eiiskuairakiin.org
Mielenosoituskuvat aukeavat klikkaamalla suurempina uuteen ikkunaan.
|

Maria Kallas odottaa puheiden päättymistä.
|

Europarlamentaarikko Matti Wuori lausui omat sanansa rauhan puolesta.
|

Rauhan puolesta on niin vauva kuin vaarikin.
|
|

Paikalla nähtiin myös kansanedustajia.
|

Paavo Arhinmäki otti huudattamisen toimekseen.
|

Joulupukkikin on sotaa vastaan.
|
|

George W. Bush oli monien julisteiden ja banderollien aiheena.
|

Aurinkoisen kirpeä pakkassää suosi rauhantoimintaa.
|

Varttuneempien läsnäolijoiden mukaan rauhankulkue oli
suurin sitten Vietnamin sodan aikojen.
|
|

Vasemmistonuorten blokki oli vauhdikas ja äänekäs.
Eturivissä Heikki Multanen, Javiera Marchant, Jussi Saramo
ja Ilmari Haapanen.
|

Rummut pitivät meininkiä yllä.
|

"Rauhaa vai Rautaa? - Ei iskua Irakiin!"
|
|

"Mitä me tehdään? Lopetetaan sota! Koska? Nyt!"
|

Sivubanderollissa Tommi Ruuth, Tellervo Tanner ja Laura Tuominen.
|

Kulkue päättyi Yhdysvaltain suurlähetystölle
Kaivopuistossa.
|
|
.
Vasemmistonuorten Oulun piirin piirisihteri Anna Mikkola oli mukana
organisoimassa Oulun rauhantapahtumia.
|

Oulun mielenosoitus lähti Otto Karhin puistosta.
|

Oulussa sotaa vastusti noin 1500 ihmistä.
|
Kuvat: Asko Laitinen, Perttu Iso-Markku ja Maija Aalto
Takaisin
uutisiin
|