Perusasiat täyttivät Aurinkolahden
OPI PERUSASIAT -KURSSI TUTUSTUTTI UUDET JÄSENET VASEMMISTONUORIIN (27.11.2003)


Kaverukset Aino Suni ja Roosa Lehtinen tulivat kurssille Helsingistä.

Vasemmistonuorten Opi perusasiat -kurssi järjestettiin viidennen kerran marraskuun toisena viikonloppuna. Paikkana oli Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten oma Aurinkolahden leirikeskus Turussa. Aurinkolahteen mahtui 30 pääasiassa uutta jäsentä ympäri Suomea, kurssi oli täysi ja tulijoita olisi ollut vielä puolet enemmänkin.

Perjantaina perehdyttiin Vasemmistonuoriin. Pääsihteeri Karoliina Öystilä esitteli järjestön taustan ja organisaation, jonka jälkeen tutustuttiin Vasemmistonuorten politiikkaan keskustelemalla puheenjohtaja Paavo Arhinmäen johdolla.

Lauantain tiiviin ohjelman aloitti Vasemmistoliiton puoluesihteeri Aulis Ruuth esittelemällä työväenliikkeen aikajanaa. Raision Pioneerien Aarre Lehtonen kuvaili kurssilaisille ensi vuonna 60-vuotisjuhliaan viettävän Vasemmistonuorten aiempaa toimintaa. Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten Tommi Ruuth vertaili menneisyyttä nykytilanteeseen. Tämän jälkeen chileläinen Hugo Marchant kertoi ajatuksiaan vasemmistolaisuudesta Chilessä ja Suomessa.

Iltaisin oli kevyempää ja vapaampaa ohjelmaa sekä toisiin tutustumista saunoessa ja pelejä pelatessa. Lauantai-iltana lauluryhmä Uusi Kukka esitteli työväenlaululiikettä ja kurssilaiset pääsivät laulamaan tuttuja ja vähemmän tunnettuja lauluja liikkeen matkan varrelta. Sunnuntain ohjelmassa keskityttiin käytännön järjestötoimintaan ja kurssilaiset saivat suunnitella ryhmissä jonkin uuden tapahtuman toteuttamista.

Seuraava Opi perusasiat -kurssi järjestetään keväällä, ilmoittautumiset ja lisätiedot: järjestö- ja koulutussihteeri Jenni Pasanen, sp. jenni@vasemmistonuoret.fi.


Uudet ja aktiiviset vasemmistonuoret Anne Liukkonen Jyväskylästä ja Ate Tervonen Lappeenrannasta.


Sunnuntaina jakauduttiin ryhmiin suunnittelemaan tapahtuman järjestämistä. Anna-Mari Haapanen, Anna Jaatinen, Leena Hernesniemi, Sanniveera Aaltonen, Roosa Lehtinen, Anton Tegelman ja Panu Söderstöm


Puoluesihteeri Aulis Ruuth kertoi kurssilaisille työväenliikkeen vaiheista Suomessa.


Hugo Marchant kertoi kurssilaisille kokemuksistaan vallankumouksellisena Chilessä.


Iltaisin pelattiin pelejä. Kanikani-leikin riemuissa Jenni Pasanen ja Panu Söderström.


Pöydän ääressä ryhmätyötään pohtimassa Tiia Jyrkilä Jyväskylästä, Pirkko Juurus Hämeenlinnasta, sekä Saija Kivimäki ja Katja Rintala Turusta.


Tommi Ruuth ja Aarre Lehtonen kertoivat vasemmistolaisesta nuorisotoiminnasta ennen ja nyt.


Yöllistä Trivial pursuitia pelattiin keittiössä ettei meteli kuuluisi makuutiloihin. Kaisa, Eeva, Sanniveera, Anton, Roosa, Panu ja Jani-Matti.


Anne Liukkonen, Anna-Mari Haapanen, Aino Suni, Eeva Leinonen, Roosa Lehtinen ja Sanniveera Aaltonen suunnittelemassa.


Lauluryhmä Uusi Kukka esitti parhaita paloja työväenlaululiikkeen vuosien varrelta.


Aurinkolahdessa oli tiivis tunnelma.

Kuvat: Kurssilaiset

Takaisin uutisiin