Vasemmistonuoret:
”ISRAEL ASETETTAVA KAUPPASAARTOON” (19.9.2003)

Israelin sortohallinto on Vasemmistonuorten mielestä saatava loppumaan kansainvälisellä painostuksella. Palestiinalaisten intifadan eli kansannousun kolmannen vuosipäivän lähestyessä tilanne Lähi-idässä on kiristynyt entisestään. Vasemmistonuorten viikonloppuna kokoontunut hallitus keskusteli Palestiinan tilanteesta.

Israel rikkoo miehittämillään palestiinalaisalueilla kansainvälisiä lakeja. Se on syyllistynyt ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin. Vasemmistonuoret painottaa, että palestiinalaisten kohtelu täyttää apartheidin kansainvälisesti hyväksytyt tunnusmerkit. Yhtenä askeleena tilanteen ratkaisuun Vasemmistonuoret vaatii Israelin asettamista kauppasaartoon.

”Israelin rikkomukset kansainvälistä lakia vastaan voidaan pysäyttää sillä, että Suomi ja Euroopan unioni katkaisevat kaikki kauppasuhteensa Israelin kanssa. Vaadimme Suomen hallitukselta toimia kauppasaarron aikaansaamiseksi”, ilmoittaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Vasemmistonuorten mielestä jo pelkästään Israelin harjoittama salamurhapolitiikka riittää perusteeksi kauppasaarron julistamiselle. Israelin tulisi myös lopettaa turvamuurin rakentaminen, päästää kansainväliset ihmisoikeustarkkailijat palestiinalaisalueelle ja purkaa laittomat siirtokunnat.

”Israelin varapääministeri Jehud Olmertin julkinen pohdinta palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin surmaamisesta on karkea osoitus Israelin nykyisestä politiikasta. Näiden puheiden jälkeen pitäisi vakavasti pohtia, ylittävätkö varapääministerin puheet terrorismiin yllyttämisen rajan”, Arhinmäki sanoo.

Takaisin uutisiin