Vasemmistonuoret vaatii:
"SUOMEN TOIMITTAVA KUUBAN KAUPPASAARRON KUMOAMISEKSI"

Vasemmistonuorten hallitus vaatii Suomelta toimia kansainvälisissä yhteisöissä Kuuban kauppasaarron purkamiseksi.

Yhdysvaltain vuodesta 1960 voimassa ollut taloussaarto on suuresti vaikeuttanut Kuuban yhteiskunnan kehittämistä. 1990-luvulla Yhdysvallat on entisestään kiristänyt taloudellista ruuvia muun muassa Helms-Burton-lain muodossa. Laki mahdollistaa pakotteiden määräämisen myös sellaisia kolmansien maiden yrityksiä vastaan, jotka käyvät kauppaa Kuuban kanssa.

Toisin kuin esimerkiksi Irakin taloussaarron kohdalla, myös lääkkeiden ja elintarvikkeiden toimittaminen Kuubaan on sanktioitu. EU on 1990-luvun mittaan useamman kerran yhtenä rintamana äänestänyt YK:ssa kauppasaartoa vastaan. Yhdysvaltain tukena on äänestyksissä ollut vain sen lähimpiä liittolaisia koko muun maailman äänestäessä vastaan.

American Association of World Health arvioi, että kauppasaarto on dramaattisesti vahingoittanut Kuuban terveys- ja ravitsemustilannetta, aiheuttaen kuolemaa ja kärsimystä. Saarto olisi aiheuttanut humanitaarisen katastrofin, ellei Kuuban Latinalaisen Amerikan oloissa ainutlaatuinen terveydenhuoltojärjestelmä olisi torjunut sen vaikutuksia.

Yhdysvaltain Kuuballe asettama kauppasaarto on osa yli neljä vuosikymmentä jatkunutta ideologista sodankäyntiä. Pakotteet osuvat pahimmin tavalliseen kansaan ja ovat olleet omiaan pikemminkin halvaannuttamaan Kuuban yhteiskunnallista kehitystä kuin kannustamaan sen johtajia demokraattisiin uudistuksiin.

1990-luvulla Kuuba on avautunut ulkomaailmalle, uudistanut talouttaan ja säätänyt täydellisen uskonnonvapauden. Myös kulttuurin alalla on sallittu aiempaa enemmän vallitsevien olojen kritiikkiä.

Presidentti Bill Clintonin kaudella monet senaattorit ja liikemiehet kannattivat saarron purkamista. George W. Bushin julistettua Kuuban "roistovaltioksi" ja "pahuuden akselin" osaksi kaikenlainen edistys ja liennytys Kuuban ja sen pohjoisen naapurin välillä on poispyyhkäisty.

Vasemmistonuorten mielestä toisinajattelijoiden vainoaminen on tuomittava. Eristämisen ja leimaamisen sijasta paras tapa rohkaista Kuubaa demokraattisiin uudistuksiin ja kiistatta ongelmallisen ihmisoikeustilanteen parantamiseen on taloudellinen yhteistyö. Siksi Suomen tulisi viipymättä ottaa kansainvälisillä foorumeilla esille kauppasaarron välitön purkaminen ja rakentava yhteistyö Kuuban kanssa.

Takaisin uutisiin