KANSAINVÄLISENÄ SODANVASTAISENA TOIMINTAPÄIVÄNÄ MIELENOSOITUS MYÖS HELSINGISSÄ

Helsingissä marssitaan lauantaina 15.2. Irakin sotaa vastaan. Valtakunnallinen "Pysäyttäkää sota - Ei iskua Irakiin" mielenosoitus kokoontuu 15.2 klo 14 Rautatientorille, josta marssitaan Yhdysvaltojen suurlähetystölle. Mielenosoituksen järjestää Ei iskua Irakiin -ryhmä, jonka toimintaan myös Vasemmistonuoret osallistuu.

Mielenilmauksen päävaatimuksia ovat "Ei Irakin sodalle" ja "Ei Suomen tukea Irakiin kohdistuvalle sodalle". Mielenosoitukseen ollaan järjestämässä kuljetuksia myös muualta Suomesta.

Protestien järjestäjät uskovat, että kansainvälisen sodanvastaisen päivän tapahtumiin tulee osallistumaan maailmanlaajuisesti useita miljoonia ihmisiä. Pelkästään Lontoon mielenosoitukseen odotetaan reilusti yli puolta miljoonaa ihmistä.

Eurooppalaisten pääkaupunkien lisäksi protesteja tullaan järjestämään ainakin Kairossa, Ramallahissa, Manilassa, Bangkokissa ja New Yorkissa.

Mielenosoittajat ilmoittavat kannattavansa monimuotoisuuteen, vapauteen ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa maailmaa. Irakiin kohdistuva sota, YK:n tukemana tai ei, tulee olemaan tuhoisa kaikille Lähi-idän asukkaille, ja erityisesti tavallisille irakilaisille, jotka jo valmiiksi kärsivät kauppasaarrosta ja Saddam Husseinin hallinnosta. Pommitukset veisivät tavoitteet demokratiasta yhä kauemmaksi. On irakilaisten asia päättää kuka Irakia hallitsee.

Suomessa mielenosoitukseen valmistaudutaan jakamalla tuhansia lentolehtisiä kaduilla sekä keräämällä sodan vastaista adressia kaduilla ja ja juuri avatuilla kotisivuilla osoitteessa http://www.eiiskuairakiin.org.

Mielenosoitusta valmisteleva ryhmä järjestää myös 10.2. sodanvastaisen keskustelutilaisuuden Helsingissä.

Jos sota alkaa ennen 15.02. tulee Ei iskua Irakiin -ryhmä järjestämään heti seuraavana iltana klo 18 useilla eri paikkakunnilla sodanvastaisia protesteja.

Ei iskua Irakiin -ryhmä on laajapohjainen sodanvastainen verkosto, jossa ovat mukana Arabikansojen ystävyysseura, Aseistakieltäytyjäliitto, Helsingin Sadankomitea, Helsingin yliopiston Sitoutumaton Vasemmisto, Irakilaisten pakolaisten kv-federaation Suomen osasto, Irakin naisten yhdistys Suomessa, Irakin ja Iranin työväen kommunistisen puolueen Suomen osasto, Kommunistinen nuorisoliitto, Pand - Taiteilijat rauhan puolesta, SKP, Sosialidemokraattiset nuoret, Sosialistiliitto, Suomen Rauhanliitto, Suomen Rauhanpuolustajat, Vasemmistonuoret sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat.

Takaisin uutisiin